Onko kenelläkään muulla seuraavanlaista ongelmaa:
Ollaan sitoutuneessa parisuhteessa.
Mies tekee kaikki yhteiset päätökset kysymättä
minulta mistään mitään, vaikka olisi kuinka
tärkeä, molempien elämään vaikuttava asia.
Mies on kiltti, hellä ja kaikinpuolin hyvä, mutta
ikäänkuin "ajatuksissaan" ja luonnostaan hän vain
päättää kaikesta, niinkuin muuta mahdollisuutta
ei olisikaan. Asiasta ei ole juurikaan riidelty,
mutta en minä ole asian laitaa hyväksynytkään.
Oikeastaan se on aina mennyt vaan niin, että kun
kyselen, että "mites sen ja sen asian kanssa?" on
hänellä on valmis ratkaisu ongelmaan. Ja yleensä
asia on jollain asteella jo hoidossa.
Vaivatonta minulle, mutta olisi kiva olla omassa
elämässään mukana muutakin, kuin
sivustakatsojana.
Jos yhtään ymmärrätte mitä tarkoitan..?
Nyt joku neuvoo, että "puhu hänen kanssaan
asiasta". Puhuttu on ja viesti on kyllä aina
mennyt (hetkellisesti?) perille.. Sitten se
kuitenkin unohtuu, ja saan aina tiedonannon
kaikesta viime hetkellä. Esim: "Koska olettekaan
menossa poikien kanssa kalaan?" Mieheni
vastaa: "Tänään lähdetään ja parin päivän päästä
tullaan, olen mä siitä sulle kertonut."
Kaipaisin vähän kommenttia aiheesta, mutta
sellaiset "jätä se!" -jutut voi jättää pois,
koska rakastamme toisiamme, ja suhteemme on
muilta osin enemmän kuin kunnossa.
Ollaan sitoutuneessa parisuhteessa.
Mies tekee kaikki yhteiset päätökset kysymättä
minulta mistään mitään, vaikka olisi kuinka
tärkeä, molempien elämään vaikuttava asia.
Mies on kiltti, hellä ja kaikinpuolin hyvä, mutta
ikäänkuin "ajatuksissaan" ja luonnostaan hän vain
päättää kaikesta, niinkuin muuta mahdollisuutta
ei olisikaan. Asiasta ei ole juurikaan riidelty,
mutta en minä ole asian laitaa hyväksynytkään.
Oikeastaan se on aina mennyt vaan niin, että kun
kyselen, että "mites sen ja sen asian kanssa?" on
hänellä on valmis ratkaisu ongelmaan. Ja yleensä
asia on jollain asteella jo hoidossa.
Vaivatonta minulle, mutta olisi kiva olla omassa
elämässään mukana muutakin, kuin
sivustakatsojana.
Jos yhtään ymmärrätte mitä tarkoitan..?
Nyt joku neuvoo, että "puhu hänen kanssaan
asiasta". Puhuttu on ja viesti on kyllä aina
mennyt (hetkellisesti?) perille.. Sitten se
kuitenkin unohtuu, ja saan aina tiedonannon
kaikesta viime hetkellä. Esim: "Koska olettekaan
menossa poikien kanssa kalaan?" Mieheni
vastaa: "Tänään lähdetään ja parin päivän päästä
tullaan, olen mä siitä sulle kertonut."
Kaipaisin vähän kommenttia aiheesta, mutta
sellaiset "jätä se!" -jutut voi jättää pois,
koska rakastamme toisiamme, ja suhteemme on
muilta osin enemmän kuin kunnossa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kähmin rintojasi samalla nuolen naamaasi noin
kyrpäni tunkeutuu vittuusi työnnän sormeni
perseeseesi saat myös nuolla sitä ja noin tulee
rasvat karvoillesi.
Meillä on ollut moinen käytäntö vanhempien kesken
aina kun muistan. Ymmärrän tunteesi hyvinkin. En
kyllä osaa paljon auttaa, mutta halusin sanoa,
että ymmärrän ja saat sympatiani täysin.
Itsekin olen sitoutumassa mieheen, joka ilmeisen
paljon muistuttaa miestäsi/isääni. Tuntuu
pahalta, että tilanne todennäköisesti ei koskaan
muutu. Muuta en keksi, kuin pikkuaskeleet. Mitäs
jos kokeilisit tätä: aina, jos miehesi käytös
vähänkin vilahtaa haluamasi kaltaiselta, palkitse
hänet. Kiitos pienistäkin jutuista ja pikkuhiljaa
tilanne voi suuntautua tasapuolisempaan suuntaan.
Monista pikkuaskelista tulee yksi iso.Tärkeätä
on, että kiitoksesi on jokin, jonka miehesi kokee
palkitsevana. Kiitos, kosketus, huomioiminen,
lupa tehdä mitä huvittaa, hyvä ruoka, mitä
vain... En osaa selittää asiaa erityisen hyvin,
mutta toivottavasti sait kiinni ideasta :))
Kiitos kovasti, että vastasit! Kiva tietää, että
jollain muullakin on samantyyppisiä ongelmia. Ja
toi "palkitsemis-juttu" kuullosti aika hyvältä.
Ja vähän sen suuntaisesti olenkin toiminut. Kuten
kirjoitin, aiheesta on myös keskusteltu, ja
edistystä suhteemme alkuaikoihin verrattuna on
tapahtunut. Mutta vieläkin tunnen olevani se,
joka vain roikkuu mukana ja kulkee ikäänkuin
matkalaukkuna paikasta toiseen, mihin ikinä
mieheni päättääkään mennä. Yleensä hän haluaa
minut mukaan, siitä ei ole kyse, mutta kun mitään
ei tehdä niin, että siitä neuvoteltaisiin ensin
kahdestaan..
Ja silti sitä aina ajattelee, että se on vain
pieni juttu kaikkien niiden hyvien asioiden
joukossa. Mieheni ei petä minua, hän on kiltti,
hellä, huolehtiva, hauska, rehellinen, luotettava
jne.. Joten kaikki ne ns. tärkeimmät asiat on
kohdallaan.
*Huokaus*
ettei miehesi petä sinua. Sellaista varmuutta ei
ole koskaan. Ja sinuna kyllä harkitsisin vähän
tarkemmin ollako tuollaisen kanssa vai ei. Jos
kuitenkin pidätte toisistanne-niin teepä niin
että näytät kerrankin kaapin paikan sille
äijälles ja sanot että nyt tehdään niin kuin sinä
sanot. Äläkä anna periksi-vaikka se kuinka
yrittäisi sanoa että hänen mukaansa tehdään.
Ei se ole mitään elämää että toinen vain
määräilee menemisistä ja tekemisistä. Kyllä
miehen pitää sen verran olla fiksu ja osata
arvostaa naistaan että kuuntelee mitä asiaa
hänellä on. Etenkin kun ei ole maailman helpointa
löytää sitä oikeaa ihmistä, en ole löytänyt
itsekään vielä.
Koita pärjätä.
Minä uskon kovasti siihen teoriaan, että
parisuhteessa kohtaamme omia lapsuudenaikaisia
pelkoja ja koko suhde oikeastaan toimii
jonkinlaisena terapiakenttänä meille.
Tällä hetkellä olen yksin, voin olla pitkäänkin,
mutta pari asiaa, joista olen saanut päähäni
selvyyttä näissä kiemuroissa on: parisuhteen
maailmasta kertova kirja 'Kaikki se rakkaus, mikä
sinulle kuuluu' ja astrologin tekemä (juu, puppua
sanovat...)parisuhdeanalyysi. Tuon analyysin
johdannossa sanotaan:"Rakkaus kahden ihmisen
välillä on totta vasta sitten kun molemmat
sitoutuvat kohtaamaan omat pimeät puolensa
kumppaninsa kautta. Juuri nämä pimeän puolen
tekijät koetaan toisessa vastenmielisinä tai
muuten negatiivisina piirteinä. Jokainen
negatiivinen piirre on käännettävissä rakkaudeksi
ymmärryksen kautta. C Horoskooppi.com"
Siis onnea matkaan, minä yritän vielä väistää
tätä puhumattomuuden karikkoa parhaani mukaan,
tähän mieheen liittyy myös hellyyden puutostauti,
joten jos oisin fiksu, juoksisin ja lujaa...
Olen samaa mieltä siitä, että ikinä ei voi olla
varma, ettei sinua petetä. Turha epäileminen ja
vainoharhaisuus on kuitenkin pahasta. Itse koitan
toimia niin, että luotan niin kauan kuin siihen
on aihetta. Jos luottamus joskus menee, niin sitä
on todella vaikea saada takaisin.
Mitä sitten tulee tuohon itse ongelmaasi, niin se
onkin jo monimutkaisempaa. Saan kirjoituksestasi
sellaisen kuvan, että miehesi ei tee tuota
päätöksentekoa tyylillä: "Minä olen mies ja
päätän kaikki asiat, leivo sinä vain pullaa",
vaan että hän tekee ne ajattelematta, että hän
loukkaa samalla sinua. Ja vaikka olettekin
puhuneet asiasta, niin oletko sanonut ihan
suoraan, että hänen tapansa loukkaa sinua? Entä
oletko hänelle käyttänyt samaa vertausta kuin
täällä, eli tätä: "En halua olla sivustakatsoja
omassa elämässäni". Tuollaisen luulisi vähän
herättelevän.
Sinuna en kuitenkaan vielä rupeaisi harkitsemaan
miehen jättämistä, sillä ainakaan minulle
sellainen "karkuun juokseminen" ei ole mikään
vaihtoehto. Asioille pitää ensin yrittää tehdä
jotain, ja jos ei mikään auta ja asia on tosiaan
niin relevantti, niin sitten vasta kannattaa
miettiä, josko olisi parempi irtautua suhteesta.
Jotenkin jutustasi paistaa se, että miehesi on
tyyppiä "mies, joka kulkee omia polkujaan". Et
ole tainnut kesyttää häntä ihan kokonaan..? Onko
hän ollut pitkiä aikoja sinkkuna ennen
suhdettanne? Vaikuttaa vähän siltä, ettei hän
oikein osaa ottaa sinua huomioon siten, kuin
pitäisi.. Tähän on aika luultavasti paras lääke.
Pikkuhiljaa hän oppii ajattelemaan asioita ei
enää yhden, vaan kahden ihmisen kantilta.
Koita olla kärsivällinen ja vaikka se tuntuisi
riidan haastamiselta, niin tee joskus niinkuin
mies 30v. neuvoo, eli tee itse oma päätöksesi
jostain ja pidä siitä kiinni. Vaikka seurauksena
olisi konflikti. Näin miehesi oppii, ettei hän
voi aina saada tahtoaan läpi!
Tsemppiä sulle!!! :)
ikävä kyllä.. mieheni on kotona ollessaan
ajatuksissaan, lukee lehteä tai katsoo
tv:tä,vaihtelee kanavia kuin en olisi lainkaan
paikalla ja toisinaan väsyneenä saa pultit kun
huomautan että olin kyllä katsomassa edellistä
kanavaa. päättää asumisasioista kuin olisin
huonekalu joka pakataan muuttokuormaan ja taasen
loukkaantuu jos en olekaan samaa mieltä. annan
yleensä asian hautua kunnes en kestä enää..ja
sitten räiskyy.kyllä siitä sitten tokenee kun
hetken miettii,mutta kärsin kun hän tekee samaa
lapsilleen, lapset katsovat tv:tä kun hänelle
sopii,saavat ruokaa kun hänellä on nälkä yms.
muistan kyllä tasaisin väliajoin mainita että hän
ei ole enää poikamies ja jos on vaikea totutella
ettei näin ole, se asia voidaan järjestää niin
uudestaan. alkaa vaan kyllästyttää että kuulostan
ulkopuolisista todelliselta pirttihirmulta,mutta
muutakaan en keksi että asiat menisi perille.
...mutta voisitko muuttaa omaa tyyliäsi? Mies
vaikuttaa ihan kunnon mieheltä, mutta hän
suhtautuu käsitteeseen "vaimo" vähän samalla
tavalla kuin johonkin omaisuuteensa, autoon,
veneeseen. On tärkeää pitää kiinni ihan
tavallisista perusoikeuksistaan eikä antaa muiden
päättää puolestaan.
Mitä jos sinäkin teet omia ratkaisujasi, kuljet
omia polkujasi? En todella tarkoita mitään
pettämisiä - se juttu ei nyt kuulu tähän
ollenkaan, ja minusta on ihan turhaa, että
muutamat ovat taas vetäneet sen esiin. Lähdet
omille reissuille, et lähde aina mukaan, kun hän
haluaa, teet hankintoja omin päin kuten miehesi.
Anna miehelle vähän omaa lääkettään, ehkä hän
herää ajattelemaan. En tarkoita, että tästä
kannattaa varsinaista juopaa kehitellä, mutta voit
hyvin pitää kiinni oikeuksistasi.
Monella miehellä tuntuu olevan myös vaatimuksia
naisensa ulkonäköön, nainen saattaa vuodesta
toiseen esimerkiksi pitää pitkää tukkaa miehensä
mieliksi - päätätkö itse ulkonäöstäsi? Jos lapset
ovat aina sinun hoidossasi iltaisin, jätä heidät
isän hoiviin ja mene ystävien kanssa tai
harrastuksiin. Ei ole oikein, että mies on vapaa
lähtemään, vaimo ei.