Mies

kk97

Seurustelin eksäni kanssa vuoden päivät rakkaus oli ensisilmäyksellistä molemmin puolin ja edettiin hitaasti! Tutustuimme perheisiimme yms.yms. Näin kuitenkin kävi: juttelin parhaan ystäväni (naisen) kanssa seksistä viesteillä ja viestit kuulostivat hyvin paljo siltä, että olisin pettänyt tyttöäni hänen kanssa. Nukkuessani tyttöystäväni oli lukenut viestit eikä sanonut minulle mitään. seuraavana viikonloppuna hän oli pettänyt minua pojan kanssa vaikka ei minulle myöntänyt sitä moneen viikkoon jätti sitä ennen vain kylmästi. Hän kuitenkin ikävöi minua mutta ei halunnut jatkaa suhdetta koska ei kuulemma luottanut minuun. Vaikka minä olin uhri olisin ollut valmis ottamaan hänet takaisin enkä voi edes kuvitella itseäni kenenkää muun kanssa. Sälli kenen kanssa jän petti aloitti suhteen heti tyytöystäväni kanssa ja minä hommasin itselleni uuden jota kohtaan minulla ei ollutkaan tunteita. Joten dumppasin sen noin kuukauden seurustelun jälkeen eli yhtä nopeasti kun sen otinkin. Olen itkenyt öisin (todella miehekästä) ja opinnot menee päin prinkkalaa koska en saa öisin unta. En vain kestä olla ilman häntä (ei ole kuitenkaan mitään itsetuhoisia ajatuksia sentään :D) minä en tyttöön ole pitänyt oikeastaan yhteyttä lähinnä hän minuun harvoin mutta kuitenkin n. 2 kertaa yhteensä. Hänellä on edelleen se toinen ja mietin saisinko häntä millään takaisin kaikkea olen miettinyt mutta tyttö on sen verran ujo ettei varmasti uskalla itse sano mitään minulle vaikka en sellaista epäilekkään. Onko kellään kokemuksia tai naisten mielipiteitä tai ehdotuksia mitä voin tehdä. :'(

2

362

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oma moka

      Oma moka, kärsi seuraukset. Toisille naisille ei viesteillä selän takana tunteista tai seksistä tai petät henkisesti. Niin makaa kuin petaa. Aivan täysin oikein sulle. Tyttöäsi varmasti sattui niin paljon että haki lohtuseksiä toiselta. Kun oikein mietit, varmaankin haluaisit saada anteeksi, pois syyllisen olosi, mutta kun mietit vielä enemmän tajuat että teoilla on aina seuraukset ja koska sitoutumisesi aste oli puhdas 0, päästä tyttö jatkamaan elämää ilman sinua. Et ole korvaamaton.

    • Saint.90

      Taidat olla nuori vielä. Periaatteessa se on siunaus, että ero tapahtui niin pystyt elämään nuoruuttasi vapaana, tekemään haluamiasi asioita ja katselemaan muitakin tyttöjä. Jos nuorena jämähtää samaan suhteeseen ja nuoruuden baarireissut ja sekoilut jää kokematta saattaa vanhemmalla iällä rueta temppuilu kiinnostamaan. Nyt sinulla on surtavaa. Vaikka sinusta tuntuisi, että tästä surusta ei pääse yli niin voin luvata, että ajan kanssa helpottaa. Oma tyttöystäväni petti ja jätti minut, olin pitkän aikaa aivan paskana. Itseluottamus oli kateissa ja oli tosi kylmä, mutta kun vain jaksoi käsitellä asiat niin nyt on taas parempi olla. En suosittele sitä, että rupeat pidättelmään tunteitasi sekoilulla naisten, rahan, huumeiden tai muun asian tavalla vaan otat vitutuksen vitutuksena, surun suruna, vihan vihana. Vaikka se paskalta tuntuu niin ota se kaikki vastaan, siihen ei kuole ja se nopeuttaa eroprosessia, koska ne on ennemmin tai myöhemmin käytävä läpi. Harrasta paljon esim. liikuntaa ja syö terveellisesti. Älä pidä exääsi mitään yhteyttä ja ala keskittyä vain omaan itseesi ja omaan tunne-elämääsi. Jossain vaiheessa saat hätistellä exääsi oveltasi pois, joka on aika mehukas tilanne, vaikka en ilkeä ihminen olekaan. Voimia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1383
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      868
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 64
      676
    6. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      579
    7. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      199
      565
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe