olitko ujo jo nuorena

Olin. Muistan yhdenkin kerran kun olin 10v tai nuorempi ja olimme mummon kanssa eräässä kaupassa ja kaksi saman ikäistä tyttöä hymyili minulle, mutta minä vain ujostelin ja halusin lähteä kaupasta.

Jos olimme hippasta, niin en ikinä antanut ottaa itseäni kiinni. Eipä siitä hipasta sitten tullut mitään kun tytöt eivät ikinä saaneet minua kiinni :-) Eräskin ihastunut tyttö yritti ottaa minut kiinni, mutta en antanut hänenkään ottaa minua kiinni.

Baarissa on joku nainen lähestynyt tanssilattialla, mutta joka kerralla olen juossut karkuun, jos nainen on vähääkään makuuni. Ei uskoisi, että aikuinen mies on näin ujo, mutta en usko sitä välillä itsekään.

Naiset varsinkaan eivät varmaankaan ajattele, että voisin olla ujo, koska on tuota ikää jo kuitenkin sen verran, että moni ajattelee, että eihän tämän ikäinen voi olla ujo.

Aiemminkin tullut toistettua, että ujous, arkuus ja epävarmuus on monasti nuoressa miehessä jopa hellyttäviä ja söpöjä piirteitä ja suurimmalla osalla miehistä iän karttuessa itsevarmuus sitten kasvaa ja elämään tulee tarvittavaa rentoutta.

Mutta ei kaikilla. Jos mies on ujo, arka ja epävarma ja sen lisäksi vielä jo pitkällä aikuisiässä niin se ei enää kenenkään mielestä ole millään tavalla söpöä tai hellyttävää vaan ainoastaan surullista tai kavahdusta herättävää. Antaa aina vaikutelman tynnyrissä kasvaneesta ihmisestä.

Olin ihan super ujo, hyvä että uskalsin suutani avata ollenkaan.

Yläasteella se ujous varsinaisesti iski, mutta olihan ne merkit jo ala-asteella olemassa, kun koulun limudiskossa ei uskaltanut hakea tyttöjä tanssimaan hitaita tai uskaltanut kysyä oliko mahkuja johonkin ihastukseen, kuten rohkeat pojat teki...

Nykyään oikeassa seurassa ujous hellittää vähän, mutta ei siitä kokonaan irti pääse, sisäänrakennettu ominaisuus.

Parempi tuokin kuin jättää limudiskot väliin. Itse kävin kerran tai pari sellaisessa ja nekin kerrat taisi olla 1. tai 2. luokallla. Koin oloni ahdistuneeksi liiallisen väen, melun ja valojen takia enkä enää myöhemmin osallistunut niihin.

Ala-asteella olin kyllä melko estoton ja näennäisen sosiaalinen, mutta en silti mitenkään suosittu. Yläasteelle mennessä muutuin ihan päinvastaiseksi ja ammattikoulussa aloin taas muuttumaan hieman sosiaalisemmaksi. Nykyisin aloitteenteko tai ihmisille jutteleminen ei ole minulle sinänsä mikään ongelma, mutta olen sen verran varautunut että koen aloitteet yms. ihan turhaksi. Kun tietää että Musta Pekka jää aina käteen, niin miksi olla naisten kanssa tekemisissä vaikka siihen aluksi kykenisikin.

Kuten viime viikolla kerroin eräässä ketjussa, juttelin eräässä konsertissa täysin tuntemattoman naisen kanssa niitä näitä ja hän vaikutti kiinnostuneelta. Sain hänet välillä nauramaan ja hän minut. Ujous oli tipotiessään ja olin tyytyväinen omiin sosiaalisiin taitoihini. Konsertin päätyttyä poistuin kuitenkin vähin äänin, sillä tiesin että turha minun olisi tarjota seuraani sen enempää hänelle. Ihmiset eivät tähänkään asti ole viihtyneet kanssani, niin miksi hän olisi tehnyt poikkeuksen. Kuten olen ennenkin sanonut, onnistun yleensä antamaan hyvän ensivaikutelman, mutta mitä kauemmin minut tuntee, sitä enemmän minusta paljastuu erikoisuuksia ja negatiivisia piirteitä.