Kävin tässä näytelmän Maurimyrsky ennakkonäytöksessä.
En saanut kylläkään ostettua ohjelmalehtistä, josta olisin nähnyt näyttelijöitten nimet ja mitä he näytelmässä esittivät.
Ei oltu kait painettu ollenkaan.
No, mitäs pienistä.
Näytelmä perustuu kemiläisjuuret omaavan kirjailijan Jussi Siirilän romaaniin Maurimyrsky, jota sai ostaa 15 eurolla kassalta, jos oli rahaa taskussa.No mulla ei ollu.
Ihmettelin vähän kun koko näytelmä alkoi entisen alkoholistinaisen kirjoilulla PERKELE, PERKELEEN PERKELE ja tätä sitten riitti siinä osassa koko näytelmän ajan.
Vaikkakin olen hyvin ennakkoluuloton ihminen niin tuo järjetön kiroilu otti kyllä hermoille, rehellisesti sanottuna.
Eikös sitä sanotakin, että kiroamisella paikkaillaan sanavaraston puutetta.Tässä oli ilmeisesti kyseessä dramaturgin sanavaraston puutteellisuus.
No, koko näytelmä käsitteli sitä, miten HYVÄN ja RAITTIIN ja REHDIN vanhanajan kommunisti-isän
Mauripoika, jonka isä odotti pelastavan Kemin kapitalismin ja markkinatalouden kirouksesta sortuikin vain viinanjuontiin Ankkurissa ja vallan väärinkäyttöön puolueessa ja kalliit asunnot ja hifilaitteet miellyttivät enemmän kuin aatteen palo.
Isäparka häpesi häpesi niin.
Häpeämisen sijaan isä olisi voinut lyhentää monologejaan huomattavasti ja lisätä vähän ääntä ja vähentää vähän sylkeä.
No, sitten siellä oli hammaslääkäri ja venäläinen poliittinen vierailija ja hänen tulkkinsa, joka oli ehdottomasti illan paras anti, siis se tulkki.
En tiedä kuka nuorimies tulkkia näytteli kun en saanut sitä ohjelmalehtistä ostettua.
Mutta voi että oli mahtava komediataituri.
KEHONKIELTÄ ENEMMÄN KEMIN TEATTERIIN!
Kyllä oli tulkkipojalla kehonkieli taitavasti hallussa.
Naispuolinen hammaslääkäri oli toinen kehonkielen taituri.
Aivan kuin meidän Terveyskeskuksen naislääkäri kopkop-koroillaan arvovaltaansa ilmaisten.
Ja pääosan esittäjällä Maurilla oli kova duuni, melkein koko ajan näyttämöllä.
Eikä mitenkään huono.
Maurin vaimo oli jotensakin kuin hänen äitinsä, ei oikein vaimolta vaikuttanut.Aivan eri sukupolvea edustava, no ehkäpä Mauri piti vanhemmista naisista.
No sitten niitä punalippuja!
Ne olivat OIKEIN MUKAVAA KATSELTAVAA.
Kuulin kuinka eräs katsoja kommentoi poistuessaan, että NE HALVENSIVAT TYÖVÄENAATETTA!
No olihan se vähän niinku sinnepäin.
Eiväthän ne nyt kaikki painiseuran kommunistipainijatkaan sentään aivovammasia ole?
Ohjaus ei ollut onnistunut panemaan näytelmää hyväksi kokonaisuudeksi, vaan siinä oli liian paljon epätasaisuuksia.
EIkä käsikirjoituskaan ollut aivan onnistunut.
Mutta se tulkkipoika, se oli MAHTAVA.
Pelasti illan.
Teatterinjohtajakin oli tavattavissa klo 17-19 välillä, mutta en hänen kanssaan uskaltanut mennä juttelemaan kun hän istui todella hienon jakkupukuisen leidin kanssa juttelemassa ja oli niin kovin varatun näköinen.
Tunsin etten osaisi sanoa mitään tarpeeksi viisasta,jos siihen pöytään pöllähtäisin, niin että poistuin takavasemmalle sulautuen mukavasti takaisin tapettiin.
TÄmä oli minun näkemykseni tästä esityksestä.
Ja se on täysin subjektiivinen.

Vastaukset 12
Vanhimmat
OLisi teatterinjohtajan tapaaminen varmaankin pitänyt jotenkin helpommaksi suunnitella, jotta tavallinen pulliainenkin olisi uskaltautunut häntä tervehtimään.
Panna vaikka hänen pöytänsä eteen joku TERVETULOA TÄHÄN PÖYTÄÄN, ja sitten se pöytä olisi pitänyt olla niin iso ja tuoleja niin paljon että ihmiset olisivat tunteneet todella itsensä tervetulleiksi.
Ja jos teatterinjohtaja olisi nähnyt jonkun katselevan ja halukkaana kontaktiin, olisi noussut ja mennyt toivottamaan tervetulleeksi, niin kyllä se sitten siitä olis lähteny.
Tämä teatterinjohtaja Timo Sokuralle tidoksi.
Olin yleisölämpiössä Maurimyrskyn ennakkoesityksen päivänä klo 17-19, niinkuin olitte huomanneet. Istuskelin lähes tyhjässä yleisölämpiössä halukkaisden tavattavissa ja muutama katsoja tulikin juttusille. Lämpiö oli suurimman osan aikaa lähes tyhjä omaa pöytääni lukuunottamatta eli löytämiseni ei liene ollut vaikeaa. Olisitte vaan tuleet reilusti juttusille! Itse koin hankalaksi lähteä kesken keskustelun toivottamaan lisää vieraita tervetulleeksi, enhän voinut tietää, kuka on tulossa juttelemaan ja kuka muuten vain lämpiön ravintolapalveluiden tai lähestyvän esityksen takia.
Tarkoitukseni on jatkaa tapaamisia, eli ensi kerralla käykää ihmeessä peremmälle ja tulkaa kertomaan ajatuksianne! Mielipiteenne on tärkeä, Kemissä tehdään teatteria yleisölle!
Tapaamisiin,
Timo Sokura, teatterinjohtaja
Ensi kerralla tulen pöytääsi istumaan.
Saat sitten arvailla kuka niistä tulijoista olen minä.
Milloinkas on seuraavan kerran tapaamisen mahdollisuus teatterista jutusteluun?
Laita sitten siihen kyltti: TERVETULOA TÄHÄN PÖYTÄÄN!
Ja sitten tuoleja riittävästi.
Ja vaikkapa limpsat tai kahvit niille jotka uskaltautuvat tulemaan juttusille.
Onko joku toinen käynyt katsomassa tämän näytelmän?
EIvät taida käydä teatterissa nuoret ollenkaan.
Kävin ensi-illassa ja tykkäsin näytelmästä. Raikas henki siinä oli ja tekemisen ilo.
Olet tietenkin nuori vielä. Elämä on edessäsi, onneksi olkoon vain!
Ei tainnut Pohjolan Sanomien kriitikko Esko-Pekka Mattilakaan saada ohjelmalehtistä, kun vaan muisti Maurin ja hänen isänsä siviilinimet.
Ja tuosta mainiosta tulkista ja hammaslääkäristä ei puhunut sanaakaan.Voihan nenä.
Ja ohjausta kiitteli, vaikka se oli todella epätasaista.
EIkä hän muuten kilttinä miehenä uskaltanut taaskaan arvostella muuta kuin kehua ykstotisesti.
Ei muuta kuin enemmän särmää näihin arvosteluihin, Esko-Pekka.
Juu, ihan totta.
Jaa, vai että liikaa oli kirosanoja. Tässä lisää: Maurimyrsky oli PERKELEEN hyvä! Uutta, tuoreiden voimien tekemää teatteria eikä mitään harmitonta hissuttelua tai farssihassuttelua kukkahatut kenossa. Todistaapa tämäkin keskustelu jotain aiheen kipeydestä joillekin ihmisille. Kannattaa muuten lukea Kaisu Mikkolan arvio maanantain (27.9.) Kalevasta. Kyllä ammatti-ihminen tajuaa kun on nähnyt jotain uutta ja käänteentekevää Kemin teatterissa.
Niin että oli siinä alussa vähän liikaa kiroilua, entäs sitten.
EIkös sitä saa sanoa, ja sitten sanoin ettei ne kommunistipainijat nyt kaikki aivoinvalideja ole.
Ja sitten sanoin että se tulkkipoika on mahtava ja se hammaslääkäri, mutta kun en saanut ohjelmalehtistä niin en tiedä ketä ne ovat.
Niin ja sitten vaan että on tässä käyty ulkomaillakin, niin ettei tartte tulla nenälle hyppimään.
Saitkos sinä muuten nuo näyttelijöitten nimet sisältävän ohjelmalehtisen.
Jos sait niin voisitko kertoa minulle kuka oli kukin tuossa näytelmässä?
Ja muuten olen aivan pätevä kriitikko, ei minun tartte lukea toisten arvosteluja ja kirjoittaa niitten mukaisesti.
Minulla on aivan tarpeeksi aineksia kirjoittaa omat arvosteluni.
Se siitä nenälle hyppimisestä.
Itse en ole Maurin myrskyä vielä nähnyt mutta kehuja olen kuullut. Sanovat että on parasta ja hauskinta teatteria Kemissä moneen vuoteen. Turha silti kysellä ja lueskella muiden mielipiteitä. Mennään kaikki asiasta kiinnostuneet katsomaan ja palataan sitten asiaan palstalla.