Kun tarpeeksi kauan elää sinkkuna, alkaa pitämään kumppanin löytämistä aivan epätodellisena. Kun aina on ollut yksin, ihminen erakoituu, tottuu yksinäisyyteen, muodostaa ympärilleen muurin, ei edes tee aloitetta, ei flirttaile, antaa periksi...
Näin on käynyt minulle. Olen 36-v mies, jolla ei ole koskaan ollut minkäänlaista suhdetta. En ole edes yrittänyt iskeä naista. Ehkä siksi, koska en ole pelimies, ehkä siksi, etten ole tavannut kovin montaa sellaista sinkkunaista, josta olisin oikeasti kiinnostunut.
Joskus 27-vuotiaana kokeilin nettideittailua. Tapasin kaksi naista. Treffit olivat toistensa kopio, naiset jonkin aikaa vaikuttivat kiinnostuneilta, olivat innostuneita, juttelivat vapautuneesti, mutta itse en keksinyt juurikaan juteltavaa, joten treffit päättyivät eroon. Se nettideittailusta...
Mutta...en oikeasti käsitä, kuinka pariskunnat tapaavat toisensa? Liikun missä vain, kukaan nainen ei ole huomaavinaan minua. Olen kaikille ilmaa. Tekevätkö naiset aloitteita? Itse en edes tiedä, miten tehdään aloite.
En tunne henk.kohtaisesti yhtäkään sinkkunaista. Jos haluaisin itselleni naisen, minun pitäisi lähestyä vierasta naista. Mutta miten voi lähestyä ketään, kun kukaan ei osoita mitään kiinnostusta?
Tämän ikäisenä on myös se ongelma, ettei noin kolmekymppisiä sinkkunaisia löydä mistään. Lähes kaikilla sen ikäisillä on jo mies ja lapset.
Toinen ongelma on, ettei raskaan työviikon jälkeen ole voimia lähteä mihinkään viihteelle. En ole koskaan ollut mikään bilettäjä, mutta nykyään ei tulisi enää mieleenikään lähteä mihinkään baariin perjantai- tai lauantai-iltana. Viikonloput menevät aina samalla lailla. Siivousta, kaupassa käyntiä, urheilua, saunomista, nettiä ja telkan katsomista. Sosiaalisuus on kadonnut täysin elämästäni.
En yhtään ihmettele suomalaisten korkeita itsemurhatilastoja tai Norjan Breivikin tapausta. Yksinäisyys tappaa tai laittaa tappamaan.
Nuorempana en olisi osannut kuvitellakaan, että kumppanin löytäminen on näin vaikeaa. Parikymppisenä olisi ollut enemmän voimia ja aikaa käydä viihteellä ja vapaitakin naisia enemmän. On tunne, että juna on mennyt ohi...olisi helppoa antaa kokonaan periksi. Julistautua vanhaksi pojaksi ja muuttaa vaikka luostariin.
Mutta kun en halua. Haluaisin oikeasti löytää itselleni naisen ja hankkia pari lasta. Mutta MITEN ???
Näin on käynyt minulle. Olen 36-v mies, jolla ei ole koskaan ollut minkäänlaista suhdetta. En ole edes yrittänyt iskeä naista. Ehkä siksi, koska en ole pelimies, ehkä siksi, etten ole tavannut kovin montaa sellaista sinkkunaista, josta olisin oikeasti kiinnostunut.
Joskus 27-vuotiaana kokeilin nettideittailua. Tapasin kaksi naista. Treffit olivat toistensa kopio, naiset jonkin aikaa vaikuttivat kiinnostuneilta, olivat innostuneita, juttelivat vapautuneesti, mutta itse en keksinyt juurikaan juteltavaa, joten treffit päättyivät eroon. Se nettideittailusta...
Mutta...en oikeasti käsitä, kuinka pariskunnat tapaavat toisensa? Liikun missä vain, kukaan nainen ei ole huomaavinaan minua. Olen kaikille ilmaa. Tekevätkö naiset aloitteita? Itse en edes tiedä, miten tehdään aloite.
En tunne henk.kohtaisesti yhtäkään sinkkunaista. Jos haluaisin itselleni naisen, minun pitäisi lähestyä vierasta naista. Mutta miten voi lähestyä ketään, kun kukaan ei osoita mitään kiinnostusta?
Tämän ikäisenä on myös se ongelma, ettei noin kolmekymppisiä sinkkunaisia löydä mistään. Lähes kaikilla sen ikäisillä on jo mies ja lapset.
Toinen ongelma on, ettei raskaan työviikon jälkeen ole voimia lähteä mihinkään viihteelle. En ole koskaan ollut mikään bilettäjä, mutta nykyään ei tulisi enää mieleenikään lähteä mihinkään baariin perjantai- tai lauantai-iltana. Viikonloput menevät aina samalla lailla. Siivousta, kaupassa käyntiä, urheilua, saunomista, nettiä ja telkan katsomista. Sosiaalisuus on kadonnut täysin elämästäni.
En yhtään ihmettele suomalaisten korkeita itsemurhatilastoja tai Norjan Breivikin tapausta. Yksinäisyys tappaa tai laittaa tappamaan.
Nuorempana en olisi osannut kuvitellakaan, että kumppanin löytäminen on näin vaikeaa. Parikymppisenä olisi ollut enemmän voimia ja aikaa käydä viihteellä ja vapaitakin naisia enemmän. On tunne, että juna on mennyt ohi...olisi helppoa antaa kokonaan periksi. Julistautua vanhaksi pojaksi ja muuttaa vaikka luostariin.
Mutta kun en halua. Haluaisin oikeasti löytää itselleni naisen ja hankkia pari lasta. Mutta MITEN ???
Vastaukset 3
Vanhimmat
samanlaiset fiilikset,kun sulla.
oon 33, eikä mitään kokemusta naisista.
eihän naiset mitään aloitteita tee, korkeintaan hymyilevät ja odottavat, että joku jännäjätkä tulee yrittämään
Minä olen miettinyt myös tuota luostarijuttua, mutta siinä on miinuksena se uskontoasia. Joku agnostikkoluostari olisi siisti...
Kun täyttää 30, asuu muovimattoyksiössä, ei ole mitään kokemusta naisista eikä paljon kavereitakaan ja pitkäaikaistyöttömyys päällä, niin tulee kohtalaisen kova eksistentialistinen kriisi. No ainakin on tullut erittäin syvällisesti kelattua elämää. Nyt ikää 32.
Ei se elämä paljon hienompaa ole 30 sinkkuna, vaikka pohjalla onkin muutama suhde naisien kanssa, jos nyt yhtään lohduttaa tietää.