Liikeidea

Antti Tuurin resepti Lapin kehittämiseen
15. tammikuu 2014

Miksi tyytyä vain kalojen rääkkämiseen? Pyydä ja päästä-poronmetsästys olisi varmasti menestys Lapissa, kirjoittaa Antti Tuuri Suomen Kuvalehdessä 3.1.2014. Tuuri kirjoittaa, että joitakin vuosia sitten metsästäjiä houkuteltiin Lappiin ampumaan poroja, mutta se ei kovin monta turistia tuonut. Turistit lähinnä kiusaantuivat puolittain kotieläimeksi koetun poron ampumisesta. Tuurin mukaan koko touhu tehtiin väärin, mutta hänen esittämällään reseptillä Pyydä ja päästä-poronmetsästys toisi Lappiin kymmenien miljoonien eurojen tulot vuosittain.
Hän esittää, että hotellien läheisyyteen voitaisiin rakentaa noin neliökilometrin suuruisia aitauksia, joihin koottaisiin viidenkymmenen poron tokka. Aitaukseen päästettäisiin kerralla vain yksi metsästäjä ja hän saisi aseekseen jousen ja puupäisen nuolen, joka tunkeutuisi poron nahan läpi, mutta ei painuisi syvälle lihaan. Henkilökunta huolehtisi siitä, että ”saalis” kuvataan ja sen jälkeen poron pintahaava hoidettaisiin kuntoon. Näin samaa poroa voitaisiin ampua useita kertoja. Tuuri ei usko, että poro sanottavasti kärsisi tällaisesta metsästyksestä, ei ainakaan enempää kuin se kärsii tunturissa, jotta sitä vaivaavat saivaret ja mönkijöillä ajavat saamelaiset.

Tuuri kannustaa lappilaisia käyttämään nyt kaikki keinot matkailun edistämiseen, unohtamaan turhan kainostelun ja etiikan, joka on este kehitykselle. Tuurin kirjoitus lienee tosiasiassa jonkinlainen kannanotto Pyydystä ja päästä-keskusteluun, joka viime syksynä lopulta ulottui myös Juutuan rannoille. Tuurin silmissä tuo kalastustapa on puhdasta eläinrääkkäystä. Hän ei pysty näkemään siinä hyviä puolia, vaikka varmasti niitäkin löytyy noin yleisesti ottaen.

Antti Tuuri on laittanut juttunsa otsikoksi paljonpuhuvan ”Matkailun puolesta”. Olisiko hän viime vuosina seurannut tarkoin keskustelua Lapin kehittämisestä ja kaikenlaisesta matkailun brändy-visioinnista. Vanhan koulunkunnan miestä ehkä ärsyttää, että matkailu on taikasana, jonka nimissä Lapissa tehdään kaikkea mahdollista ja välillä mahdotontakin.
5324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuurihan vois tulla itte koekaniiniksi. Ammuttais puupäätä puupää niuolela ja laastari pääle ja eikö seuraava ampuja.

Äänestä

Venäläiset on kuulema kiinnostunheet ostamhaan maata tätä varten Muoniosta.

Äänestä
  • Ostasko venäläiset taloja Muoniosta niitä saattas olla monta myynnissä.Täällä työt vähenee ja jos vaihtas muualle töihin niin Venäläiset maksas taloista reilusti.

    Äänestä

Niin että saavat Tuuria ampua...?

Äänestä

meille tänne sopii tulla vaikka sata yritystä
sehän olisi aina plussaa, että mitä enempi olisi yrityksiä Muoniossakin
mutta
tänne ei varmaan tavallinen ihminen halua edes mitää yritystä
just sen takia, että täällä mollataan ja suositaan kaikki yritykset nurin
eli
kuntalaiset ei käytä oman kylän palveluja
sekä yleisillä palstoilla kerrotaan aivan kauhu asioita/perättömia Muoniostakin
että yrityksiä tänne toivotaan kyllä
mutta
kuka tänne haluaa tulla
hyvä kysymys?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bisinistä pitää tehd kirjoitti:

Antti Tuurin resepti Lapin kehittämiseen
15. tammikuu 2014

Miksi tyytyä vain kalojen rääkkämiseen? Pyydä ja päästä-poronmetsästys olisi varmasti menestys Lapissa, kirjoittaa Antti Tuuri Suomen Kuvalehdessä 3.1.2014. Tuuri kirjoittaa, että joitakin vuosia sitten metsästäjiä houkuteltiin Lappiin ampumaan poroja, mutta se ei kovin monta turistia tuonut. Turistit lähinnä kiusaantuivat puolittain kotieläimeksi koetun poron ampumisesta. Tuurin mukaan koko touhu tehtiin väärin, mutta hänen esittämällään reseptillä Pyydä ja päästä-poronmetsästys toisi Lappiin kymmenien miljoonien eurojen tulot vuosittain.
Hän esittää, että hotellien läheisyyteen voitaisiin rakentaa noin neliökilometrin suuruisia aitauksia, joihin koottaisiin viidenkymmenen poron tokka. Aitaukseen päästettäisiin kerralla vain yksi metsästäjä ja hän saisi aseekseen jousen ja puupäisen nuolen, joka tunkeutuisi poron nahan läpi, mutta ei painuisi syvälle lihaan. Henkilökunta huolehtisi siitä, että ”saalis” kuvataan ja sen jälkeen poron pintahaava hoidettaisiin kuntoon. Näin samaa poroa voitaisiin ampua useita kertoja. Tuuri ei usko, että poro sanottavasti kärsisi tällaisesta metsästyksestä, ei ainakaan enempää kuin se kärsii tunturissa, jotta sitä vaivaavat saivaret ja mönkijöillä ajavat saamelaiset.

Tuuri kannustaa lappilaisia käyttämään nyt kaikki keinot matkailun edistämiseen, unohtamaan turhan kainostelun ja etiikan, joka on este kehitykselle. Tuurin kirjoitus lienee tosiasiassa jonkinlainen kannanotto Pyydystä ja päästä-keskusteluun, joka viime syksynä lopulta ulottui myös Juutuan rannoille. Tuurin silmissä tuo kalastustapa on puhdasta eläinrääkkäystä. Hän ei pysty näkemään siinä hyviä puolia, vaikka varmasti niitäkin löytyy noin yleisesti ottaen.

Antti Tuuri on laittanut juttunsa otsikoksi paljonpuhuvan ”Matkailun puolesta”. Olisiko hän viime vuosina seurannut tarkoin keskustelua Lapin kehittämisestä ja kaikenlaisesta matkailun brändy-visioinnista. Vanhan koulunkunnan miestä ehkä ärsyttää, että matkailu on taikasana, jonka nimissä Lapissa tehdään kaikkea mahdollista ja välillä mahdotontakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu