Olen miettinyt jo vuoden verran eroa miesystävästäni. Olemme alkaneet seurustelemaan jo nuorena ja olemme pian 8 vuotta seurustelleet. Emme ole naimisissa, emmekä kihloissa. Olemme asuneet yhteisessä vuokra-asunnossamme kolme vuotta.
Huomaan että olen etäinen miestä kohtaan. En tahdo oikein läheisyyttä häneltä. Jos hän tulee kiehnäämään viereen, huomaan että kulmani menevät kurttuun ja olen jopa vähän vaivaantunut. Tunnenko vain pahaa oloa siitä että olen miettinyt eroa? Mies haluaisi harrastaa seksiä vaikka joka ilta, mutta itse en tahdo. Luulin joskus että haluni ovat kadonneet, mutta nyt kuitenkin tiedän sen että ei ole, vain halut seksin harrastamisesta hänen kanssaan on. Jos harrastamme seksiä, nautin kyllä tunteesta yms, mutta en halua siltikään. Torjun kaikki hänen aloitteensa.
Riitelemme välillä perus asioista, kuten siivous tai koiran lenkitys tai kaupasa käyminen tai minun pelaamiseni/elokuvien katselu/tms. Hän on sanonut että ne ei haittaa, mutta kun teen niitä liikaa. Mutta teen niitä "liikaa", koska haluan tehdä kaikkea muuta kuin olla hänen kanssaan. :( Ilmeisesti.
Olen kai jollain määrin masentunut tämän vuoksi. Olen romahtanut itkuun kesken työpäivän, kun olen ajatellut suhteemme tilaa. En jaksa käydä kaupassa, en jaksa mennä koirani kanssa lenkille, en muista maksaa laskuja, olen koko ajan väsynyt... Mietin koko ajan vain parisuhdettamme ja sitä, kannattaisiko vain erota!?
Hänessä on paljon asioita joista en pidä. Esimerkiksi itse tykkään puhua paljon, hän ei tykkää puhua. Kun soitan hänelle, hän puhuu puhelimessa todella tylsällä äänensävyllä joka saa minut vihaiseksi tai surulliseksi, hän on liian pervo koska aina kun halaamme hän kopeloi persettäni, hänen vitsinsä ovat aina kaksimielisiä, hänen juttunsa on aina jollain tapaa seksiin liittyviä, aina kun hän haluaa puristella takamustani hän laittaa käden housuihin, aina kaikki tuntuu olevan seksiseksiseksi hänelle.. Siltä minusta tuntuu, enkä pidä siitä. Olen monesti asiasta huomauttanut, hän vain naurahtaa.
Ja en pidä siitä kun hän juo, koska silloin hän yleensä aloittaa riidan tyhjästä ja sanoo asiat todella kärkkäästi, hän ei juurikaan huomioi minua jos olemme samassa paikassa juomassa, hänestä tulee minusta niin ärsyttävä humalassa. Ja hän juo joka viikonloppu, joka toisaalta on nykyään ihan hyvä, koska silloin saan olla yksin kotona.
Nyt varmasti kuulostaa siltä että EROTKAA, miksi edes mietin haluanko jatkaa kun en ilmeisesti edes pidä enää hänestä ja ärsyynnyn kaikesta hänessä yms.
Mutta tässä tulee sitten ne asiat miksi mietin, onko se järkevää sittenkään?
Kaikki ystäväni pitävät hänestä, meillä on paljon yhteisiä ystäviä, isäni ja äitini pitävät hänestä äärettömästi, koko sukuni rakastaa häntä ja minulle suku ja perhe on kaikki kaikessa. Vietämme aikaa eniten minun perheeni ja minun sukuni kanssa. Hän on todella reipas ja ahkera, hän auttaa aina jos on talkoita tai puun kaatamista tai talon maalausta tai mitä vain, hän on aina reippaana auttamassa. Hän rakastaa lapsia. Hän tykkää eläimistä. Hän vie koiraamme aina aamulla lenkille, käy töissä, tienaa hyvin, maksaa laskut ajoissa, hän on se joka meillä aina imuroi, hän on se joka ehdottaa että voisimme siivota, hänellä on mukava perhe, hän on auttanut minua aina kun minulla on ollut vaikeaa, hän on hyväksynyt minut sellaisena kuin olen ja olen mielestäni todella hankala ihminen, hän ei haluta erota ja hän on sanonut että olen hänen perheensä ja hän rakastaa minua ja hän voisi lopettaa juomisen minun vuokseni.
Heitänkö kaiken hukkaan? Mitä sukuni siihen sanoo jos eroamme? pärjäänkö yksin? Jaksanko hoitaa kaikki asiat sitten yksin? Mietin aina muita ja mietin kuinka hän pärjäisi jos eroaisimme. Vienkö häneltä kaiken? Koska kaikki juhannukset joulut ja muut vietämme sukuni kanssa, kaikki kivat tapahtumat ja reissut on minun sukuni kautta, kaikki asuntomme tavarat ovat minun, koirakin on minun, hän ei viihdy isänsä ja äitinsä kanssa, hänen sukunsa on hiljainen ja minun sukuni ei, hän on tottunut kaikkeen, riistänkö häneltä liikaa jos tahdon erota?
itken joka kerta kun puhun tai kirjoitan tai mietin syvällisesti tätä asiaa. Joten tiedän että välitän hänestä. En vihaa häntä. Hänessä on hyvät ja huonot puolet. Mutta silti mietin vain.... olisinko onnellisempi ilman? Vai heitänkö kaiken hukkaan? Mitä jos hän onkin parasta minulle, mutta en vain tajua sitä? Ja miksi nämä ero ajatukset ovat ylipäänsä tulleet minun päähäni, koska mielestäni ei mitään suurta ole tapahtunut!?
Olen niin neuvoton.. Tahdoin purkaa tämän tekstin johonkin, jos joku eksyisi jopa lukemaankin. :)
Parasystäväni on juuri jättänyt miehensä, josta harkitsi eroa kaksi vuotta. He tosin riitelivät todella paljon ja heillä oli hankala suhde. Mutta hänen kanssaan olen jutellut asiasta. Hän sanoi minulle, että minun pitäisi ajatella itseäni eikä sitä, mitä miesystäväni ajattelee ja pärjääkö hän ja mitä sukuni ajattelee ja mitä muut ajattelee vaan että minun pitäisi ajatella, mitä MINÄ haluan. En sitten tiedä..
Huomaan että olen etäinen miestä kohtaan. En tahdo oikein läheisyyttä häneltä. Jos hän tulee kiehnäämään viereen, huomaan että kulmani menevät kurttuun ja olen jopa vähän vaivaantunut. Tunnenko vain pahaa oloa siitä että olen miettinyt eroa? Mies haluaisi harrastaa seksiä vaikka joka ilta, mutta itse en tahdo. Luulin joskus että haluni ovat kadonneet, mutta nyt kuitenkin tiedän sen että ei ole, vain halut seksin harrastamisesta hänen kanssaan on. Jos harrastamme seksiä, nautin kyllä tunteesta yms, mutta en halua siltikään. Torjun kaikki hänen aloitteensa.
Riitelemme välillä perus asioista, kuten siivous tai koiran lenkitys tai kaupasa käyminen tai minun pelaamiseni/elokuvien katselu/tms. Hän on sanonut että ne ei haittaa, mutta kun teen niitä liikaa. Mutta teen niitä "liikaa", koska haluan tehdä kaikkea muuta kuin olla hänen kanssaan. :( Ilmeisesti.
Olen kai jollain määrin masentunut tämän vuoksi. Olen romahtanut itkuun kesken työpäivän, kun olen ajatellut suhteemme tilaa. En jaksa käydä kaupassa, en jaksa mennä koirani kanssa lenkille, en muista maksaa laskuja, olen koko ajan väsynyt... Mietin koko ajan vain parisuhdettamme ja sitä, kannattaisiko vain erota!?
Hänessä on paljon asioita joista en pidä. Esimerkiksi itse tykkään puhua paljon, hän ei tykkää puhua. Kun soitan hänelle, hän puhuu puhelimessa todella tylsällä äänensävyllä joka saa minut vihaiseksi tai surulliseksi, hän on liian pervo koska aina kun halaamme hän kopeloi persettäni, hänen vitsinsä ovat aina kaksimielisiä, hänen juttunsa on aina jollain tapaa seksiin liittyviä, aina kun hän haluaa puristella takamustani hän laittaa käden housuihin, aina kaikki tuntuu olevan seksiseksiseksi hänelle.. Siltä minusta tuntuu, enkä pidä siitä. Olen monesti asiasta huomauttanut, hän vain naurahtaa.
Ja en pidä siitä kun hän juo, koska silloin hän yleensä aloittaa riidan tyhjästä ja sanoo asiat todella kärkkäästi, hän ei juurikaan huomioi minua jos olemme samassa paikassa juomassa, hänestä tulee minusta niin ärsyttävä humalassa. Ja hän juo joka viikonloppu, joka toisaalta on nykyään ihan hyvä, koska silloin saan olla yksin kotona.
Nyt varmasti kuulostaa siltä että EROTKAA, miksi edes mietin haluanko jatkaa kun en ilmeisesti edes pidä enää hänestä ja ärsyynnyn kaikesta hänessä yms.
Mutta tässä tulee sitten ne asiat miksi mietin, onko se järkevää sittenkään?
Kaikki ystäväni pitävät hänestä, meillä on paljon yhteisiä ystäviä, isäni ja äitini pitävät hänestä äärettömästi, koko sukuni rakastaa häntä ja minulle suku ja perhe on kaikki kaikessa. Vietämme aikaa eniten minun perheeni ja minun sukuni kanssa. Hän on todella reipas ja ahkera, hän auttaa aina jos on talkoita tai puun kaatamista tai talon maalausta tai mitä vain, hän on aina reippaana auttamassa. Hän rakastaa lapsia. Hän tykkää eläimistä. Hän vie koiraamme aina aamulla lenkille, käy töissä, tienaa hyvin, maksaa laskut ajoissa, hän on se joka meillä aina imuroi, hän on se joka ehdottaa että voisimme siivota, hänellä on mukava perhe, hän on auttanut minua aina kun minulla on ollut vaikeaa, hän on hyväksynyt minut sellaisena kuin olen ja olen mielestäni todella hankala ihminen, hän ei haluta erota ja hän on sanonut että olen hänen perheensä ja hän rakastaa minua ja hän voisi lopettaa juomisen minun vuokseni.
Heitänkö kaiken hukkaan? Mitä sukuni siihen sanoo jos eroamme? pärjäänkö yksin? Jaksanko hoitaa kaikki asiat sitten yksin? Mietin aina muita ja mietin kuinka hän pärjäisi jos eroaisimme. Vienkö häneltä kaiken? Koska kaikki juhannukset joulut ja muut vietämme sukuni kanssa, kaikki kivat tapahtumat ja reissut on minun sukuni kautta, kaikki asuntomme tavarat ovat minun, koirakin on minun, hän ei viihdy isänsä ja äitinsä kanssa, hänen sukunsa on hiljainen ja minun sukuni ei, hän on tottunut kaikkeen, riistänkö häneltä liikaa jos tahdon erota?
itken joka kerta kun puhun tai kirjoitan tai mietin syvällisesti tätä asiaa. Joten tiedän että välitän hänestä. En vihaa häntä. Hänessä on hyvät ja huonot puolet. Mutta silti mietin vain.... olisinko onnellisempi ilman? Vai heitänkö kaiken hukkaan? Mitä jos hän onkin parasta minulle, mutta en vain tajua sitä? Ja miksi nämä ero ajatukset ovat ylipäänsä tulleet minun päähäni, koska mielestäni ei mitään suurta ole tapahtunut!?
Olen niin neuvoton.. Tahdoin purkaa tämän tekstin johonkin, jos joku eksyisi jopa lukemaankin. :)
Parasystäväni on juuri jättänyt miehensä, josta harkitsi eroa kaksi vuotta. He tosin riitelivät todella paljon ja heillä oli hankala suhde. Mutta hänen kanssaan olen jutellut asiasta. Hän sanoi minulle, että minun pitäisi ajatella itseäni eikä sitä, mitä miesystäväni ajattelee ja pärjääkö hän ja mitä sukuni ajattelee ja mitä muut ajattelee vaan että minun pitäisi ajatella, mitä MINÄ haluan. En sitten tiedä..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lisään vielä valtavaan tekstiini:
Olen nyt vuoden aikana ihastunut todella helposti muihin, pieniä nopeasti ohi menneitä ihastumisia.. Mutta tunteeni alkavat olemaan todella sekavia!
Ja kun olen miettinyt, että minun pitäisi korjata tilanne ja tehdä kaikkeni että suhde saataisiin kuntoon! Mutta en silti tee asialle mitään.. En jaksa.. Tuntuu että olen menettänyt osan itsestäni johonkin, koska en jaksa tai sitten halua yrittää.. Tuntuu että kaikki on jo ohi, mutta silti pysyn suhteessa. Eron päättäminen on vain niin vaikeaa! En tiedä miten sen teen, milloin se teen, menetänkö hänet kokonaan, mitä hänelle käy ja mitä muut ajattelee ja pärjäänkö yksin ja ja ja ja teenkö virheen! Niin sekavaa. Pääni on täynnä sekavia ajatuksia.
Välillä kun menee hyvin, on kivaa yhdessä, mietin "kaipa se sitten tästä?" mutta sitten taas eih.. en vaan jaksa..
Oletko keskustellut ahdistuksestasi ja sen syistä miehesi kanssa? Miksei hän tosiaan voisi lopettaa juomista, jos on kerran niin jo sanonutkin?
Ystäväsi on oikeassa, että et voi olla säälistä miehen kanssa. Et myöskään ole velvollinen olemaan hänen kanssaan sukuasi miellyttääksesi.
Vuosi on pitkä aika padota tunteita ja ajatuksia. Nyt on varmaan tullut aika nostaa kissa pöydälle, ja puhkaista kupla.
Ero nyt ihmeessä. Sinä tukehdut tässä suhteessa.
Melkoinen soppa selvitettävänä. Ei ihme jos olet hieman hukassa, masentunut ja ahdistunut. Sinun kiltteys tässä on ongelmana. Ajat kaiken muun itsesi edelle, etkä ajattele sinun hyvinvointiasi. Liiallinen kiltteys on useiden masennuksien takana.
Pas-kat siitä mitä ukkosi suvulle kuuluu vaikka te eroatte. Ja miehesi osaa varmaan jatkaa elämäänsä jos potkit sen pellolle. Sinulla ei ole mitää vastuuta noista kaikesta. Olet vaan vastuussa itsestäsi ja terveydestäsi.
Sulla on lisäksi "hyvät" mahdollisuudet päästä mielenterveyspalveluiden piiriin. Tarvitset ammattilaisen jolle puhua ja jotain mikä auttaa tuohon masentuneisuuteen.
Lisäksi satunnaiset ihastumiset muihin ihmisiin ja kaverisi sinkkuilu saattavat antavat sysäyksen sinua eroamaan.
Kiitos vastauksista.. Tuntuu vaan että teen väärin tai olen todella törkeä tmstms kun mies kuitenkin sanonut että rakastaa minua ja olen hänen perheensä ja ei kestäisi jos eroamme. Mutta teen nyt jo hänelle niin pahaa olemalla etäinen ja tiuskimalla joka asiasta. Jotenkin vaan en osaa tehdä sitä lopullista päätöstä.
Olen tavallaan jo kaiketi alitajunnassa päättänyt erota. Koska mietin pitkään kuinka pärjäisin, nyt olen jo enemmän sitä mieltä että ehkä minä pärjäänkin. :o
Tiedän että mietin liikaa muiden tunteita ja sitä mitä muut sanoo ja mitä muut ajattelee ja miltä muista tuntuu, olen aina tehnyt niin... mutta kun aloin vuosi sitten pitämään enemmän huolta itsestäni, ulkonäöstäni, painostani, hyvinvoinnistani ja aloin ajattelemaan enemmän itsekkäästi, enkä aina niin että "sopisiko sinulle että mentäisiin tuonne" vaan tullut enemmän "minä menen, tuletko mukaan?".. Voisikohan eron pohtimisen alku juurtua siitä, kun aloinkin enemmän ajattelemaan itseäni? En keksi muutakaan.
Ja toisaalta kun mietin nykyiseni hyviä puolia, ne on aika paljolti sellaisia tyyliin: hän imuroi, hän käy kaupassa, hän vie koiraa ulos, hän on ahkera tekemään hommia niin... ehkä ne ei vaan riitä? Haluaisin miehen joka keksii kivaa tekemistä yhdessä, joka tykkää jutella ja höpötellä ja pelleillä ja olla välillä lapsekan minun kanssani ja sellasta höpsöilyä, juttelee ruokapöydässä, aloittaisi vaikka kanssani kuntosalilla käymisen, tykkäisi ihan vaan halia ilman että mielessä on heti päälimmäisenä "nyt saan piparia"...
Olen siis jo tavallaan päättänyt että tämä oli tässä. Mutta jokin minua silti pitää suhteessa! Onko se sitten se että pelkään tehdä niin suuren lopullisen päätöksen? Vai onko se se että en vaan kestä muiden satuttamista, koska tiedän että satutan miestäni erolla.. Toki satutan häntä jo nyt kun tämä on niin hankalaa... ÄÄH! Anteeksi sekavuuteni.
Voi sua. Aivan kuin omia ajatuksia vuoden takaa ja vähä nykyhetkeltäkin lukis. Erotuksena se että minun mieheni mokaili kännissä ja loukkadi minua teoillaan. Ei huolehtinut yhteisestä taloudesta, muuten sama kuvaus. Kun luin ekan viestisi, olin jo kommentoimassa että pian tulee ihastus, mutta lisäsitkin sen tuohon itse. Minä ihastuin/rakastuin, mutta vain yhteen mieheen. Meillä oli sekavan tilanteeni ohella suhde (ei seksiä). Olin eroamassa, mutta peräännyin kun en tiennyt teenkö enää oikein koska kaikkien ongelmien lisäksi parisuhteessani oli uusi ongelma, jonka minä "kiltti ja hyvä ihminen" olin siihen luonut. Se vaikeutti päätöksen tekoa. Eli mikäli olet nyt eroamassa, älä vaan anna itsellesi lupaa rakastua ennen sitä. Se sekoittaa harkintakykysi. Omalla kohdalla nuo epävarmuuden tunteet siitä onko oikea valinta erota vain kasvoivat kun mukaan tuli tunteet vierasta miestä kohtaan. Tunsin syyllisyyttä vaikka aiemmin tunsin että minua kohdellaan väärin. Mietin onko tämä vieras mies nyt eron syy? Hän ei halunnut olla se syy tietenkään.
Ei pidä suurennella eroa ja ajatella sitä kenties peruuttamattomana virheenä. Aina on mahdollista palata takaisin yhteen, jos molemmat haluavat. Joten miksi et kokeilisi eroa?
Kirjoituksestasi paistaa se että olet asiaa paljon miettinyt ja, että näet yhdessä pysymisen voimakkaamin kuin eroamisen. Aioa tapa ehteiselmänne parantamisen on kenkustelun lisääminen. Aivan, se ei ole helppoa, mutta se on ainoa keino. Sinun pitää lpöytää sopiva hetki jollon kumppanisi on vastaanottavainen ja kertoa asiat joteka tekisivät sinusta onnellisemman ja ehteiselosta parempaa. Odottamalla tai jos tuot asian väärin esiin, et ratkaise ongelmaa. Nämä ovat herkkiä asioita joihin pitää suhtautua oikein. Onnistuessasi sinulla on paljon voitettavaa.
Taidat olla miehen kans velvollisuudesta kun ei ole edes tyyppiäsi, mieti millaisen miehen haluaisit jos joutuisit napa 10:iin? Miksi tyydyt? Tuollainen ahdisteleva seksistinen mies on ällöttävä, ei ihme että ahdistaa. Oletko sanonut miehelle siitä ja miksi hän on yliseksuaalinen.
Mietin joka päivä jollain tapaa tätä asiaa. Se raastaa pahasti sisältäpäin ja yritän pitää itseni koossa. Tuntuu että välillä ei onnistu ollenkaan ja romahdan itkuun. Silti jokin ei saa minua tekemään sitä että NYT.
Mietin koko ajan teenkö oikein? Tuntuu pahalta kun tiedän että ero satuttaa miestä. Tiedän että hän ottaa sen raskaasti. Eromme tulisi kaikille yllätyksenä, koska olemme kaikkien mielestä sellainen "ikuisuus pari" joka on aina yhdessä...
Isäni tykkää äärettömästi miesystävästäni. Tuntuu että isänikin ottaisi sen todella raskaasti. Heistä on tullut niin hyviä ystäviä. Ja mitenkäs vaistoaako koira tällaiseen pahasti? Äääh.. Yksi päivä kun mies katsoi elokuvaa sängyssä ja koira hääräsi siinä, hän pyysi koiran sänkyyn. Koira kiehnäsi siinä huomionkipeenä ja miestä katsoessani huomasin kuinka hän oli niin iloinen. Tämän näkeminen sai taas tunteet pintaan ja silmät vetistyi. Tuntuu niin pahalta, kun mietin vaan että vien häneltä kaiken?
On paljon asioita joista hänessä pidän, mutta silti paljon sellaisia piirteitä mistä en pidä. Tiedän ettei ole täydellistä miestä olemassa, eikä tarvitsekaan. En ole itsekään täydellinen... ÄÄH!
Olin vain pieni 15 vuotias kun aloimme seurustelemaan. Olimme tunteneet pari kuukautta ennen kun aloimme seurustelemaan. Siitä asti oltu yhdessä. Tuntuu että omalta pohjaltani tämä on pelkkää tottumusta. Jos olisin vielä erittäin rakastunut, en kai edes miettisi eroa? Kyllä silti hänestä välitän. Oloen puhunut näistä tuntemuksistani jo pariin otteeseen hänelle. Teki pahaa puhua, mutta toisaalta hyvältä kun saanut sanottua. Tilanne kylläkään ei parantunut mitenkään ihmeemmin. Huomasin pieniä asioita joita hän muutti ja että hän on yrittänyt olla mukavampi välillä jos on hermostunut, niin onkin ollut anteeksi pyytävä sen jälkeen, vaikkei koskaan ennen ole anteeksi pyydellyt.
Olen niin hukassa kun en osaa tehdä päätöstä.. Vaikka alitajuntaisesti olen jo pättänyt erota.. :'(
Kaksi asiaa.
1) Aloit suhteeseen liian nuorena, ilmeisesti ihastut muihin helposti KOSKA tietyllä tavalla elämättä jäänyt nuoruutesi kalvaa sua sisältäpäin. Vaikka olisitte yhdessä bailanneet ja pitäneet hauskaa 18-kesäisinä, olet silti ollut sidottu. Et elänyt sitä nuoren naisen vapaata nuoruutta joka sun olis pitänyt oikeasti elää. Tää on hyvin tyypillinen ilmiö liian nuorena alotetuissa suhteissa että alkaa juurikin hiukan ennen 10 vuotta tympimään jokin selittämätön.
2) Olet masentunut. Ns. normaali ihminen ei ala kesken työpäivän itkemään vaikka miettis suhteen päättämistä, eroa.
Ilmeisesti olet hyväsydäminen nuori nainen, velvollisuudentuntoinen ja empaattinen koska koet suhteenne noin, itket kun näet miehesi iloisena koiran kanssa koska ymmärrät hänen tuskansa mahdollisen eron seurauksena. Empaattisesti myös otat isäsi ja muun suvun huomioon vaikka asia ei heille kuulu missään mielessä.
Kuvauksestasi päätellen sinulla on myös poikkeuksellisen hyvä mies. Rehti ja ahkera, mies jolla elämän pelimerkkejä riittää :)
Sun ehkä kannattaisi mennä juttelemaan ihan lääkärin kanssa näistä asioista, lääkäri ehkä osaisi neuvoa, onko sulla masennus vai onko kyse siitä että kaipaat sen nuoren naisen elämää jota et koskaan oikeasti elänyt. Varaa aikaa riittävästi äläkä häpeile turhia, lääkärit on sun kaltaisia tavanneet ja hoitaneet jo tusinoittain, olet vain yksi joukossa joten puhu suusi puhtaaksi ammattilaiselle, sekin helpottaa ja auttaa sua oikean päätöksen tekemisessä, me tuskin voimme oikeaa vastausta antaa, kotipsykologit.
Tämäkin oli vain minun näkemykseni asiaan enkä väitä teoriaani todeksi missään määrin :) Voimia sulle.
Postauksesi sai asian kuulostamaan siltä, että sinä pidät itseäsi jotenkin parempana, kuin mitä miehesi on.
Usko tai älä, kertoman perusteella tuollainen mies kyllä löytää itselleensä nopeasti uuden naisen, joten älä suhteeseen säälistä jää. Kyllä hän löytää itselleensä sopivan ja toivottavasti sinä itsellesi jonkun.