Olen ollut yhdessä maailman ihanimman naisen kanssa jo sen verran aikaa että voidaan puhua vakavasta suhteesta. Kumpakin meistä rakastaa toista osapuolta hyvin paljon. Ongelma on että teen hänet samalla hyvin surulliseksi ja masentuneeksi. Seurani on tärkeää mutta samalla ahdistavaa. Hänellä oli paljon enemmän elämäniloa ja energiaa ennen, nyt asiat ovat muuttuneet. Tiedän että asia johtuu minusta ja hänkin sen jollain asteella ymmärtää, mutta kieltää että vaikuttaisin niin paljon kuin oikeasti vaikutan.
Haluan että olisimme mahdollisimman onnellisia ja teen parhaani mitä kykenen sen eteen. Mutta oma mielialani ja tunteeni vaikuttavat jostain helvetin syystä alitajuisesti kumppaniini, teenkin parhaani salatakseni kuinka pimeänä paikkana näen kaiken.. haluaisin ajatella positiivisesti ja jakaa iloa ympärilleni mutta en tunnu osaavan kontrolloida mitä ajattelen.
Voin nyt tänä päivänä valitettavasti sanoa eläneeni surullisena suurimman osan siitä ajasta mitä olen ollut täällä. Suurin osa ystävistäni ei enää löydä aikaa minulle. Vaikutan erittäin negatiivisesti toisen ihmisen elämään ja itsetuntoni on romuna ja täynnä syyllisyyttä tämän takia. Haluan olla onnellinen ja tehdä naiseni taas onnelliseksi. En halua alkaa käyttämään mitään mielialalääkkeitä vaan oikeasti ratkaista ongelmani tyvestä. En vain tiedä miten sen tekisin.. olen käynyt puhumassa psykologille mikä oli pelkkää ajanhaaskausta.
Jos jollakin on tällaisesta tilanteesta kokemusta voisin kyllä kuunnella. Alkoi nimittäin vatuttamaan jo muutama aika sitten.
Haluan että olisimme mahdollisimman onnellisia ja teen parhaani mitä kykenen sen eteen. Mutta oma mielialani ja tunteeni vaikuttavat jostain helvetin syystä alitajuisesti kumppaniini, teenkin parhaani salatakseni kuinka pimeänä paikkana näen kaiken.. haluaisin ajatella positiivisesti ja jakaa iloa ympärilleni mutta en tunnu osaavan kontrolloida mitä ajattelen.
Voin nyt tänä päivänä valitettavasti sanoa eläneeni surullisena suurimman osan siitä ajasta mitä olen ollut täällä. Suurin osa ystävistäni ei enää löydä aikaa minulle. Vaikutan erittäin negatiivisesti toisen ihmisen elämään ja itsetuntoni on romuna ja täynnä syyllisyyttä tämän takia. Haluan olla onnellinen ja tehdä naiseni taas onnelliseksi. En halua alkaa käyttämään mitään mielialalääkkeitä vaan oikeasti ratkaista ongelmani tyvestä. En vain tiedä miten sen tekisin.. olen käynyt puhumassa psykologille mikä oli pelkkää ajanhaaskausta.
Jos jollakin on tällaisesta tilanteesta kokemusta voisin kyllä kuunnella. Alkoi nimittäin vatuttamaan jo muutama aika sitten.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä syön mielialalääkkeeni koska rakastan miestäni ja lapsiani. He ansaitsevat terveen minän. Olen sairastanut masennusta 8 vuotiaasta asti. Olen lääkityksellä lopun ikääni mutta mitä siitä kun vaihtoehtona on kärsimys ja elämätön elämä.
Minä syön mielialalääkkeeni koska rakastan miestäni ja lapsiani. He ansaitsevat terveen minän. Olen sairastanut masennusta 8 vuotiaasta asti. Olen lääkityksellä lopun ikääni mutta mitä siitä kun vaihtoehtona on kärsimys ja elämätön elämä.
Sairas voi olla helvetin itsekäs ja omaan napaan tuijottaja, vaikka itse ei välttämättä tajua sitä. Mt-ongelmat täyttää elämän ja sivulliset saa siitä osansa, halusi tai ei.
Jos et halua syödä lääkkeitä ja koet että terapia ei auta niin minkä hel-vetin asian sä luulet sua auttavan?
Olen katsonut vierestä tyyppejä jotka sabotoi oman hoitonsa ja valittavat sitten, kun mikään ei auta. Siksi minulla on hieman empatia vähissä kaltaisia tyyppejä kohtaan.