Meillä on ikäeroa 5 vuotta. Nainen nuorempi kuin minä. Itse olen 30. Muuten ei ole vikaa, mutta välillä nainen kaipaa elämyksiä. Haluaisi vapaaehtoistyöhön, reissaamaan, opiskelemaan lisää alaa, joka löytyy eri kaupungista. Itsekin toisaalta haluaisin tuota kaikkea, mutta olen jo pidempään ollut töissä ja "kiinni" oravanpyörässä. Ollaan juteltu asiasta ja toisaalta en halua estää häntä. Itsekin haluaisin reissaamaan ja miksei myös jopa vapaaehtoistyöhön taikka opiskelemaankin, mutta uskaltaisinko jättää työt alalta, josta muutenkin suhteellisen hankalaa tällä hetkellä saada töitä? Toisaalta olen myös miettinyt sitä, että olemme hieman sellaisessa suvantovaiheessa. Rakastetaan toisia, mutta arjesta puuttuu ehkä juuri sitä jotain. Harrastetaan paljon yhdessä ja erikseen, mutta aivan kuin junnattaisiin paikoillaan ja rutiininomaisesti mennään eteenpäin päivästä toiseen. Eikä me juurikaan riidellä, ollaan muuten tosi samanlaisia ihmisiä, mutta ikäerosta johtuen kait eri elämäntilanteissa.
Kuulostaa erittäin hataralta sellainen vaihtoehto, että hän lähtisi jonnekin pidemmäksi aikaa ja itse jäisin tänne. Jotenkin epäilen, että kuolisiko koko suhde sitten siihen, vaikka toisaalta pelkään, että se kuolee joka tapauksessa, jos toisella on kaipuu ( ja toki itsellänikin myös ) tekemään jotain erilaista.
Elämässähän pitäisi kait olla kokemuksia ja nähdä maailmaa. Olen jonkin verran maailmaa nähnyt ja sellainen perusreissaaminen ei ihan älyttömästi jotenkin kiinnosta. Ehkä töihin jonnekin ulkomaille, jossa nainen voisi tehdä vapaaehtoistyötään? Mistähän tuollainen yhdistelmä löytyisi. Jostain afrikasta? Vapaaehtoistyötähän siellä aina tarvitaan, mutta löytyykö sieltä töitä sitten korkeakoulutetulle? Infra-alalle sinne ymmärtääkseni ihmisiä tarvitaan, mutta entä sitten tietojenkäsittelyalalle?
Huoh... Näitä kysymyksiä on ihan liikaa ja tuntuu menevän niin monimutkaiseksi tää koko kuvio. Ensimmäinen kysymys kait on, että uskaltaako lähteä? Toinen haluaako nainen lähteä mun kans? Tiedän, että näistä pitäisi jälleen kerran jutella enemmän hänen kanssaan, mutta välillä tuntuu että hän ahistuu näiden mun epäilyjen ja pohintojen alla.
Kuulostaa erittäin hataralta sellainen vaihtoehto, että hän lähtisi jonnekin pidemmäksi aikaa ja itse jäisin tänne. Jotenkin epäilen, että kuolisiko koko suhde sitten siihen, vaikka toisaalta pelkään, että se kuolee joka tapauksessa, jos toisella on kaipuu ( ja toki itsellänikin myös ) tekemään jotain erilaista.
Elämässähän pitäisi kait olla kokemuksia ja nähdä maailmaa. Olen jonkin verran maailmaa nähnyt ja sellainen perusreissaaminen ei ihan älyttömästi jotenkin kiinnosta. Ehkä töihin jonnekin ulkomaille, jossa nainen voisi tehdä vapaaehtoistyötään? Mistähän tuollainen yhdistelmä löytyisi. Jostain afrikasta? Vapaaehtoistyötähän siellä aina tarvitaan, mutta löytyykö sieltä töitä sitten korkeakoulutetulle? Infra-alalle sinne ymmärtääkseni ihmisiä tarvitaan, mutta entä sitten tietojenkäsittelyalalle?
Huoh... Näitä kysymyksiä on ihan liikaa ja tuntuu menevän niin monimutkaiseksi tää koko kuvio. Ensimmäinen kysymys kait on, että uskaltaako lähteä? Toinen haluaako nainen lähteä mun kans? Tiedän, että näistä pitäisi jälleen kerran jutella enemmän hänen kanssaan, mutta välillä tuntuu että hän ahistuu näiden mun epäilyjen ja pohintojen alla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikuttaa että naisesi haikailee hyvin pinnallisesti noi haaveensa elämältä, sen sijaan sinä olet pohtinut jo asiaa monelta kantilta.
Se on totta, että ei tuollaisia asioita hätiköiden tehdä ja sinulla on ikää ja kokemusta joten voit tuoda oman näkemyksen. Naisesi pitää kiltisti kuunnella sua ja ottaa kantaa myös sinun näkemyksiin.
Istukaa sohvalle ja keskustelkaa. Ehkä kaiken noiden pohdintojen jälkeen tulette johonkin kompromissiin.