En tiennyt sopiiko kysymys parhaiten mille palstalle mut kokeillaan nyt tätä. Eli ehkäisymenetelmänä evra ehkäisylaastari. Laastarinvaihto päivä on sunnuntai. Eilen vaihdoin toiseen laastariin, ongelma onkin nyt se, että eilen ja tänään tullut punertavan ruskeaa vuotoa, ikäänkuin menkat olisi alkamassa, vaikka ne viikko sitten olikin. Ihan oikein olen laastaria käyttänyt ja ollut käytössä n. 4-5kk, eli ei pitäisi tiputteluvuotoakaan olla. Kaverit pelotelleet raskaudella, voiko se tosiaan olla mahdollista ? Oireiden perusteella siis, tottakai tiedän ettei mikään ehkäisykeino ole 100%.
"Kuukautiset" kesken kaiken
raskaana(ko) ?
6146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi ei pitäisi olla tiputteluvuotoa?? Sitä voi tulla missä vaiheessa tahansa, vuoden käytön jälkeen jne.
Raskaus selviää vain testillä.
Aijaa, mulle on kerrottu että tiputteluvuotoa voi esiintyä 3 ensimmäisen kuukauden aikana, ja et sen jälkeen ois huolestuttavaa jos sitä ilmaantuisi. Mutta hyvä tietää tuo sitten vastaisuudessa :)
"Huolestuttavaa" on aika huono sana kuvaamaan. Toki ylimääräisestä vuodosta voi huolestua, mutta mikäli se on laastarin aiheuttamaa, niin sen voisi ennemminkin luokitella normaaliksi sivuoireeksi.
Esimerkiksi raskaus ja sukupuolitaudit voivat oireilla ylim. vuotona. Todennäköisesti johtuu kuitenkin siitä laastarista. Kannattaa lukea se pakkausseloste moneen kertaan, niin ei tarvii olla pelkästään sen tiedon varassa, mitä sinulle on kerrottu.
Mulla oli jatkuvaa tiputtelua sen puoli vuotta, mitä jaksoin tilannetta seurailla ja sit lopetin laastarin käytön. Ei ollut mua varten vaikka muuten ihan kätevä jos vaan sopii.
Niin no, jatkuva tiputtelu puolen vuoden ajan vähän eri juttu kuin toistaiseksi kaksi päivää kestänyt (ei ole ollut nyt edes jatkuvaa) :/ Noh, huomenna kysäisen lääkäriltä vielä tuosta, tähän liittyy siis muutakin oireilua, ja ne oireet kestäneet jo viikon. Tuo tiputtelu tullut vasta eilen.
Mitenkäs kun jatkuvat edelleen ? Tänään siis viides päivä menossa. Tähän liittyy siis kirvelyäkin, ikäänkuin virtsatientulehdus. Pissatesteissä ravannut nyt aika ahkeraan, ja raskaus virtsatientulehdus rajattu kuvasta pois. Klamydiatuloksesta soitan maanantaina, ja jos sekin on nega (pitäisi olla sillä sama kumppani ollut sitten viime käynnin) niin menen gynelle :/ tuntuu vaan hassulta että juominen tahtoo auttaa tähän, ja muutenkin ihan samanlaiset tuntemukset kuin virtsatientulehduksessa....