8kk on kulunut siitä kun erosimme. 15-vuotta olimme yhdessä joista 7-vuotta naimisissa. Pari viimeisintä vuotta oli melko vaikeaa, työstressiä, rahahuolia yms. Tuolloin "kuvioihin" iskeytyi ex-vaimoni työpaikalla uusi ystävä. Alkoi tulla työporukan illanviettoja, yöpymisiä yms. Ikinä tämä ei kuulemma ollut muuta kuin ystävien tapaamisia. Lopulta kuitenkin eroon päädyttiin ja hyvin nopeasti tämä ystävä löysi tiensä entiseen, yhteiseen kotiimme.
Oikeastaan tuosta asti olen huomannut sen, että minulla ei tunnu olevan enää yhtään hermoja, kaikki asiat suoraan sanottuna vituttaa ja ne kerran kun vastakkainen sukupuoli on jollakin tavalla lähestynyt, ovat päättyneet melko nopeasti, kun päässä on ajatus valmiiksi, että en voi kuitenkaan luottaa tuohon.
Onko minusta tullut katkera, vihainen kusipää, joka ei enää pysty minkäänlaiseen parisuhteeseen? Tuota tässä itse pelkään, kun en kuitenkaan ole vielä mikään ikäloppu ja elämää on vielä, toivottavasti, paljon edessä. Miten sitä saa itsestään ihmisen, joka ei olisi tämmöinen katkera ja vihainen kusipää?
Oikeastaan tuosta asti olen huomannut sen, että minulla ei tunnu olevan enää yhtään hermoja, kaikki asiat suoraan sanottuna vituttaa ja ne kerran kun vastakkainen sukupuoli on jollakin tavalla lähestynyt, ovat päättyneet melko nopeasti, kun päässä on ajatus valmiiksi, että en voi kuitenkaan luottaa tuohon.
Onko minusta tullut katkera, vihainen kusipää, joka ei enää pysty minkäänlaiseen parisuhteeseen? Tuota tässä itse pelkään, kun en kuitenkaan ole vielä mikään ikäloppu ja elämää on vielä, toivottavasti, paljon edessä. Miten sitä saa itsestään ihmisen, joka ei olisi tämmöinen katkera ja vihainen kusipää?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletko ottanut selvää, miten eroprosessi tai siihen liittyvät tunteet. kuten suru ja viha etenevät? Jostain luin, että vihavaihe tarvitaan, jotta entisen yli pääsee. Itselläni suruvaihe on siirtynyt vihaan ja raivoon, mutta kaikki nuo tunteet ovat onneksi vähenemässä.
Katkeruudesta en oikein osaa sanoa mitään. Jos sen oikein käsitän, niin ei kannata ajatella entisen nykyistä elämää vaan keskittyä omaansa. Tutustut itseesi ja hankit uusia harrastuksia. Meditointi tai/ja jooga voisivat auttaa hermostumiseen.
Ehkä tai varmaan oletkin liian nopesti yrittänyt solmia suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen, kun tunnemylläkkä entisestä on vielä käynnissä.
Totta tuo yllä oleva.
Samantapainen prosessi pitää käydä läpi myös lähiomaisen kuollessa.
Läpi on vaan käytävä. Elämä ei aina ole kivaa-kivaa, sitä joutuu kestämään ja sietämaan paljon kipuakin. Muuten ei eheydy.
Eroseminaari auttaa käsittelemään parisuhteensa ja sen päättymisen riittävän perusteellisesti kaikkine tunteineen. Se antaa hyvät työkalut oman itsensä jälleenrakentamiseen, joka on todella tarpeen erokokemuksen jälkeen. Viha kuuluu eroprosessiin ja sitäkin voi oppia käsittelemään/purkamaan rakentavasti. Jos yrittää vain tukahduttaa vihansa, se kääntyy itseä vastaan, sillä on huonot seuraukset. Seminaarissa saa myös hyvät työkalut toimivampien ihmissuhteiden rakentamiseen. Suosittelen omasta kokemuksesta.
Ero vielä vaiheessa, mutta itse olen menettänyt kokonaan toivon siitä, että tästä voisi ikinä toipua. Olen aivan hysteerinen välillä, asia on liian ahdistava. Takana pitkä avioliitto.Edessä pelkkää mustaa.
apuaapua; tiedän tuon tunteen. Ero ei ole koskaan helppo, ei edes hänelle joka eron halusi. Jos sinua ahdistaa liikaa käy lääkärissä niin saat rauhoittavia. Läheisten ja ystävien tuki on tärkeä.
Ala harrastaan jotain josta pidät, se vie ajatukset ainakin hetkeksi toisaalle.
Aikoinaan vertasin omaa eroani kuolemaan. Eron tapahduttua on surutyö yhtä rankkaa kuin, että jos toinen olisi kuollut. Sillä erotuksella, että eronneen surutyötä ei ympäristö halua ymmärtää samallatavalla kuin lesken surutyötä.
Ajattele kuitenkin, että tuo ihminen on sinulle kuollut.Se mikä teitä yhdisti on poissa ja sinulla on oikeus surra.
Suruun kuuluu myös viha. Älä kiellä itseltäsi tunteita koska ne tulee ja menee. Vielä joskus voit sinäkin sanoa, että selvisin.
Siihen asti valtavastii voimia sinulle.