Muthe tai ilo:

Murhe tai Ilo:"Suomi ei ole enää talviurheilussa Kuolema".
Norja se nykyään, Suomi on kaukana kärjestä, kuolemillaan voittamisten suhteen, se on oikein, ettei kukaan kuole, vain turhan urheilun takia, mutta ei sellaista urheilua enää jaksa seurata tietenkään.
Tosin nuorten jääkiekossa tuli se himoittu kulta, mutta enempää kultaa ei ehkä ole Suomelle tänä vuonna luvassa, talviurheilussa, jos kukaan ei kuole.
Ja älkää kuolko ihmiset please, parempi elää ja tehdä työtä, vaikka ilman palkkaa, koska sellaiset saavat palkinnon Jumalaltaa, eli minältään, mitä helkuttia kannattaa vain mielistellä muita, jos minä ei ole siihen palkintoon kuitenkaan tyytyväinen. Ja aina ne muita muutaman promillen omista tuloistaan lyhentäneet, palkinnoillaan sponssaneet, kuitenkin pettävät siinä, että kuka vuoksesi kuolee, jos voitat....
Jos Sinä voitat - kuole itse, mutta ei ilman taistelua tarvitse kuolla, eikä välttämättä silti vastasyntyneenä tai lapsena, nuorena kuolleilla on kaunein ruumis, ja kypsänä suomalaisista enemmistö kai kuolee, vanhat ovat vammaisen näköisiä kuolleessan, muta aina ah, niin rakastettuja.... Jos sitä vanhemman sieluniän kykenee itselleen voittamaan, niin hyvä, mutta se ei ole todennäköistä....
Pettureita vain sellaiset luuserivoittajat, jotka haluavat voittaa, ja pistävät jonkun kateellisen kaverinsa kuolemaan, sellainen kuolema pitäisi kieltää lailla, ja pistää semmoset ajoissa mielisairaalaan....
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Turha tappio vain ruveta pyromaaniensa avulla pistää pikku päänsärky tulipalossa muutamille talossa aiemmin olleille ihmisille...
Rahan haaskausta, mutta jos taas uusi koulurakennus rakennetaan, niin saahan siitä muutamat työtä edes pariksi kuukaudeksi....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakstori kirjoitti:

Murhe tai Ilo:"Suomi ei ole enää talviurheilussa Kuolema".
Norja se nykyään, Suomi on kaukana kärjestä, kuolemillaan voittamisten suhteen, se on oikein, ettei kukaan kuole, vain turhan urheilun takia, mutta ei sellaista urheilua enää jaksa seurata tietenkään.
Tosin nuorten jääkiekossa tuli se himoittu kulta, mutta enempää kultaa ei ehkä ole Suomelle tänä vuonna luvassa, talviurheilussa, jos kukaan ei kuole.
Ja älkää kuolko ihmiset please, parempi elää ja tehdä työtä, vaikka ilman palkkaa, koska sellaiset saavat palkinnon Jumalaltaa, eli minältään, mitä helkuttia kannattaa vain mielistellä muita, jos minä ei ole siihen palkintoon kuitenkaan tyytyväinen. Ja aina ne muita muutaman promillen omista tuloistaan lyhentäneet, palkinnoillaan sponssaneet, kuitenkin pettävät siinä, että kuka vuoksesi kuolee, jos voitat....
Jos Sinä voitat - kuole itse, mutta ei ilman taistelua tarvitse kuolla, eikä välttämättä silti vastasyntyneenä tai lapsena, nuorena kuolleilla on kaunein ruumis, ja kypsänä suomalaisista enemmistö kai kuolee, vanhat ovat vammaisen näköisiä kuolleessan, muta aina ah, niin rakastettuja.... Jos sitä vanhemman sieluniän kykenee itselleen voittamaan, niin hyvä, mutta se ei ole todennäköistä....
Pettureita vain sellaiset luuserivoittajat, jotka haluavat voittaa, ja pistävät jonkun kateellisen kaverinsa kuolemaan, sellainen kuolema pitäisi kieltää lailla, ja pistää semmoset ajoissa mielisairaalaan....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu