Erosin viime keväänä. Mies lähti ja jäin hoitelemaan taloa ja kolmea lasta sekä paria lemmikkiä yksin. Päivät olen töissä.
Ero on niin minulle kuin lapsillekin rankka asia ja ottaa aikansa saada arki rullaamaan uuteen malliin ja luovia lasten oireillessa tilanteesta. Mielestäni selviämme jo kohtuullisen hyvin.
Nyt on alkanut ottaan pattiin oma äitini joka koittaa ottaa isännän paikkaa talossamme. Aluksi tuntui ihan kivalle kun tarjosivat autoa lainaan että pääsen hoitamaan kauppa-asiat yms vähemmällä vaivalla. He ovat joskus tuoneet kauppakassia jos on jotain ollut etäämmällä marketeissa hyvässä tarjouksessa, rahaa eivät ostoksista ole huolineet.
Olen nyt tajunnut äitini puolelta tässä selkeää vallan halua, auttamalla pitää minua liekassaan.
Hän esim. käskytti minua jättämään harrastukseni, perusteli että lapset kärsivät kun olen ensin töissä ja vielä illalla harrastuksissani (liikunnallinen harrastus 1x viikossa).
Kerran kun tulin töistä, oli talossa täysi siivous päällä. Huonekalujen paikat oli vaihdettu, exän entisöimä piironki oli peräkärryssä menossa kaatopaikalle (piirongissa olleet vaatteeni, myös alusvaatteeni oli järjestelty uuteen paikkaan, inhotti ja hävetti). Parisänky oli hajoitettu ja tilalla oli vintiltä tuotu "vanhan piian puusänky" kun yksinäinen ihminen ei parisänkyä tarvitse ja parisänky on hyihyi olkoot.
Olin todella tyrmistynyt ja annoin palautetta että olisikohan kannattanut ensin kysyä lupaani. Hirveä mielenosoitus ja nenän nosteluhan siitä seurasi, tässäkö on kiitos kun autetaan, no ei tupata kun ei tykätä ja autoa on turha kysyä lainaan.
Usein mumma marssii meille kun olen töissä, muka "ottamaan koululaisia vastaan". Lapsilta tulee töihin viestiä "Se on täällä taas ja siivoaa kaappeja".
Pari kertaa olen löytänyt keittiön pöydältä esim. sokeriastian alta 20€ tai jotain, haluavat antaa ruokarahaa. No joskus olen palauttanut ja joskus olen ottanut vastaan kun ihan oikeasti olen tarvinut.
Tästä taas on seurannut uteluja, paljonko minulla on lainaa maksettavana ja paljonko lyhennän kuukausittain. En ole kertonut, en halua keskustella sellaisista kenenkään kanssa. Joskus on tullut napautettua ettei se hänelle kuulu. Tähänkin on tullut kipakka vastaus että kylläpä se kuule vähän kuuluu kun näyttää rahakin kelpaavan, et taida pärjätä. Ja käytös on sen jälkeen marttyyrimaista, hän on tässä se verisesti loukattu.
Lasten kuullen haukutaan exää, närkästytään kun kiellän ja koitan vaihtaa puheenaihetta iloisempaan suuntaan. Kaivetaan vanhoja, haukutaan ja loputtomiin, veivataan eroa ja sen syitä. Joskus haluaisin olla puhumatta koko asiasta, elämän pitää jatkua ja menneiden antaa jo olla. En pääse toipumaan erosta kun joudun kokoajan veivaamaan tahtomattani tätä asiaa.
Vasta ystävättäreni kävi kylässä, istui aika myöhään lauantai-iltaa. Vieras auto oli huomattu pihapiirissä. Seuraavana aamuna äiti rymisteli siään ja tivasti kuka meillä oli kylässä kun hän ei tunnistanut autoa. Vastasin että Tuula, entinen työkaveri. Kiukku oli niin valtavaa että mumman pää vapisi "Vai Tuula, en minä mitään Tuulaa tunne. Ettei vain olis kuule ollut joku "TUUUUULA"?"
Olin yhtäkkiä hirveän syyllistettynä ja tuomion alla, selityksen velkaa, valehtelija ja vaikka mitä.
Ilmeni myös että oli ottanut myöhemmin selvää auton rekisterinumeron haltijasta.
Onko kenelläkään ollut vastaavaa käsittämätöntä patti tilannetta? Eihän tällainen h-vetti ole normaalia. Olen kerran yrittänyt jutella asiasta isäni kanssa, mutta äitihän huolehtii ettei sellaisia kahdenkeskisiä hetkiä isän kanssa edes tule ja juttelu jäi lyhyeen. Isä ehti siinä vain tuumata että hyväähän se vaan tarkoittaa.
Olen katsellut töitä muualta ja miettinyt talon ja tilusten myyntiä. Lapset säälittää jos joudun heidät repimään tutuista kaveri- ja kouluympyröistä irti. Mutta toisaalta oma jaksamiseni alkaa olla tapissaan.
Ero on niin minulle kuin lapsillekin rankka asia ja ottaa aikansa saada arki rullaamaan uuteen malliin ja luovia lasten oireillessa tilanteesta. Mielestäni selviämme jo kohtuullisen hyvin.
Nyt on alkanut ottaan pattiin oma äitini joka koittaa ottaa isännän paikkaa talossamme. Aluksi tuntui ihan kivalle kun tarjosivat autoa lainaan että pääsen hoitamaan kauppa-asiat yms vähemmällä vaivalla. He ovat joskus tuoneet kauppakassia jos on jotain ollut etäämmällä marketeissa hyvässä tarjouksessa, rahaa eivät ostoksista ole huolineet.
Olen nyt tajunnut äitini puolelta tässä selkeää vallan halua, auttamalla pitää minua liekassaan.
Hän esim. käskytti minua jättämään harrastukseni, perusteli että lapset kärsivät kun olen ensin töissä ja vielä illalla harrastuksissani (liikunnallinen harrastus 1x viikossa).
Kerran kun tulin töistä, oli talossa täysi siivous päällä. Huonekalujen paikat oli vaihdettu, exän entisöimä piironki oli peräkärryssä menossa kaatopaikalle (piirongissa olleet vaatteeni, myös alusvaatteeni oli järjestelty uuteen paikkaan, inhotti ja hävetti). Parisänky oli hajoitettu ja tilalla oli vintiltä tuotu "vanhan piian puusänky" kun yksinäinen ihminen ei parisänkyä tarvitse ja parisänky on hyihyi olkoot.
Olin todella tyrmistynyt ja annoin palautetta että olisikohan kannattanut ensin kysyä lupaani. Hirveä mielenosoitus ja nenän nosteluhan siitä seurasi, tässäkö on kiitos kun autetaan, no ei tupata kun ei tykätä ja autoa on turha kysyä lainaan.
Usein mumma marssii meille kun olen töissä, muka "ottamaan koululaisia vastaan". Lapsilta tulee töihin viestiä "Se on täällä taas ja siivoaa kaappeja".
Pari kertaa olen löytänyt keittiön pöydältä esim. sokeriastian alta 20€ tai jotain, haluavat antaa ruokarahaa. No joskus olen palauttanut ja joskus olen ottanut vastaan kun ihan oikeasti olen tarvinut.
Tästä taas on seurannut uteluja, paljonko minulla on lainaa maksettavana ja paljonko lyhennän kuukausittain. En ole kertonut, en halua keskustella sellaisista kenenkään kanssa. Joskus on tullut napautettua ettei se hänelle kuulu. Tähänkin on tullut kipakka vastaus että kylläpä se kuule vähän kuuluu kun näyttää rahakin kelpaavan, et taida pärjätä. Ja käytös on sen jälkeen marttyyrimaista, hän on tässä se verisesti loukattu.
Lasten kuullen haukutaan exää, närkästytään kun kiellän ja koitan vaihtaa puheenaihetta iloisempaan suuntaan. Kaivetaan vanhoja, haukutaan ja loputtomiin, veivataan eroa ja sen syitä. Joskus haluaisin olla puhumatta koko asiasta, elämän pitää jatkua ja menneiden antaa jo olla. En pääse toipumaan erosta kun joudun kokoajan veivaamaan tahtomattani tätä asiaa.
Vasta ystävättäreni kävi kylässä, istui aika myöhään lauantai-iltaa. Vieras auto oli huomattu pihapiirissä. Seuraavana aamuna äiti rymisteli siään ja tivasti kuka meillä oli kylässä kun hän ei tunnistanut autoa. Vastasin että Tuula, entinen työkaveri. Kiukku oli niin valtavaa että mumman pää vapisi "Vai Tuula, en minä mitään Tuulaa tunne. Ettei vain olis kuule ollut joku "TUUUUULA"?"
Olin yhtäkkiä hirveän syyllistettynä ja tuomion alla, selityksen velkaa, valehtelija ja vaikka mitä.
Ilmeni myös että oli ottanut myöhemmin selvää auton rekisterinumeron haltijasta.
Onko kenelläkään ollut vastaavaa käsittämätöntä patti tilannetta? Eihän tällainen h-vetti ole normaalia. Olen kerran yrittänyt jutella asiasta isäni kanssa, mutta äitihän huolehtii ettei sellaisia kahdenkeskisiä hetkiä isän kanssa edes tule ja juttelu jäi lyhyeen. Isä ehti siinä vain tuumata että hyväähän se vaan tarkoittaa.
Olen katsellut töitä muualta ja miettinyt talon ja tilusten myyntiä. Lapset säälittää jos joudun heidät repimään tutuista kaveri- ja kouluympyröistä irti. Mutta toisaalta oma jaksamiseni alkaa olla tapissaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika rajua, ei tosiaankaan ole normaalia. Oletko siis puhunut näistä asioista äidillesi ihan suoraan? Sanonut, että jos apu on tällaista, olen sitten mieluiten ilman apua. Lapset voivat käydä mummolassa, äitisi ei tarvitse tulla teille ollenkaan sinun poissaollessasi, avaimet pois. On parasta olla ottamatta rahaa ja ruokakasseja vastaan. Jos apua tarvitset, niin ota yhteyttä seurakunnan diakoniatoimintaan. Kiitollisuudenvelkaan joutumisen takia olet ehkä kestänyt näinkin pitkään. Sano, että valitettavasti en jaksa enää sinun käytöstäsi, tuntuu jopa, että on muutettava pois, jos tilanne ei muutu. Isälle voisit sanoa, jos äiti ei suostu kuuntelemaan. Ja jos tilanteeseen ei tule parannusta, ei kai auta kuin suunnitella muuttoa. Uusi alku eron jälkeen voi olla muutenkin hyvä. Riippuu lasten iästä, pystyvätkö jo vanhoihin ystäviinsä pitämään yhteyttä esimerkiksi netin ja vierailujen avulla?
Luulisi, että muuttoaikeet herättäisivät äitisi?
Mitähän jos istuisit äitisi kanssa kahvikupposelle ja rauhallisesti ilmoitat (siis et yritä kertoa):
"olevasi hyvin kiitollinen heidän avusta jota sait avioeron aikoihin. Nyt asiat ovat palautumassa normaaliin joten minun ja lasteni täytyy päästä omillamme omaan rutiinii- päiväohjelmaan. Emme halua että sinä sinä näet vaivaa enää meidän takia.
Tahtoisimme kuitenkin että tapaisisimme (alussa) kerran viikossa, tulkaa vaikka ensi sunnuntai-iltapäivänä lounaalle/kahville. Soitellaan ja varmistetaan tuo vielä lauantaina."
Tuossa äitisi saa kiitosta ja arvostusta antamastaan tuesta ja avusta. Nyt on sinun vuorosi sanella käyttäytymis-säännot.
On hyvin todennäkoistä ettei tuo viesti mene ensimmäisellä kerralla jakeluun. Sinun täytyy toistaa se parikin kertaa. Mutta pysy vain lujana, kyllä hän sen viestin saa melko pian.
Palauta loytämäsi rahat. Pennilleen.
Tuo parisänky-episodi oli kyllä aika uskomaton! Kehottaisin sinua laskemaan sataan noiden toilausten kanssa ja puremaan hammasta. Onhan toki hienoa että lapsilla on isovanhemmat läsnä usein, mieluummin toki isovanhempien omassa kodissa tavattuna.
Mitä tuli mieleeni, niin kaksikin vaihtoehtoa. Ensiksi että käyt vanhempiesi kotona ja pidät vakavan jutteluhetken. Siitä miten et jaksa koko ajan olla huomion keskipisteenä. Että nykymenon jatkuessa muutat pois missä saat olla rauhassa.
Tuon luulisi tepsivän.
Toinen taktiikka olisi etsiä miesystävä tai "miesystävä", siis jopa pyytää jotakuta sopivaa ihan näyttäytymään äidillesi uutena miesystävänäsi. Aurinkoisesti hymyillen sanot äidille että "nyt haluan avaimeni pois sinulta kun Pertti ja minä saatamme täällä touhuta jotakin kahdenkeskistä eikä sovi tupsahdella tuosta vaan sisään". Jos ei tuo tepsi niin en parempaa keksi.
" Kehottaisin sinua laskemaan sataan noiden toilausten kanssa ja puremaan hammasta. "
Minä en kehottaisi. Kyllä tuollainen käytös on törkeää toisen yli kävelyä. Vaikka kyseessä on äiti, niin hänellä ei ole mitään oikeutta tuolla tavalla kontrolloida aikuisen omillaan asuvan ihmisen elämää. Itse olisin noutanut parisängyn takaisin tai ostanut uuden ja tehnyt selväksi että minä päätän itse millaisessa sängyssä nukun ja mitä huonekaluja kotonani pidän.
Jotenkin tuntuu että äiti yrittää alistaa aloittajan jotenkin takaisin alaikäisen lapsen asemaan. Sellaiseen, jossa äiti jatkuvasti "auttaa" ja sitä kautta saa määräysvallan häneen. "Lapsi" ei osaa muka mitään, äiti päättää kaiken.
Tuon takia en myöskään alkaisi etsimään mitään miesystävää pelkästään äidin takia. Sehän vain antaisi sellaisen signaalin että äiti on oikeassa, aloittaja ei pärjää yksin eikä osaa hoitaa asioita ilman miestä tai äitiä. Sen lisäksi äidilä tuntuu olevan hyvin ehdoton asenne seksin suhteen, ollaan heti syyllistämässä iltavieraista ja sänkyin pitäisi muka vaihtaa pienempään kun erotaan.
Asioiden väistely ei muuta mitään. Pakko se keskustelu on käydä, tai tilanne vain pahenee. Joko otat isääsi yhteyttä siten että äitisi ei ole heti keskeyttämässä, tai sitten menet juttelemaan heille molemmille kahdestaan. Teet selväksi että olet kiitollinen että he auttoivat kun oli vaikeaa, mutta kyseessä on sinun asuntosi ja sinun elämäsi ja päätät siitä ihan itse.
Ei vierailuja ilmoittamatta omilla avaimilla.
Ei kämpän uudelleen järjestelyä yms. Sinun kotisi, sinun järjestyksesi.
Ei vieraiden kyttäämistä ja tenttaamista.
Ei exäsi haukkumista, eikä varsinkaan lasten kuullen. Kyseessä on lasten oma isä.
Kysyt apua itse jos sitä tarvitset.
Sanot että jos olet jo harkinnut pois muuttamista ja asioiden täytyy muuttua.
Yksi keino vielä edellisten lisäksi voisi olla vaikka vaihtaa / vaihdattaa ulko-ovien lukot ja jättää äiti ilman vara-avainta.