Tapasin kauppakeskuksessa tutun, hän kertoi, että pojan perheessä oli tullut ero. Alussa heidänkin kohdallaan ja kaksi lastakin ehdittiin hankkia, ovat nyt 3 ja 6 vuotta.
Siinä hän kertoi, kuinka oli jouduttu riitaiselle alueelle, molemmilla oli vuorotyöt ja toisen työ vei jopa viikoksi aina muualle. Tästä sitten alkoi muutos, toinen väsyi ja alkoi olemaan hankala kaikissa asioissa, vaikka toinen viikon reissun jälkeen tekikin kotona kaiken. Väsymys oli vallannut, vaikka isovanhemmat olivat yrittäneet olla tukena, pitivät lapsia luonaan paljon.
Ero sitten aiheutti kitkan myös siihen, että lapset yritettiin aluksi poistaa isovanhempien luota kokonaan, mutta tässä työn vuoksi on siinä tultava takapakkia ja lapset viettävät aina tarvittaessa öitä isovanhempien luona.
Mutta on vaikeaa nähdä kuinka tuo äiti kuiskuttaa ihan nähden lasten korviin ohjeita, että isovanhemmille ei pidä kertoa asioita.
Ajatella lapset vasta 3 ja 6 vuotta ja heille heitetään tällainen taakka mukaan.
Tuskin nuokaan isovanhemmat ovat ex;n vanhemmat mitään tenttiä lapsille pitävät, joten eikö olisi ihan viisasta olla antamatta noita ohjeitaan ja syyllistää noita pieniä, kun jo muutenkin joutuvat erilleen molemmista vanhemmistaan työn vuoksi jopa pariksi vuorokaudeksi.
Sinällään järkyttävää havaita, että nuo matkatyöt ahdistavat perheet näin pahoin, että se vie eroon saakka.
Tiedän näitä samantapaisia tapauksia, joissa toinen on väsynyt yksin vetämään perheen ja kodin asioita ja ihan vain toisen työmatkoja vaativan työn vuoksi, sitten aletaan riidellä kaikesta ja pian sanotaan, että ollaankin kasvettu erilleen.
Olisikohan jo aika havaita työnantajien puolellakin, mitä jatkuvat työmatkat perheissä saavat aikaan.
Eikö näitä matkatöitä voisi jotenkin jakaa niin, että ne eivät olisi jatkuvia samoille ihmisille ja niihin valittaisiin henkilöitä, joille se onnistuu ilman menetyksiä.
Jotenkin tähän epäkohtaan toivoisin puututtavan , sillä on kovin rankkaa nähdä lasten tilanne.
Siinä hän kertoi, kuinka oli jouduttu riitaiselle alueelle, molemmilla oli vuorotyöt ja toisen työ vei jopa viikoksi aina muualle. Tästä sitten alkoi muutos, toinen väsyi ja alkoi olemaan hankala kaikissa asioissa, vaikka toinen viikon reissun jälkeen tekikin kotona kaiken. Väsymys oli vallannut, vaikka isovanhemmat olivat yrittäneet olla tukena, pitivät lapsia luonaan paljon.
Ero sitten aiheutti kitkan myös siihen, että lapset yritettiin aluksi poistaa isovanhempien luota kokonaan, mutta tässä työn vuoksi on siinä tultava takapakkia ja lapset viettävät aina tarvittaessa öitä isovanhempien luona.
Mutta on vaikeaa nähdä kuinka tuo äiti kuiskuttaa ihan nähden lasten korviin ohjeita, että isovanhemmille ei pidä kertoa asioita.
Ajatella lapset vasta 3 ja 6 vuotta ja heille heitetään tällainen taakka mukaan.
Tuskin nuokaan isovanhemmat ovat ex;n vanhemmat mitään tenttiä lapsille pitävät, joten eikö olisi ihan viisasta olla antamatta noita ohjeitaan ja syyllistää noita pieniä, kun jo muutenkin joutuvat erilleen molemmista vanhemmistaan työn vuoksi jopa pariksi vuorokaudeksi.
Sinällään järkyttävää havaita, että nuo matkatyöt ahdistavat perheet näin pahoin, että se vie eroon saakka.
Tiedän näitä samantapaisia tapauksia, joissa toinen on väsynyt yksin vetämään perheen ja kodin asioita ja ihan vain toisen työmatkoja vaativan työn vuoksi, sitten aletaan riidellä kaikesta ja pian sanotaan, että ollaankin kasvettu erilleen.
Olisikohan jo aika havaita työnantajien puolellakin, mitä jatkuvat työmatkat perheissä saavat aikaan.
Eikö näitä matkatöitä voisi jotenkin jakaa niin, että ne eivät olisi jatkuvia samoille ihmisille ja niihin valittaisiin henkilöitä, joille se onnistuu ilman menetyksiä.
Jotenkin tähän epäkohtaan toivoisin puututtavan , sillä on kovin rankkaa nähdä lasten tilanne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nykyään ei ole enään merkitystä onko kyseessä mies tai nainen joka tekee tällaista työuraa runsaine matkusteluineen (lue työnarkomaani) kun molempia näkee, on myös oma kohtaista kokemusta vaikka itselläni kävi lopulta hyvin.
Lopussa kyse on sitten arvoista mitä henkilöllä on, hakeeko muiden ja itsensä arvostusta omaa työuraansa kohtaan jolloin matkustelu on osa sitä vai valitseeko perhearvot, jolloin on enemmän kotona ja lastensa kanssa. Kukin tekee oman valintansa, omiin arvovalintoihinsa voi vaikuttaa, toiset valitettavasti tekee valintansa liian myöhään.
Olennaista siis, että asioista puhutaan. Olen siis samaa mieltä ja tuon mainitsemasi asian, siis tuon eroaminen ja siihen liittyvä tudka on aina hankala juttu, mutta onneksi kuitenkin työura ja runsaan matkustelun teki ei väöttämättä johda sellaisiin merkityksiin, mihin nykyään jokaisen ihmisen tulisi saavutttaa, jotta olisi sosiaalisesti tässä kiireisessä yhteiskunnassa aivan välttämätöntä olla aivan kiireellinen tapaus. Asiaa on tutkittu paljon.
Puutun mainitsemaasi epäkohtaan tuomalla esiin sen, että ongelma ei ole matkatyö tai vuorotyö. Ongelma on se, että näiden lisäksi perheelliset haalivat liian paljon harrastuksia, hieno asunto, materiaa, täydellisyyttä, jne. kuka mitäkin.
Lisäksi perhe perustetaan liian usein vaaleanpunaiset silmälasit silmillä.
Nämähän ovat tietenkin epäkohtia, joita kirjaillaan aina asian tullen paremmin esille ja kun otetaan huomioon lapsen hyvinvointi ja elatus, niin on tärkeää tuoda varsinkin elatusta sovittaessa ja nimenomaa sovittaessa, että asioista pitää pystyä keskustelemaan, kun nykyajan perheellisellä ihmisellä olkoonkin se vaikka tässä yhteydessä mies tai nainen, niin on olennaisen tärkeä puuttua asiaan. Se on lapsen etu
jotenkin siis tulee mieleen ne kerrat siis jotenkin siis tulee mieleen ne kerrat, kun aina siis eron astuessa voimaan, niin silloin on tärkeintä saada elinvoimaa ja mielenrauhaa ja kuuntelin omani aikana paljon jyrkipoikan mielenrauhaa kappaletta ja akis sirkesaloa, joka lauloi että aina on kiire ja pelkkä kiire, kun tämä hektinen sykkivä yhteiskunta ajaa meidät tähän kovaan suorituspaineeseen, jossa ihmiset eroaa toisistaan ja.
Miksi työnantajia kiinnostaisi perhepulmat? Heitä kiinnostaa se, että työt tulevat tehdyksi. Minä en usko, että työmarkkinoilla on inhimillisyyttä. Pikkulapsien vanhempien voimavarat venytetään äärimmilleen (tiedän kokemuksesta yksinhuoltajana). Työ ei jousta, ja rahaakin on pakko ansaita...mitä enemmän elätettäviä, sen tärkeämpi on saada pitää työpaikka. Työpaikoista kuitenkin kilpailevat myös lapsettomat/perheettömät ihmiset ja ne joiden lapset ovat jo isoja, joilla on enemmän voimavaroja panostaa työelämään. Varoja laitetaan mieluummin sitten perheiden taakasta oireilevien lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon...Mietipä paljonko yhteiskunnalle maksaa esim kaksi kertaa viikossa tapahtuva 3-4 vuotinen nuoren terapia, jos yksi terapiakäynti maksaa 80-100 euroa?
Omakohtaisia kokemuksia on jo lapsuudesta, että kun sadistinen isämme oli pitkiä aikoja työmatkoilla, niin se oli kotona olleelle perheelle yhtä juhlaa. Äitimme ja me lapset tultiin oikein hyvin toimeen tiiminä, vaikka äiti teki kahta työtä kotitöiden lisäksi. Naapurit katsoivat meidän lasten perään. Sitten, kun isä palasi, voimme taas pahoin hirmuvallan alla. Aina sydämestäni toivoin, että äiti saisi voimia ja rohkeutta erota, mutta ei hänellä ollut kumpaakaan. Lähdinkin heti 18v. täytettyäni itse perhehelvettiä pakoon.
No hankinkin tietämättäni sitten vielä pahemman miehen 20 vuodeksi, joka hänkin oli paljon poissa työn ja huvin vuoksi, ja minulla oli kolmivuorotyö ja lapset hoidettavana. Meille miehen poissaolo oli myös aina riemujuhlaa. Minä sain lopulta kuitenkin voimani ja rohkeuteni kasattua, ja pääsin lasten kanssa vapaammin hengittämään eron myötä. Lapset ja minä aloimme voimaan paljon paremmin eron jälkeen, eli kaikille ero oli loistojuttu.
Matkatyöt voivat oikeasti olla ihan hyväkin asia perheessä. Ap:n kuvailemassa tapauksessa uskoisin syiden olevan muualla, kuin töissä. Henkilöt eivät vaan tule oikeasti toimeen keskenään, eli tilanne tuskin muuttuisi, vaikka työt olisivat säännöllistä päivätyötä. Erokaan ei ole aina pahasta, vaan monelle aikuiselle ja lapselle iloinen asia, kun ei tarvitse elää riitaisessa ilmapiirissä.
Matkatyöt eivät ole työnantajan syytä, vaan jokaisen henkilön oma valinta, millaisen työn on valinnut.
niimn, aina täytyy muitaaa ottaatyökalujat mukaan näissä asioissa ja ei se auta vaikka ytuntidsi jokaisen pilkkusäänön ja vasaran apikan, kun aina kaikki ei vaan menen niinkuin on ennustettu ja näitäelämän karikoita ilmenee ja sitten ihmisen vaan täytyy oppia, että eläåmään kuuluu että joskus vaan kaikki ei menen niinkuin toivoo