yhdessä asumisesta

jos vähänkään epäilet yhteen muuttamista niin älä
muuta. ite tiesin 100% varmasti ilman mitään
epäilemisiä et haluun muuttaa kundikaverin kans
kimppaan jo puolen vuoden tuntemisen jälkeen ja
hän tunsi samoin. yhdessä on eletty 5 vuotta eikä
oo ollut mitään ongelmia.

Itse en ajatellut muuttamista yhteiseen asuntoon
niin pahana, mutta ongelmia varmasti tulee.
Toisen huomioon ottaminen ja erilaiset pikkuasiat
voivat alkaa häiritsemään jonkun ajan kuluttua.
Kannattaa puhua ja tutustua hyvin ennen yhteen
muuttamista.
Tietynlaisten sääntöjen sopiminenkaan ei ole
pahaksi. Kuuluisia esimerkkejä ovat varmasti:
miten päin vessanpaperirulla laitetaan,
vessanpytyn kansi, hammastahnatuubi, kummalla
puolella sänkyä nukutaan jne.
Yhdessä asuminen on kuitenkin kivaa kaikesta
huolimatta jos rakastaa toista ja sietää toisen
tavat. Yhdessä asumiseen tottuu aika nopeasti ja
pieni riitelyhän vain puhdistaa ilmapiiriä.
Että ei kun yrittämään sanon minä.

Sulla oli aika hieno viesti johon sn voinut olla
vastaamatta.
Olen itse 32 vuotias nainen ja minulla on neljä
lasta ja kaikki on eri isistä.
Olin 20v kun sain esikoiseni ja meidän yhdessä
olo kariutui siihen,että en enää ollut
synnytyksen jälkeen koikka ja laiha (VÄÄRIN).
Sitten tapasin toisen lapseni mihehen joka löi ja
haukkui.Kolmas mieheni joka petti. Sen jälkeen
alkoi elämä tuntua puulta.Nyt kesällä ajoin
itselleni kuorma-autokrtin ja olen soitellut
paikkoja johon voisin päästä 3:si kuukaudeksi
töihin ja sen kun olen saanut saavutettua niin
lähden rekka hommiin kunhan olen vielä ajanut
senkin kortin jolla sitäkin vempainta voi ajaa.
Olen nyt avoiliitossa ja miheni on päivät poissa
juuri mainitsemani ammatin vuoksi.Eikä hän ole
ollenkaan pahoillaan siittä,että alan
ammattiin,josta hän haluaa luopua.
Aivan oikeasti olen halunnut tähän ammattin jo
silloin kun sain kortin 18 vuotiaana.
Asiasta kolmanteen eli siihen mitä itse kerroit.
Olen sitä mieltä nauttikaa toisistanne sen
parempaa makuuhuonebiologiakumppania ette
kumpikaan saa mistään mitä te olette toisillenne.
Joka irtosuhde on kuin aloittaisi alusta ja
koskaan ei pääse loppuun,mutta oman kanssa sitä
odottaa että se jatkuisi ja ei lopu koskaan eihän
sitä kukaan halua tuottaa pahaa mieltä kellekkään
ja suurin paha olo siittä kyllä varmaan tulee
itselle.Älkää hätäilkö tenavien suhten vaan
nauttikaa toisistanne ja tehkää jotain sellaista
jota ette voisi tehdä tenavien kanssa.
Kuvittele teille 3 lasta mihin ne jos kaikki
ottaa päähä ja haluaist olla kumppanisi kanssa.
NAUTTIKAAAAAAAA.
PS:Ihmisen paras ystävä on naapuri jos asuu
YKSIN:mutta jos seurustelee,niin se kumppani on
se PARAS YSTÄVÄ:Itse tietää sisälään onko valmis
muuttamaan yhteen ja sekin voi joskus tuntua
siltä,että siihen ei löydä vastausta. Silloin on
paras että antaa kaiken mennä omalla
painollaan.Se ei sitten kyllä kauaan kestä kun se
vastaus tulee.Ja se vastaus tulee kyllä tavalla
tai toisella ihan omasta minästa.OLENKO VALMIS
VAI EN.
PS: Toivon teille kaikkea hyvää










elämä tuntua puulta,että olenko todellakin kaiken
tämän roskan arvoinen.

vain täytyy ottaa riskejä ja katsoa miten homma
suttaantuu. Ei sitä muuten tiedä ja jälkeenpäin
kaduttaa kummiskin kun ei ottanut selvää.

Älä muuta jos epäröit. Ja mikä kamala kiire
teillä oikei on muuttaa? Ettekö voi seurustella
ja asua erillään? Ei siinä ole mitään pahaa, ja
menkää jonnekin matkalle ennen jos sittenki
päätätte muuttaa. Matkoillahan se todellisin
luonne yleensä paljastuu :)

Onnea teille! :)

Mullakin haaveena muutto ens kesänä yhteen
poikaystävän kanssa... Tällä hetkellä meitä
muutamasta estää vain rahatilanne, mutta keväällä
asian pitäisi korjaantua. Oon itse 18 ja hän pian
20, seurustelua on takana vasta 8kk ja ikääkin
aika vähän, mutta halu omaan kotiin on kova.
Asumme kumpikin vielä vanhempien kanssa, joten se
olisi molemmille ihan uutta. Yhteinen
etelänlomakin on takana, suosittelen lämpimästi!
Oli elämäni paras viikko!!!