olen ensimmäisen vuoden opiskelija di-puolella.
istuskeltiin sitten lueenon jälkeen
ainejärjestömme huoneella, kun eräs kaverini
sanoi suureen ääneen, että yksi di perheessä
riittää. muut suunnilleen yhtyivät hänen
kommenttiinsa, yksi di talossa riittää. miten on,
miehet, onko paha asia, kun nainen ontekninen,
tykkää utoista ja tietokoneista? entä onko teille
ollut ongelma, jos nainen tavallaan hallitsee
tekniikan paremmin, kuin te itse?
DI-nainen?
26
3585
Vastaukset
- hö
Kännissä on kiva höpäjää.
- ei nukuta vieläkään
Ei ainakaan minua miehenä haittaa, vaikka nainen
tekniikan taitaa. Ja toisaalta eivät ne
korkeasteen opinnot niin käytännön läheisiä ole.
Matematiikan vääntämistä suunnasta toiseen. Tuon
alan opiskelijan toki luulisi olevan
myös "käytännön" tekniikasta kiinnostunut. Jotkut
saattavat tietenkin pitää teekkarityttöä
poikamaisena hänen opintosuuntauksensa vuoksi,
mutta kyllä teknisellä alalla voi olla ihan yhtä
naisellinen ja huoliteltu kuin muillakin aloilla. - Miehenä miesten alalle!!!
Itsekkin opiskele tekniikkaa ja olen kyllä
huomannut että kaikki naiset jotka tekniikkaa
opiskelevat suorastaan yököttää meikäläistä.
Meinaa yrjö lentää joka kerta kun joku
teikäläinen (URA NAINEN) tulee vastaan. Olen myös
huomannut että kaikki teikäläiset ovat
ylimielisiä ja luulevat liikaa itsestään.- Re
Aikamoinen sovinsti, mikset muuttaisi saman tien
Afganistaniin kun ajattelet noin uranaisista - tom
siinä puhuu mies asiaa
- Anonyymi
Re kirjoitti:
Aikamoinen sovinsti, mikset muuttaisi saman tien
Afganistaniin kun ajattelet noin uranaisistaSut sais hirttää, vitun idiootti. Sitäkö haluut? Taidat haluta.
- Miehenä miesten alalle!!!
Niin pitää vielä lisätä että jos on DI, niin se
ei todellakaan tarkoita sitä että jotenkin
hallitsee tekniikkaa niinkuin viestissäsi
kirjoitit. Arkipäivän tilanteissa ei
koulutuksellasi tee paskaakaan koska osaat vain
asiat teoriassa, se että hallitsee tekniikan
niinkuin sinä sanoit niin se kyllä tarkoittaa
myös sitä että käytännön puoli sujuu. Joka ei
todellakaan teiltä ylimielisiltä nainen/mies
sekoituksilta onnistu.
Se on nähty useasti.
T: Tuleva DI (joka osaa myös asioita käytänössä)- taika_82
missään vaiheessa kirjoitustani sanonut, että se,
että hallitsen tekniikkaa johtuisi siitä, että
olen di. pikemmin niin, että taitoni ovat minut
di-puolelle vieneet. miehenä miesten alalle.
asiat muuttuvat, eskoseni....naisetkin ovat
kiinnostuneita teknisistä aloista..se on
rikkaus...
enkä misään vaiheessa huomatakseni myöskään
puhunut, hallitsenko käytännön, di-tason matikan,
vaiko peräti molemmat...
- JEP
Ja helvetin hyvään paikkaan muuten jätit viestisi.
Parisuhde asiahan tämä oli HYVÄ HYVÄ.
DAIJU!!!!!!- taika_82
palstalleko olisi pitänyt jättää?
- mies
Minä olen ainakin huomannut että kyseiset naiset
eivät ulkonäöllään loista.
Joka taas viittaa siihen että heille ei ulkonäkö
merkitse yhtä paljoa kuin "tavallisille" naisille.- taika_82
naisia olemme mekin...tosin eivät
teekkarimiehetkään ihan kylteri-miesten näköisiä
ole... - Re
taika_82 kirjoitti:
naisia olemme mekin...tosin eivät
teekkarimiehetkään ihan kylteri-miesten näköisiä
ole...Hitto kun oksettaa ne känniset örveltäjät
(miehet) jotka ei myöskään tajua ulkonäöstään
mitään.
- DI-male
Mun naiseni on tuleva DI ja täytyy sanoa, että en
tähän mennessä ole tutustunut yhteenkään
kiihottavampaan naiseen. Ja siitä älyllisestä
puolesta; vaikka nainen olis matemaattisesti
lahjakas, ei se tarkoita että olis kaikissa
asioissa lahjakas ja viisaampi kuin mies.- taika_82
että kaikissa asioissa olisi parempi, kuin
mies...tosin, kuten saamistani vastauksista
näkyy, tuntuu tämä matemaattinen äly naisessa
olevan kova pala..joillekin... - Mr. Standardi
taika_82 kirjoitti:
että kaikissa asioissa olisi parempi, kuin
mies...tosin, kuten saamistani vastauksista
näkyy, tuntuu tämä matemaattinen äly naisessa
olevan kova pala..joillekin...Itselleni kovin ihastus on tähän asti ollut eräs
biokemian lukija ja voidaan varmasti puhua
luonnontieteiden (matematiikka, fysiikka, kemia)
erittäin kovatasoisesta hallitsemisesta, ehkä
jopa yli sen normaalin DI-tason? Hänessä viehätti
moni muukin asia kuin hänen älykkyytensä, joka
oli kyllä..seksikästä:)
Naisilla tuntuu olevan vain paha tapa perustella
epäviehättävyyttään sillä, että äly
tai "matemaattinen äly" olisi jotenkin "kova
pala" miehille. Ihan miten vain haluaakin
totuutta paeta. Itselleni vain on DI-naisista
tullut ehkä suurimmaksi osaksi huono kuva. Ja
sitten miksi:
-Opiskelu rankasti miesvaltaisella alalla on kuin
olisi kuningattarena mehiläispesässä. Ulkonäköä
ei tarvita lainkaan, kun sitä "hunajaa" vain on,
eli alusta alkaen nirppanokkainen ja
mikäänkelpaamaton asenne kaikkea, erityisesti
miehiä kohtaan.
-Kun opiskelee TKK:lla, niin omaa sitten aivan
varmasti vaikka sitä "matemaattista älyä", eli on
lähtökohtaisesti fiksumpi ja ainakin älykkäämpi
kuin muut ihmiset, varsinkin niitä kaikkia ei-DI -
miehiä parempi.
-Teknisillä aloilla (maanmittaus ja rak.tekniikka
poisluettuna?) palkkataso on kaikkialla erittäin
hyvä, joten nyt vielä ansaitseekin tod.näk.
paremmin kuin suurin osa normaalista
palkansaajakunnasta. Nyt voi sitten vielä
köykyttää köyhiäkin.
Tarvitseeko jatkaa? Siis kaikki nuo ovat
ominaisuuksia, joita en todellakaan hae
ihmisestä, saatikka sitten naisestani. Naisilla
ei tässä maassa (=Suomi) ole suuremmin vaivaa
saamisessa, oli se sitten miestä tai seksiä. Jos
koet omaavasi ongelmia, voisi olla syytä mennä
itseensä sillä vielä ei ehkä ole liian myöhäistä. - Mr. Standardi

itseensä sillä vielä ei ehkä ole liian myöhäistä. - taika_82
Mr. Standardi kirjoitti:
Itselleni kovin ihastus on tähän asti ollut eräs

itseensä sillä vielä ei ehkä ole liian myöhäistä.tarkoitin juuro näitä vihaisia kommentteja, joita
olen saanut. viehättävyydestäni en ole mitään
maininnut....
kamalat nuo sinun stereotypiasi teekkari-
naisista...mitään kelpaamaton-asenne...menisi
pikemminkin kauppatieteilijöiden puolelle
tuo...ainakin meidän tdk:ssa olen tavannut hyvin
mukavia ja tavallisisa naisia.
enkä missään tapauksessa sano oleni ei-DI miehiä
tai naisia parempi. tosin, joskus toivoisin, että
minuakin kuunneltaisiin, kun jotain ongelmaa
rtkotaan, jostain syystä meidtä naisia ei aina
oteta kovin tosissaan.
enkä ole missään nimessä kyykyttämässä
köyhiä...jotenkin, siitä, että ihmisillä on
kuvaamiasi stereotypioita ja ennakkoluuloja
ventovieraita ihmisiä kohtaan ehkä aiheuttaakin
ongelman DI-naisille.... - Mr. Standardi
taika_82 kirjoitti:
tarkoitin juuro näitä vihaisia kommentteja, joita
olen saanut. viehättävyydestäni en ole mitään
maininnut....
kamalat nuo sinun stereotypiasi teekkari-
naisista...mitään kelpaamaton-asenne...menisi
pikemminkin kauppatieteilijöiden puolelle
tuo...ainakin meidän tdk:ssa olen tavannut hyvin
mukavia ja tavallisisa naisia.
enkä missään tapauksessa sano oleni ei-DI miehiä
tai naisia parempi. tosin, joskus toivoisin, että
minuakin kuunneltaisiin, kun jotain ongelmaa
rtkotaan, jostain syystä meidtä naisia ei aina
oteta kovin tosissaan.
enkä ole missään nimessä kyykyttämässä
köyhiä...jotenkin, siitä, että ihmisillä on
kuvaamiasi stereotypioita ja ennakkoluuloja
ventovieraita ihmisiä kohtaan ehkä aiheuttaakin
ongelman DI-naisille....Nämähän ovatkin juuri stereotypioita, tulikohan
sanottua tarpeeksi selvästi.. Siinä olet kyllä
oikeassa, että kauppiksessa tuo naiskunta on
pahimmillaan aivan karmeaa. Mikään ei ole
tylsempää, kuin se blondattu jakkupukuinen
itsestään aivan liikaa kuvitteleva kana (ja vielä
joku mursu:). Stereotypia tämäkin, mutta nyt
valitettavasti kauppiksesta omatut kuvitelmat
pätevät hiukan jopa todellisuudessakin, ilmankos
se ajoittain ei tuntunutkaan aivan omalta
paikalta..
Yleisellä tasolla on vain yleisiä totuuksia.
- DI too
Mitä ihmeen väliä on jonkun tutkinnon
lukumäärässä perheessä. Ihastuttavin nainen,
jonka olen tavannut on TkL ja ainakin
muodollisesti minua pätevämpi. Jos itsetunto ja
minäkuva ovat jotenkin kohdallaan, ei asetelmassa
ole ongelmaa. Itse ainakin nautin, kun voin
kunnioittaa myös naiseni älyä. - Jaska
Teekkariks ei pääse tyhmät ihmiset, joten DI-
nainen on älykäs mikä on hyvä piirre naisessa.
Tosin moni teekkari-tyttö tuuppaa olla muutenkin
vähän ronski/äijämäinen/tyylitön mika taas on
huono piirre naisessa. - taika_82
mielenkiintoista lukea kommenttejanne, teidän
miesten vastauksista saa lähinä sen kuvan, että
teekkarinainen on ulkonäöstään huolta pitämätön
nainen, hänelle ei kelpaa mikään, hän kyykyttää
köyhiä....ei hallitse tekniikkaa...
ohoh...näinkö meistä maan matematiikan lahjoista
teollisuudelle, tieteelle ajatellaan...- janne
Veit sanani suusta just noin teistä ajatellaan
eikä ihan aiheetta!!!!!!!!!! - taika_82
janne kirjoitti:
Veit sanani suusta just noin teistä ajatellaan
eikä ihan aiheetta!!!!!!!!!!te miehet, jotka teekkarinaisista stereotypioita
teette vain olette...
hienoa silti huomata, että löyty näitäkin
miehiä, jotka naisen matemaattista älykkyyttä
arvostavat
- Kaisa
Itse kun Otaniemeen tulin sinua vuoden vanhempana
tuntui että pojat varsinkin olivat niin nuorta
teiniuhoa täynnä ja joskus niitten kloppien jutut
menee hieman yli, sen ne itsekin huomaavat ajan
myötä. Itse olen valmistumassa tuotantotalouden
DI:si jos dippa hyväksytään, ja suurin osa
laitoksemme naisista on juuri näitä kauniita,
itsestään huolehtivia ja menestyviä upeita
naisia. Kyllä ne pojat siitä kasvavat ja
mielipiteet hieman kypsyvät kun pääsevät
itsenäistymisen makuun, onhan suurin osa
porukasta suoraan lukiosta toisin kuin
esimerkiksi yliopistoissa! Hauskoja
opiskeluvuosia ja tsemiä sinulle:) - tuleva FM
Tuli vähän semmoinen mielikuva noista saamistasi
kommenteista, että taitaa teekkaripoikien
henkinen ikä olla lähes 13 vuotta... Kunhan
kasvavat isoiksi (jos kasvavat), kyllä ne
mielipiteetkin siitä kypsyvät. (Siitä huolimatta
kannan haalarissani ylpeänä "En ole teekkari" -
tarraa. ;> Mikä ei muuten johdu siitä, että
pitäisin teekkareita jotenkin itseäni
alempiarvoisina...)
Mutta tietysti makunsa kullakin. Myönnän, etten
kovin montaa DI-opiskelijatyttöä tunne, mutta ne
jotka tunnen, ovat kaikin tavoin vähintään yhtä
ihastuttavia kun naiset muutenkin. En väitä,
etteikö naisten joukossa olisi itseään täynnä
olevia kanoja, mutta törkeää yleistystä on
väittää, että kaikki DI-naiset kuuluvat niihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.683218Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91861- 1111750
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241259- 1291058
- 99992
- 60944
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67936Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6875- 84869