En voi sille mitään mutta jännitän mieheni seurassa. Olemme olleet yhdessä vuosia mutta yhä jännitän. En oikein uskalla puhua kun pelkään sanovani jotain tyhmää ja usein sanonkin ja mies kommentoi siihen yleensä turhautuneen tai happaman kuuloisesti. En myöskään tiedä kuinka kaukana tai lähellä häntä saan olla. Jään seisomaan yleensä oven pieleen tai valitsen kauimman tuolin. Miten tästä jännityksestä pääsee eroon?
jännitän miestäni
jännittäjä
212314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, että miehesi on ajanut sinut tuohon mielentilaan. Jos kommentiksi tulee jotain hapanta aina kun alat puhua vapautuneemmin, niin luonnollisestihan siinä alkaa jännittää. Korjausehdotus: Miehelle uusi asenne ja jos se ei onnistu, niin ero. Ei tuollainen ole kovin mukavaa elämää.
Suhteen alussa tosiaan tein sen virheen että puhuin niin kuin halusin mutta nopeasti minulle kävi selväksi että olen typerä. Nyt tarkkailen jatkuvasti sitä mistä voi puhua. Olenkin suurimmaksi osaksi puhumatta. Koitan olla olematta eri mieltä ja en sano vastaan. Mies kehuu kavereilleen kun en koskaan nalkuta tai edes korota ääntä. Se onkin ainoa asia josta saan kehuja.
Kaikki on siis mallikkaasti. Jos joskus pääset jännityksestäsi, idyllinne tulee romahtamaan.
Parisuhteissa on usein selkeä viejä ja vikisijä. Meillä minä vikisen ja vaimo vie. Teillä sinä vikiset ja miehesi vie. Ei sitä pysty muuttamaan muulla kuin erolla.
Minusta on upea saavutus, jos edes pariskunnan toinen puolisko on onnellinen.
Onkohan se hieman useammin se viejä kuin se vikisijä?
No miksi helvetissä olet roikkunut tuossa ihme tyypissä vuosikausia??? Ei oman rakkaan lähellä tarvitse jännittää tai varoa sanomisiaan. Taidat vaan provoilla niin kuin aika moni täällä nykyään tekee. Huoh... -_-
No jos elämäni on provo niin sitten olen.Rakastan miestäni kuitenkin mielettömästi. Tänään hän on kohdellut minua etäisen kyllästyneesti joten ihan hyvin. En odotakaan lämpöä. Pitää vaan pärjätä emotionaalisesti yksin ja olla pyytämättä mieheltä mitään.
Ota ero ja hakeudu terapiaan. Muutaman vuoden päästä katso jos pystyisit elämään tasavertaisessa parisuhteessa...
Tähän on vain yksi ratkaisu: Parisuhteessa molempien täytyy pystyä puhumaan asiasta kuin asiasta, sanoa mitä mieleen tulee ilman että täytyy pelätä toisen reaktiota.
Jos tämä ei toteudu niin ei ole mitään järkeä olla yhdessä kun et saa olla oma itsesi. Tässä tapauksessa tosin kannattaa yrittää eka korjata miehen mieli ja asenne.
Itselläni oli aikoinaan työkaverina juuri tuommoinen ihminen joka asetti muut alemmaksi kuin itsensä tuhauttamalla jotain "no niin justiinsa idiootti" aina kun ehdotti jotain mikä olisi hänen mielipidettänsä vastaan. Eihän siinä kauaa menny kun tajusi että hän on täysi narsisti ja muuta vaihtoehtoa hänen kanssa toimeentulemiseen ei ollut kuin se että hänelle hankittiin siirto toiseen paikkaan.
Mun mielestä rakkaus on kaukana teidän parisuhteessa jos joudut tuolla tavalla käyttäytyyn.Miehesi asettaa sinut alemmuuden tunteeseen jolloin teillä ei ole mitään tasapainoa.
Semmoinen pointti vielä että jos miehesi on saanut sinut tuntemaan puheillasi typeräksi, se ei ole sulle oikea mies. Juokse pois. Miehesi pitäisi olla semmoinen että se saa sinut olemaan oma itsesi pelkäämättä sekä antaa sinulle siivet allesi kannustamisella, tuella ja rakkaudella.
Minulla oli myös pulma, että en oikein uskaltanut lähestyä miestäni, vaikka avioliitossa olemme. Olen korjaillut tilannetta pienin askelin. Uskaltautumalla mennä hänen syliinsä istumaan kun hän on tietokoneella. Uskaltautumalla silittää hänen hiuksiaan, kun hän menee nukkumaan...tai käpertyä hänen lähelleen vaikka hän selvästi haluaisi nukkua. Uskaltautumalla kääntämään häntä omaan suuntaani sängyssä, että pääsen kainaloon. Uskaltautumalla halaamaan ja suutelemaan häntä enemmänkin kun hän tulee tuomaan vaikka lähtösuukon. Uskaltautumalla lähettämään hänelle rakkausviestejä. Ja tämän suuntaisia eleitä...ja kas...mieheni on ottanut vastaan tyytyväisenä jokaisen lähestymiseni...hän ei ole kertaakaan työntänyt minua pois...
Paljon hyviä ajatuksia...mies tajuaa sen että en ole tasa-arvoinen hänen kanssaan. Minun kuitenkin itse tulee tehdä töitä asemani parantamiseksi. Käytännössä en tiedä miten tämä toimisi mutta niin mies sanoo. En voi olla erimieltä ja tasa-arvoinen samaan aikaan. Olen tasa-arvoinen jos myötäilen miestäni. Kaikki ajatukseni ja mielipiteeni vertaillaan normiin ja normi on se mitä mies sanoo. Häviän aina loppujenlopuksi.
En tiedä minkä ikäinen olet mutta itse näin yli kolmekymppisenä jo kaksi vakavaa suhdetta läpikäyneenä voin sanoa, ettei tuo ole normaalia. Enkä itse ikinä suostuisi elämään moisessa suhteessa.
Kärsin itse ujoudesta, joka tulee esiin etenkin suhteen alkuvaiheessa. Mutta kun tämän ujouden voittaa ja mies saavuttaa luottamukseni, pystyn olemaan ihan oma itseni ja nauttimaan miehen seurasta jännittämättä. Jos tässä vaiheessa mieheni alkaisi käyttäytymään kuten omasi, olisi kyse luottamuksen rikkomisesta. En näinollen pystyisi luottamaan enää mieheen, enkä olemaan luonnollisesti hänen seurassaan enkä pystyisi tämän takia jatkamaan suhdetta.
Suosittelenkin siis vakavasti harkitsemaan, onko järkeä jatkaa suhdetta tuollaisen miehen kanssa. Voittaako muka hyvät puolet?
Onhan tässä ikää jo jonkin verran. Ja miehellä takana useita suhteita ja pari avioliittoa. Minullakin takana toistakymmentä vuotta jatkunut suhde joka päätyi eroon hieman ennen kuin sattumalta tapasin nykyisen mieheni ja hän vei minulta totaalisesti jalat alta välittömästi. Sekosin täysin hänestä. Aluksi tunsin että on mahtavaa kun mies on noin jämäkkä ja tekee oman päänsä mukaan asioita. En ole koskaan ollut miellyttäjä luonne. Itseasisssa minä olin tottunut siihen että minä määrään niin työssä kuin kotonakin. Mies oli hurmaava siihen hetkeen asti kunnes muutettiin saman katon alle. Hän muuttui sekunnissa aivan toiseksi kun istui muuttokuorman purettua sohvalle. Hänestä tuli tyly ja kylmä. Kaikki lämpö karisi jonnekin ja jäi vain kylmä katse. Ja sitä katsetta olen siitä asti yrittänyt lämmittää.
Itse olen ymmärtänyt vähä vähältä, että en voi yrittää olla "tasa-arvoinen" mieheni kanssa, jos haluan toimivan ja onnellisen avioliiton, eikä se ole ehkä tarpeenkaan. Kyllä minunkin on myötäiltävä miestäni, ja kaipa se on se miehen synnynnäinen ominaisuus, että hänen on vaikea myötäillä naista, koska se tekisi hänestä heikon hänen omissa silmissään. Meillä on eri säännnöt kotona mieheni kanssa...mutta olen huomannut, että tämän taustalla on tavoitteena koko perheen etu. Ehkä pulma on juuri tässä...ehkäpä meillä tosiaan on miehinä ja naisina erilaiset roolit tässä elämässä ja erilaiset hyveet ja ehkäpä siitä on jotain etuakin. Mieheni pitää naisesta, joka on hiljainen ja kuuliainen ja luottavainen ja hyväntuulinen ja huolehtii miehestä/kodista. Mutta tulisiko siitä mitään, jos mies heittäytyisi tuollaiseen rooliin? Miehen tulee luoda turvallisuudentunnetta naiselle ja saada nainen tuntemaan itsensä rakastetuksi. Voisiko se tasa-arvo olla jotain muuta silloin? Voisiko se olla jotain sen kaltaista, että nainen antaa miehelle jotain, jota mies tarvitsee...ja mies palauttaa naiselle sen toisessa muodossa...siinä muodossa, jota nainen tarvitsee. Näitä asioita itsekin pohdiskelen.
Tästä kertomastasi tuli mieleen juuri tuo, että ehkä itse olit erilainen kun seurustelitte...ehkä ihalit ja luontaisesti myötäilit miehesi mielipiteitä kun hän kerta vei jalat altasi. Kun muutitte yhteen, niin ehkä "palauduit entisellesi" eli aloit määräämään ja näin itse asiassa otit miehen tehtävän ja paikan itsellesi. Tästä ajatuksia tuossa toisessa vastauksessani...
Koitinhan minä alussa olla sellainen kun olen. Mies pisti minut kyllä alle kuukaudessa ruotuun. En edes jääkaapista saanut ruokaa ottaa ilman lupaa vaikka minä olin sen ruuan sinne ostanut. Kerran otin jogurtin ja istuin sängyn reunalle syömään sitä. Minulle ei ole koskaan raivottu niin kuin siitä seurasi. Aloin oppia pikkuhiljaa miten käyttäytyä.
No ei tuo ole normaalia...tuo on jo alistamista...
"Koitinhan minä alussa olla sellainen kun olen. Mies pisti minut kyllä alle kuukaudessa ruotuun. En edes jääkaapista saanut ruokaa ottaa ilman lupaa vaikka minä olin sen ruuan sinne ostanut. Kerran otin jogurtin ja istuin sängyn reunalle syömään sitä. Minulle ei ole koskaan raivottu niin kuin siitä seurasi. Aloin oppia pikkuhiljaa miten käyttäytyä."
Jännittämien ja ujous ovat ihan normaaleja asioita, mutta tämä ei kyllä ole. Jos raivostuu tuollaisesta, niin on kyllä jotakin vikaa päässä (miehelläsi). Tuo on minusta narsistista kontrollointia tai jotakin vastaavaa. Kyllä aikuinen ihminen päättää itse mitä syö ja syökö sen sängyssä vai pöydässä vai pöydän alla päällään seisoen.
Ymmärrän kyllä alkuperäisen viestisi. Jännitän joskus itsekin sanomisiani, kun en aina tiedä miten avomies suhtautuu. Mutta jos sinua kohdellaan huonosti niin sano heti suorat sanat takaisin (enkä se tarkoita nalkutusta vaan keskustelua). Parisuhteessa molempien pitää uskaltaa olla oma itsensä ja pyytää jos tarvitsee jotakin (oli se sitten hellyyttä, omaa rauhaa tai apua kotitöihin tms.) ja sanoa jos jokin on vikana.
Kuule Jännittäjä. Kertomuksesi voisi olla suoraan kirjoittamani muutaman vuoden takaa... Olin juuri eronnut pitkästä parisuhteesta ja sattmalta tapasin hurmaavan miehen. Olin jotenkin sekaisin erosta ja uusi mieheni oli mitä jännittävin tyyppi. Niinpä me muutettiin yhteen.
Mies kertoi heti alkuun, että hänet oli jätetty aina. Vähitellen selvisi syy. Mies oli kontrolifriikki, hän halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan.
Esim. keittiössä en saanut hääräillä, vaikka olin itse ostanut ruoat, kun se oli hänen valtakuntaansa. Päivästä toiseen aivan kammottavia pöperöitä. Kerran yhtenä iltana erehdyin ottamaan voileipää aivan kaamea huuto (vrt. jugurtti episodi). Tohveleita en olisi saanut käyttää sisällä, koska se häiritsi yms... Aluksi luulin, että hän pelleilee enkä osannut edes ymmärtää, että jotain voi ärsyttää noin tavalliset jutut.
Minulle ei jäänyyt muita vaihtoehtoja, kuin taistella tai lähteä. Ja päätin taistella. Oli pakko huutaa takaisin, piti käyttää aika koviakin ilmaisuja, että varmasti sanoma menisi perille. Miehelle piti laittaa rajat. Oli raskasta 40-vuotiaana taistella ihan perusjutuista, saako sisällä käyttää tohveleita, saanko itse päättää mitä syön, kuinka paljon saa käytää vessapaeria yms. Ja minä olin vielä perheen kovempituloisempi, joka maksoin lähes kaiken vessapaperia myöten. Autokin omistettiin puoliksi mutta hän piti stä omanaan. Kun tarvitsin autoa oli pakko aina muistuttaa omistuksesta.
Meille kävi kutenkin niin, että rakkaus voitti. Mies ymmärsi, että hän ei voi puuttua jokaiseen pieneen asiaan, joka ei mene niin kuin hän haluaisi asioiden menevän.
Sinun on pakko taistella takaisin. Ota jugurttipurkki ja syö se sängyllä ja kun mies tulee huutamaan huuda takaisin, ole tosi ronski. Mene istumaan juuri siihen tuoliin, kun haluat, käske miestä väistymään jos on tiellä. Huuda aina takaisin, jos tulee epäasiallisia kommentteja. Tai sitten lähde, mutta älä tuollaista kohtelua hyväksy!
itse jännitin alussa miestäni ihan hirveästi, siis ennen kuin aloimme seurustella. uskalsin hädin tuskin puhua hänelle. exäni oli helposti tulistuva ja väkivaltainen ja luulen, että tämä teki minusta entistä varautuneemman.
Mieheni on erittäin sosiaalinen ja huumorintajuinen ja hän saa minut päivittäin nauramaan ja hyvälle tuulelle ja sen takia varmaan en häntä pitkään jännittänytkään.
Ei kannata olla suhteessa, jossa joudut jatkuvasti varomaan sanomisiasi. myöskin on ok olla ujo ja vähän epävarma, mutta silloin kannattaa hankkia kumppani joka kohtelee sinua kuin kukkaa kämmenellä eikä vähättele sinua.
Miehesi on narsisti, sinulta on syöty jo osa itsetunnosta. Tuo käytös kun otit jugurtin jääkaapista ilman lupaa kertoo kaiken kun kyseessä on kuminkin aikuisista ihmisistä.
Samoin se että käytös muuttui muutettuane yhteen, sinusta tuli varma tapaus sinun itsetuntoasi on mahdollisuus alkaa syödä . Narsisti kun haluaa syödä kumppaninsa itsetunnon kun normaalissa suhteessa pyritään nostamaan ja tukemaan toisen itsetuntoa.
Jos toinen on sinulle se oikea, niin hänen kanssaan on luonnostaan jo helppo olla: sanomisia ei tarvitse miettiä etukäteen (EIKÄ TOINEN TODELLAKAAN LYTTÄÄ TOISTA TÄMÄN MIELIPITEIDEN VUOKSI) eikä läheisyyttä tarvitse harjoitella, vaan sinulla tekee mieli tehdä kaikkia näitä asioita. Ne tulevat luonnostaan. Jos sinun täytyy harjoitella tai pelätä, niin olet väärän ihmisen kanssa yhdessä! Miehesi on aikamoinen kusipää, joka ei ilmeisesti sinusta välitä, kun ei ajattele lainkaan mitä suustaan päästelee.