Hei
Kerron tässä nyt oman melko surullisen tarinani.
Minun on ollut aina jotenkin vaikea puhua tytöille/naisille ujouteni takia.
Joskus olen kuitenkin tutustunut joihinkin melko mukaviinkin tapauksiin. Useimmiten molemmilla on ollut vieläpä melko hauskaa.
Kun siinä sitten olemme tutustuneet aikamme yleensä noin kuukauden niin siitä seurustelustakin tulee jossain välissä puhuttua.
Silloin olen yleensä jollain tapaa hämmentynyt. Minusta se seurustelu ikään kuin vaan tapahtuu jos tapahtuu.
Kuitenkin kun minulta se kysytään niin yleensä en ole kertonut mitään oikeasti henkilökohtaista asiaa. Minäkään en halua kertoa niitä ihan kenelle vaan. Kun sitten olen kertonut näistä omista "vioistani" niin minut on ikään kuin tyrmätty samantien. Sanoessani että minulla on CP-Vamma niin yleensä se tytön reaktio on ollut jonkinlainen säikähdys. (Joka johtuu suurimmaksi osaksi tietämättömyydestä) ja tämän "säikähdyksen" jälkeen tytöt ovat käyttäytyneet minua kohtaan kun mitään ei oisi koskaan ollutkaan.
Mitä mun oikeasti pitäis uskoo? :(
Cp-Vammahan vaikuttaa vaan ihmisen liikkumiseen jollain tasolla. Itse kun pelaan jalkapalloa niin Cp-vammani on itse asiassa jopa melko lievä.
Tarpeeksi väljissä vaatteissa sitä vammaa ei edes näe minusta.
Minusta siis on todella helppo luulla että olisin "normaali terve ihminen".
Onhan minulla se yksi seurustelu suhde ollut joka päättyi kun minua kohdeltiin huonosti. Johtuen juuri vammastani. Ei ihmisen ole pakko sietää huonoa kohtelua. Miten voin edes tutustua naisiin jos tämä kyseinen säikähtäminen on käynyt jo KUUDEN (6) eri tyttön kanssa? :( Mistä tiedän ettei sitä tapahdu uudestaan. Ikää minulla on kahden viikon päästä 22 vuotta.
Toivon tähän ASIALLISIA vastauksia.
Kerron tässä nyt oman melko surullisen tarinani.
Minun on ollut aina jotenkin vaikea puhua tytöille/naisille ujouteni takia.
Joskus olen kuitenkin tutustunut joihinkin melko mukaviinkin tapauksiin. Useimmiten molemmilla on ollut vieläpä melko hauskaa.
Kun siinä sitten olemme tutustuneet aikamme yleensä noin kuukauden niin siitä seurustelustakin tulee jossain välissä puhuttua.
Silloin olen yleensä jollain tapaa hämmentynyt. Minusta se seurustelu ikään kuin vaan tapahtuu jos tapahtuu.
Kuitenkin kun minulta se kysytään niin yleensä en ole kertonut mitään oikeasti henkilökohtaista asiaa. Minäkään en halua kertoa niitä ihan kenelle vaan. Kun sitten olen kertonut näistä omista "vioistani" niin minut on ikään kuin tyrmätty samantien. Sanoessani että minulla on CP-Vamma niin yleensä se tytön reaktio on ollut jonkinlainen säikähdys. (Joka johtuu suurimmaksi osaksi tietämättömyydestä) ja tämän "säikähdyksen" jälkeen tytöt ovat käyttäytyneet minua kohtaan kun mitään ei oisi koskaan ollutkaan.
Mitä mun oikeasti pitäis uskoo? :(
Cp-Vammahan vaikuttaa vaan ihmisen liikkumiseen jollain tasolla. Itse kun pelaan jalkapalloa niin Cp-vammani on itse asiassa jopa melko lievä.
Tarpeeksi väljissä vaatteissa sitä vammaa ei edes näe minusta.
Minusta siis on todella helppo luulla että olisin "normaali terve ihminen".
Onhan minulla se yksi seurustelu suhde ollut joka päättyi kun minua kohdeltiin huonosti. Johtuen juuri vammastani. Ei ihmisen ole pakko sietää huonoa kohtelua. Miten voin edes tutustua naisiin jos tämä kyseinen säikähtäminen on käynyt jo KUUDEN (6) eri tyttön kanssa? :( Mistä tiedän ettei sitä tapahdu uudestaan. Ikää minulla on kahden viikon päästä 22 vuotta.
Toivon tähän ASIALLISIA vastauksia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuntui sen verran pahalta puolestasi, että kirjoittelin hiukan omia ajatuksiani...
Varmasti tiedät, ettei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. En tietenkään tunne kohtaamiasi tyttöjä, mutta sanoisin, etteivät he sinusta todella välittäneet.
Monet ihmissuhteet on hyvin pinnallisia, eikä toista osapuolta opita tuntemaan syvällisemmin. Jos ihmissuhde on vain pinnallinen, eikä aivan aito, myös ihmisen tunteet kohdistuu pinnallisiin asioihin, ei siihen, mitä sinä todella olet syvällä sisimmässäsi. Silloin pienetkin asiat sinussa, jotka poikkeavat siitä, minkä toinen ajattelee normaaliksi, voivat olla liikaa. He kun ovat ihastuneet tiettyyn ajatukseen "täydellisestä" ihmisestä, eivät todella sinuun.
Aidon ihmissuhteen löytäminen on yleisesti ottaenkin vaikeaa.
Vaikka sinusta varmaan tuntuu, että johonkuhun tutustuminen olisi helpompaa ilman "vikojasi", ei se välttämättä mene niin. Monilla ihmisillä on jonkinlaisia ongelmia.. on alkoholismia, masennusta, läheisriippuvuutta, jne.
Mistään et voi tietää, kuinka moni tulee vielä säikähtämään tätä vikaasi, mutta samanlaista se on kaikilla muillakin ihmisillä, ellei tyydy vain pinnallisiin ihmissuhteisiin. Jos pelkästään pinnallinenkin suhde kelpaa, eihän sinun tarvitse kertoa tästä viastasi, jos sitä ei sinusta kerran helposti erota.
Ehkä voisit myös yrittää ottaa asian tulevaisuudessa varovaisemmin esille, tunnustellen toisen mielipiteitä ja arvoja ensin?
Mielestäni parasta, mitä voit tehdä, on pitää pääsi pystyssä ja toivoa, että huono tuurisi muuttuu paremmaksi. Toivottavasti löydät sellaisen ihmisen rinnallesi, joka hyväksyy sinut juuri sellaisena, kuin olet.
Vaikka se vaikeaa olisikin, älä antaudu ajatukselle, että olisit jotenkin huonompi kuin muut. Kuten itsekin kirjoitit, ei ihmisen ole pakko sietää huonoa kohtelua. Olet yhtä erityinen ihminen, kuin kaikki muutkin.
Onnea elämääsi.
Hei
Kiitos vastauksestasi. Juu kaikki ei tosiaan ole ihan sitä miltä ulospäin näyttää. On totta että jokaisella ihmisellä on ne tietyt "ongelmansa" jollakin se liittyy käyttäytymiseen (tällä tarkoitan lähinnnä ALKOHOLIA) jollain yleiseen mielenterveyteen. KUKAAN ei ole täydelinen.
Voisin tehdä niinkin etten kerro tästä CP-vammasta kenellekään. Noin olenkin esimerkiksi koulussa tehnyt. Ja tulen tekemään kaikille ihmisille joihin en oikein luota.
Silti pidän sitä vääryytenä mahdollista tyttöystävää kohtaan jos en tälläista asiaa kertoisi hänelle. Mielestäni on vaan reilua toista kohtaan olla rehellinen. On asia mikä tahansa. Siihen itselle tärkeimpään ihmiseen pitää voida luottaa.
Mielestäni suhteessa kaikki lähtee rehellisyydestä.
Olisiko se väärin jos jonkun asian kertoo vasta kun sen itse HALUAA kertoa?
Ajattelin jatkossa tehdä niin että kerron tietyistä jutuistani (CP-vamma ei ole ainut mistä kertoisin) naiselle vasta kun minulla on tunne että tästä jutustamme voisi jopa tulla jotain pysyvämpää.
Haluan kuitenkin edelleen olla REHELLINEN.
Kun se oikea tulee eteen, hän hyväksyy sinut sellaisena kuin on. Olet vielä nuori ja usein nuorissa naisissa on pinnallisuutta - ehkä he eivät ymmärrä mitä cp-vamma tarkoittaa? Kun ajattelen miten itse ottaisin asian esille, en ehkä sitä heti kertoisi vaan haistelisin suhdetta ja saattaisin jopa hieman johdatella asiaan saadakseni selville mitä hän ajattelee. Melko nopeasti asiaan olisi kuitenkin päästävä sillä jos tuo vamma on toiselle "ylitsepääsemätön" asia, olisi ikävää jos olisin jo kerinnyt rakastua vastapuoleen ja juttu katkeaisi vammaani. Kirpasisihan se mutta pitäisi ajatella että suhde ei ollut sitä mitä halusin.
Noista muista jutuista voisi kertoilla sitten kun suhde on vahvalla pohjalla. Aito rakkaus kuuntelee ja tukee. Rehellinen on kuitenkin oltava joka asiassa.