Karihaaran vai Koivuharjun koulu?

kouluunko.

Kouluvalintaa mietitään ekaluokkalaiselle. Onko kokemusta noista kouluista, hyvää ja huonoa?

26

1911

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pienin ei aina paras

      Karihaara. Meillä oli myös ajankohtainen vuosi sitten. Onneksi kuuntelimme tuttuja. Koivuharju on todella pieni ja kodikas koulu, oma iso piha, jossa nyt mm kaupungin paras, joskin pieni luistelukenttä. Kaikki tuntevat toisensa ja suurin osa lapsista ns herrojen lapsia.

      Mutta kaikki se negatiivinen puoli mitä kuulee, painaa aika paljon. Voisiko sanoa että "moni kakku päältä kaunis". Onneksi lapsemme pääsi toiseen kouluun, vaikka tässä koivuharju-ruutti-alueella asumme. En sano enempää, varmasti sielläkin on ihan onnellisia lapsia ja opetus järjestetään niin hyvin kuin pystytään.

      Karihaara on kuulemma hyvä, on tosin iso koulu ja yläasteelaiset samassa paikassa, mutta siellä on myös ison talon edut ja palvelut, varaopettajia/tuuraajia löytynee ja tilat suht terveelliset. Meidän lapsi on myös kivikoulussa, mutta enpä sano enempää missä päin kaupunkia.

      • huuhuuhuu

        Sen voin sanoa ettei Koivuharjulla ole herrojen, vaan aivan tavallisten perheiden lapsia.

        "Mutta kaikki se negatiivinen puoli mitä kuulee, painaa aika paljon. Voisiko sanoa että "moni kakku päältä kaunis". Onneksi lapsemme pääsi toiseen kouluun, vaikka tässä koivuharju-ruutti-alueella asumme. En sano enempää"

        Niin että mitä? Olet kuullut jotain mitä et kerro. Just. Samalla kerrot ettei lapsesi ole siellä onneksi. Siis tajuatko itsekkään millaista läpiä päästät näppikseltäsi?

        Minä en ole kuullut mitään epämääräisiä juttuja joita ei voi sanoa, mutta lapseni kuitenkin tuota koulua käy ja on perin tyytyväinen. Myös minä olen tyytyväinen koulun ja kodin yhteistyöhön. Ainoa mitä olen kuullut on että sinne haluaa useampi kuin pääsee. Olisinkin perin kiinnostunut mitä nämä "en kerro enempää" - jutut joita olet kuullut ovat.

        Karihaarasta meillä ei omakohtaisia kokemuksia ole, enkä ole kuullut sieltäkään mitään hurjia "enempää en kerro" - juttuja. Tuttavilla on siellä lapsia ja ovat yhtälailla tyytyväisiä kuin mekin Koivuharjun kouluun. Minä yrittäisi saada lapsen siihen kouluun, mihin sen kaveritkin menevät.


      • Anonyymi

        Pieni oppilasmäärä aika ratkaiseva asia


    • aloittajaeilen

      Kavereita menee kumpaankin kouluun. Lapsi on arka ja herkkä, siksi mietin, onko pienempi koulu hänelle parempi. Kummastakaan en ole kuullut mitään juoruja, joten olisi kiva kuulla, millaisia kouluja ne on. Ja olisi kiva löytää tulevien ekaluokkalaisten vanhempia :)

    • aloittajaeilen

      Kavereita menee kumpaankin kouluun. Lapsi on arka ja herkkä, siksi mietin, onko pienempi koulu hänelle parempi. Kummastakaan en ole kuullut mitään juoruja, joten olisi kiva kuulla, millaisia kouluja ne on. Ja olisi kiva löytää tulevien ekaluokkalaisten vanhempia :)

    • oppilas

      kummassakin koulussa aikoinaan ollut ja sanoisin että pienen koulun edut aika vähäiset :ei koulukiusaamista niin paljoa kuin isossa..notta ehtottomasti karihaaraan.kavereita löytyy enemmän ja sitä kautta uusia hienoja harrastuksia..

    • Molemmissa oltu

      Itse on olen ollut molemmissa koulussa. Koivuharjulla kävin ala-asteen ja sitten yläasteen Karihaarassa. Kumpiko oli parempi? Kyllä Koivuharju oli parempi, vaikka ei Karihaarakaan täysin huono ollut. Koivuharjulla oli enemmän tunnelmaa, kuria (saako näin enää sanoa?), yhteisöllisyyttä ja vähemmän koulukiusaamista.

      Koivuharjun edut: pienempi koulu (opettajat hallitsevat paremmin tilanteita), parempi yhteisöllisyys, vähemmän ongelmaoppilaita ja heitäkin voidaan kontrolloida paremmin.

      Karihaaran edut: isompi koulu (löytyy enemmän opettajia ja ehkä osaamistakin?), enemmän lapsia ---> enemmän kavereita / ongelmaoppilaita. Yläasteelle siirryttäessä ei tarvitse vaihtaa koulua, joten tuttu koulu ja koulumatka on sama.

      • Arska tuli kapakasta

        "Yläasteelle siirryttäessä ei tarvitse vaihtaa koulua, joten tuttu koulu ja koulumatka onsama. "
        Entä jos hakee lukioon? Onko hyvä ajatus? Joutuu vaihtamaan koulua? Onko vaihtoehtoja? Kannattaako valita englanti vai saksa / venäjä?


      • Arska kapakasta.

        "Koivuharjulla kävin ala-asteen ja sitten yläasteen Karihaarassa. Kumpiko oli parempi? Kyllä "
        Kummassako on paremmat pulpetit? Voitko kertoa yksityiskohtaisesti? Onko kummassakaan kahdenistuttavia pulpetteja?, Jos pääsis tytön viereen, vois silitellä polvea uskontotunnilla?


      • Oppilas X
        Arska kapakasta. kirjoitti:

        "Koivuharjulla kävin ala-asteen ja sitten yläasteen Karihaarassa. Kumpiko oli parempi? Kyllä "
        Kummassako on paremmat pulpetit? Voitko kertoa yksityiskohtaisesti? Onko kummassakaan kahdenistuttavia pulpetteja?, Jos pääsis tytön viereen, vois silitellä polvea uskontotunnilla?

        " Onko kummassakaan kahdenistuttavia pulpetteja?, "
        Oppitunnilla ei missään koulussa saa istua kahta oppilasta samassa pulpetissa.


    • Arska tuli kapakasta

      Pajusaaren tai Paattion kouluun ei kannata hakea, ei siis kumpaankaan. Nykyisellään niistä ei ole mitään hyvää sanottavaa. En sano enempää. Moni kakku päältä kaunis. En taaskaan sano enempää.

    • aapee1

      Onko muita noihin kouluun lapsensa laittavia vanhempia paikalla?

    • pölkkypää.

      Missä Kemissä oli Karjalahden Koulu,,kertokaa kun olette niin viisaita,,ja tämä Koulu on vielä olemassa ja siellä opetetaan vielä tänäpäivänäkin????.

      • Suomen cup

        Sie et ole käyny sitäkään koulua. Ainoa koulu jota olet käynyt taitaa olla autokoulu...ja sen huomaa näistä palstan kirjoituksista.


    • Terv

      Olisko tuoreempia mielipiteitä aloittajan kysymykseen? Pohdinnassa sama asia.

    • manfreeti

      Tässä vähän tuoreemppaa, aloitin v. 1960 Karjalahden kansakoulussa sivistymisen, ei tunnettukaan sanaa koulukiusaaminen. Opettajat Pentti R. ja Aune M. pitivät, että em. muotisanaa tarvittu vielä silloin.

    • Tohvakka.J

      Minulla on vuosien kokemus Karihaaran koulusta. Erinomainen ja hieno koulurakennus. Kävin vuosien jälkeen tarkistamassa tilanteen ja tulin samaan tulokseen. Ihmetystäni herätti kuitenkin eräs seikka. Pohjoispään sisääntuloaulaan oli tuotu hassu hyllykkö, jossa oli kypäriä kuin kaivoksen pukutilassa. Se ei oikein sovellu muuten hienoon koulurakennukseen. Olisin kysellyt asiasta koulun johtajaopettajalta, mutta en tavannut häntä.

      • koulumaailma

        Johtaja opettaja tulisi laittaa vaihtoon, johonkin muuhun alaan,ei oppilaiden keskuuteen.


    • Anonyymi

      karihaara on ruma koulu

      • Anonyymi

        "karihaara on ruma koulu"
        Karihaara-Marttalan koulu on yksi kauneimmista ja hienoimmista koulurakennuksista, mitä Suomessa on. Koulurakennuksen korkean laadun havaitsee jo ulkoapäin, ja viimeistään, kun astuu koulun sisääntuloaulaan. Sisäilmassa ei ole mitään huomautettavaa. Koulu on hyvin rakennettu ja tilaa on runsaasti. Nykyään on ruokalakin eri rakennuksessa, joten ei tarvitse alaluokkalaistenkaan ruokailla luokkahuoneissa.


    • Anonyymi

      Purettava ne on molemmat,joo.

    • Anonyymi

      Molemmissa sisä ilma ongelma,homeessa sisältä,uutta odotellessa,kannattaa panna Kumen kanssa...

    • Anonyymi

      Niin koulut tuossa kunnossa,ei kannata kersoja tehdä.

    • Anonyymi

      Ite olen nyt karihaarassa käyny luokat 1-4,viides menossa.Ikinä en Koivuharjulla ole ollut. Serkku taas on Koivuharjulla,en tiedä millaista siellä on.Mutta kyllä se Karihaara on mun suosikki.Mulla on tosi lyhyt koulumatkakin sinne mutta siellä on kyllä vähän huono ilmastointi että en suosittele astmaatikoita tähän kouluun laittamaan💗

      • Anonyymi

        Koivuharjun koulu suljetaan!


    • Anonyymi

      Rytikarin koulu oli kyllä hyvä. Kaiholla muistelen niin koulua, kuin opettajiakin, Olisko ollut Karin Raikamo meidän ope... Ehkä - muisti pätkii nimien suhteen. Tuli vaan eka mieleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      123
      3867
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2932
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      112
      2471
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2031
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      245
      1650
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      44
      1585
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1547
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1376
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1370
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1201
    Aihe