Työskentelin insinööriopiskelijana viime kesänä rakennusalan työtehtävien parissa operoivassa yrityksessä ja peruspalkkani oli 1500 e/kk, joka tarkoittaa päivärahoineen ja matkakorvauksineen n. 2000 euron nettotuloja kuukaudessa.
Olin tuolloin ensimmäisen vuoden insinööriopiskelija ja minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta rakennusalalta ja ensimmäiset pari viikkoa menivät enemmän tai vähemmän ohjelmistojen opettelussa yms.
Aion tulevana kesänä palata samaan yritykseen ja itseäni mietityttää suuresti tulevan kesän palkkapyyntö. Olen luonnollisestikin paljon kokeneempi kuin edelliskesänä ja olen kuluneen vuoden aikana oppinut huomattavasti lisää alasta ja alalla käytettävistä ohjelmistoista jne. 2000 euron palkkapyyntö (n. 2500 e/kk nettotuloja) saattaa kuulostaa suurelta pyynnöltä huomioiden, että olen vasta opintojeni puolivälissä, mutta toisaalta palkankorotus lienee uran alkuvaiheilla suhteellisesti suurempaa kuin myöhemmin uralla. Olisiko siis fiksumpaa esittää palkkahaitari tyyliin 1900-2100 e/kk vai mikä olisi järkevin ratkaisu? Vertailukohtana tiedän, että firmassa kaksi vuotta (heti valmistumisensa jälkeen) työskennellyt ammattikoulun käynyt "perusduunari" tienasi viime kesänä nettona n. 2800 e/kk....
Insinööriopiskelijan palkka
4
699
Vastaukset
- Täti metallista
Kannattaiskos tutustua alan työehtosopimukseen. Ainakin metallin TES:ssä on selvästi ilmoitettu koululaisten/opiskelijoiden palkkaehdotukset.
- ingen gör
Ookko nää vähe tyhmä? Kannattaisikohan ensin miettiä onko kaikilla aloilla työehtosopimusta vai ei? Yritys ei toimi suoranaisesti rakennusalalla vaan pikemminkin rakennusalan yrityksien aliurakoitsijana. Helppohan se on siellä päässä huudella jos on 30 vuotta levyseppähitsaillut ja tottunut johonkin kusiseen työehtosopimukseen, joka nussii edestä ja takaa jokaikinen Jumalan päivä.
- voi voi sinuakin
ingen gör kirjoitti:
Ookko nää vähe tyhmä? Kannattaisikohan ensin miettiä onko kaikilla aloilla työehtosopimusta vai ei? Yritys ei toimi suoranaisesti rakennusalalla vaan pikemminkin rakennusalan yrityksien aliurakoitsijana. Helppohan se on siellä päässä huudella jos on 30 vuotta levyseppähitsaillut ja tottunut johonkin kusiseen työehtosopimukseen, joka nussii edestä ja takaa jokaikinen Jumalan päivä.
MIkä on ongelma että täytyy olla noin töykeä? Narsistiko olet? Totta kai palkat määräytyvät TES:in mukaan nimenomaan vähimmäispalkat. Sitähän kysymyksesi koski. Ei ihme että insinöörejä pidetään..... no en sano sitä sanaa.
- 14+18
Ei toimihenkilöillä ole mitään palkkaryhmiä. Rakennusalan toimihenkilöiden tessissä on kyllä joku työn vaativuuden kautta rakennettu palkkarunko, mutta sehän on ihan subjektiivinen näkemys mikä on kuinka vaativaa vaativaa työtä ja mikä ei. Tämän takia ei ole mikään ihmeellinen juttu että Pertti saa tehtävistään 2.5ke/kk ja Hannu täysin samoista tehtävistä toisessa firmassa 3.5k/e.
Yleisesti ottaen ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoilla ei ole juuri mitään käyttöä "vastuullisissa" hommissa kesätöissä joten palkkatoive kannattaa laittaa sen mukaan. Se kokemus on kuitenkin tässä vaiheessa arvokkaampaa jokatapauksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262173
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161484- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883