Millaisia ennakkoluuloja uskonnoton ihminen kohtaa?

UskonnotonLähimmäinen

Tervehdys!

Keräilen yhdelle tutulle projektia varten listaa ennakkoluuloista ja väärinkäistyksistä, joihin uskonnoton ihminen törmää, kun "tulee kaapista" jollekin tutulleen. Itselleni tulivat ensimmäisinä mieleen:

- Ateisti on kommunisti
- Ateisti vihaa jumalia
- Ateisti on iloton
- Ateismi on uskonto

- Uskonnoton ihminen on moraaliton
- Uskonnoton ihminen teeskentelee, kaikki oikeasti uskovat

Ja sitten on näitä lapsiin liittyviä juttuja, että lapsen pitää saada uskoa jumalaan, koska muuten se kasvaa kieroon. Ja uskonnottoman perheen lapsi on aina syrjitty ja outo jne.

Eli olisiko näille ylläoleville vahvistusta tai kumousta ja muita lisäksi? Ihan vapaasti saa vastata kuka tahansa, ollaan myös kiinnostuneita kuulemaan teistinen kanta ;o)

39

371

    Vastaukset 39

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vahvistusta

      Noihin neljään ensimmäiseen ja viimeiseen olen törmännyt vain suomi24:lla. Toiseksi viimeisen olen joskus kuullut sanottavan.

    • suoli 24:n antia

      - Ateisti palvoo Saatanaa
      - Ateisti uskoo pohjimmiltaan Jumalaan (nimenomaan kristinuskon Jumalaan) mutta kieltää uskovansa
      - Ateisti kieltää ihmisyyden ja ihmisen arvon
      - Ateistinkin moraalin perusta on kristinuskossa. Paitsi jos väitetään ettei hänellä sitä ole.
      Ateisti on kykenemätön rakastamaan lähimmäisiään

      • Kuulkaa Herraa

        Kiitos Herralle, minunkin vaatimaton opetustyöni ateistien parissa on kantanut jotain hedelmää ja nyt he itsekin näkevät oman suuren alennustilansa ja ovat valmiita sen julkisesti tunnustamaan. Kyllä tuossa ateisti tunnusti juuri ne puutteet, jotka hänellä tyypillisesti juuri ovat.

    • 23efd

      Täytyy kompata yllekommentoinutta. Noihin typerimpiin väitteisiin törmää lähinnä netissä. Se onkin saanut tuumimaan ettei näitä netissä julistavia fundamentalistioudokkeja ole elävässä elämässä oikeastaan olemassakaan muualla kuin omissa kokouksissaan. Ihmisten ilmoilla eivät uskalla suutaan avata, täällä se on helppoa kun homman voi hoitaa anonyymisti. Tietenkin poikkeuksiakin löytyy, mutta eivätköhän nämä katusaarnaajat ole hyvin pieni ja kiusallinen vähemmistö uskovien omissakin piireissä.

      Entisellä työpaikallani oli kyllä yksi todella häiriintynyt fundis. Vaipui hissukseen niin syvälle raamattuunsa ettei työnteostakaan tullut enää mitään. Naama norsunsukuelimellä julisti julistamasta pästyäänkin. Kauaahan mikään firma moista ei katso ja tätä nykyä kaveri taitaakin olla jossain liimailemassa "Jeesus tulee"-julisteita tai häiritsemässä ohikulkijoita huutamalla raamatunjakeita. Harmi sinänsä, oli ihan mukava tyyppi ennen sekoamistaan, hiljainen kyllä mutta ei mitenkään omituinen.

      • Kalapagos (ei kirj.)

        Erittäin totta. Ongelma on myös siinä, että foorumeilla on helppo vängätä, vaikka osoitettaisiin täysin vääräksi. Tosielämässä harva viitsii jaksaa vängätä, kun lyödään todisteita pöytään. Tosielämässä harva myöskään viitsii tai kehtaa valehdella niin avoimesti kuin osa täällä kirjjoittavista tai kehitellä omia salalittoteorioitaan tai antaa sanoille uusia merkityksiä jne.

      • Markku K

        On totta että harvemmin noihin kaikkein kieroutuneimpiin kuuluvia julistajia "tapaa" muualla kuin netissä. Itselläni on eräs vuosikymmenten aikainen ystävä joka hurahti parikymmentä vuotta sitten ja on siitä lähtien vieraantunut todellisuudesta yhä kiihtyvään tahtiin.

        Alkuun oli suhteellisen rauhallinen ja siivosti käyttäytyvä. Sittemmin on mennyt yhä fundalistisempaan suuntaan ja kadottanut lähes täydellisesti todellisuudentajun. Julistaa omaa yksilöllistä Raamatuntulkintaansa ihan julkisesti tuomitsemalla helvetin tuleen kaikki jotka hänen tulkinnoistaan poikkeavat. Yllättävää kyllä hänen opetuslastensa joukko on paikkakunnallamme kasvamaan päin.

        Hän on kirjoittanut lehden mielipidepalstalla evoluutiosta että vasta sitten se on todistettu kun koira synnyttää kissan. Tunttuu kummalliselta että nykypäivänä joku voi olla noin harhoissaan. Ilmeisesti uskon sokeuttama ei enää kykene ajattelemaan kuin normaalit ihmiset.

        Tuottavaa tuo hänen julistuksensa tuntuu olevan koska työttömänä ja palkattomana evankelistana hän pystyy vuosittain viettämään kuukausia perheineen Thaimaassa. Mersut ja Harrikat ovat ilmeisesti talven ajan seisontavakuutuksessa koska eihän niitä täällä kukaan aja.

      • Adonis,....Adonai ?
        Markku K kirjoitti:

        Uskonto on parasta myyntitavaraa.USAn "Bible-Belt" on täynnä varakkaita seurakuntia,ja kirkkoja.Niillä kaikilla on yhteiset tarkoitukset tukea Israelin valtiota,koska uskovat Jerusalemin uudelleen-rakentamisen pelastavan heidät "taivaaseen",mikä on hieman ristiriitaista.Miksi uurastaa täällä maan päällä,jos kerran täältä haluaa pois taivaaseen,"aineettomuuteen".Eikö maukas ateria kelpaa,täällä maan päällä ???
        Ateismeilla pitää olla moninkertaisesti enemmän uskoa omiin oppeihinsa,kuin Raamattuun uskovilla.Kehitysoppi on sekavaa sepustusta.Paljon helpompi ratkaisu on uskoa "Luomiskertomukseen",koska siihen ei tarvita pitkiä selityksiä sadoista miljoonista kehitysvuosista.Jos ihmiskuntaa aletaan laskemaan takaisinpäin,niin päädytään kahteen ihmiseen,mieheen ja naiseen.Jos sitä kutsutaan "vahingoksi",niin asiasta ei enää kannata keskustella.! I rest my case !

      • Markku K
        Adonis,....Adonai ? kirjoitti:

        Sinulla on ilmeisesti samat harhat päällä kuin tuttavallani. Hänkään ei ymmärrä evoluutiota vaan takertuu samaan kuin sinä, GDI. Silloin ei tarvitse ajatella vaan voi, kuten sanot, päästä helpommalla ja uskoa vanhojen aavikkonomadien nuotiotarinoiden oikeellisuuteen ja elää tietämättömyydessä. Sellainen on pelkurin valinta.

    • Kalapagos (ei kirj.)

      -Ateisteilla ei ole elämän tarkoitusta
      -Ateistit ovat ateisteja, koska he haluavat kapinoida Jumalaa vastaan
      -Ateistit tietävät sisimmässään, että Jumala on totta
      -Ateisti ei ole isänmaallinen
      -Ateistit palvovat (rahaa, itseään, tiedettä...)
      -Ateistit lukevat Raamattua ilman kontekstia
      -Ateismi on oppijärjestelmä

      No siinä muutama.

    • Ateistosmus

      Jos unohdetaan tällä palstalla viljeltyjä kommentteja (suurin osa lienee trolleja) niin henkilökohtaisesti olen törmännyt muutamiin toistuviin väärinkäsityksiin/uskomuksiin.

      1. Moraali tulee raamatusta (ei tule...), ateisti siis hylkää kaiken moraalin.
      2. Ateismikin on uskonto.
      3. Se ja se oli myös ateisti, eli ajattelet samalla tavalla. Tulee varmaan kuvitelmasta että ateismi on jonkinlainen oppi.
      4. Jos joudut vaikeaan tilanteeseen, sinäkin rukoilet. (en muuten ole rukoillut, ja mitä sitten vaikka joku rukoilisikin??).
      5. Ateistit eivät voi juhlia joulua.
      6. Haluat kieltää jumalan koska haluat tehdä syntiä.
      7. Ja ehkä huvittavin kommentti tapauskovaiselta isoäidiltäni, hänen kuultuaan etten kuulu kirkkoon, oli että "kyllähän kirkkoon pitää kuulua vaikkei uskokaan". Ateismini ei hänelle ollut mikään ongelma.

      Suurin osa noista väärinkäsityksistä on vain parin uskovaisen ystävän suusta. Enimmäkseen Suomessa ihmiset ovat tapakristittyjä, tai "mä uskon johonkin" tyyppejä, eli harvaa hiertää jonkun ateismi.

      • Ateistosmus

        Ainiin ja vielä:
        8. Tiedät kuitenkin sydämmessäsi että jumala on olemassa.
        9. Elämälläsi ei ole mitään tarkoitusta ilman jumalaa.

    • semmosta menoa

      Aloittajan kirjaamat näkemykset kuuluvat uskovaisten uskomuksiin, tosin tämä hieman stereotyyppisesti ilmaistuna. Uskovissakin on sivistyneitä ja ja fiksuja ihmisiä, vaikka se ei aina tunnu mahdollisesta näitä palstoja lukiessa.

      Erityisesti tämä ateismi on uskonto -väite on erittäin yleinen uskovien parissa, myös tosielämässä. Uskovaisen ihmisen on vaikea ymmärtää uskon puutetta. Asiaa selittäessä loppuu kesken niin rautalanka kuin ratakiskokin.

      Uskonnoton on moraaliton -väite on täällä yleinen, tosielämässä ei ehkä niinkään. Kuitenkin jotain tuonkin väitteen takana on, luultavasti se perustuu sellaiseen kuvitelmaan, että raamattu kirjoitettiin ensin ja sitten vasta kaikki muut teokset. Samoin kuvitellaan, että juutalaiset keksivät kaiken ensin ja muut kopioivat tavat heiltä, kun asiat oikeasti on ihan toisin päin. Tässä kohtaa toivoisi, että uskovaiset uskaltaisivat tutkia asioita hieman avarakatseisemmin, mutta saahan sitä toivoa.

      • atte boi

        Minä tunnistan kaikki nuo ateismiin viittaavat piirteet ja ominaisuudet itsessäni, joten olen todella viriili ja valveutunut yhteiskunnan jäsen, joka puolustaa leskiä ja orpoja sekä huono osaisia, noilta kapitalismin hapatuksilta, jota esim. kirkko ja muut kristilliset seurakunnat tyrkyttävät. Kukaan jolle olen ylimääräisen "ihokkaani" antanut, ei ole kyseenalaistanut aatemaailmaani, joten voi täysin palkein jatkaa hapatusten minimointia.

    • Itse olen lähinnä törmännyt vaivaantuneeseen hiljaisuuteen kun kerron olevani ateisti. Että jotain siellä taustalla on. Vastaanotto on monesti samanlainen kun jonkun kertoessa olevansa uskossa.

      Mutta vielä enemmän oudoksuttaa tämä kirkkoon kuulumisen ja kirkkorituaaleista kiinni pitäminen. Tuntuu siltä, että minua pidetään ehkä eniten outona siksi, etten haluaisi lapsiani kastettavan, en kaipaa kirkkohäitä, en lapsille uskonnonopetusta tai rippikoulua. Enkä kirkkomaahan hautaamista.

      Itseasiassa listaan voisi lisätä tuon uskonnonopetusjutun, että "Lasten on tärkeää oppia uskonnoista". Ihan niinkuin uskontojen sisällöistä ei et:ssä opetettaisi. JA mitä niin tärkeää niissä uskonnoissa muutenkaan on, että jokaiselle pitää olla oma kouluaine?!?!

      • neiti...............

        Minulta ei ole kysytty uskontoani/kirkkoon kuulumistani kuin ehkä pari kolme kertaa elämäni aikana (jos ei lasketa kaikenmaailman lomakkeita siis).

        Ainoa kummallinen kommentti oli jotain sellaista, että "kyllä suomalaisilla on velvollisuus kuulua kirkkoon" ja siihen vähän niin kuin vitsillä perään: "Sun pitää liittyä äkkiä takaisin."
        Sitä ei kommentoitu, etten ole koskaa uskonut mihinkään.

      • neiti............... kirjoitti:

        Toi on kyllä tosi yleistä ilmeisesti - Kyllä kirkkoon pitää kuulua. Ei kai nyt kukaan mihinkään jumaliin usko, mutta kirkkoon pitää kuulua!

      • UskonnotonLähimmäinen kirjoitti:

        Toi on kyllä tosi yleistä ilmeisesti - Kyllä kirkkoon pitää kuulua. Ei kai nyt kukaan mihinkään jumaliin usko, mutta kirkkoon pitää kuulua!

        Saman olen huomannut mutta sekin on viimevuosina muuttunut, nyt ne hihhulit jotka 20vuotta sitten kiihkeesti uskoivat että kirkkoon on kuuluttava pelastukseen ovat nyt itse eronneet ja kutsuu kirkkoa "porttokirkoksi" ja siihen kuuluminen on hirveää.

      • satan kirjoitti:

        Minä olen vieläkin kyseisen "Baabelin porton" kirkollisveroa maksava jäsen. Enkä edes näe tarvetta erota kirkosta, joskin sen uskonnollisuuden olenkin jättänyt taakseni.
        Vaikka ne pari hyväntekeväisyysjärjestöä, joissa toistaiseksi toimin, ovatkin uskontoihin sitoutumattomia, niin kirkon diakoniatoiminta on yksi yhteistyökumppaneista ainakin SPR:n osalta. Toki voisin kirkosta eronneena jatkaa toimintaani ihan samalla tavalla, mutta sellaista kimmoketta ei ole vielä tullut, että eroaisin.

    • zyrt

      Aika yleisesti kuultua: Miten opetat lapsellesi moraalia, mistä sen nimen saa jos ei kasteta, mihin ateistit haudataan...

    • UskonnotonLähimmäinen

      >>>Uskonnoton ihminen on moraaliton

    • Olen tavannut ihmisen joka väitti ateistin olevan vailla moraalia. Mutta onneksi ovat enempi keskustelufoorumeiden ongelma kuin oikean arkielämän.

    • tiiija

      Vielä olen kuullu sellaistakin, että "ootko lesbo, koska erosit kirkosta?" "Kyllä kaikkien on ainakin rippikoulu käytävä!" "Miten voit käydä kirkossa, jos olet kerran ateisti?"

      • tu4u5uj

        Kerran tuli kirkostaeroamispalstalla vastaan aivan törkeä kirjoitus, jossa joku uskis huusi tikkukirjaimin, että joku oli halventanut kristinuskoa, kun oli kirkkoon kuulumattoman anoppinsa saattotilaisuuden järjestänyt kappelissa. Harmi että se poistettiin, olisi ollut hyvä näyttää tässä kohdassa.

    • spällymälöö

      Ateistiahan ei mikään estä vaikka raiskaamasta ja murhaamasta, koska ateistilla ei ole moraalia, koska moraali tulee vain kristinuskosta.

      Ateismi on v a i n uskonto.

      Ateismi on samaa kuin kommunismi.

      Ateismi on samaa kuin natsismi "koska Hitlerkin oli ateisti".

    • Nimi merkki.

      Uskovaisessa perheessä kasvaneena voin kertoa, että avauksen väitteet ovat kyllä tulleet tutuiksi jo lapsena ja lukemattomia kertoja sukulaisten suusta kuultuina.

      Ehkä kaikkein typerin väite on se että ateisti muka oikeasti tietää jumalan olevan olemassa, mutta vain itsekkäästi kieltää tämän. Tuossa kun ei ole mitään järkeä - jos minä todella TIETÄISIN että jumala on olemassa, niin minulla ei olisi mitään syytä kieltää sitä asiaa ja samalla tietää aiheuttavani itselleni suunnattomia ongelmia tulevaisuudessa eli kuolemani jälkeen!

      En ole niin tyhmä että hankkisin itselleni jotain ikuista rangaistusta, jos minulla olisi pieninkin syy epäillä että jokin kerrotun kaltainen jumala todellakin olisi olemassa. Mutta kun ei ole mitään syyytä, ei pienintäkään syyn murusta. KAIKKI mitä uskovat ovat minulle ikinä kertoneet on AINA asiaa tarkemmin tutkittaessa paljastunut pelkäksi valehteluksi.

      Juuri siksihän minä olen ateisti, ettei ole koskaan löytynyt mitään todisteita minkäänlaisesta jumalasta, kaikkein vähiten siitä raamatun jakomielitautisesta ja vihanhallintaterapian tarpeessa olevasta kiivaasta kansanmurhaaja-kiduttajasta joka rakastaa kaikkia paitsi niitä miljardeja jotka pitää tappaa ja kiduttaa ikuisesti.

      • zyrt

        "Ehkä kaikkein typerin väite on se että ateisti muka oikeasti tietää jumalan olevan olemassa, mutta vain itsekkäästi kieltää tämän"

        - Niinhän Timo Soinikin väittää.

        http://www.youtube.com/watch?v=ydQxG7DrqxQ

      • Uskon kauneutta
        zyrt kirjoitti:

        Soinihan on katolinen kristitty pölvästi, joka ei myöntäisi aborttia edes sukulaisen raiskaamalle 13-vuotiaalle tytölle. Hitlerkin oli katolinen kristitty ja Soinin puolue kerää kaikki suomen natsihenkiset rasistit ja ihmisvihaajat, kuinka ollakaan.

        http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/art-1288434337741.html

        Ja kunnon katolisen tavoin Soinikin vihaa avoimesti homoja ja on joka asiassa samaa mieltä paavin kanssa, koska katolinen uskova ei voi muuta mieltä olla:

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288548070330.html

        Timo Soinissa tiivistyy kaikki se mikä uskonnoissa ja uskovissa ihmsissä on niin äärimmäisen vastenmielistä. Kaikki se Pyhä Víha ja äärimmäisen ahdasmielinen suvaitsemattomuus ja tasa-arvoisista ihmisoikeuksista vähät välittäminen.

      • hyppy
        zyrt kirjoitti:

        "Ehkä kaikkein typerin väite on se että ateisti muka oikeasti tietää jumalan olevan olemassa, mutta vain itsekkäästi kieltää tämän"

        - Niinhän Timo Soinikin väittää.

        http://www.youtube.com/watch?v=ydQxG7DrqxQ

        hahahha aaaa ei oo totta !

        zyrt tai joku näppärä näpyttelee noi sanat järjestyksessä tähän !

        Toi oli uskomatonta.

        äänestääkö joku ateisti vielä soinia?

        pakko kuunnella uudestaan oli niin tyhmä juttu.

        Olen helppo oppimaan ulkoa kun pari kentaa kuuntelen, mutta toi on epäloogista etten edes minä usko oppivani tuota edes väkisin. Niinku mitä se sano? Pakko kuunnella uudestaan oli niin uskomaton juttu.

      • hyppy kirjoitti:

        Tässä Timo Soini näyttää miten hän liftaa.

        http://www.riemurasia.net/kuva/Soini-näyttää-käsimerkein-miten-Suomen-politiikkaa-hoidetaan/147294

    • miss ei kirj.

      Täällä ruudun toisella puolella en ole törmännyt yhteenkään luettelimistasi ennakkoluuloista. Kaikki noi ennakkoluulot mitä luettelit kuuluu tälle palstalle, ainakin minun kohdallani.

    • Kerettityttö

      "Ateisti on epäluotettava takinkääntäjä, joka muuttaa mielipidettään vähän väliä."

      Sitä en käy kiistämään, ettenkö minä ateistina muuttaisi mieltäni mm. tieteellisissä asioissa, kun uusia tutkimustuloksia saadaan (itsekorjaavuus kuuluu tieteellisen tutkimuksen kriteereihinkin), mutta valitettavasti jotkut tuntuvat yleistävän tuon avomielisyyden ihan kaikkeen. Mm. moraaliin, seurusteluun ym. ihmissuhteisiin, henkilön luotettavuuteen...

    • En ole koskaan törmännyt mihinkään outoon suhtautumiseen parin nettipalstan ulkopuolella. Uskovaiset ovat käyttäytyneet normaalisti ja olleet fiksuja ja ystävällisiä.
      Olen tehnyt pitkään alihankintana erilaisia hommia seurakuinnille, eikä heille ole koskaan ollut ongelma, että en kuulu kirkkoon. En koskaan ole määritellyt iteäni heille nimeomaan ateistiksi, mutta eivätköhän nuo tuon ole käsittäneet sen 20 vuoden aikana, jonka teimme yhteistyötä. Nyt nuo työt ovatloppuneet, mutta muista syistä, uskonasioilla ei ollut siinä osaa eikä arpaa.

      Muut ovatkin jo ansiokkaasti luetteloineet nettipalstoilla näkemäni outoudet.

      • Olen itse ollut mukana suuressa projektissa Helsingin seurakuntayhtymälle. Ei siinä tullut esiin millään tavoin kenenkään usko tai sen puute. Joidenkin kohdalla tietenkin lipereistä saattoi tehdä joitakin oletuksia. Mutta olisin pitänytkin outona jos olisi pitänyt siirtää mielessään asioita momenteille "Jeesus" ja "työ".

        Tuolla oikeassa elämässä olen kyllä törmännyt väitteeseen, että ateistikin tietää sydämessään, että Jumala on olemassa sekä väitteeseen, että moraalimme perusta on kristinusko.

        Sitten olen törmännyt siihen, että noissa kurjissa kuppiloissa Kurvissa, Kalliossa ja niillä liepeillä saattaa joku kertoa silmät harittaenkin uskostaan Jumalaan ollen täysin tosissaan. Ja ei, he eivät löpise vain juovuspäissään, tunnenhan niitä ihmisiä, käynhän joistakin niissä kurjissa kuppiloissa itsekin ihan säännöllisesti. Joka viikko. Viehättävää, aitoa ja paluuta nuoruuteen :)

        Ja vaikka eivät ne silmät aina harita niin sellaisia vähän kelkasta pudonneita kuitenkin joilla on kuitenkin luottamus siihen korkeimpaan mutta joista kai yksikään ei täytä sitä kristityn määritelmää jota ns. tosi kristityt tarjoilevat.

        Minulla on sellainen persetuntuma, että näiden osin elämänsä hallintansakin menettäneiden tai luovuttaneiden keskuudessa usko korkeimpaan ja varjelukseen on jopa aika yleistä vaikka heistä ei sen ns. oikean uskon sanansaattajiksi olekaan.

        Ennakkoluulot vain tässä heittää häränpyllyä, ateistina en heidän uskoaan kyseenalaista mutta näkemys voisi olla toinen läheisessä Siiloanissa :)

      • a-teisti kirjoitti:

        Olen itse ollut mukana suuressa projektissa Helsingin seurakuntayhtymälle. Ei siinä tullut esiin millään tavoin kenenkään usko tai sen puute. Joidenkin kohdalla tietenkin lipereistä saattoi tehdä joitakin oletuksia. Mutta olisin pitänytkin outona jos olisi pitänyt siirtää mielessään asioita momenteille "Jeesus" ja "työ".

        Tuolla oikeassa elämässä olen kyllä törmännyt väitteeseen, että ateistikin tietää sydämessään, että Jumala on olemassa sekä väitteeseen, että moraalimme perusta on kristinusko.

        Sitten olen törmännyt siihen, että noissa kurjissa kuppiloissa Kurvissa, Kalliossa ja niillä liepeillä saattaa joku kertoa silmät harittaenkin uskostaan Jumalaan ollen täysin tosissaan. Ja ei, he eivät löpise vain juovuspäissään, tunnenhan niitä ihmisiä, käynhän joistakin niissä kurjissa kuppiloissa itsekin ihan säännöllisesti. Joka viikko. Viehättävää, aitoa ja paluuta nuoruuteen :)

        Ja vaikka eivät ne silmät aina harita niin sellaisia vähän kelkasta pudonneita kuitenkin joilla on kuitenkin luottamus siihen korkeimpaan mutta joista kai yksikään ei täytä sitä kristityn määritelmää jota ns. tosi kristityt tarjoilevat.

        Minulla on sellainen persetuntuma, että näiden osin elämänsä hallintansakin menettäneiden tai luovuttaneiden keskuudessa usko korkeimpaan ja varjelukseen on jopa aika yleistä vaikka heistä ei sen ns. oikean uskon sanansaattajiksi olekaan.

        Ennakkoluulot vain tässä heittää häränpyllyä, ateistina en heidän uskoaan kyseenalaista mutta näkemys voisi olla toinen läheisessä Siiloanissa :)

        Samoin uskovat työskentelevät erilaisissa "maallisissa" työpaikoissa. Eivät he sieläkään ole työkavereitaan helvetin tuleen heittämässä. Lähes kaikilla realismi pelaa arkielämässä.
        Valtaoja kertoi jossain kirjassaan opiskeluaikansa proffasta, joka oli tullut kypsällä iällä uskoon. Proffan uskomusmaailma oli kaukana tieteellisestä, mutta kun hän aloitti luennon, hän Valtaojan sanontaa käyttääkseni "vaihtoi päänsä".
        Pään vaihtaminen lienee monille fundiskristityille se keino, jolla he pärjäävät arkielämässä työpaikoillaan. Tuntemastani uskiksista ei minulla ole juuri kenestäkään ollut työntekijänä negatiivista sanottavaa.

        Kurssikronikan mukaan Harjunpään Jussi SähkötK:lla -70 luvun lopulla:
        "Totisesti minä sanon teille veljet. Ennen kuin viisi tauta on kulunut, niin katso, transistori on tukossa.
        "Hurjapää" oli hyvä ja arvostettu opettaja avoimesta uskonnollisuudestaan huolimatta.

    • Tuonne on koottu iso kasa uskovien ennakkoluuloista ateistien suhteen.
      Mahtaako nuo sopia paremmin USA:han kuin Suomeen?

      http://www.youtube.com/watch?v=LbfFAYn8bgc

      Kun jokin ryhmä kuten ateistit tai homoseksuaalit on näkymättömissä, niin pian luullaan ettei heitä yhteisössä edes ole ja tiedon puuttuessa heistä aletaan rakentamaan mielikuvia.
      Oletan, että USA:n raamattuvyöhykkeellä uskovan suhde ateisteihin on vielä pelokkaampi kuin kotimaisen viisläisen asenne homoseksuaaleihin.

    • m.uskonnotonlähimmäinen

      Sitä kyllä ihmettelen, että sanotaan, "Emmä mihinkään jumaliin usko, mutta emmä mikään ateistikaan ole!"

      • >>>"Emmä mihinkään jumaliin usko, mutta emmä mikään ateistikaan ole!"

    • -Ateisti on saatananpalvoja.
      -Ateistit ovat liittoutuneet muslimien kanssa.
      -Ateistit ovat sieluttomia.
      -Ateistit ovat rumia.
      -Ateistit ovat autistisia.
      -Ateistit ovat katkeria jumalalle

    • Netissä kaikkiin edellä mainittuihin.
      Reaalimaailmassa ennakkoluuloihin törmää harvemmin, mutta kun niihin törmää, on reaktio rajumpi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      373
      866
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      101
      850
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      78
      652
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    5. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      156
      616
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      59
      576
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    Aihe