Jätin aikaisemman miehen saadakseni olla nykyisen ex poikaystäväni kanssa, joka nyt sitten jätti minut. Aikaisempi eksä ei ollut ulko näöstään hyvän näköinen, mutta silti hänen luonne oli todella ihana, sisimmiltään hän oli todella ihana mies, mutta sitten ihastuin nykyiseen ex poikaystävääni....
Hänkin oli ihana vain aluksi, kunnes hän alkoi 3 viikon seurustelu jälkeen ehdottaa kihloihin menemistä ja lapsen hankkimista?? Aikaisemman kanssa olimme yhdessä 2 vuotta, eikä tullut mieleenkään että oltais lapsi vielä silloin hankittu!
Nyt nykyinen ex poikaystäväni jätti minut, en tiedä miksi. Aikaisempi eksä ei edes halua puhua minulle enää, vihaako hän minua koko loppuelämänsä ajan? Kuinka voisin saada hänet vielä takaisin?
Hänkin oli ihana vain aluksi, kunnes hän alkoi 3 viikon seurustelu jälkeen ehdottaa kihloihin menemistä ja lapsen hankkimista?? Aikaisemman kanssa olimme yhdessä 2 vuotta, eikä tullut mieleenkään että oltais lapsi vielä silloin hankittu!
Nyt nykyinen ex poikaystäväni jätti minut, en tiedä miksi. Aikaisempi eksä ei edes halua puhua minulle enää, vihaako hän minua koko loppuelämänsä ajan? Kuinka voisin saada hänet vielä takaisin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika epätoivoista.. Säkin varmaan ottaisit sen "nykyisen ex-poikaystävän" takaisin heti ku se eroaa mahdollisesta seuraavastaan? Järki hoi älä jätä..
Kasvata nainen munasarjat ja tao järkeä päähän. Eihän tuollaisesta haihattelusta tule mitään hyvää. Jos nyt olisit ihan itseksesi sinkkuna jonkun vuoden ja kokeilet sitten uudelleen, josko ikä toisi viisautta ja tuollaiset lapselliset haihuilut jäisi.
Mieheni petti minua 13v nuoremman, 25 vuotiaan kuvankauniin harjoittelijapimun kanssa! Kahden kuukauden ajan!!!
Jäi sitten kiinni valheesta. Meillä on kaksi yhteistä lasta. Naimisissa oltiin oltu 15v, kun tuo episodi tapahtui.
Muserruin täysin. Ajattelin, että kaikille olisi helpompaa kun kuolisin. Itsetuhoiset ajatukset pyörivät päässäni koko ajan, joskus edelleenkin vaikka tapauksesta on yli vuosi.
Mies jätti sen toisen. Varasi ajan perheneuvolaan, jonne marssimme käsi kädessä. Emme halunneet erota, rakastimme toisiamme liikaa.
Tavallaan mieheni pilasi minun elämäni silti, vaikka jatkoimmekin yhdessä ja olemme ihan onnellisia. Tiedän nyt etten enää koskaan pysty rakastamaan ketään niin kuin ennen häntä rakastin. Luottamus ei enää ole samanlaista. Haluan edelleen hänet, ja rakastan häntä, mutta välillä on raskasta kun pitää silti olla valmis koko ajan luopumaan. Pitää jotenkin suojella itseä, ettei rakastaisi enää ketään liikaa. Koko ajan on tunne, että jos kuitenkin ero tulee, niin kuinka selviämme siitä ilman liiallista draamaa. Mitä pakkaan mukaani, mitä jätän jälkeeni.
Jotenkin koen menettäneeni naiseuteni, itsetuntoni ja kykyni olla rohkeasti onnellinen. Varuillaan oleminen rasittaa, ja on vaikeaa esittää kaikille onnellista, kun välillä ei ole varma itse jaksaako. Aika helpottaa, ja mies on kyllä ollut rehellinen ja avoin kaikesta nyt, kun itsekin heräsi jotenkin järkyttyneenä pettämisestään! Ei osannut selittää syytä, eikä sitten jotenkin edes tajunnut miksi jatkoi sitä niin pitkään, kun ei se kuulemma edes oikein toiminut...
Naisena ymmärrän tietysti, että vaimo alkaa tuntua tylsältä tyypiltä, arkiselta. Ja varmasti nelikymppiselle miehelle on ihan lottovoittofiilis kun sellainen kuuma kaunotar osoittaa kiinnostusta! Mutta petyin siihen että minua kohtaan tuntemansa rakkauden ja halun hän saattoi jotenkin täysin unohtaa. Tuntuu että se ei ehkä sitten olekaan ihan aitoa ja suurta rakkautta.
Toisaalta hän on nyt sanonut minun olevan hänelle kaikki kaikessa, ja vannonut rakkauttaan, ja seksikin sujuu toki, mutta eikö ole helppoa kääntää kelkka kun on ajanut pahasti ojaan? Entä jos olemmekin jumiutuneet toisiimme liian nuorina. Entä jos hän on edelleen epävarma? Entä jos hän onkin ollut ja on edelleen epärehellinen?
Petetyn elämä ei todellakaan ole helppoa. Oma mieli askartelee hanakasti kauhukuvia. Silti yritän opetella rakastamaan häntä edelleen tällä särjetyllä sydämelläni. Kaikilla voimillani ja kaikella tahdollani. Päivä kerrallaan.
Itselleni kävi vähän samalla tavalla kuin sinulle. Tapahtumasta on nyt kolme vuotta, mutta vieläkään en luota mieheeni täysin. Elämässä ei ole niin hauskaa päivää, eikä tapahtumaa ollut sen jälkeen, etteikö tämä asia tulisi mieleen. Asia on kyllä haalistunut, eikä tee enää niin kipeää, mutta totta on, että itsetunto kärsi sellaisen kolauksen, että luultavasti siitä ei toivu koskaan. Oma äitini sanoi, että petetyksi tuleminen oli hänen elämässään pahempi asia kuin miehen (isäni) kuolema. En uskalla rakastaa miestäni enää "täysillä", koska mielessä jäytää ajatus tehdystä petoksesta.
Onnekseni en varmasti koskaan näe ko. naista, koska hän asuu niin kaukana. Olisi kauhistus , jos joutuisin joskus kohtaamaan hänet face to face.
Soitin tapahtuman jälkeen naiselle ja olisin halunnut keskustella hänen kanssaan, mutta hän ei kyennyt siihen. Aluksi vihasin naista, mutta sitten ymmärsin, että syy oli minun miehessäni. Asian takia on käyty monta riitaa, vaikka kuinka päätän, että en enää puhu koskaan asiasta mitään, niin aika ajoin viha iskee tajuntaan, ei sille voi mitään.
Lueppa nyt nti ihan ajatuksella tämä sinun vuodatus:
Jätin aikaisemman miehen saadakseni olla nykyisen ex poikaystäväni kanssa, joka nyt sitten jätti minut. Aikaisempi eksä ei ollut ulko näöstään hyvän näköinen,
Teit tökerösti elät vain ulkonäön mukaan niin mitä tuo ensimm. mies sinusta saa näin pohjaan palamisen jälkeen.
Pohjaan palanut kaunis nainen ei vaan ole niin haluttava enää. Näin se vaan on.