Takana nelisen vuotta seurustelua, johon mahtuu muutama riitojen aiheuttama erokausi. Jälkeenpäin aina selvinnyt miten katkolla ollessamme mies on lämmitellyt suhteensa exäänsä erojemme ajaksi. Exän kanssa asumme eri kaupungeissa, mies tässä minun lähelläni, joten vedätys on onnistunut.
Viime loppukesä ja syksy olivat meille hyvää aikaa. Jossain välissä mies kyläili exänsä luona, heillä on yhteinen lapsi, mutta emme siitä juurikaan puhuneet. Ei ollut minulla mitään syytä siihen puuttua. Enkä kaikista hänen käynneistään tiedäkään.
Kaksi viikkoa sitten riita ja siihen koko suhde päättyikin. Raivostunut mies paljasti päällekkäiset juttunsa, exän kanssa harrastavat seksiä yms perhe-elämää kun hän heidän luonaan on. Minä kilahdin, joten olen sekopää hullu, tää juttu on ohi ja hän palaa (jälleen) exänsä luo.
Kuusi vuotta sitten erosin ja silloin päätin etten riko kenenkään perhettä, minusta ei tule ikinä mitään salarakasta, vapaita miehiä riittää.
On aika kusetettu olo nyt. Sen lisäksi että sydän itkee tuon p*kan perään, ovat itsesyytökset hurjia. Miksi annoin miehen puhua itsensä aina eron jälkeen takaisin, miksen halunnut nähdä totuutta? Jonkun kerran otin yhteyden exäänkin, hän vihaa minua, senkin olisi jo pitänyt hälyttää että tässä kuviossa on jotain pielessä. Mutta ei vaan aikuinen nainen halunnut nähdä.
Kipua lisää ymmärrys ettei enää ole paluuta yhteen, en aio tavata miestä enää ikinä. Samalla inhoan itseäni kun sellaista suren, mieshän vain jatkaisi molempia juttujaan jos hänet houkuttelisin takaisin. Kaikki on tosiaan ohi, ei vaan vielä ole mitenkään helpottunut olo..
Viime loppukesä ja syksy olivat meille hyvää aikaa. Jossain välissä mies kyläili exänsä luona, heillä on yhteinen lapsi, mutta emme siitä juurikaan puhuneet. Ei ollut minulla mitään syytä siihen puuttua. Enkä kaikista hänen käynneistään tiedäkään.
Kaksi viikkoa sitten riita ja siihen koko suhde päättyikin. Raivostunut mies paljasti päällekkäiset juttunsa, exän kanssa harrastavat seksiä yms perhe-elämää kun hän heidän luonaan on. Minä kilahdin, joten olen sekopää hullu, tää juttu on ohi ja hän palaa (jälleen) exänsä luo.
Kuusi vuotta sitten erosin ja silloin päätin etten riko kenenkään perhettä, minusta ei tule ikinä mitään salarakasta, vapaita miehiä riittää.
On aika kusetettu olo nyt. Sen lisäksi että sydän itkee tuon p*kan perään, ovat itsesyytökset hurjia. Miksi annoin miehen puhua itsensä aina eron jälkeen takaisin, miksen halunnut nähdä totuutta? Jonkun kerran otin yhteyden exäänkin, hän vihaa minua, senkin olisi jo pitänyt hälyttää että tässä kuviossa on jotain pielessä. Mutta ei vaan aikuinen nainen halunnut nähdä.
Kipua lisää ymmärrys ettei enää ole paluuta yhteen, en aio tavata miestä enää ikinä. Samalla inhoan itseäni kun sellaista suren, mieshän vain jatkaisi molempia juttujaan jos hänet houkuttelisin takaisin. Kaikki on tosiaan ohi, ei vaan vielä ole mitenkään helpottunut olo..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.