Tuntuu että olisin menettämässä ystäväni, enkä enää tiedä onko mitään tehtävissä.:(
Taustatietoa: Ollaan tunnettu jo kauan ja hän on yksi lähimmistä ystävistäni. Niin minäkin hänen. Vietimme ennen aikaa paljon yhdessä, useina päivinä viikossa. Siihen päälle vielä viestit ja soitot lähestulkoon päivittäin, joskus moneenkin kertaan. Ystävyys on aina ollut siis tiivistä ja molemminpuolista. Siis ennen tätä nykytilannetta. Nykyään hänen seurustellessaan tuntuu kuin olisin jotenkin vain haihtunut pois hänen elämästään :(
Joudun itse olemaan aina se joka ottaa yhteyttä ja ehdottaa näkemistä. Näin on ollut jo viimeisen kolmen kuukauden ajan. Viesteihin hän vastaa 90 %:sti, mutta tapaamisehdotuksiin ei niinkään usein. Itse ei siis ole viestin viestiä laittanut minun suuntaani, ei kysellyt kuulumisia, ei mitään. Monesti syynä siihen ettei voi tavata minua on se, ettei hän voi kun viettää aikaansa kumppaninsa kanssa. Tai sitten suostuu tapaamaan ihan pikaisesti kovalla kiireellä.
Tottakai ymmärrän, että parisuhteessa kuuluu viettää aikaa yhdessä, mutta olisihan sitä aikaa jäätävä ystävillekin. Varsinkin kun tiedän, että hänen kumppaninsa kyllä viettää aikaa kavereidensa kanssa. Baareissa, lomamatkoilla jne.
Hän kyllä on sanonut että olen yhä edelleen hänelle tärkeä ystävä. Jouluna huomioi lahjallakin, joka oli juuri mieleeni. Se kyllä viittaisikin tähän. Mutta miksei sitten aikaa riitä minulle? Tulee kovin turhautunut olo kun joutuu yksin ylläpitämään ystävyyssuhdetta. Se käy välillä kovin raskaaksi.Eikä mielestäni sitä voida kutsua enää ystävyydeksi, jos pari kertaa kuussa vaihdetaan parit viestit ja tapaamiset siirtyvät aina johonkin tulevaisuuteen...
Taustatietoa: Ollaan tunnettu jo kauan ja hän on yksi lähimmistä ystävistäni. Niin minäkin hänen. Vietimme ennen aikaa paljon yhdessä, useina päivinä viikossa. Siihen päälle vielä viestit ja soitot lähestulkoon päivittäin, joskus moneenkin kertaan. Ystävyys on aina ollut siis tiivistä ja molemminpuolista. Siis ennen tätä nykytilannetta. Nykyään hänen seurustellessaan tuntuu kuin olisin jotenkin vain haihtunut pois hänen elämästään :(
Joudun itse olemaan aina se joka ottaa yhteyttä ja ehdottaa näkemistä. Näin on ollut jo viimeisen kolmen kuukauden ajan. Viesteihin hän vastaa 90 %:sti, mutta tapaamisehdotuksiin ei niinkään usein. Itse ei siis ole viestin viestiä laittanut minun suuntaani, ei kysellyt kuulumisia, ei mitään. Monesti syynä siihen ettei voi tavata minua on se, ettei hän voi kun viettää aikaansa kumppaninsa kanssa. Tai sitten suostuu tapaamaan ihan pikaisesti kovalla kiireellä.
Tottakai ymmärrän, että parisuhteessa kuuluu viettää aikaa yhdessä, mutta olisihan sitä aikaa jäätävä ystävillekin. Varsinkin kun tiedän, että hänen kumppaninsa kyllä viettää aikaa kavereidensa kanssa. Baareissa, lomamatkoilla jne.
Hän kyllä on sanonut että olen yhä edelleen hänelle tärkeä ystävä. Jouluna huomioi lahjallakin, joka oli juuri mieleeni. Se kyllä viittaisikin tähän. Mutta miksei sitten aikaa riitä minulle? Tulee kovin turhautunut olo kun joutuu yksin ylläpitämään ystävyyssuhdetta. Se käy välillä kovin raskaaksi.Eikä mielestäni sitä voida kutsua enää ystävyydeksi, jos pari kertaa kuussa vaihdetaan parit viestit ja tapaamiset siirtyvät aina johonkin tulevaisuuteen...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sellaista nuori rakkaus on, mutta ei alkuhuuma ikuisesti kestä vaan jossain vaiheessa kavereille tulee taas enenmmän tilaa, jos suhde kestää.Tilanteelle ei oikein taida voida mitään kuin koettaa ymmärtää ja hankkia muitakin kavereita ja tuttavuuksia. Ei ole hyvä juttu, jos on vain yksi kaveri.