Olen kolmevitonen mies, jonka ongelmana on, ettei naiset ole minusta kiinnostuneet. En ole pitkä (170cm ja muutama sentti päälle) enkä kovin hyvännäköinen. Harrastan kuitenkin liikuntaa eri muodoissaan ja vartaloltani olen kohtuu urheilullinen. Lisäksi olen varsin korkeasti koulutettu, jos sillä on nyt erityistä merkitystä.
Ongelmana on loputtomalta tuntuva yksinäisyys. Olen liki luopunut jo toivosta, että minulla olisi joskus parisuhde ja jopa lapsia. Olen yrittänyt löytää elämänkumppania pääasiassa treffipalstojen kautta, joskus myös ravintoloista. Silloin tällöin on ihan lupaavantuntuisia treffejä, joilla tulee juteltua pitkätkin tovit ja joskus on jopa nähty uudestaan. Aina saan vaan kuulla suurinpiirtein samat sanat, että "olet ihan mukavaa seuraa, mutta..." Olen ilmeisesti jollakin tapaa olemukseltani sellainen, ettei kukaan nainen kiinnostu minusta seurustelumielessä. Kavereina heitä on kylläkin.
Miespuolisten kavereiden kanssa ravintolassa liikuskellessa heidän seuraan suorastaan tullaan, mutta minusta ei ole koskaan kukaan kiinnostunut. Jos olen tanssimassa kaverin kanssa tanssilattialla ja siihen tulee naisseuraa, niin he lähtevät samalla sekunnilla, jos kaveri lähtee tanssilattialta pois. Tunnen itteni ihan näkymättömäksi. Yritän kaikin tavoin olla kohdatessa (treffeillä tai baarissa) reipas ja ulospäinsuuntautunut. Sisimmässäni tunnen naisia kohtaan kuitenkin eräänlaista pelkoa, joka lienee perua parinkymmenen vuoden takaa peruskouluajalta, jolloin tytöt kiusasi minua aknen takia ja haukkuivat rumaksi. No, sama tunne mulla on edelleen.
Olen yrittänyt välillä asennoitua siten, että en tarvitse ketään elämääni ja olen onnellinen yksin. Se on kuitenkin täyttä itsepetosta. Kaverit ovat menneet naimisiin ja saaneet lapsia. Mä alan olla yhä enemmän ulkona heidän elämästään ja tunnen sitäkin kautta itseni entistä yksinäisemmäksi. En jaksa elää tällä tavalla. Mitähän tässä osaisi tehdä? Alkaa olla vähän vaikea uskoa kavereitten kannustuksia, että "vielä sinä löydät sen oikean", kun on eletty koko ikä yksin. Ja vuosi vuodelta se tuntuu pahemmalta.
Ongelmana on loputtomalta tuntuva yksinäisyys. Olen liki luopunut jo toivosta, että minulla olisi joskus parisuhde ja jopa lapsia. Olen yrittänyt löytää elämänkumppania pääasiassa treffipalstojen kautta, joskus myös ravintoloista. Silloin tällöin on ihan lupaavantuntuisia treffejä, joilla tulee juteltua pitkätkin tovit ja joskus on jopa nähty uudestaan. Aina saan vaan kuulla suurinpiirtein samat sanat, että "olet ihan mukavaa seuraa, mutta..." Olen ilmeisesti jollakin tapaa olemukseltani sellainen, ettei kukaan nainen kiinnostu minusta seurustelumielessä. Kavereina heitä on kylläkin.
Miespuolisten kavereiden kanssa ravintolassa liikuskellessa heidän seuraan suorastaan tullaan, mutta minusta ei ole koskaan kukaan kiinnostunut. Jos olen tanssimassa kaverin kanssa tanssilattialla ja siihen tulee naisseuraa, niin he lähtevät samalla sekunnilla, jos kaveri lähtee tanssilattialta pois. Tunnen itteni ihan näkymättömäksi. Yritän kaikin tavoin olla kohdatessa (treffeillä tai baarissa) reipas ja ulospäinsuuntautunut. Sisimmässäni tunnen naisia kohtaan kuitenkin eräänlaista pelkoa, joka lienee perua parinkymmenen vuoden takaa peruskouluajalta, jolloin tytöt kiusasi minua aknen takia ja haukkuivat rumaksi. No, sama tunne mulla on edelleen.
Olen yrittänyt välillä asennoitua siten, että en tarvitse ketään elämääni ja olen onnellinen yksin. Se on kuitenkin täyttä itsepetosta. Kaverit ovat menneet naimisiin ja saaneet lapsia. Mä alan olla yhä enemmän ulkona heidän elämästään ja tunnen sitäkin kautta itseni entistä yksinäisemmäksi. En jaksa elää tällä tavalla. Mitähän tässä osaisi tehdä? Alkaa olla vähän vaikea uskoa kavereitten kannustuksia, että "vielä sinä löydät sen oikean", kun on eletty koko ikä yksin. Ja vuosi vuodelta se tuntuu pahemmalta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ikävää, että joudut olemaan yksin vastoin tahtoasi. Enpä osaa muuta sanoa kuin että ehkä jonkun harrastuksen kautta voisi tutustua naisiin mutta ensin kaveripohjalta, ettei ole turhia odotuksia. Baarit ja treffipalstat ei sovi ehkä sinulle, koska niissä ei ole tapana kovin pitkään jatkaa tutustumista. Hiljaisemmat tai ujommat miehet jää auttamatta noilla foorumeilla syrjään.
Ei toivoa kannata kokonaan heittää, mutta ei myöskään jatkuvasti ajatella pariutumista. Ainakin sellaisilla miehillä, jotka on pitkään poikamaisia, on se etu puolellaan, että yleensä komistuvat vielä tuossa iässä ja yhtäkkiä alkaa naisia kiinnostaa.
Minusta tuntuu että nykyään ei kukaan ole kenestäkään kiinnostunut ainakaan treffipalstoilla, ainoastaan seksiseuraa ja hetken huumaa haetaan. Tuntuu että meitä aloittajan tapaisia kohtalotovereita on pilvin pimein, mutta ei silti mekään toisiimme törmätä mikä on kummallinen juttu ja jota en käsitä. Jos niin monet kunnolliset elämänkumppania hakevat valittavat tätä samaa, mutta eivät sitli löydä toisistaankaan seuraa vaan aina pettyvät, niin en ymmärrä missä on vika?
Kiskisulle: no juuh, ainakin tässä on se hyvä puoli, ettei ole vara läskistyä samalla tavalla kuin vakituisessa parisuhteessa olevilla kavereilla. Tuolla salillahan noita naisia pyörisi, mutta oon tavattoman ujo tekemään aloitteita. Salilla pyörii lisäksi toinen toistaan komeampia miehiä ja siinä ympärissä ei vaan oikein tunne itteään heidän veroiseksi.
Lottamarille: monet tuntuu hakevan sitä täydellistä kumppania ja heivaavat tuttavuudet heti, jos jokin asia ei vastaa ideaalikuvaa. Ittellä ei ole naisten suhteen älyttömiä kriteereitä: kovin kauniskaan ei tartte olla, kunhan ei ole pahasti ylipainoinen. Jos nainen on mukavaa juttuseuraa ja tykkää lähteä lenkille, niin mun sydän on jo valloitettu.
Se vaan ihmetyttää, että kaikenlaiset juopot ja naistenhakkaajaat löytää helposti jonkun heitä hyysäämään, mutta jos on asiat kunnossa, mutta ei kovin hyvännäköinen ja liian kiltti, niin saa viettää loppuelämänsä yksin.
Maailma ei ole reilu, ja se kannattaa nähdä mahdollisuutena, kun asiaa ei voi muuttaakaan.
Kuinka suhtautuisit esimerkiksi thaimaalaiseen vaimoon? Mikäli suomalaisille naisille olet mielestäsi liian lyhyt niin luultavasti heille sitten aivan sopivan mittainen. Toki saattaa käydä mielessä että ostaisit rahalla rakkautta ja nainen tulisi elintason perässä, mutta etköhän tuolla elämänkokemuksella jo pysty sanomaan, ettei se kultainen sydän täälläkään kovin paljon merkitse.
Rakkaus vaikuttaa olevan vaikeasti saavutettava asia ja vielä vaikeammin vaalittava, olisiko se oikeasti niin kamalaa muodostaa sopuavioliitto? Itsellä jo niin skeptiset näkemykset ihmisten parisuhteista, että tuntuu että aikanaan se romanttinen rakkaus kuolee suhteesta kuitenkin ja jäljelle jää parhaassa tapauksessa vain syvä kunnioitus, toveruus ja jonkinlainen yhteinen arki. Voisiko tällä sitten jopa aloittaa koko suhteen?
Kiskisu: konkretioisoitko vähän tuota viimeisintä kirjoitustasi, en oikein hahmota, miten tämän tilanteen voisi nähdä mahdollisuutena.
4 4: Olen itse asiassa miettinyt esittämääsi vaihtoehtoa, mutta siitä tulee juuri tuollainen ajatus, että käydään "ostamassa" vaimo. Tuntuu jotenkin todellisen luuserin vaihtoehdolta. Mulla on ollut jotain naivia uskoa ihastumiseen, rakastumiseen ja parisuhteen muodostamiseen, mutta ne ihastukset jäävät aina mun yksipuolisiksi ihastuksiksi. Lisäksi tämä tilanne tee pirun katkeraksi, vaikka yrittääkin esittää, että on sinkku omasta vapaasta tahdostaan ja tekee Facebookiin hauskoja kivakiva-päivityksiä pitämään kulisseja yllä.
Jos sali on sulle luontevampi ympäristö kuin ravintola, kannattaa keskittyä siihen. Kun siellä pidät seuraa naisille, niin nimenomaan pidä seuraa, älä tee aloitteita. Älä odota mitään, naiset haistaa sellaisen. Sitäpaitsi nekin on siellä treenaamassa. Sillä ei ole mitään väliä, minkälaisia ne muut miehet siellä on, koska et voi tietää mitä naiset heistä oikeasti ajattelevat. Tuohon vinkkiin esmes thaivaimosta voi suhtautua toiseltakin kantilta. Entä itämainen, korkeasti koulutettu nainen? Sellainen kuin sinä itse? Yritä myös unohtaa ne kouluaikojen ikävät kokemukset, olethan varmaankin nykypäivänä ihan jotain muuta kuin silloin, saavuttanut elämässäsi jotain jne. Jos tutustut kivaan naiseen, muista että se nainenhan ei tiedä niistä asioista ja epävarmuudestasi mitään, hän näkee sinut vain nykyhetkessä. Suhteen löytäminen ei todellakaan ole helppoa, mutta jonain päivänä se vaan kolahtaa :) mukavaa kevättä sinulle!
Vaikutat kyllä oikein mukavalta tyypiltä ja harmi ettei tähän mennessä ole tärpännyt. Mitä mieltä sitten olet yksinhuoltajista? Sanoisin että tuohon ongelmaan auttaa parhaiten ihan harjoittelu. Eli siis melkein missä tahansa oletkin niin juttele naisille ja paljon. Aloita vaikka ihan sanomalla pelkästään moi naiselle joka alkaa käyttämään tutulta salilla jne. Pian huomaat että ei ne sua pure ja tämän jälkeen saat lisää itseluottamusta puhua täysin vieraille ja jopa iskeä heitä. Itseluottamusta on vaikea teeskennellä mutta näin se alkaa rakentumaan. Kun et enää jännitä tilannetta ja naisia niin muista tuoda mukaan myös seksuaalinen elementti ja kosketa naista rohkeasti. Nyt ei puhuta kähmimisestä vaan jos vaikka pyydät tanssilattialle niin ota kädestä tai ohjaa hellästi vyötäröltä. Jossain vaiheessa kyllä alkaa tulla niitä kipinöitäkin sitten.
voi ei, naisena tuli ihan oikeasti tippa linssiin.. =( Voin samaistua sinun tarinaasi, kuitenkin sillä erolla että olen itse ollut naimisissa ja minulla on kaksi lasta. Olen kuitenkin ollut yksin kohta 4v, ilman seksiä, ilman toista puoliskoa.. En halunnut olla yksin kun löhdin avioliitosta en vaan voinut olla huonossa liitossa missä viina, väkivalta jne olivat suuressa osassa.. Tunnen osan tuskaasi siis.. KAIKKI sanovat että et sun pitää lähte eulos löytääkses jonkun. En halua ketään baarista, koska en itse juo ollenkaan mitä ihmettä tekisin baareissa. Niissä harrastuksissa mitä ite harrastan ei ole muita ihmisiä. Olen todella yksin, ex mies ei ole edes isänä lapsilleni kasvatusmielessä, vaan kaverina joka raahaa lapsia paikasta toiseen omien halujensa mukaan..
treffipalstojakaan en halua kokeilla enään koska olen joutunut pettymään ja huijatuksi. ja ikääkin on kohta 33..
OLEN luopunut toivosta mutta toisaalta odotan sitä oikeata. olen tullut siihen tulokseen itseni kanssa että voin olla loppuelämäni yksin jos niin on tarkoitettu, en halua olla yksin koska kaipaan toista, tekee pahaa nähdä pariskuntia ja rakkautta, sattuu niin syvälle sieluun asti. Mutta minkäs teet, ei se etsimällä löydy.. tämä sanonta pitää paikkaansa.. jokainen joka on lopettanut etsimisen sen löytää. se tulee vastaan kun sitä vähiten odottaa... Jos et osaa olla yksin niin et osaa olla kenenkään kanssa. Tämä on se totuus.. Mitä jos lopettaisit sen etsinnän ja nauttisit siitä että olet yksin ja saat tehdä juuri sitä mitä milloinkin haluat. Se oikea kolahtaa istten kohdalle kun on sen aika. Jossakin, kaupan kassajonossa, hississä, ihan missä vaan... kun on sen aika =)
En oikeasti tiedä, mitä sun pitäisi tehdä, koska olen samassa tilanteessa, mutta koita pitää ittes miehenä ja muista hymyillä ja pidä kukkapaita päällä, kun menet baariin ym. Kävin perjantaina baarissa kavereiden kanssa ja ihmettelin, että miten ihmeessä kaikki miehet pukeutuvat samalla tavalla, että jos vaikka jollain olisi joku hauska päähine, niin voisi siitä joku nainen keksiä jotain sanottavaa.
Mulla ihan samanlaisia kokemuksia vaikka olen nainen ja kauniiksikin kehuttu. Joku joskus minulle sanonut että minusta saa torjuvan kuvan ja siksi minua ei lähestytä. Tarkoitus ei ole olla kylmän oloinen mutta ujous saa ilmeisesti minut näyttämään torjuvalta. Vaikea sitä vaan on itseään muuttaa. Onneksi sentään on lapsia ja sisko niin ei tarvitse ihan yksin olla sillä puolison lisäksi minulta puuttuu myös ystävät.
Ps 12: Kirjoitit, että "Mitä jos lopettaisit sen etsinnän ja nauttisit siitä että olet yksin ja saat tehdä juuri sitä mitä milloinkin haluat. Se oikea kolahtaa istten kohdalle kun on sen aika." Noin juuri olen tähän asti yrittänyt tehdä, mutta en enää jaksa. Se tuntuu itsepetokselta. Kaikki voimat menee siihen, että yrittää tsempata itteään ja pitää jonkinlaisia elämän kulisseja yllä. Sisältä oon kuitenkin niin rikki kuin olla voi.
Niin ymmärrän, olen itsekkin kokenut saman.. Itku saattaa tulla jopa kaupan kassalla tai bussissa kun tulee joku biisi tai vaikka näen rakastuneen parin.. En olisi halunnut olla yksin sillon melki 4v sitten kun erosin vaan halusin niin kiihkeästi vaan rakkautta, mutta minkäs tekee...
Ymmärrän että sisältä olet aivan rikki, kun vaan kaipaat sitä toista, se sattuu ja tekis mieli vaan huutaa. Tiedän. Mutta sä edelleenkin etsit jos siitä puhut, sillon kun oikeasti lopetat etsimisen et sitä edes itse huomaa ja siitä et enään edes puhu. Tyydyt vaan kohtaloosi olla yksin ja sit yks kaks eräänä päivänä se joku tulee jossakin vastaan.. noin on käynyt joka ikinen kerta jokaiselle... Jokaista varten on se joku, ihan jokaista.. Jos sulla ei ole halua toista ihmista kohtaan et ole valmis toisen ihmisen kanssa olemana, jos sulla on halu niin sitten olet valmis.. Kunhan vaan luovutat se joku tulee, aivan taatusti.. Jokainen joka on tuomittu olemaan yksin ei ketään edes oikeasti halua.. Jokainen sanoo mulle et meressä on tuhansia kaloja, senkun vaan nappaat jonkun... Ei se oo niin yksinkertasta ku kriteerit on korkeat ja vaan se oikea kelpaa.. En voi tehä sitä virhettä enää toista kertaa et otan vaan jonkun sen takia ku rakkauden tarve/sen antamisen tarve on niin julmetun korkea... Tein sen virheen sillon vuonna 2001 ku tapasin exän, halusin lapsia niin mielettömästi et kelpuutin kenet vaan joka halus.. Virhe, ja lähes 10vuotta yhdessäolon jälkeen täysin väärän kanssa tajusin että, mä odotan niin kauna ku se oikea tulee. Olen siis ollut yksin kohta 4vuotta, ilman seksiä, selibaatissa... Mä teen niitä asioita mistä tykkään vaikka kaipaus raastaa sisälläjoka ikinen päivä.. Alkuun etsin netistä, etsin joka puolelta ympäriltä.. ONKO toi se oikea, oliskohan se tuo... jne mut nyt en enää jaksa. Se töpsähtää sit ku vähiten odotan. Tsemppiä sulle, luovuta =)
Hmmm... mitäs jos kokeilisitkin kääntää kelkkasi ja antaa kiinnostuksen näkyä? Ehkä siksi juuri jäät kaveriksi, että se miehen ja naisen välinen jännite jää puuttumaan tuon "olen tyytyväinen yksinkin"-kuoren takia? Todella paljon suhteita jää syntymättä sen takia, että miehillä ei ole rohkeutta tehdä itseään tykö riittävän itsevarmasti.
Itse painin naisena myös tämän asian kanssa, kun lähestymisiä ei tule ja olen miettimästä päästyäni miettinyt mikä on. Prinsessa en ole, mutten ihan Frankensteinin ja virtahevon sekoituskaan sentään. Olen ajatellut, että sellainen ehkä hieman liian korostuneen itsenäinen hauskanpito voi ehkä karkoittaa vastakkaista sukupuolta ja antaa yrmeän ja vaikeasti lähestyttävän fiiliksen? Miesten on vaikea tulla tekemään aloitetta, kun näytän viihtyvän kavereiden kanssa niin hyvin? Niin ja sekin vielä, että yleensä olen aina itseäni paljon kauniimmassa seurassa, joten toiseksi jään auttamatta. Ja mikäli mies olisikin kiinnostunut, kaunis kaveri ei varmaan rohkaise miestä tekemään aloitetta?
Miehenä sinulla on kuitenkin siinä mielessä helpompaa, että sinun ei tarvitse mennä jonkun naisen lähelle ja odottaa, että toinen tekisi aloitteen, vaan voit ottaa ohjat omiin käsiisi. Miehelle on nimenomaan rutkasti plussaa, kun tulee itsevarmasti juttelemaan naiselle ja osoittaa kiinnostuksensa, se ikään kuin kuuluu kuvaan eikä siitä kenellekään jää mitään ihmeempiä mielikuvia, koska sitä tapahtuu koko ajan. Miehet lähestyvät naisia, joskus onnistuvat ja joskus eivät, no big deal.
Nainen puolestaan samassa tilanteessa on hankalammassa tilanteessa. Aktiivinen nainen on harvinaisempi tapaus ja siksi jää helposti mieleen "epätoivoisena tyrkkynä joka kuvitteli itsestään liikaa yrittäessään iskeä itseään tasokkaampaa seuraa".
Naisen yksinkertaisesti pitää olla kaunis, ja ellei ole, niin miehiä ei kiinnosta. Naisen taas saa tavallisemmankin oloinen jantteri hurmattua, kunhan on supliikki ja riittävän itsevarma eli miehellä on itsellään enemmän vaikutusvaltaa lopputulokseen. Naisen on vain tyydyttävä seinäruusuksi, jos geenilotossa ei ole tullut 7 oikein.
Höpö höpö.
Aktiivinen nainen se on mutkin aina mukaansa saanut, tai ainakin aloitteellinen.
Ja jollet ole huomannut niin tyrkyt naiset ei koskaan ole yksin. Epätoivoisempia ovat ne jotka ovat, vaikka mitä esittäisivät.
Ilman positiivisia signaaleja - vaikka ihan katseita - ei ole mitään pelkoa että ainakaan itse ketään lähestyisin.
Muuten kohta se peräänkuuluttamasi itseluottamus on pelkkä muisto vain, ja olisin pian samassa veneessä aloittajan kanssa.
Suomessa miehet on arkoja paskoja ja naisetkin on arkoja paskoja, mikäköhän siinäkin oikein on?