Miksi te täällä toistelette samaa kuonaa naisten aloitteellisuuden puutteesta, siitä, että ette saa naista, naisten vääristä valinnoista ym. Eikö ole kauhean kuluttavaa käyttää päivittäin valtavaa määrää energiaa moiseen? Elämä on kovin lyhyt. Ehkä sen voisi käyttää johonkin mielekkäämpäänkin. Maailmassa on paljon muutakin kuin parisuhteet.
Ja miten kuvittelette elämänne muuttuvan jos saatte suhteen? Käytän nyt itseäni ja omia pohdintojani, kun aikanaan tein päätöksen olla hakematta parisuhdetta, esimerkkinä.
Ensinnäkään minä en voi olla aloitteellinen suhdeasioissa. En halua, enkä voi alentaa itseäni, mitä aloitteellisuus vaatisi. Voin kyllä nauraa itselleni, mutta haluan tehdä sen omilla ehdoillani - en muiden.
Noh. Jos kävisi niin, että toinen osapuoli alentaisi itsensä ja hommasta kehittyisi jotain, haluaisinko luopua yksinelon ihanuuksista? Vapaus sisustaa mielensä mukaan, mennä miten haluaa, ei sosiaalisia velvotteita. Minun ei tarvitse lähteä katsomaan jotakin kiekkopeliä perjantai-iltana, jos en halua. Tai tavata puolison, ahh niin ihania, ystäviä.
Jos tämänkin sulattaisin pitäisi minun, ainakin jossakin kohtaa, tavata puolison sukulaisia. Ei tulisi mitään. Tässäkin tilanteessa olisin altavastaaja, jota pyrin välttämään viimeiseen saakka. Jossakin kohtaa kuvaan astuisi myös sukulaisten painostus lapsista (joista en erityisemmin pidä) yms.
Sitten on tekijöitä, johon en itse voi vaikuttaa. Suhteet päättyvät eroon lähes varmasti. En luultavasti jaksaisi mitään muuttorumbaa tai muuta draamaa. Miksi vaivautua? Kauhean kuluttavaa.
Lopulta pohtiessani asiaa voin todeta, että minun rimani on niin korkealla, että pitemmälle menevä pohtiminen on täysin teoreettista. Huomaan samalla, että hakisin oikeastaan ihmistä, joka heijastaa minun omaa persoonaani, eikä missään nimessä täydennä sitä. Tämä tekee homman viimeistään täysin mahdottomaksi. Ja hyvä näin. Olen tyytyväinen valintaani.
Hienoimmat asiat elämässä koetaan yksin. Vain minä voin ilahtua jostakin asiasta niin paljon. Ja lopulta täällä myös kuollaan yksin. Vastuu, valinta ja vapaus on minulla eikä kenelläkään muulla.
Ja miten kuvittelette elämänne muuttuvan jos saatte suhteen? Käytän nyt itseäni ja omia pohdintojani, kun aikanaan tein päätöksen olla hakematta parisuhdetta, esimerkkinä.
Ensinnäkään minä en voi olla aloitteellinen suhdeasioissa. En halua, enkä voi alentaa itseäni, mitä aloitteellisuus vaatisi. Voin kyllä nauraa itselleni, mutta haluan tehdä sen omilla ehdoillani - en muiden.
Noh. Jos kävisi niin, että toinen osapuoli alentaisi itsensä ja hommasta kehittyisi jotain, haluaisinko luopua yksinelon ihanuuksista? Vapaus sisustaa mielensä mukaan, mennä miten haluaa, ei sosiaalisia velvotteita. Minun ei tarvitse lähteä katsomaan jotakin kiekkopeliä perjantai-iltana, jos en halua. Tai tavata puolison, ahh niin ihania, ystäviä.
Jos tämänkin sulattaisin pitäisi minun, ainakin jossakin kohtaa, tavata puolison sukulaisia. Ei tulisi mitään. Tässäkin tilanteessa olisin altavastaaja, jota pyrin välttämään viimeiseen saakka. Jossakin kohtaa kuvaan astuisi myös sukulaisten painostus lapsista (joista en erityisemmin pidä) yms.
Sitten on tekijöitä, johon en itse voi vaikuttaa. Suhteet päättyvät eroon lähes varmasti. En luultavasti jaksaisi mitään muuttorumbaa tai muuta draamaa. Miksi vaivautua? Kauhean kuluttavaa.
Lopulta pohtiessani asiaa voin todeta, että minun rimani on niin korkealla, että pitemmälle menevä pohtiminen on täysin teoreettista. Huomaan samalla, että hakisin oikeastaan ihmistä, joka heijastaa minun omaa persoonaani, eikä missään nimessä täydennä sitä. Tämä tekee homman viimeistään täysin mahdottomaksi. Ja hyvä näin. Olen tyytyväinen valintaani.
Hienoimmat asiat elämässä koetaan yksin. Vain minä voin ilahtua jostakin asiasta niin paljon. Ja lopulta täällä myös kuollaan yksin. Vastuu, valinta ja vapaus on minulla eikä kenelläkään muulla.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Käyttäisit aikasi muuhun kuin turhanpäiväisten pohtimiseen.
Ahh ihana ug-beibe, juuri sinunlaistasi olen etsinyt.
Ei totuus toistaessa kulu.
Tuo juttusi loppuosa oli asiaa, suurinpiirtein samoin ajattelen itsekin mutta vastaan tuohon kysymykseen
"Miksi te täällä toistelette samaa kuonaa naisten aloitteellisuuden puutteesta, siitä, että ette saa naista, naisten vääristä valinnoista ym. Eikö ole kauhean kuluttavaa käyttää päivittäin valtavaa määrää energiaa moiseen?"
Meillä meihillä vaikkei itse oltaisikaan parisuhdetta kovin aktiivisesti hakemassa on silti moraalinen velvollisuus vaatia parempaa maailmaa jotta edes jälkipolvet sellaisen näkisivät.
Aina voi vaatia, ja tavotteita pitää olla. Itse olen ajatusmaailmaltani varsin antinatalistinen enkä usko, että ainakaan parempaan suuntaan ollaan menossa. Luulen, että tällä sukupolvella on vielä varsin helppoa. Joka päivä joku asia menee maailmassa pieleen ja ihmiset muuttuvat yhä välinpitämättömemmiksi. En oikein usko kovin valoisaan tulevaisuuteen. Henry Francis Lyten sanoin:
"Change and decay in all around I see"
Toivottavasti olen väärässä.
Mitä helkkaria tarkoittaa "(anti)natalistinen"??
"Meillä meihillä vaikkei itse oltaisikaan parisuhdetta kovin aktiivisesti hakemassa on silti moraalinen velvollisuus vaatia parempaa maailmaa jotta edes jälkipolvet sellaisen näkisivät."
Maailma muuttuu, kun tarpeeksi kauan samoja asioita toistelee Sinkut-palstalla, jota lukevat vain muut valmiiksi samaa mieltä olevat naisettomat miehet ja muutama ajankulukseen siellä surffaileva kurppa?
(Pahinta on, että osa kirjoittajista ihan oikeasti taitaa uskoa tuohon.)
http://en.m.wikipedia.org/wiki/Antinatalism
Kyllä se vain niin on että kun tarpeeksi jotain asiaa toistaa niin siitä voi tulla totta, onhan tästä äärettömästi esimerkkejä historiassa, nykyäänhän esim. homostelukin on jo olevinaan ihan normaalia kun äänekkäät femakot, homot ja lesbot sen on saaneet aikaan toitottamalla asiaa totuutena jo pitkään. Sitäpaitsi, vaikkei maailma parantuisikaan niin joskus tulevaisuudessa kun tutkijat etsivät vastauksia kysymykseen missä meni vikaan niin onhan se hienoa kun llöytävät jonkun s24:sen varmistustiedoston jolta sitten selviää että olihan niitäkin jotka näkivät rappion ajoissa mutta heidän ääntään ei kuultu.
Oletko muuten satanisti(tisnimismi)?
Sinulla on vähän hassu käsitys parisuhteesta ja sen "velvotteista". Ei minua ainakaan ole koskaan peleihin
pakotettu (pyydetty kylläkin), ja suhtaudun lähtökohtaisesti positiivisesti kumppanin ystäviin - heistähän saattaisi hyvällä lykyllä tulla myös minun ystäviäni. Pakko puolison kavereita ei tietenkään ole nähdä, mutta minusta olisi kurjaa jos kummallakin olisi vain "omat ystävät" joiden kanssa viettää aikaa. Itsekään en sukuloinneista erityisemmin välitä, mutta yleensä sitä joutuu sietämään aika harvoin joten senkin kyllä kestää. En välttämättä myöskään näe itseäni lisääntyvänä sorttina mihin itsekin viittasit, eikä tähän mennessä kenenkään miesystävän perhe ole moista minulta tivannut. Jos olisi tai tivaisi, vastaisin rehellisesti - mitä väliä mitä muut ajattelevat, Saattaisin ehkä jopa piilottaa vastaukseen jonkinlaisen viestin kysyjälle siitä, että moisten asioiden utelu on aika tahditonta.
En koe menettäväni "vapautta" seurustellessani. Enemmänkin koen että suhteessa kaikki elämäni hyvät jutut moninkertaistuvat, ja minä voin moninkertaistaa jonkun toisen ihmisen hyvät jutut olemalla mukana niissä. Ehkä mulla on näiden asioiden kohdalla käynyt tuuri miesten kanssa, tai sitten olen vain itse osannut pitää rajani. Kukaan ei ole minua täydentänyt, mutta monet asiat tuntuvat paremmilta jaettuina.
Minä sitten vihaan tuota sanaa "parisuhde"! Mikähän tuon sanan etymologinen historia mahtaa olla? Veikkaan että tuota sanaa on alunperin käyttäneet ainoastaan naistenlehdet mutta se on sittemmin juurtunut yleiskielenkäyttöön.
Kyse on toki arvovalinnoista. Moni mainituista asioista ei ole yksistään välttämättä kovin suuria, mutta yhdessä niistä muodostuu jo aikamoinen ongelma; ainakin minulle.
Jaettu ilo on puolitettu ilo, jos minulta kysytään. :)
Aloitus on ihan asiaa vaikka vähän provosoivasti onkin kirjoitettu tyyliin: Mitä te täällä vingutte joka päivä. Kuitenkin, itsekin olen sitä mieltä, että pinttyneet ikisinkut, jotka luulevat, että haluavat parisuhteen eivät todellsiuudessa tietäisi mitä he sillä kumppanilla tekisivät jos sellaisen löytäisivät. Joistakin avautumisista tulee mieleen, että kumppani olisi kuin jokin koriste tai lelu, jonka voi laittaa kaappiin kun ei enää huvita leikkiä.
25 on maaginen ikä suhteen aloitukselle, Jos sitä ennen ei ole vakavaa (saati mitään) suhdetta, oppii niin hyvin elämään itsekseen että suhteeseen meno on todella vaikeaa.
En tiedä mutta minä ainakin haluaisin nussia muutamien seksikkäiden naisten kanssa ennekuin minusta tulee vanha ryppyinen papparainen ja kuolen pois. Jos näin ei koskaan tapahdu en voi sanoa eläneeni täysillä.
”hakisin oikeastaan ihmistä, joka heijastaa minun omaa persoonaani”
Niin taisi tehdä myös yksi tyyppi nimeltä Narcissos.
Mutta muutoin aloitukseen: jotkut viihtyvät paremmin yksin, toiset suhteessa. Mikä siinä on niin vaikea tajuta?
Tuo on aivan totta mutta samalla voidaan kysyä, että jos joku viihtyy paremmin yksin niin minkä takia häntä joko ei uskota tai jos uskotaankin niin yritetään väen vängällä pois uskostansa tai hänelle kerrotaan, että hän ei ole normaali?
Narkissos ei maksattanut omia virheitään muilla. Muuten en oikein löydä yhtymäkohtia omaan elämääni.
Joo, totta. Minulla ei tietystikään mitään kaikenkattavaa vastausta tuohon ole, mutta jos jotakin yleisellä tasolla haluaa sanoa, niin kaiketi se kumpuaa ihan meidän alkukantaisista vieteistämme. Jotta elämä jatkuisi, ihmisen tulee lisääntyä ja niin kauan kuin ihminen ei ole hermafrodiitti, se on mahdotonta 100 % soolona.
Biologinen normi on aikojen saatossa sitten muotoutunut myös sosiaaliseksi normiksi. Ja aina kun joku poikkeaa normista, sitä ihmetellään. Yksi saattaa ihmetellä ilkeilläkseen (”etkö sinäkään nyt ketään löydä”), toinen hyvää hyvyyttään (”minä järkkään sinut treffeille”), kolmas ymmärtämättömyyttään (”minulla on niin paljon parempi suhteessa, miten tuo voi/haluaa elää yksin”), neljäs kateuttaan (”minäkin olisin mieluummin yksin tai harrastaisin irtosuhteita, mutten uskalla lähteä tästä tutusta ja turvallisesta”). Ja viides mahdollisesti jostain muusta syystä.
Mutta uskoisin, että tässäkin asiassa on jokin murrosvaihe menossa, koska yhä useampi on vapaaehtoisesti yksin. Toisaalta myös yhä useampi pariskunnista on vapaaehtoisesti lapseton. Onko tämä suuntaus luonnon/evoluution/ihmisen ratkaisu mm. nykyisen maapallon ylikansoittumiseen ja saastumiseen? Kuoleeko ihmisen lisääntymisvietti kokonaan vai ehdimmekö tuhota maapallon ennen sitä? Onko nykyinen yliseksualisoitunut yhteiskunta jo ”loppuhuipennus”/kuolonkorinaa ihmisen seksuaalisuudelle? Ovatkohan kaikki tulevaisuuden ihmiset aseksuaaleja tai ilmeneekö seksuaalisuus pääasiassa masturbaationa?
Ja vaikka alkukantainen lisääntymisvietti laimenisikin, niin haluaako ihminen (tai osa ihmisistä) kuitenkin ihmiskontakteja vai onko suurin osa tulevaisuuden ihmisistä individualisteja, joille toinen ihminen on pääasiassa rasite (kärjistetysti)? Vai jakaudummeko yhä selkeämmin yksineläjiin ja suhteessa/suhteissa eläjiin? Olisi mielenkiintoista nähdä esim. 200 vuotta eteenpäin.
kuinka paljon turhaa p@skaa voi yhdeltä näppikseltä irrota! Ei parempi nikki ois Kympin Puppugeneraattori?
Hah! Laitetaan harkintaan :D
''Jotta elämä jatkuisi, ihmisen tulee lisääntyä ja niin kauan kuin ihminen ei ole hermafrodiitti, se on mahdotonta 100 % soolona.''
Ei periaatteessa pidä paikkaansa naisen kohdalla. En oo ihan satavarma mutta suomessakin on vissiin nykyään spermapankkeja. Jos nainen haluaa lapsen muttei parisuhdetta niin tuo on vaihtoehto.
Totta, mutta siksi tuossa olikin tuo 100%. Minusta nainen voi hoitaa asian 100% soolona vasta sitten kun pystyy tuottamaan myös spermaa. Joku mies sen spermapankinkin sperman on lahjoittanut.
Lisäksi kantasolut saa erilaistumaan miksi tahansa soluiksi, miksi ei siis myös sukusoluiksi. Varmaan tulevaisuudessa tuotetaan geenivirhettömiä siittiösoluja jo taistelussa erilaisia periytyviä sairauksia vastaan. Kun ajattelee kaikkia jo löydettyjä sisäsiittoisten suomalaisten geenivirheitä, houkuttelee desingersiittiösolut yllättäen kummasti.
Ei haittaa, me löydämme.
Tuskimpa hektisesti eläviä naisia tämä ikivinkuminen edes kiinnostaa kun on kuumia miehiä ja kuumia seksejä aina tarjolla. Harvapa tavismies täyttää kerralla kaikkia yleisiä laadukkaan miehen piirteitä kun niissä vähissäkin hyvissä jutuissa on paljon tekemistä. Voisi nämä naisetkin hiukan tarkistaa mitä sinne prinsessan torniin kuuluu ja onko tukka hyvin ja kasvoissa ajokilometrejä....
Kuitenkin ongelman ydin on se että kun ajatellaan mikä on parisuhdeen funktio niin aloittajan kaltaiset utopiat eivät tietenkään täyty. Olet aika saamaton tyyppi jos jääkiekkopelissä käynti tai kumppanin sukulaiset sekä kaverit ovat liikaa sun sosiaalisuudelle vaikka niin erinomainen siinä oletkin.
Ei helvetissä miehetkään tiskaa, siivoa, tai käy kaupassa vain koska se on parisuhteessa niin kivaa verrattuna yksin asuessa.
Suurimmalle osalla palstalaisista sopisi vanhan ajan kuviot että löytyisi ok näköinen kunnollinen sinkku nainen ihan normisti olemalla seurusteluun joka ei ole rillutellut 15-32-vuotiaaksi kaikki baarit ja kylän miehet läpi.
Mutta nykyaikana tämä iskeminenkin on niin taitolaji, on moowsit, kemiat, kipinät, bodylanguage, trikit, sosiaaliset tekijät, hitosti rukkaamista ja säätämistä että sen tavis-Tuijan saa siihen lattekupin ääreen houkuteltua. Niin, ole siinä sitten "oma itsesi sivuplee".
Kyllä se osoittaa elämänkokemuksen puutetta määkiä täällä atm, atm, atm ei saa naista kuin menneessä uskonnossa. Yhteisöllisyys luo turvaa.
Jos mies tai nainen jättää kumppanin haku työn tekemättä niin kuka hitto sen kumppanin sitten etsii? Naisilla vain on se etu että miehet kilpailevat yleensä kaikista naisista kun taas naiset valkkaa.
Modernille naiselle sopii varmasti nämä vakipano-kuviot että saa viikonloppuna olla konvehtirasian ja kaalimadon kanssa jos siltä tuntuu tai käydä sen vaki- aadoniksen kansa elokuvamaisissa seksitunnelmissa.
Parisuhde puolittaa monia kuluja joita sinkkuna on mälsää itse maksella. tietysti raha on suhteellinen käsite mikä on tarpeeksi kun tietyn pisteen jälkeen se menee vain pröystäilyksi ja elvistelyksi että on iso premium-auto ja marmori keittiötasot.
on niin kiimoissaan kumppanin etsimisestä. Ei se nainen niin ihmeellinen kapistus ole,että siihen taisen puutteeseen kannattaa hirttäytyä.
Tietty naisesta saa seuraavat edut:
* säännöllisesti seksiä
* seuraa ja ehkä uusiaharrastuksia
* n. puolittaa elinkustannukset
* baarissa käymisen kustannukset vähenee
* tekee kotityöt jne.
* lisää miehen tuntemien naisten joukkoa (=> lisää pantavaa)
Ikäkysymyskin. Nuori mies etsii kumppania koska hän uskoo, että noin kuuluu tehdä. Siinä vaiheessa kun mies on asunut yksin yli 10v tai kauemminkin ja huomannut, että siinäkin on omat puolensa ja on muutenkin rutiineihinsa kangistunut, jos tuollaista sanaa voi käyttää, niin se kynnys suhteeseen ryhtymiseen kasvaa vaikka olisi mahdollisuuksiakin suhteeseen.
Ei kai Se ylitsepääsemätöntä olisi joutua johonkin kiekkopeliin, mutta miksi sellaiseen lähtisin, jos minun ei ole pakko? Sama pätee toisen kavereihin. Ei kiinnosta. Kavereita on jo riittämiin. Luotan omaan ihmistuntemukseeni enemmän kuin kenenkään muun.
Lopputulos on aina lopulta se, että saan huomattavasti vähemmän parisuhteesta kuin mitä menetän.
Se on juuri näin. Itseasiassa aikaisemmin mainittu 25v ikä on aika hyvä takaraja. Toki vaihtelua on. 30v jälkeen lienee aika turha koittaa.
On todella pervoa, että ihmisen menestymistä peilataan pari , tai vielä pahempaa, lapsien kautta.
jos nainenonyli 27v ja sinkku,niin onhan siinä jokin helvetillinen vika miesnäkökulmasta
Ehkä tuo sinkkuus on vahvoilla jos on kauhean ehdoton ihminen mieltymystensä ja tekemistensä suhteen... itse koin kuitenkin parisuhteen niin, että koska rakastettuni oli tärkeä, koin myös hänen tekemisensä ja kaverinsa tärkeiksi ja halusin olla niissä asioissa mukana, ainahan se on vaihtelua tutuille kuvioille.
Se, että oli yhteisiä kavereita ja harrastuksia/intressejä tietenkin auttoi, ja kompromisseja sisustuksen yms. suhteen niin - no, sen jaksoi kestämään koska suhde tuntui olevan kuitenkin enemmän kuin kompromissiensa summa.
Ehkä se on helpompaa ajatella, että sinkkuus on köyhempää koska itse pidän vain kiinni joistain ydinasioista, kun taas monissa toisissa kuvioissa annan mielelläni toisen päättää jos niillä ei ole itselleni suurta väliä.
En oikein mielelläni jousta omaa hyvinvointiani koskevissa kysymyksissä. Jos asuntooni kannetaan jotain Sotkan lastulevykalusteita voin fyysisesti ja henkisesti pahoin.
Jos taas löytyisi ihminen, jolla on samanlainen sisustusmaku. On hänellä ehkä lemmikki, joka on myös täydellinen nocando. Tai jotain muuta.
Kompromisseja pitäisi siis tehdä joka tapauksessa. Joten miksi vaivautua? Riskeeraanko oman terveyteni vain, että saan yhteiskunnallista arvostusta?
Eihän tuo yhteiset jutut-vaihe ole ikuinen, vaan yleensä suhteen symbioosivaiheen piirre. Ilmeisesti suurin osa suhteista loppuu symbioosin loputtua ("kasvettiin erilleen" jne), vaikka symbioosia seuraavan eriytymisen kautta päästäisiin oikeasti kahden erillisen yksilön kumppanuuteen. Itse arvostan sitä eniten, mutta nykyisessä hollywood-romantiikan pilaamassa ilmastossa, monille suhde ja "rakkaus" on vain suhteen symbioosivaihe.
Taivaan tosi. Parempi kalustaa laadukkaasti vaikka hitaasti aloittaen tärkeimmästä, kuin roudata heti kämppä täyteen jotain maskuskeidaa!!!!
Vaikka paljaalla lattialla ennen kuin katselee jotain pyöristettykulmaista liimalevykirjahyllyä, joka täytetään erilaisella halvalla koristekilkkeellä.
"Tietty naisesta saa seuraavat edut:
* säännöllisesti seksiä
* seuraa ja ehkä uusiaharrastuksia
* n. puolittaa elinkustannukset
* baarissa käymisen kustannukset vähenee
* tekee kotityöt jne.
* lisää miehen tuntemien naisten joukkoa (=> lisää pantavaa)"
Eikös nykynaisten kanssa saa varautua siihen että joutuu miesten hommien lisäksi myös tiskaamaan, laittamaan ruokaa, siivoamaan ja pyykkäämään. Lisäksi ei tietenkään saa enää lähteä mieskavereidensa kanssa kaljalle kun nainen kieltää sen.
Ollakseni täysin rehellinen voin kyllä myöntää että olen niin tumpelo etten osaa mitään miesten hommia. Sallillakaan en ole käynyt vuosiin joten erilaisten painavien tavaroiden kantamisessakin tulisi suuria ongelmia.
Tietysti sitä voi teetättää kaikki miesten työt ostopalveluna mutta sellainen ei kyllä varmasti anna naiselle miehestä hyvää kuvaa. Sellaisesta miehestä nainen varmasti ajattelee vain kaikkea negatiivista ja juoruaa omille naisystävilleen.
Ihminenon sosiaalinen eläin joka kaipaa hyväksyntää, tunnustusta sekä rakkautta toisilta.
Seksuaalinen hyväksyntä ei ole mitenkään vähäpätöinen asia - suurin osa suomalaisista yhdenyösjutuista tehdään hyväksynnän- ja läheisyydenhakuisesti.. se on itsetunnon yksi perustavanlaatuisista rakennuspalikoista.
Ihminen voi sublimoida ylimääräisen seksuaalisen energiansa, mutta silti sekin on lopulta sen olennaisimman torjumista, vaikkakin hyötykäyttöön.
Mikä on mielekkäämpää, eikä vain sublimaatiota siitä kaikkein suurimmasta?
Eri asia jos se on jo tyydytetty siihen yksilölliseen rajaan, mikä yksilölle sitten riittääkin.
On varmasti melko ikä- ja yksilökohtaista kuka kaipaa hyväksyntää ja kuka ei. Varmasti suurin osa kaipaa. Itse olen aina kokenut olevani varsin hyväksytty, joten en tiedä siitä sitten, mitä se olisi ilman ollut. Jos jollekin on yleisen hyväksynnän merkki se, että kännissä saa toiselta, niin hieno homma! Minusta se ei sitä ole. Siinä alkoholin sumentama tarve on todellinen motiivi puolin ja toisin. Aidolla hyväksynnällä ja välittämisellä ei siinä ole osaa. Pyyteetön hyväksyntä on minusta sitä, että toinen toinen antaa (ei seksuaalisessa mielessä).
Mielestäni sublimaatio on täysin tervettä ja jopa yksilöä hyvällä tavalla jalostavaa varsinkin, jos se on tiedostettua. Tiedän, että omalta osaltani tästä oli kyse alkuun ja se on muokannut minua voimakkaasti yksilönä. Se on sitten enemmän tulkitsijakohtainen asia onko suunta ollut hyvä vai huono. Nyt, kun vietti on käytännössä täysin kadonnut ei kyseessä enää ole sublimaatio vain ihan vallitseva tila, status quo, jota en pyrikkään muuttamaan.