mikä ihme psykiatrian alaa vaivaa?

Varmasti useita syitä. Ensinnäkin aika monella lääkärillä, samoin kuin hoitajilla saattaa olla suoranaisia ennakkoluuloja potilaita kohtaan. Mielenterveysongelmasta kärsivään liitetään hyvin usein väkivallan uhka. Itseä ja muita kohtaan. Mt potilaat nähdään potentiaalisina kirvesmurhaajina, sekä itse syypäinä omaan tilaansa. Sen vuoksi heitä kohdellaan "sääli on sairautta" ja"ei porkkanaa vaan keppiä" asenteella.
Toiseksi: psykiatrisen diagnoosin tekeminen ei perustu tarkkaan lääketieteelliseen näyttöön tai kokeisiin, vaan tutkivan lääkärin henkilökohtaiseen mielipiteeseen.
Kolmas syy ovat lääketehtaat, jotka painostavat lääkäreitä pumppaamaan potilaat täyteen psyykelääkkeitä. Mitä enemmän lääkkeiden käyttäjiä on, sitä enemmän isojen lääkefirmojen tileille tippuu fyrkkaa.
Neljäntenä syynä, nyt mennään ruohonjuuritasolle, on hoitolaitosten ja sairaaloiden työyhteisöt. Tuskin millään muulla alalla ilmapiiri työpaikoilla on niin tulehtunut kuin hoitoalalla. Selkäänpuukottamista, juoroilua, kantelua, ulos savustamista, musta maalaamista. Tämäkin vaikuttaa hyvin vahvasti siihen miten potilaita kohdellaan.

Täysin sama mieltä edellisten kirjoittajien kanssa. Kts. ketju Aurora

Psykiatrian alaa vaivaa valtava ego- ja asennevamma. Psykiatria on aina halunnut kuulua osaksi lääketiedettä ja psykiatrit tulla hyväksytyiksi ja ymmärretyiksi oikeina lääkäreinä. Pyrkimyksen takana on valta- ja taloudelliset intressit. Psykiatriset "sairaudet" eivät ole koskaan olleet oikeita biologisia sairauksia, mikä on johtanut psykiatrian kannalta ongelmaan, sillä psyykkisiä ongelmia voidaan hoitaan tehokkaasti erilaisten keskusteluterapioiden ja henkisen tuen ja auttamisen kautta eikä siihen tarvita minkäänlaista lääketieteellistä osaamista. Koska psykiatria on aina halunnut tulla tunnustetuksi osaksi lääketiedettä, on heidän ollut pakko brändätä "mielisairaudet" (eli psyykkiset vaivat) oikeiksi sairauksiksi, kuten patologeilla on.

Psykiatriaan on läpi historian liittynyt mielenterveysongelmaisten väheksyvä ja alistava suhtautuminen. 1800-luvulla heitä kutsuttiin sanalla "hullu" ihan virallisestikin ja "hoitona" käytettiin erilaisia pieksemis- ja pahoinpitelytekniikoita, joita voidaan hyvin pitää kidutuksena. "Hulluja" pidettiin psykiatrian puolelta lähempänä eläimiä ja siten heitä kohdeltiin kuin karjaa ja petoja. Shokeeraavien hoitomenetelmien tarkoitus oli "herättää" "hullu" "hulluudestaan" pelon avulla. Itseäni eniten kauhistuttavia menetelmiä olivat mm. hukkumisimulointi, jossa potilas laitettiin väkisin hauta-arkkua vastaavaan laatikkoon, jossa oli reikiä, kansi kiinni ja upotettiin vesialtaaseen. Kun arkku oli täyttynyt vedellä, nostettiin potilas ylös. Tietenkin osa hukkui, mutta ei se haitannut, koska psykiatriahan oli tehnyt parhaansa.

1920-luvun paikkeilla mukaan tuli eugeniikka ja pakko strerilisointi ja jopa kastroiminen. Oheinen lainaus kertoneet tarpeeksi psykiatrian eugeniikka-ajattelusta. En viitsi kirjoittaa enempää sen vasten mielisyyden vuoksi. Mielenterveyspotilaiden systemaattiseen tuhoamiseen käytettiin mm. myrkkypistoksia ja kaasukammioita, joista viimeisemmäksi mainittu teloitusmenetelmä tuli maailmalle paremmmin tutuksi kansallissosialistien omaksuttuaan sen käyttöön psykiatrialta 2. maailmansodan loppupuolella juutalaisten surmaamisen avuksi. Harva tietää, että valesuihkut ja puiset saippua ovat alkujaan psykiatrian "hullujen" tuhoamiseksi keksimiä harhaituksia. Psykiatrian ala on halunnut vaijeta menneisyydestään visusti eikä epäilen, että näitä asioita ei opeteta psykiatrian opiskelijoille lainkaan.

"Why do we preserve these useless and harmful beings? The abnormal prevent the development of the normal. This fact must be squarely faced. Why should society not dispose of the criminal and insane in a more economical manner?"

-Dr. Alexis Carrel, Nobel Prize Winner, Rockefeller University

70-luvun paikkeilla psykiatri oli todellisessa liemessä, kun alaa valtasivat erilaiset terapeutit, psykologit ja niin edelleen, jotka olivat vaarassa syrjäyttää psykiatrian ja sen ajaman lääkemallin "sukupuuttoon". Kansalaiset hakeutuivat keskusteluterapiaan ja olivat hylkäämässä tarjotut lääkkeet omassa hoidossaan. Psykiatrian oli siis tehtävä jotain tai kohdattava alan surkastuminen. Silloin lääketeollisuus ja psykiatria löivät kättä päälle, joka käytännössä tarkoitti sitä, että psykiatrit myivät itsensä lääketeollisuudelle ja alkoivat brändätä kaikki mielenterveysongelmat oikeiksi sairauksiksi todellisten oikeittein sairauksien, kuten diabteksen ja syövän sekaan. Siten kehittyivät myytit masennuksesta, skitsofreniassta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja niin poispäin oikeina sairauksina.

Jotta moinen selvästi valheellinen viesti saataisiin myytyä kansalle eli kuluttajille, tulisi niiden taustalle keksiä uskottavia selityksiä "sairauksien" syntymekanismeista. Näin syntyivät pseudotieteen sadut serotoniiniepätasapainosta masennuksen taustalla, dopamiini yliaktiivisuudesta skitsofreniassa jne., jotka elävät vahvana kansan mielissä ja terveydenhuollossa yhä 2014. Tätä psykiatrian suuntausta, jota meillekin tarjoillaan ainkain julkisessa terveydenhuollossamme, kutsutaan biopsykiatriaksi, joka on pitkälti pseudotiede, Noituutta vastaavaa uskomushoitoa, jossa mukana käytetään myrkyllisiä ja kohteen kannalta tuhoisia menetelmiä.

http://www.youtube.com/watch?v=nzdu3WQyIZg

Psykiatriassa on läpi ihmiskunnan historian tähän päivään asti ollut kyse sosiaalikontrollista eli politiikasta sekä bisneksestä ja ekonomiasta, ei lääketieteestä tai auttamisesta. Biopsykiatria on pseudotiede, jonka tavoitteita ja menetelmiä toteutetaan auttamisen ja hoidon nimissä. Jos haluat tutustua tarkemmin alan ristiriitaiseen ja kyseenalaiseen historiaan ja nykypäivään, suosittelen lukemaan esimerkiksi Robert Whitakerin kirjan Mad In America. Vain tuntemalla historia, voi ymmärtää nykypäivää.

Ollessani psykiatrisella vastaanotolla niin siellä tuli vastaan hoitohenkilökuntaa joilla viimeisen päälle muodikkaat vaatteet, naisilla yleensä polviin ulottuvat hameet, huoliteltu ulkonäkö, pitkävartiset saappaat, helyt ja korut. Yrittävät näyttää olevansa keskiluokkaa korkeammalla tasolla. Kiireisen ja pelokkaan näköisiä ihmisiä.

Mä oon nähnyt kaiken mitä tuossa psykiatrisessa hoidossa on pielessä. Se on vielä aika henkisesti brutaalia.. Ihmisiä pakotetaan, patistetaan ja syyllistetään omasta tilasta. Kun ne kokevat avuttomuutta ja kokevat etteivät voi auttaa ihmistä niin alkaa pakotus. Pahimmassa tapauksessa rauhoitus lääkkeiden avulla ja sitten sun pitäisi muka uskoa ja luottaa siihen että saat apua. Kun ne hoitajat ei edes itse tajua mistä puhuvat ja osa alalle hakeutuvista itse asiassa hoitavat omia haavoja ja traumojaan potilaiden kautta. Sekoittavat sen potilaan pään entisestään! Ja osa on vaan tunnekylmiä ja ylimielisiä. Sama se on joissakin kuntoutuspaikoissa. Ihmiset kiristetään ja pakotetaan tekemään kaikkia kuntoutusjuttuja. Ei yhtään kunnioiteta ihmisen valinnan vapautta, sen ihmisen omaa vapautta. Osa hoitohenkilökunnasta on ihan ok mutta osa ei vaan tajua.. Niin pitäisikö mun nyt muka sulkea silmät ja olla näkemättä sitä mitä näen, ja odottaa että saan apua. Ei sitä ainakaan näiltä henkisestä kehittymättömiltä ihmisiltä saa. Alkaa mennä usko siihen, saako sitä apua mistään tai keneltäkään. Ehkä osa psykiatreista on suhteellisen fiksuja. Ja jotkut terapeutit tai hoitajat jotka osaavat ajatella ja ajatella vielä itsenäisesti kaiken lisäksi. Mutta se että onko sulla niin hyvä tuuri että sulle sattuu sellainen fiksu ihminen kohdalle. Monelle ei satu!

Suomessa käyty keskustelu mielenterveyspotilaiden hoidon vaikuttavuudesta ja tasosta osoittaa, että epäkohtiin halutaan pureutua. Silti tuli yllätyksenä, että mielenterveyspotilaiden oikeudet ovat täysin alisteisessa asemassa suhteessa hoitohenkilökuntaan. Todellisuudessa diagnosoinnin taso on enemmän olettamuksia kuin faktoja ja kun tähän yhdistää tosiasian, ettei olemassa ole vielä lääkkeitä täsmähoitona. Tulisi potilaiden osuutta omaan hoitoonsa ja tulevaan elämäänsä saada lisättyä lain suomin oikeuksin, jottei potilaat sairastuisi pahemmin haettuaan apua. Lisäksi olen samaa mieltä, että nykyään mielenterveyden sairauksiin luetaan normaaleita ihmisen elämään kuuluvia tunnetiloja ja käytösmalleja.

Ikävä tosiasia on, että jokaisessa ammattikunnassa on sekä hyviä, että huonoja ammatin harjoittajia kun tämä yhdistetään ylitsekävelemisen mahdollisuuteen on lopputulos, jonka näin ja koin sairaalajakson aikana. Hoidoissa käytetään edelleen keinoina potilaan alistamista ja nujertamista niin lääkkein kuin vaihtoehtoisin hoidoin. Potilaat, jotka valittivat lääkkeiden sopimattomuutta jätettiin noteeraamatta kun he tuskastuneena olotilaansa tiuskaisivat asiasta heidän lääkitystään nostettiin niin, että olotila oli entistä huonompi. Tämä on mielestäni toisen ihmisen nujertamista. Lääkkeiden kehittelijöiden tarkoituksena on kuitenkin ollut auttaa ja parantaa potilaiden elämänlaatua. Tosiasia on myös, että lääkkeillä on sivuvaikutuksia, jotka voivat johtaa myös hengenvaarallisiin komplikaatioihin kuten kohdallani. Kun lääkitystä ei suostuttu vaihtamaan keskusteluista huolimatta, joissa viittasin sekä kliinisiin että farmakologisiin tutkimuksiin, jotka osoittivat, ettei lääke sovi fysiologistataustaani vasten. Tällaisen voi lukea välinpitämättömyydeksi tai lääkeaineista tietämättömyydeksi. Molemmat ovat potilaan kannalta kohtalokkaita ja elämän laatua sekä tervehtymistä alentavia.

Samaa ilmapiiriä kuvastaa eristyshuone, jonne potilas laitetaan kun hän voi henkisesti huonosti ja usein ollessaan myös sen armoilla. Kuten tiedetään sairauksiin kuten lääkkeiden/hoitojen sivuvaikutuksiin on yhdistetty joissakin tapauksissa aggressiivisuuden kohoaminen. Ymmärrän, että potilas täytyy eristää muista turvallisuuden takia, mutta pelkkä patja lattialla tyhjässä huoneessa ei kata ihmisoikeuksien täyttymistä. Televisio esimerkiksi suojalasin takaa, kello jne. olisivat inhimillisiä. Myöskään potilasta ei pitäisi pitää kuin sen hetken, että hän rauhoittuu. Tätä eristyshuonetta samoin kuin käytäntöjä lääkehoidoissa käytetään mielestäni jälleen potilaan nujertamiseen eikä hoitamiseen. Kolmas asia mistä näkee asenteen on sähköhoidon oleminen edelleen osana hoitoketjua. Sähköhoidon kehittäjät totesivat, että toimenpide on aivoja tuhoava sekä verrattavissa insuliinihoitoon. Ruotsalainen tutkija jo 50-luvulla osoitti, että sähkö on kissojen aivoja tuhoava jo niin pieninä annoksina kun se laukaisee kouristuksen ja mitä useammin sitä käyttää pieninä annoksinakin sitä suuremmat tuhot ovat. Hän osoitti vaurion kohdistuvan pahimmin verisuoniin, joita aivot ovat täynnä ja nimenomaan mikrovaskulaareja, jotka vastaavat hapen sekä ravintoaineiden kulusta neuroneille. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että häiriötilanteissa mihin mielenterveyssairaudetkin kuuluvat aivot sopeutuvat tilanteisiin verenkiertoa säätelemällä. Sähköhoito aiheuttaa pysyviä vaurioita, jotka kohdistuvat älykkyyteen, muistiin ja persoonallisuuden alueelle. Ihmisille, joilla on valmiiksi toiminnanhäiriö, aiheutetaan vielä lisää vauriota. En voi olla miettimättä miten monen ihmisen elämän mahdollisuudet tällaisilla hoidoilla on tuhottu vuosikymmenien aikana jatkuen edelleen. Ilmapiirissä, jossa lääkärit naureskelevat kollegoiden sähköttävän potilaita näiden ollessa levottomia, ei koskaan hoito ole inhimillistä. 2000-luvulla oltaessa pitäisi myös mielenterveyspotilaiden oikeudet ja hoito olla potilaita kunnioittavaa sekä arvostavaa.

Myös muilla sairaanhoidon aloilla tänäpäivänäkin kehitellään hoitoja, jotka vaurioittavat sekä aiheuttavat täysin epäinhimillistä kipua potilaille. Näitä kehittelevät tutkijalääkärit ovat osoittautuneet myös täysin piittaamattomiksi toisen ihmisen terveydestä, kivusta ja elämästä. Nämä ihmiset kuitenkin ovat niitä johtavissa asemissa olevia lääkäreitä, jotka luovat suuntaviivoja hoidoille. Tosiasia on, että lääkäreiden nauttima kunnioitus eettisinä ja moraalisina parantajina jää kyllä oman luonteen varjoon, silloinkun kyseisellä henkilöllä on taipumusta sellaiseen. Tällaisten henkilöiden ollessa osa terveydenhoitojärjestelmää pitäisi potilaiden oikeudet nostaa uudelle tasolle. Nämä hoidot ja kohtalot osoittavat myös, ettei valitettavasti tietoa ja taitoa ole aina saatavilla tai kyseisellä henkilöllä olemassa. Tätä pahentaa ylimielisyyden ilmapiiri, jota joidenkin lääkäreiden taholta ilmenee vain potilaan kuuleminen voi taata paremman hoidon. Hyviäkin on, mutta jos kohtalon sormi osoittaa huonon niin tosiasia on, että terveys on vaakalaudalla.

sähköshokkeja käytetään nykyäänkin, valitettavasti..

Miksiköhän ihmiset, jotka menevät yleissairaalan päivystykseen sairastuvat pahemmin ja joutuvat jopa leikkaussaliin tai sisätautiosastoille?

Monet joutuu osastolle akuuttitilanteessa. Hoitohenkilökunta ei usein tunne potilasta entuudestaan ja on toimittava jollakin tavalla, että tilanne saadaan mahdollisimman nopeasti rauhoitettua. Jotkut toimet tuntuvat kovin brutaalilta, mutta se on tapa millä heidät on opetettu toimimaan.

Mielenterveyden vaivoja on erilaisia, oikeastaan jokaisella yksilöllä on oma sairautensa... haastavaa alkuun löytää se oikea hoito, mutta uskoisin, että esim. masennuspotilailla monilla on sen verran tajua vielä, että ymmärtävät mikä saattaisi itselle olla se paras tapa auttaa itseä.

Hoitohenkilökunnassa on erittäin päteviä henkilöitä ja niitä jotka eivät ole kovin päteviä... mutta niinhän kaikissa ammattikunnissa on sellaisia. Ei viitsittäisi leimata kaikkia huonoiksi muutamien huonojen kokemusten pohjalta.

Ystäväni oli syksyllä Vantaan Peijaksessa ja sanoi siellä olevan erittäin pätevä nuori psykiatri, psykologi ja sairaanhoitohenkilökuntaa. He tiesivät miten tuli toimia ja ystävä sai apua. Vakava masennus on ollut paranemaan päin ja hän on kuntoutunut jo työkuntoiseksi muutamassa kuukaudessa.

Tunarit ja laiskamadot hoitajina on suht.harmittomia,mutta kun saisi karsittua luonnehäiriöiset sadistit.

Kyllä minullakin on kokemusta kuinka voi olla tympeää, jos menee hakemaan luottamuksellista psykologista keskusteluapua normaaliin stressiin ( sehän on suorastaan trendi, että psykologeja pidetään asiantuntijoina kaikkeen ja nykyisin ihmiset paitsi hakeutuu, myös lehdissä kannustetaan hakeutumaan, niiden palveluiden pariin), että kuinka innokkaina sitä ollaan määräämässä mielenterveyslääkkeitä terveillekin ja laatimassa pääkoppa- diagnostiikkaa. Omalla kohdallani veikkaan, että se maksaisi viis kertaa enemmän valtiolle, jos suostuisin esimerkiksi minua tuntemattoman psykiatrin suosittuksiin alkaa mielenterveyspotilaaksi ( en omaa sairautta siltä osin), kuin se että kieltäydyn tarpeettomista tutkimuksista. En halua fyysisen sairauteni vuoksi uudelleen verensiirtoihin ja letkuhoitoon keskussairaalaan ainakaan siksi, että joku kahjo minun terveyshistoriaani tuntematon -kukaan- mentaalitieteen edustaja haluaisi minulle vielä psyyken lääkkeitäkin lisäksi nykyisen lääkitykseni päälle. Enkä etenkään siksi, että henkeni on pelastettu kerran keskussairaalassa, missä myös harvinainen fyysinen sairauteni aikoinaan todettiin ( ei mitään seksuaalisairauksia, sellaisista ei kyse siat enkä kerro mikä on mun sairaus), jos kerrran nykypsykiatrien "asiantuntemus" on sitä, että ihmisen kokemaa kuukausien hoitoa syöpäosastolla ( mulla ei olllut syöpää, mutta vakava fyysinen sairaus, johon syön loppuelämäni lääkkeitä) voidaan puheissa potilaalle toisen kerran elämässä henkiläön kanssa keskustellessa vähätellä käytännössä, että ei se muka ole mitään, että sulle on tehty neljä verensiirtoa ja olet istunut kuukausia yhteensä kuolevien syöpäpotilaiden keskellä itsekin kärsien helvetillisistä fyysisistä kivuista.

En voi mitään sille, että en arvosta terveyskeskuksia tai psykiatriaa. Arvostan lääkäreitä, jotka toimii niissä oikeissa paikoissa, missä henkiä pelastetaan. Ja niit' psyiatrian ja psykologian ammattilaisia, joilla on kyky ihmisen kunnioittamiseen. Raivostuttaa, että joku edes kehtaa määrätä mulle keskivertokansalaisten (ilmeisesti yleisesti?) syömiä lääkkeitä kysymättä, syönkö solusalpaajia. Ja että mitä sellaisten pervojen papereissa lukee?!!

Psykiatrisilla lääkkeillä on usein vähän samanlainen vaikutus aivoihin kuin esim. alkoholilla tai muilla kovilla huumeilla, joten ei ihme että ne eivät paranna potilaita pitkällä aikavälillä. Potilaiden toimintakykyä ei voi tietenkään parantaa aiheuttamalla heille aivovammoja. Aivoja voi muokata ihan tavallisilla asioilla, kuten terveellisellä ravinnolla, normaalilla unirytmillä, liikunnalla ja erinäisiä rakentavia toiminta -ja ajatusmalleja edistävillä terapiolla sekä meditaatiolla. Harvat ihmiset ovat niin kroonisesti sairaita tai harhaisia, että he vaativat pitkäaikaista lääkitystä pitääkseen niitä "kurissa". Pikemminkin tuo oireiden "hallinta" tarkoittaa yleensä niiden tekemistä kroonisiksi vähän samoin, kun kuumeen lasku on yhteydessä tulehdusvasteen heikkenemiseen mutta ei mitenkään poista itse infektion aiheuttajaa. Oireet ovat defenssejä. Psykiatrit haluavat tuhota ihmisten defenssit mutta ei parantaa heidän sairauttaan. Ja he syyttävät näitä defenssien syntymekanismeja syynä sairaudelle, mikä on vähän kuin syyttäisi immuunipuolustusta mikrobin aiheuttamasta tulehdusvasteesta. Erinäiset "kemialliset epätasapainot" ovat jossain määrin osa normaalia aivotoimintaa, yhteydessä erinäisiin mielentiloihin, motivaatioon, tunteisiin. Esimerkiksi rakastuminen romahduttaa serotoniinitasot ja nostaa dopamiinitasoja, mutta ei taipumus rakastua tee ihmisestä mielisairasta. Rakastuminen ei kestä ikuisesti ja yleensä ihmiset pääsevät siitä yli. Tietenkin on vaara, että henkilö sortuu uudestaan ja kärsii taas hirvittävän "aivomyrskyn", vailla taetta onnellisesta lopusta. Tämä joskus voimakkaastikin toimintakykyä häiritsevä tila voi todella johtaa hirvittäviin henkilökohtaisiin katastrofeihin, mutta sen hoitaminen pitkäaikaisesti SSRI -lääkkeillä tuhoaa usein ihmisen seksuaalisuuden ja kyvyn ihastua sekä rakastua. On ihan ymmärrettävää, että ihmisten tunne-elämä ei parane siitä että heidän seksuaalisuutensa ja motivaatiojärjestelmänsä tuhotaan, mikä tuntuu olevan standardikäytäntö erityisesti vakavampien "mielisairauksien" hoidossa.

Psykiatrialla on eigenismin suoraan jatke, eli heidan tehtava on lajitella ihmiset "Ali ihmisiin jne....lajittelussaan he kayttvat myos kehon kipuja ja sita apentamis konstina jos henkilon kehon kipuja ei toimimaton julkis yhteiskunnassa ole tutkinut, vaikka on kayny usein laakarilla, must kukaan ei ole ottanu tosisssaan, eugenistisen laaketietteen eli psykiatrian kukaan se on potilaan korvavali vika.

Eli kuten kommunismissa jos human ikkunat oli vuosikymmenia pesematta, ei saanu sanoo et jos ikkunan pesu olisi annettu kilpailutuksen kautta yrityksille.ikkunat olisi puhtaat..
Piti valehdella etta on niin paljon matkustajia ettei siivoojat (jotka myi kenkia ja neuleita siivouskarrista) kerkee siivota..
Samoin meilla ei voi sanoa etta julkiskolhoosi ei toimi, vaan pitaa sanoa etta on niin paljon psykosomatia ym..roska teorioilla halventaa ihmisia, ettei toimimaton systeemi saisi syyta niskoilleen, ja juuri tohtorit siftaa yhteiskunnan toimimattomuuden potilaan psyykke leimaksi ja sitahan psykosomatia on

Sain vakavan kouristuskohtauksen, pohjalla päihteitä, ihmiselle aiheuttaa mitä. Tekeekö aivoille jotain.

Kiinnostaa.

Ainoa toimiva toimiva lääke löytyy Herralta Jeesukselta.

Jeesus sanoi:
Joh. 10:10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.