Hyvä ystäväni on tullut uskoon. No se on hänen oma asiansa, eikä haittaa minua, mutta - kun hän puhuu uskostaan jatkuvasti. Tulee tunne että hän yrittää tyrkyttää uskoa muillekin, ja on myös kiusallista kuunnella puhetta hänen jumalasuhteestaan, rukouksesta ja raamatusta. Minusta ne ovat henkilökohtaista vakaumusta, joka pidetään kukin sisällään yksityisasiana kuten poliittinen kanta tai seksielämä. On myös kiusallista kun hän kysyy, uskonko minä. En ole velvollinen tekemään hänelle tiliä mahdollisesta uskostani enkä halua puhua omista uskonasioistani kenellekään.
Jos sanoisin että en usko, hän joko käännyttäisi tai hylkäisi minut. Mutta kun hän kertoo uskostaan, ei tulisi kuuloonkaan että minä alkaisin käännyttää häntä ei-uskovaksi. Tasa-arvoako?
Mikä näitä uskoontulleita vaivaa, kun asiaa pitää toitottaa jatkuvasti?
(Toinen ryhmä joita ihmettelen, ovat homot joiden pitää joka väliin kertoa olevansa homo - eihän heterotkaan julista näkyvästi heterouttaan)
Jos sanoisin että en usko, hän joko käännyttäisi tai hylkäisi minut. Mutta kun hän kertoo uskostaan, ei tulisi kuuloonkaan että minä alkaisin käännyttää häntä ei-uskovaksi. Tasa-arvoako?
Mikä näitä uskoontulleita vaivaa, kun asiaa pitää toitottaa jatkuvasti?
(Toinen ryhmä joita ihmettelen, ovat homot joiden pitää joka väliin kertoa olevansa homo - eihän heterotkaan julista näkyvästi heterouttaan)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ystävälläsi on tapahtunut aikamoinen elämänmuutos, joka vaikuttaa konkreettisesti hänen elämäntapoihinsa, mutta myös maailmankatsomukseen ja ajatuksiin. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, onhan kyseessä suuri muutos entiseen. Totta kai hän haluaa jakaa uudet kokemuksensa ja tunteensa ja keskutella hyvän ystävänsä kanssa.
Vaikka itse et usko, mutta yritä miettiä tätä uskovaisen näkökulmasta: Jos itse näkiset kaverisi kävelevän kohti jyrkännettä ja tippuvan kohta sieltä alas itse reagoimatta siihen mitenkään, kai sinä huutaisit hänelle että pysähdy, että etkö näe, että sinä tiput kohta? Jos ymmärrät esimerkkini, niin ehkä myös ymmärrät jotain mitä ystäväsi käy juuri läpi.
Sinun täytyy varmaan miettiä, haluatko jatkaa ystävyyttä hänen kanssaan, sillä jos on tosi kyseessä, ystäväsi usko ei ole katoamassa, vaikka saattaakin ns. "rauhottua" ajan kanssa. Parasta on, että juttelet suoraan asiasta ystäväsi kanssa. Sanot vaikka, että arvostat hänen näkökulmiaan ja arvojaan, ja olet onnellinen, että hän on onnellinen, mutta että haluat pitää omista kannoistasi kiinni ja toivot, että hän kunnioittaisi päätöstäsi.
Tottahan se on, että jos kahden tyypin maailmankatsomukset eroaa toisistaan merkittävästi, voi se ystävyys hieman haalistua. Ketään ei voi kuitenkaan käännyttää uskoma mitään, mitä ei haluaisi - se ei ole oikeaa uskoa. Sano suoraan, mitä mietit - ehkä te kummatkin saatte itsellenne jotain, kun voitte puhua erilaisista näkökannoistanne.
Ehkä ystäväsi "toitottaa" niin kuin monet muutkin kristityt asiasta, koska ovat löytäneet jotain hienoa ja uskomatonta ja ihme kyllä - he haluaisivat jakaa sen lähimmäistensä ja rakkaitensa kanssa.
Itse olen myös uskova, mutta en oikeastaan puhu siitä muille, ellei joku ota asiaa puheeksi tai kysy minulta jotain siihen liittyvää. Konkreettisestihan se usko näkyy niissä elämäntavoissa; Omat kaverini huomasivat ensin muutoksen ja ihmettelivät sitä, kun lopetin humalahakuisen juomisen. Monia muitakin muutoksia tulee, ja ne eivät ole kaikilla aina samanlaisia.
Mutta toivottavasit saat puhuttua asiat läpi ystäväsi kanssa! Ei se usko miestä (tai naista) pahenna.