Ja pidättäytyi kaikesta kanssakäymisestä hänen kanssaan, ja ennusti Lutherin opetusten jakavan Euroopaa, sekä hän näki edeltä sen johtavan myös sotiin, niinkuin todellakin kävikin.
Erasmus Rotterdamilainen piti Lutheria vaarallisena kiikoilijana
4
326
Vastaukset
- Balttis arvostaa
Erasmus ei ollut mikään reformaattori, mutta kuitenkin varsin valistunut ihminen, ja hän oli harvinaisen oikessa siinä että: väärentämättämän raamatun tuottaminen kansojen luettavaksi on tehoikkain ase kirkkojen petollista mädännäisyyttä vastaan.
- Balttis
Esim Kiinasa on siksi vahva kotiseurakuntaliike johon kuulunee tällähetkellä noin 100 000 000 kristittyä, juuri siitä syytä että he ymmärsivät toirjua länsimaisten raamattukoulujen kuppikuntaisen teologisen hapatuksen riittävän ajoissa.
Ihan uteliaisuutta kysyn, onko ketään, joka olisi lukenut uskonpuhdistaja Martti Lutherin kirjan ;Sidottu ratkaisuvalta;? Kirjaahan sanotaan Lutherin pääteokseksi. Tästä riippuu elämä ja kuolema. Kirjassa ihminen tehdään pientäkin pienemmäksi ja Jumala ja hänen armonsa ja tahtonsa äärettömäksi.
Outoa tässä kirjassa on se, että se on osoitettu yhdelle ainoalle miehelle Erasmus Rotterdamalaiselle. Samalla kirja kuitenkin hämmästytti koko maailmaa.
Selailen tuota kirjaa ja se on ilmeisesti kirjoitettu 1524. Tähän vaan liittyy sellainen asia, kun nuorena olin etsivällä mielellä, näissä hengellisissä kysymyksissä ja kun sukulaisiani ja tuttujani oli helluntailaisuudessa ja he vahvasti puhuivat, että pitäisi mennä kasteelle. Ihmettelin sitä kovasti ja kyselin asiaa Jumalalta. Sitten eräs kirkon tyntekijä, pyysi minua hankkimaan parhaan kastekirjan minkä tietää. Varta vasten menin sitten seinäjoelle Sleyn kirjakauppaan. Se on kangaspäällysteinen punainen kirja ja minulla se on uuden veroinen yhä.
Kirjakaupassa kyselin hyvää kastekirjaa, joka olisi perusteellinen. Kas kummaa, myyjäkin suositteli tätä kirjaa;sidottu ratkaisuvalta;. No ostin sitten, kun sitä niin raittiin tuntuiset ihmiset suosittelivat.
No kirja oli niin hirveän raskas lukea, enkä ymmärtänyt siitä juuri mitään. No ei nyt ihan niinkään, ymmärsin ihan vain senverran ja tarpeellisen, että kastekysymys tuli hyvin selväksi. Kirjasta selvisi se pääasia, ettei ;luonnollinen ihminen kykene ottamaan vastaan, mikä Jumalan hengen on, vaan se on hänelle hullutusta;.
Tämä kohta lohdutti minua syvästi ja ymmärsin jotenkin kirkaasti sen, uudelleenkasteelle sanon EI...ja samalla lapsen kaste on kaikkein varmin kaste.
Sitten muistelin joitakin helluntailaisten "hokemia" kohtia Raamatusta esim. Joh.1:12. "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä"
Seuraava jae olikin kirjan mukaan "moukari", vapaata tahtoa vastaan: 13. jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. .
Ajattelin heti, että tässä menivät uudestikastajien asian pieleen ja kuinka laki ja evankeliumi tuossa opissa sekoitetaan, kohtalokkaalla tavalla. Ajattelin jo silloin, että vaikka siellä olisi mikä jumallallisuuden ulkokuori, heidän kansaan ei voi uskonkysymyksissä veljeillä.
Mietin heidän rukouksiaan, joihin ei voinut yhtyä. Mietin myös sitä, kuinka he elävät vielä helluntaita ja ihmeellisiä henkikasteoppeja siellä oli.
Olen halunnut pysyä visusti erossa tuommoisesta uskosta. Tämän kirjan ansiosta, ainakin itse olen saanut hyvin paljon lohdutusta.- Balttis
Luettu on ja tämä ei ollut Lutherin mielestä hänen pääteoksensa, vaan Luther piti itse pääteoksenaan Katekismustaan, jossa hän opetti sekä väärennettyä lakia että: "wittenbergin evankeliumia" - väärinymmärrettyine rajattomine armo-oppeineen, tehden teoloogisesti saman kuin ne "valheveljet" jotka saarnasiva sitä "toisenlaista evankeliumia" jota vastaan Paavali kirjeensä Galatalaisille suuntasi.
Kyseinen kirja ei ollut suinkaan mikään kansalla suunnattu kirstinuskon oppikirja, vaan aikansa oppineiden filosofinen väittely, jolla nimenomaan Luther pyrki ottamaan etäisyyttä katolisuuteen joka opetti että ihmisellä oli vapaa tahto. Erasmus oppineena fiksuna miehenä vain saatiin vastaamaan tuohon aikansa filosofiseen probleemaan, joka oli siis yksi "skismainen oppikiista" - katolisten ja luterilaisten välillä. Tästä seurasi että katolisille papeille tuli jopa uskonsa puhtauden yhdeksi kriteeriksi kysymys vapaasta tahdosta, eli heidän käsityksiään jopa testattiin kysymällä sitä oliko ihmisillä vapaa tahto.
Luterilaiset eivät kuitenkaan tehneet asian filosofis-skismaisesta luonteesta johtuen asiasta mitään puhdasoppisuutensa testausmittaria, ja tuskimpa monet lutarilaisetkaan osaisitvat antaa asisaan vastaussta, ja ainakaan samanlaisia filosofisia loppupäätelemiä kuin Luther teki asiasta oman sarkastisen käsityskykynsä ohjaamana, ja mainittäkoon että jo Rosenius jota monet luterilaisetkin ihailevat teki asiasta jo ihan oman sovellutuksensa.
Vöittely ihmisen vapaasta tahdosta ei ollut aikanaan mikään peruste uskontonsa valitsemiselle, vaan saksalais-roomalaisessa keisakunnassa uskonpuhdistuksen jälkeenkin ruhtinaat määräsivät sen kenen omaksumaan herrakansan uskoon alamaisten oli tunnustauduttava, geraaniperiaatteella "kenen maa sen uskonto" - ja tällä periaatteella ja kristityn vapaudellahan ei ole mitään tekemistä keskenään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931392
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53584