Ero laitettiin vireille viime keväänä ja syksyllä tuli voimaan. Yli puoli vuotta meni osittain asioita järjestäessä. Aluksi oli tietysti vaikeaa mutta välillä helpotti ja nyt taas jonkin aikaa on ollut ihan hirveää. Miten tätä kestää ja tätä tappavaa väsymystä. Olen menossa eroryhmään jospa sieltä saisi jotain helpotusta. Helpoin perustein ei olla erottu ja tiedän että yhteen ei palata.
kuinka kauan eron tuska kestää??
hajoan
181654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Viehän se aikaa ja kuten aina muutoksissa tapahtuu. Ensin on ihan kauheaa ja sitten on jo pieniä valoisia hetkiäkin, mutta joku asia saattaa viedä taas takaisin noihin kauheisiin aikoihin, sitten on jo vähän pitempi valoisa aika jnd.
Aikaa kuluu mieluimmin vuosia kuin kuukausia, joten ihan rauhassa eteenpäin.
Jos tuntuu liian tuskalliselta on syytä hakeutua hoitoon, luultavasti eroryhmässä saat tietoa näistäkin paikoista.
Unohda et kuitenkaan koskaan, mutta tilalle tulee uusia päivä ja uusia asioita täyttämään aukkoa, jonka ero tekee.
Kiitos ja huoh. Pitääköhän tässä varautua psykoterapiaan menoon että saa pään selvitettyä.
Kyllä sä selviät. Elämässä pitää rypeä välillä ja sitten vanhana lämmöllä muistat asiat. Älä keskity katkeruuteen vaan valoisiin juttuihin, asiat voi olla huonommin. Jos exä kiusaa (rikosilmoituksia, lastensuojeluilmoituksia, ulosottojuttuja..) niin mieti omaa rehellisyyttäsi. Jos olet rehellinen, niin kaikki hyvin ja kannat vaan vastuun omista päätöksistäsi. Nuo exän harjoittamat kiusaamiset kertoo hänen pahasta olosta, mutta älä vastaa samalla mitalla. Negatiiviset jutut lisää vain negatiivisia juttuja.
Alkushokki menee asioita järjestäessä, mutta sitten tulee puolen vuoden päästä uusia tuskan aaltoja, kun joku vuosipäivä tai lasten tapahtuma palauttavat menneen ydinperheen ja parisuhteen mieleen. Joskus pahat päivät menevät itsekseen pikkuhiljaa ohi, mutta ei varmasti ole pahitteeksi ammattiapu. Kun toinen sanoo, että et ole sekoamassa, vaikka siltä tuntuu, niin se auttaa.
Kannattaa uskoa itsekin, että kyllä siitä selviää ehjänä, vaikka pahalta tuntuu, ja tietty haikeus jää siitä mikä on iäksi mennyt. Mutta tulee hyviäkin puolia tilalle. Oma valinnanvapaus ja uusia ihmissuhteita. Tärkeintä on takoa omaan kalloonsa, ettei kannata surra epäonnistuneensa, vaan nekin yhteiset vuodet olivat hyviä oman aikansa. Kuukausi kuukaudelta kipu hellittää.
Miksi kantaa tuskaa suhteesta, joka ei toiminut haluamallasi tavalla? Korvaa tuska hyvillä mielikuvilla ja asioilla, joista nautit tai voisit nauttia. Voita väsymys, touhua sitä mikä eninten kiinnostaa, liiku, syö monipuolisesti, tapaa ihmisiä, jotka kiinnostaa tai ole tapaamatta. Luota itseesi ja elä elämistä, vaikka yksin. Sekin voi olla nautittavaa. Tarviiko elää tekopyhissä parisuhteissa; tavarahelveteissä, kysyn vaan? Rakenna uuden elämäsi paratiisi yhdessä sisariesi/veljiesi kanssa, jos niitä tapaat. Yksin olet sinä kaiken keskellä, yksin. Entä sitten?
Hyvä että olet menossa eroryhmään. Oman kokemukseni mukaan vertaisryhmässä on turvallista käsitellä eronsa riittävän perusteellisesti pystyäkseen myös päästämään irti menneestä ja alkaakseen katsoa elämässä eteenpäin. Tuska kuuluu eroprosessiin ja monet muutkin tunteet kuten suru ja vihakin. On hyvä jos pystyy purkamaan näitä tunteitaan rakentavasti. Eroryhmässä saat työkalut tähän kuten myös rakentaaksesi itsestuntoasi paremmaksi ja tulevat ihmissuhteet toimivammiksi. Erosta voi oppia paljon. Itselleni eroseminaarista tuli käännekohta silloisessa elämäntilanteessa ja voin kokemuksesta suositella. Voimia sinulle, kevätaurinko paistaa jo kirkkaampana!
Minkähän vuoksi se ero haettiin? Hyvästä liitosta, jota nyt on suunnaton ikävä?
Kun minä erosin, se oli heti valtava helpotus. Ei tullut menneitä ikävä. Elämä avautui uudella tavalla ja uusin mahdollisuuksin. Kyllä nyt on hyvä.
Ei, ex ei kiusaa. Enkä voi sanoa, että liitto olisi ollut onnellinen viime vuosina. Hyviäkin aikoja oli. Eroon johtaneet syyt ovat monimutkaisia itse kullakin ja molemmissa oli vikaa,vaikka muita kuvioita tai alkoholismia ei ollut. Joskus elämä vie eri suuntiin . Ja täytyy ehkä myös miettiä syitä, miksi yli 20 v sitten mentiin yhteen.
Samat sanat; ero oli valtava ja pitkään odotettu helpotus. Enkä oikein ymmärrä miten voi olla niin vaikeaa erota liitosta, jossa on ollut vuosikaudet esim. henkistä väkivaltaa. Silloin kyllä pitäisi mennä itseensä ja katsoa peiliin kunnolla. Mihin itsepuolustus on kadonnut? Mikä mättää, kun ei osaa asettaa rajoja toiselle? Ja sitten vielä eron tultua ikävöi!?
Suru voi henkilöstä riippuen kestää vuosia. Älä kiirehdi, anna itsellesi aikaa, hoida itseäsi. Kesällä tuntuu jo paremmalta.
Jos suru kestää vuosia, henkilö ei enää sure eroaan, vaan omaa elämäänsä ja sisällään olevia hoitamattomia haavoja.
Muistutan vielä: elämä on rajallinen.
Juuri ap:n kanssa samantyyppiset ihmiset löytää tosi nopeasti eron jälkeen uuden. ja mun mielestä 5v eron jälkeen vielä aika lyhyt breikki ennen uutta suhdetta. Vaikka olet kokenut eron niin olet mun silmissä jo aika "onnistunut" siinä suhteessa että 20v yhdessä. Mun yhteenlasketut suhteetkin alle 10v. Elämä on täynnä valintoja, ja kai se on myönnettävä että toisilla onnea rakkaudessa, toisilla jossain muualla.
Jos haluat käsitellä asioita naisen kanssa, laita viestiä - [email protected]. Voin sanoa vaan että sinä selviät, ja elä päivä kerrallaan. Kyllä niitä voimavaroja löytyy ja tukeakin löytyy kun lähtee liikkeelle, vaikka pienin askelin.
"mun mielestä 5v eron jälkeen vielä aika lyhyt breikki ennen uutta suhdetta"
Huhhuh, no eikä. Uuden suhteen voi aloittaa vaikka heti eron jälkeen, jos sellainen sattuu eteen tupsahtamaan.
Itse erosin 28 vuoden liitosta ja olen erosta erittäin onnellinen. Oli ex-liitossakin tietysti onnelliset ajat, mutta ne olivat joskus, kauan sitten. Siksi en oikein ymmärrä aina sitäkään miksi pitkän liiton sanotaan olevan "onnistunut". Tavallaan on, tavallaan ei. Toisaalta lyhemmästäkin suhteesta voi saada enemmän. Määrä ei aina korvaa laatua.
Elämä on valintoja täynnä, joo, muttei se kestä ikuisesti. On parempi elää tänään, tässä ja nyt vielä kun on hengissä ja olemassa, pääsee liikkumaan ja tapaamaan ihmisiä.
Samaa mieltä kyllä siitä että turhaan mä oon ihallut niitä pitkiä suhteita, sillä tiedänhän että toiset kestää mitä vaan että liitto ei hajoa. Itse asiassa mua lohdutti suunnattomasti "Näin on" kommentit, sillä olen lähtenyt jos siinä on vaaratekijöitä. (väkivalta tms.). Onnellisempi on olla vaikka yksin kuin suhteessa jossa paha olla ...Tietenkin on ihanaa jos heti löytää uuden, mut ainakin minulla on ollut joko niin upea suhde jota on pitänyt sulatella ja antaa aikaa itselle että pääsee eteenpäin. Jättäminenkään ei ole helppoa kun on joskus paljon rakastanut:). ja sit toisaalta jos on ollut niin vaikea ihmissuhde, että se on lähes traumatisoinut, silloin kestää eheytyä ja tietysti uusi rakkaus on lääke haavoihin, mutta valitettavasti tässä kohtaa usko horjuu sillä ikää tulee, ja vastuuta on lapsista omista vantahemmista. Milloinkaan ei ole aikaa rakkaudelle, siis miehen ja naisen väliselle. onhan toki rakkautta ja lämpöä muuallakin, ystävyyttä, välittämistä. On onneksi toimivia ihmissuhteita ja jos kyllästyttää ei oo pakko nähdä toisia joka päivä. avioliitto on ikävä siksi että siinä ollaan koko ajan ikäänkuin pakkolitosa:)
Yksinjääminen pelottaa: olenko lopun ikäni, kenties 40-50 vuotta yksin, löydänkö sellaista ihmistä, jonka kanssa viihtyisin, jonka kanssa olisi kiva olla? Seuraahan saisi lähikapakasta, mutta ei kiinnosta.
Mut jätettiin 9 v sitten ja edelleen yksin. Ainoat tapaamani ihmiset ovat työkaverit. Ystävätkin katos samalla. Yksi lapsi kotona, mutta muutaman vuoden päästä varmaan hänkin siirtyy omaan elämään. Tuntuu ettei ole enää mitään virkaa. Kaipaan läheisyyttä ja sitä ihmissuhdetta, jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni. Ainut mitä ehkä saa,on seksiseura. Pelkästään se ei kuitenkaan kelpaa mulle.
Ihan samassa tilanteessa! Juuri, kun päätin olla ilonen ja onnellinen, oonkin ihan väsynyt ja alamaissa... Ei vaan jaksais vatvoa näitä asioita kuukausi kaupalla.