Amerikkalaisleffoissa mies ja nainen tapaavat toisensa lenkkipolulla tai kaupan kassajonossa ja alkavat juttelemaan, vaihtavat puhelinnumerot ja sopivat treffeistä...
Ehkä tuollaiset kohtaamiset vaikka USA:ssa ei olekaan niin saduista revittyjä, kun otetaan huomioon USA:n väkiluku missä yhdessä kaupungissa asuu monta miljoonaa asukasta jolloin uusia ihmisiä tulee vastaan koko ajan, small talk on tuttu asia ja aurinkokin ehkä paistaa paremmin.
Ehkä tuollaiset kohtaamiset vaikka USA:ssa ei olekaan niin saduista revittyjä, kun otetaan huomioon USA:n väkiluku missä yhdessä kaupungissa asuu monta miljoonaa asukasta jolloin uusia ihmisiä tulee vastaan koko ajan, small talk on tuttu asia ja aurinkokin ehkä paistaa paremmin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ootko kokeillu suomessa? Kyllä se pick-up täälläkin toimii.
Sepä sattui että otit puheeksi. Nimittäin tuntuu, että yksinäisyydestä kärsivät ihmiset uskovat tollasiin tarinoihin ehkä liikaa ja luulevat, että noin voi tosiaan ihmissuhteita syntyä. Enkä tarkoita vain rakkaustarinoita, vaan että myös ystäviä voi löytää kaupan jonosta tai jotain neuvoa kysymällä tai pyytämällä apua kun kännykkä on varastettu tai selkä niksahtanut jne.
Ehkä jossain on hiljakkoin järjestetty yksinäisten ihmisten nettikurssi, jolla on neuvottu ottamaan em. syin kontaktia ihmisiin, kun tämmöisiä on kohdalle viime aikoina osunut - liikaa.
En tiedä ymmärsinkö samalla tavalla, mutta mielestäni ongelma on monien kohdalla (ollut myös itseni kohdalla) että uskoo, että kohtaaminen vain tapahtuu kuin itsestään (kuin elokuvissa). Todellisuudessa toinen sen keskustelun aina aloittaa, ja voi alkaa tietoisesti lisäämään kertoja joissa se aloittaja on itse.
Kaikki maailman rakkaussuhteet, kuten kaverisuhteetkin, ovat saaneet alkunsa ensimmäisestä tapaamisesta, missä ikinä se sitten onkaan tapahtunut.
Minä tarkoitin taas, että on parempiakin tapoja tavoitella ystävää tai kumppania kuin yrittää pokata sellainen kadulta tai kaupasta tai parkkihallista, siis täysin vailla yhteisiä tuttuja tai muuta yhteistä nimittäjää.
Minä en nykyään enää "ota omakseni" uusia ihmisiä kuin jonkun jo tuntemani kautta. Siis jonkun sukulaiseni, ystävän tai työkaverin tuttu käy, sellainen jo kuuluu taustaporukkaan ja on vertaisarvioitu. Joku randomi kadulta jolta vierii appelsiinit ostoskassista - en usko sellaiseen.
Tietysti yksi hyvä tapa yksinäiselle on etsiä joku harrastus, jossa tapaa ihmisiä.
Just noin se vanhemmiten alkaa aina vaan kasvavassa määrin olla, jo jostain 20v lähtien viimeistään se alkaa noin mennä.
" Tietysti yksi hyvä tapa yksinäiselle on etsiä joku harrastus, jossa tapaa ihmisiä."
Tuosta taasen ei ole juurikaan hyötyä kaverin saamista ajatellen saati naisen, ei siis varsinkaan jo valmiiksi yksinäiselle miehelle. Toki voi sitäkin yrittää kun ei oikeastaan mitään muutakaan ole mikä tässä asiassa voisi toimia.
Aika monet naiset tuntuvat odottavan jotain tuollaista myös täällä kylmässä pohjolassa. Tuntuu että lopputulos ei olekaan tärkeintä vaan tyylipisteet. Tutustumisen pitäisi alkaa trendikkäästi jossain harrastuksen parissa, kivasti kipinöiden, ilman mitään omia toimenpiteitä. Nettitreffit eivät enää kelpaa, baarit eivät enää kelpaa - jäljellä on enää kaiken hankalimmat foorumit.
Itse en ole saanut tuttuja tai kavereita mistään muualta kuin työpaikalta, koulusta tai jostain kursseilta. Eihän niitä nyt kukaan mistään kaupasta yms. voi saada kun ympäristö on niin epäedullinen tutustumisen suhteen. Baarissakin toki voidaan olla hyvää kaveria gänässä, mutta toinen juttu jatkuuko se sitten kun on hieman selvitty.
Tällä viikolla sain juuri kuulla, että parisuhde oli alkanut snägärillä! Ja molemmat selvinpäin.
Kertojana oli nainen, joka oli luopunut toivosta ja ajatteli, ettei tule koskaan kelpaamaan kenellekään. Suhde on nyt kestänyt 3 kuukautta.
Hän sanoi, että on tästä oppinut, että kaikki on mahdollista. En kyllä itse usko tuohon siltikään :-D Ikuinen pessimisti nääs.
Jos kaksi ihmistä näkee toisensa ensi kertaa ja molempia miellyttää suuresti toisen olemus ja siinä vaikka muutama sana vaihdetaan niin sillon en usko, että paikalla on mitään väliä. Tuo vaan on aika harvinaista.
Sekin vaikuttaa millä ajatuksella vaikka jossain snägärillä on. En minä sieltä ainakaan ikinä mitään vaimoa ole katsomassa tai tyttöystävää.
Kyseinen nainen toivonsa menettäneenä ei varmasti ollut miestä tuolla etsimässä tai katsomassa, eikä siis uskonut tai toivonut ketään enää löytävänsäkään.
Tällä viikolla luin Metro-lehdestä, kuinka mies oli auttanut jotain tuntematonta naista 8 vuotta sitten ja ovat nyt olleet 8 vuotta aviossa. Tarkoittaen tällä, että kannattaa olla avulias. Koskaan ei voi tietää mitä siitä seuraa.
Paitsi minä taas tiedän mitä siitä itselleni seuraisi: "Painu vit*uun siitä, en mä sun apua tartte saat*anan huo*a." :-D
Kohtaukset on ihan oikeaan elämään verrattavia tilanteita.
Amerikassa miehet kasvatetaan miehiksi ja perheen pääksi.
Suomimiehiltä puuttuu usein itsetunto tuohon toimintaan...
USA:ssa ja muissakin maissa ja maailman suurkaupungeissa on miehiä, joita tällä palstalla olemme oppineet kutsumaan ATM.ksi. Väkiluvun määrä ei merkitse niin paljon kuin uskotaan. Joku saa helposti seuraa kyläpahasessakin kun toinen ei saa sitten millään seuraa miljoonakaupungissa.