Kemin matkailututkimus (MTI)

Kaksi liikeapulaista

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti on Kemin Matkailu Oy:n toimeksiannosta tehnyt selvityksen matkailun taloudellisista vaikutuksista Kemiin.
Aiemmin on vuosien varrella tehty useita selvityksiä matkailun vaikutuksista Kemiin. Ne ovat käsitelleet lähinnä Lumilinnan taloudellisia vaikutuksia. Osa niistä on tehty ns. kirjoituspöytätyönä käyttäen lähteenä Lumilinnan antamia kävijätilastoja jne. Osa on tehty opinnäytetyönä haastattelututkimuksena ja näistä viimeisimmät lienee Talvimatkailijoiden rahankäyttö tutkimus (Ruohonen, Virkkula v 2010) ja Elinkaari- ja vetovoimatekijät (Vähäsarja v 2010). Ehkä kattavin selvitys on tehty Kemin kaupungin elinkeino-osaston v. 2004 tilaama ja Lapin Yliopiston ennakointi- ja arviointikeskuskuksen tekemä tieteellinen selvitys (Varila,Heittola,Suopajärvi).
Tämä MTI:n tekemä laaja tutkimus on siten hyvä jatkumo aiemmin tehdyille selvityksille ja myös perusteellisin. Matkailutulot muodostuvat Kemissäkin myös muiden toimijoiden tuottamien palveluitten kautta kuin esim. paikallisessa mediassa on annettu ymmärtää ja kohdistettu liikaa esim. Kemin Matkailu Oy:n tuotteisiin etenkin Lumilinnaan, jonka toimikausi vuodessa on vain rapiat kaksi ja puoli kuukautta. Tutkimuksen mukaan matkailu toi Kemiin 800000€ verotuloina ja työllisyysvaikutukset olivat 221 henkilötyö vuotta ja välitöntä tuloa 21 miljoona€.
Mikä on sitten matkailujn käsite ? Se selviää MTI:n sivuilta. "Matkailuelinkeino on mikä tahansa toimiala, joka tuottaa matkailuhyödykkeitä. Koostuu useista toimialoista, kuten varsinaiset matkailutoimialat ja ei matkailutoimialat. Matkailu on ns. yhdistelmä toimiala" "Matkailunelinkeinon mittaaminen on vaikeaa ja tulkinnanvaraista"(Kauppila).
"Kokemuksia matkailun aluetaloudellisten vaikutusten selvittämisestä"
- Kaikki ehdot kattavaa mallia ei ole olemassa, tehtävä valinta ja oletuksia (Piirainen)
"Matkailijoiksi katsotaan kohdekunnan ulkopuolelta tuleva henkilö, joka vapaa-aikanaan tai työn vuoksi saapuu tilapäiselle matkalle" (Satokangas)

Materiaali MTI:n sivustolla on laaja em. aiheeseen liittyen ja erityisesti kannattaa lukea em. henkilöiden tekemät jutut ja analyysit tutkimuksen suoritustavoista, niiden luotettavuudesta ja jopa eräin osin myös vaikeudesta.

Esim. Kemissä siis näitä "matkailupalveluita" tuottaa suuri joukko yrityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä Kemin Matkailu OY:n kanssa. Näiden muiden yrityksien palveluita käyttää ympäri vuoden erilaisten asioitten vuoksi Kemissä käyvät tai pitempäänkin työn vuoksi oleskelevat.
- komennusmiehet
- erilaiset projektihenkilöt
- urheilukilpailujoukkueet
- satunnaiset ohikulkijat, yksittäiset ja ryhmät
ym ym.
Näin liike elämän palveluksessa toimivana nämä muut tekijät on korostetusti jätetty vähemmälle huomiolle, vaikka niiden merkitys on ympärivuotinen ja erittäin suuri. Yritykset laskevat nämä ryhmät matkailutuloksi, joten jonkin yksittäisen kohteen korostaminen on kyseenalaista ja herättää epäilyksen siitä, miksi sitä pitää korostaa. Käsittääksemme MTI:n tutkimus kattaa koko vuoden, eikä jotain lyhyttä yksittäistä ajanjaksoa talven aikana.
Vielä lopuksi ote sanomalehden uutisesta, jossa kommentoitiin v. 2004 Kemin kaupungin Lapin yliopistolta tilaaman tutkimuksen tulosta.
"Kemiläisen yrittäjäkunnan keskuudessa lumilinnan vaikutukseen suhtauduttiin välinpitämättömästi peräti 65 %, koska heidän oman arvionsa mukaan liike ei
hyötynyt linnan rakentamisesta. 15 % katsoi hyötyvänsä lumilinnasta taloudellisesti, loppuosa näki hyödyt laajemmin parempana imagona ja siitä välillisesti tulevana hyötynä. Tutkija Suopajärven mukaan: koska kritiikkiä oli kansalaisten ja päättäjien keskuudessa olisi jatkossa syytä tehdä lumilinnan asioista tiedottaminen mahdollisimman läpinäkyväksi. Tutkija Heittolan tekemän johtopäätöksen mukaan yhteistyötä yrittäjien suuntaan olisi lisättävä, ettei synny vaikutelmaa pienestä sisäpiiristä, joka lumilinnassa touhuaa.(17.6.2004 PT)

Lopuksi suositellaan käymään MTI.n sivuilla ja lukemaan erittäin tarkasti henkilöiden Kauppila, Piirainen ja Satokangas tuottaman aineiston.
Sieltä saa oikean kuvan matkailun käsitteestä, mitä pitää huomioida.

Sitä uutta hotellia ja kävijäryntäystä odotellessa.

12

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .........

      Jospa kemiläiset itse ymmärtäisivät että olisi oman edun mukaista käyttää oman kaupungin palveluja. Miten saisi ymmärrystä lisättyä? Mainonta?

    • osaaikamyyjä

      onko kemin tutkimuksesta erillisstä linkkiä. en löytäny. kiinostas kovasti.

      • osaaikamyyjä

        Kiitos AOI:lle!


    • Tilastoharhaako

      Satoja turisteja majoittuu Kemiin vajaan kuukauden ajaksi tuoden majoitusliikkeille asiakkaita. Raha kiertää myös ravintoloissa ja kaupoissa. Kiitos Veitsiluodon tehtaiden. Näitä satunnaiskävijöitä riittää onneksi ympäri vuoden eri tapahtumien kautta, mm. Satama Open air, Kemi Ralli, urheilujoukkueet yms. Vuoden lopussa taas näemme tilastoista Kemin Lumilinnan ja Sampon tuottaneen miljoonia Kemiin matkailun myötä.

      • heko heko heh

        Ei voi muuta sanoa, kun hehhhehh.


      • Johdetaan harhaan
        heko heko heh kirjoitti:

        Ei voi muuta sanoa, kun hehhhehh.

        Tätähän se Kemissä on. Kaikki pienetkin kissanristiäiset ympätään jonkinlaisten aasinsiltojen avulla vain ja ainoastaan sammon ja lumilinnan ansioksi. Eiväthän teh-
        taiden huoltotöihin tulevatkaan mitään turisteja ole. He tulevat tekemään raskasta,
        tiukasti aikataulutettua työtä vaikka tilatun tutkimuksen mukaisesti heidätkin tulkitaan turisteiksi.


      • ka-me-ra

        No mitä nyt ? Vuodessa Kemin matkailutulo pudonnut useita miljoonia ja Tornio selvästi parempi. Kaikki tämä siitä huolimatta, että toistuvasti Kemissä hehkutetaan esim. Lumilinnan kävijämäärien kasvaneen merkittävästi ja tuntuu, että joka sektorilla taotaan ennätyksiä. Eikö ne näykään välillisten tulojen kasvuna ? "Jatkuvan kasvun" vuoksi henkilöstöä on lisätty merkittävästi sanotaan. Kemissä suunnitellaan utopista hanketta vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa. Sampo on ok. mutta sen tuottama hyöty alkaa jo olla maksimaalisessa käytössä. Lumilinnan todelliset nettokävijämäärät ovat todellisuudessa romahtaneet vuosien takaisesta. Mitään luksushotelleja tänne ei kukaan rakenna, kuten suunnitelmassa uhotaan, Kemi on valovuosien päässä Lapin merkittävimmistä kohteista
        joka suhteessa ja pysyy.


      • ka-me-ra

        http://yle.fi/uutiset/matkailu_tuo_meri-lappiin_yli_50_miljoonaa_euroa/8699361

        Heittäkää hiiteen Kemissä se työmatkailusta puhuminen. Mitä tekemistä firmojen komennusmiehillä ym. projektihenkilöillä tai muuten työnsä vuoksi Kemissä piipahtaneilla on Kemin Matkailun Oy kanssa. Vai onko tarkoitus alkaa ohjaamaan jopa tehtaitten seisokkeja Matkailun toimesta. Yhtiöt käyttää satunnaisesti talvella täällä kävijöitä syömässä esim. linnanravintolassa, mutta sen vaikutus on kokonaisuuteen pieni.


    • nimimerkki56

      Jossain Kemin matkailututkimuksessa oli haastateltu useita kymmeniä liikkeitä, jotka hyötyivät matkailusta. Kuinka moni näistä maksaa veronsa Kemiin?
      Mitkä kemiläiset ravintolat muuten maksavat veronsa Kemiin ja mitkä eivät?

      • ka-me-ra

        No johan Posarikin heräs kommentoimaan tehtyä tutkimusta kuinkas muuten lumilinnakuvan kera. Tosi outoa, että Posarin jutussa Kemin matkailutulo onkin 21 milj. vaikka Ylen vastaavassa jutussa summa oli 16 milj. Mikä hätä nyt on selitellä. Ruokamolle vois sanoa, että elkää nyt vetäkö sitä työmatkailusta johtuvaa tilastointia tähän ollenkaan. Työmatkailu ja siihen liittyvä majoitustoiminta on ympärivuotista eikä sillä ole mitään tekemistä Lumilinnan tai Sampon kanssa. Kuuleman mukaan pitää saada näyttämään paremmalta, että saadaan Kemin lentoliikenteen uhkatekijöitä eliminoitua. Uskomatonta tilastokikkailua. Mikä oli muuten tämän päiväinen lumilinnan kävijämäärä saldo ?


    • Onniilläotsaa

      Vanha sanonta:valhe,emävalhe,tilasto.Kemin matkailuväki ja posari on kehittänyt vielä yhden,matkailutilasto. Siihen poimitaan ja singutetaan ja venytetään ja tulkitaan erilaisia yksityiskohtia ja asioita jopa tutkimuksista aina oman asian eduksi.Tosiasioista ei niin väliä. Esimerkiksi lumilinnan kävijämäärä: se vaihtelee vuosittain aina ilmoittajan mukaan,samaltakin vuodelta julkaistaan erilaisia lukuja. Tänäkin talvena vallitseva olotila linnan edustalla on autius. Muutama linja-auto silloin tällöin. Ja silti: jos tahti on tällainen loppukaudenkin niin siitä huolimatta tulemme lukemaan kuinka mahtava kausi tällä mailmanluokan lumilinnalla oli.Komeampia lumi/jäälinnojahan ei muualla ole,eihän?
      Luulevatko näiden ylistys/kehujuttujen laatijat että näiden perusteella Kemi saa Yksityisiä matkailuinvestoijia Kemiin? Turha luulo. Edes Finnavia ei usko noihin juttuihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2071
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1455
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1154
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      902
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      846
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      814
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      782
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      713
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      198
      634
    Aihe