Oletan nyt, että palstanaiset ovat pääasiassa ikäluokkaa 30-50. Siksi minusta onkin omituista, että edelleen on tärkeää, että miehellä on laajat sosiaaliset piirit ja kaverimenoa monta kertaa viikossa. En tunne ketään yli kolmekymppistä, jolla olisi jotenkin erityisen aktiivinen sosiaalinen elämä parisuhteen ulkopuolella. Useimmilla on muutamia kavereita, joita nähdään epäsäännöllisesti silloin tällöin. Ei edes kerran viikossa.
Jotenkin tuntuu, että palstan naiset eivät ole kasvaneet aikuisiksi, kun edelleen ovat tuossa teinivaiheessa, että pitää olla hirveästi kavereita ja menoja? Sama on tuolla deittipuolella, 30 -naisten profiileissa on juuri tuota aktiivista ja sosiaalista kaverijuttua. Ei ihme, että nämä henkisesti teiniksi jääneet has-been-naiset ovat sinkkuja.
Jotenkin tuntuu, että palstan naiset eivät ole kasvaneet aikuisiksi, kun edelleen ovat tuossa teinivaiheessa, että pitää olla hirveästi kavereita ja menoja? Sama on tuolla deittipuolella, 30 -naisten profiileissa on juuri tuota aktiivista ja sosiaalista kaverijuttua. Ei ihme, että nämä henkisesti teiniksi jääneet has-been-naiset ovat sinkkuja.
Vastaukset 33
Vanhimmat
En tiedä mitä tarkalleen vaadittiin mutta kaverittomuus on pahimpia varoitussignaaleita ihmisessä. Varma merkki siitä että kaikki ei ole kunnossa eikä oikein tulla ihmisten kanssa toimeen.
Anti-social behavior is a trait of intelligence in a world full of conformists.
— Nikola Tesla
Or mental problems.
- Niko Terskanen
No VOI VOI VOI VOI VOI KUN KAMALAA! Ei sitten voi pilluakaan varmaan antaa vai mitä? Kyllä siihen vähintään yksi vitun kaveri tarvitaan mukaan neuvomaan: "Älä siihen sontareikään työnnä, nyt menee väärään reikään! Paina kunnolla pohjaan asti, älä jätä huulille!" Muuten ei tietenkään tule nussimisesta mitään. Vitun pelle. Ei ole kunnossa eikä tulla ihmisten kanssa toimeen lässyn lässyn lässyn blää blää bläääää! Saatanan vittu mitä paskaa! Ei paljon aivot päätä paina näillä sosiaalikavereilla, mutta vittuakos siitä, onhan niillä niitä vitunvitunvitunvitunvitun kavereita, mihin sitä aivoja silloin tarvitseekaan! YEAHHH, niinq vittu niinq elämä niinq kaveri vittu! Haistakaa kaikki kavereittenne perseitä! Sinne vaan pää sosiaaliseen suoleen oikein syvälle ja sniff sniff sniff...
Vankilassa olo taas on merkki siitä, että miehellä on kaikki kunnossa. Vankilassa saa varmaan paljon lisää kavereitakin, joten miehestä tulee vaan koko ajan kunnollisempi.
Minulla ei ainakaan ole mitään laajaa kaveri verkostoa. Minulla on pari kaveria joita nään kyllä aika harvoin, joskus käymme baarissa tai jossain. Siks varmaan naisetkaan ei kiinnostu kun miehellä ei ole kavereita.
ei ole kavereita, kertoo, että mies on luuseri. Luuserin kanssa ei kannata seurustella, sillä silloin voi itsekin helposti vajota luuseriosastoon.
Milloin tämän palstan 30-50 vuotiaat naiset, tai nuoremmatkaan ovat vaatineet jotain kaveripiiriä?
he pitävät sitä ehdottomana vaatimuksena. Sokea olet jos et sitä ole huomannut.
Itse toivoisin miehellä olevan harrastuksia tai kavereita ihan siksi, että itselläni on lapsia ja haastava työ. Jos minä seurustelisin sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole kavereita eikä hän harrasta mitään, niin tulisi tosi herkästi sellainen tilanne, että mies on tyytymätön, kun minulle sopii tapaamiset harvoin ja sitten taas itse ahdistuisin siitä, kun en voi tarjota enempää yhdessäoloa. Näistä syistä etsinkin ensisijassa samassa elämäntilanteessa olevaa YH-miestä, joka ymmärtää sen, että riittää ihan hyvin se, että alkuvaiheessa nähtäisi vain joka toinen viikonloppu, kun on vapaata.
Vaikka nainen olisi lapseton, niin monella naisella on kieltämättä aika paljon harrastuksia ja kavereita. Uskoisin, että edellä selittämäni on se suurin syy, miksi mieheltäkin toivotaan ns. omaa elämää. Sitten jos asuu jossain vaiheessa yhdessä, niin tämä tilanne korostuu, jos toisella on menoja joka illalle ja toinen vain huolehtii kaukosäätimen käyttelystä.
Itse olen miehenä törmännyt usein sellaisiin naisiin, joilla ei tunnu olevan omaa elämää ollenkaan. He hermostuivat aina, jos olisin halunnut puuhastella omia juttujani kuten lukea rauhassa jne. Heitä olisi pitänyt viihdytää 24/7. Itse taas haluan aika paljon omaa tilaa. Harvan naisen kanssa tämä on onnistunut.
No esimerkiksi introverttimiestä ei haittaa yhtään kotona oleminen tai se, että nainen on menossa. Yksin on kiva olla, mutta sekin on kiva juttu, että elämässä on joku tärkeä henkilö. Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, mutta pelkkä tieto sen henkilön kuulumisesta omaan elämään, vaikkei fyysisesti paikalla olisikaan, on positiivinen tekjiä. Minusta joku menevä nainen voisi olla kivakin siinä mielessä, että sitten voisin olla paljon keskenäni.
Enemmänkin kyse on varmasti siitä, että naista haittaa miehen kotona oleminen ja hän kuvittelee miehen elämättömäksi olmiksi, kun hän lukee kotona jotain rutikuivaa aatehistoriaa ja valittaa asiasta kaverille henkkamaukan pukukopissa.
Mihin sinä tuohon elämäntilanteeseesi miestä tarvitset? Niin, et mihinkään. Miten edes kuvittelisit alkavasi seurustelemaan kenenkään miehen kanssa, jos sinulla jo on täysi työ pitää yllä tuota työelämä, lapset ja harrustus kulissia. Jos sinun periaatteesi on tavata alkuvaiheessa miestä joka toinen viikko, niin kysehän ei ole silloin rakastumisesta, eikä yhdessäolo perustu sinulla tunteisiin vaan hyötymiseen. Aikaa kyllä löytyy juuri niihin tekemisiin ja tarpeisiin, jotka sillä hetkellä ovat tärkeimpiä,.Jos ja kun rakastuu, niin se menee kaiken edelle..silloin ei mikään este tai estä, pidättele tapaamasta sitä rakasta ja olla yhteydessä häneen 24/7 vuorikaudessa.
Kyse on tunneköyhistä ihmisistä, joille ihmiset on vaan esineitä, joita otetaan ja käytetään vaan omiin tarpeisiin silloin kun huvittaa. Naurettavaa tuo selityksesi, joka taisikin vaan olla ihan provoilua ja hatusta vedetty, puhetta puhumisen vuoksi.
Tuollaisella suhteella ja näkemisellä ei tee mitään...kaverit ja ystävätkin pitävät enemmän yhteyttä toisiinsa. Tuo sinun ajatuksesi on ihan järjettömän narsistinen ajattelutapa.
Hyvin sanottu ja yksi uusi syy, miksi yksinhuoltajat eivät kiinnosta. Heillä se suhde uuteen mieheen monesti on kuitenkin rationaalisesti to do -listalle merkitty pikkukiva. Ei välttämättä moniakaan mikään rakastuminen enää tuossa vaiheessa elämää kiinnosta. Se on koettu jo ja myös pettyminen mieheen on koettu, joten nyt valitaan sitten tasainen, kädenlämmin seksikumppani.
Miksi introverttimiehetkin haluavat itselleen menevän ekstroverttinaisen?
Ei se ole missään nimessä edellytys ja introverttinainen kiinnostaisi minua kyllä enemmän. Kyllä ekstroverttikin kuitenkin kelpaa, jos ei näe hiljaista sosiaalista elämääni ongelmana ja saa päivän aikana puhumisen tarpeet sen verran täytettyä, ettei ole paria tuntia yhtä mittaa äänessä kotona illalla.
Lutkana oleminen on tosi haastavaa.
yh joka on valmis näkemään miestä joka toinen viikonloppu sopii hyvin johonkin panorinkiin. Ei kai nyt kukaan tervejärkinen mies ala itseään nöyryyttämään tuollaisessa kuviossa, huh huh.
Koska katatonisesta introverttinaisesta on yhtä paljon seuraa kuin pumpattavasta barbarasta.
Tarkoitatko, että yksinhuoltajan pitäisi esimerkiksi jättää lapset yksin kotiin siksi aikaa, että voi taas hullaantua mieheen ja pistää mies ykkössijalle elämässään? Kaikilla kun ei ole mummeja ja hoitoapua, johon lapset voi illaksi laittaa.
Kaikki yksinhuoltajat eivät myöskään ole mitään pubiruusuja, jotka elävät sosiaalituella, vaan joutuvat tekemään täyttä työviikkoa ja usein enemmänkin, jotta pystyy hoitamaan työnsä kunnolla. Minä en ainakaan voi pistää miestä työni edelle ja kieltäytyä esim. työreissuista siksi, että olen rakastunut ja hullaantunut mieheen. Asuntolainakin on maksettava ihan omasta pussista.
Osa yksinhuoltajista on totaalisen yksin lasten kanssa. Pitäisikö siis esimerkiksi sanoa lapsille, että he joutuvat lopettamaan harrastuksensa, koska äiti on niin rakastunut ja haluaa viettää laatuaikaa rakkaansa kanssa eikä ehdi viedä lasta harrastuksiin? Lapsilla kun saattaa olla sellaisia harrastuksia, joihin on pakko viedä ja tuoda se lapsi (julkinen liikenne ei toimi tai lapsi on liian pieni kulkemaan yksin tai treenikamat painavat niin paljon ettei yksin voi kulkea).
Aina ei myöskään ole niin kiva tilanne, että sen oman rakkaan löytää naapuritalosta, vaan välimatkaa on kymmeniä kilometrejä tai jopa enemmän. Kaikki kun eivät asu Helsingissä.
Tiesitkö, että nykyisin yhteyttä voi pitää myös Skypellä tai vaikka sosiaalisen median avulla? Se, että seurustelee ja haluaa tutustua toiseen rauhassa, ei tarkoita sitä, että ollaan täysin ilman yhteydenpitoa.
Minä en myöskään hyväksy sitä, että nainen raahaisi kotiinsa kaikenmaailman isiehdokkaita heti alusta saakka. Minä ainakin tutustutan miehen lapsiini vasta sitten, kun suhde on vakaalla pohjalla. En usko, että se on lapselle hyväksi, että heidän elämään tuodaan liian nopeasti äidin miesystävä varsinkin, että heti tutustumisen jälkeen muutetaan pian yhteen.
Moni yksinhuoltaja on totaalisen yksin ilman mitään miesseuraa vuosikausia enkä ihmettele yhtään. Parisuhteen löytäminen on vaikeaa. Sen löytäminen ei ainakaan helpotu, että puukotetaan selkään niitä yhäreitä, jotka hoitavat lapsensa, työnsä ja kotinsa ja SEN LISÄKSI yrittävät löytää parisuhdetta.
Syyt miksi miehen ei pidä pyrkiä yh-naisen kanssa mihinkään vakavempaan suhteeseen. Tietty panorinkikuvio toimii, muu ei.
Eikös noi deittipuolen naiset hae maailmanmatkaaja bodarijuristia, jolla on satoja kavereita verkostossaan?
Kamala ajatus, jos miehellä olisi valtaisa kaveriporukka, kuinkahan monta todellista kaveria sieltä löysyisi loppujen lopuksi? Muutama, 2-4 hyvää ystävää, joihin pitää yhteyttä ilman pakkoa, sillain luontevasti, se olisi ihanne.
Vietän lähes kaiken vapaa-ajan yksin. Ihan omasta halustani. Työ vaatii sosiaalisuutta enkä jaksa enää vapaalla sitä.
Parisuhdettakaan en halua. On liian vaivalloista ottaa huomioon toinen koko ajan. Vie liikaa energiaa eikä voi päättää asioistaan täysin itse.
Jaa, eipä ole moinen kaverivaatimus osunut omaan silmään, ainakaan tällä palstalla. Nettideiteistä en osaa sanoa.
Mutta minusta on todella outoa verrata parisuhteessa olevia (”En tunne ketään yli kolmekymppistä, jolla olisi jotenkin erityisen aktiivinen sosiaalinen elämä parisuhteen ulkopuolella.”) sinkkuihin. Sehän on itsestään selvää, että parisuhteessa ollessa muuhun sosiaaliseen elämään on huomattavan paljon vähemmän aikaa - saatikka halua. Tai siis itselläni ainakin näin.
Parisuhteessa ollessa seurustelukumppani on se ”most significant other”, jonka kanssa eniten aikaa vietetään, mutta sinkkuna vietetään enemmän aikaa kavereiden kanssa. Sinkkuna voi aktiivinen sosiaalinen elämä jopa osittain kompensoida puuttuvaa parisuhdetta. Tai jos on ollut pitkään parisuhteessa, miksei nauttisi siitä, että sinkkuna onkin enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tulla ja mennä täysin oman mielen mukaan? Eli aika älytön vertaus.
Mutta niin, henk. koht. minulle on ihan sama, onko miehellä paljon kavereita vai ei - mutta se on selvää, että miehellä pitää olla omaakin elämää. Naiseen ripustautuminen on turn-off, kaverittomuus ei.
Yhdyn Kympin Naiseen: sinkkuna sosiaalinen elämä on todennäköisesti monella erilaista kuin varattuna.
Itse viihdyn arki-iltaisin kotona, en edes jaksaisi lähteä joka ilta jonnekin. Kerran viikossa jään suoraan töistä kahvittelemaan yhden ystävän kanssa, siitä on tullut jo pitkäaikainen tapa; joskus tapaan yhtä ystäväpariskuntaa samalla tavalla heti töiden jälkeen mutta heidän kanssaan se ei ole ihan viikottaista. Muut ystävyyssuhteet ovat sellaisia, että tavataan vain satunnaisesti viikonloppuisin. Luultavasti olen jossain määrin introvertti muutenkin, koska tarvitsen paljon omaa aikaa.
Kavereiden tapaamisen sijaan aikataulua rytmittävät erilaiset kokoukset ja satunnaiset työmatkat ja viikonlopputilaisuudet. Olen kkokeo:n kanssa samoilla linjoilla siitä, että haen samanlaisessa elämäntilanteessa olevaa miestä eli minun tapauksessani sellaista, jolle riittäisi pääsääntöisesti yhdessä oleminen viikonloppuisin ja lomilla, ja arki-iltaisin vain satunnaisesti.
Ja kyllä: jos käy ilmi, ettei miehellä (nyt puhutaan todellakin aikuisista miehistä 40 ja siitä eteenpäin) ole minkäänlaisia sosiaalisia verkostoja eikä sosiaalisia harrastuksia/ajanvietteitä, niin todennäköisesti kiinnostukseni loppuu siihen. Tosin riippuu tietysti myös siitä, että _mitä_ hän sitten kaiken aikansa tekee, ehkä jollain on hyvät perusteet sille, ettei hän tapaa ketään eikä osallistu mihinkään "ihmistoimintaan".
Helka, sulla on usein tosi ihania ajatuksia, kitos:)
sinkku? Jutuistasi päätellet olet ja tulet myös pysymään ihan omasta halustasi.
Onneksi meillä on palstalla asiantuntija kertomaan tästä aiheesta kaiken olennaisen.
Kaveriton nussimaton, the stage is yours!
Kun ottaa huomioon että suurimmalla osalla pidempiaikaisista suhteilijoista se parisuhde vaikuttaa olevan just sitä että ollaan vaan keskenään ja muut kaverit jää vähemmälle, keskitytään siihen omaan parisuhteeseen yms. niin mitähän suhdetta nämä jatkuvastimenossakaverilaumankanssa-tyypit jotka sitten vaatii samaa adhd-elämää mieheltä sitten oikein odottaa? Aivan kuin sitä miestä ei loppujenlopuksi haluttaisi paljoa nähdäkään, muutakuin ehkä iltaisin ohimennen pienet pikapanot jne.? Miksi edes hakevat mitään miestä jos elämä on niin hektistä ettei aikaa tälle kuitenkaan olisi. Niijoo, ne romanttiset haaveet kun sais illalla käpertyä toisen kainaloon, jep jep, siinä kai se sitten onkin.
Olen välillä kummastellut tätä.
Ensin vaaditaan että kavereita pitää löytyä ja mieluusti paljon, mutta sitten yritetään keinolla millä hyvänsä blokata miehen pääsy kavereiden luokse kylään, reissuun, oluelle, jne. Ehkä tässäkin on kyse siitä että naiset haluavat asiat tietyssä järjestyksessä, tai vaiheissa. Mitä enemmän kavereita, sitä kysytympi ja korkeamman statuksen mies...mutta toisaalta mitä paremmin nainen saa kaapattua tämän korkean statuksen miehen vain itselleen, sitä parempi.
Ymmärrän toki että parisuhteessa kavereille jää vähemmän aikaa, mutta välillä näyttää siltä että nainen haluaa on-off-tilanteen. Menevästä kaveripiirien kuninkaasta kotihissukaksi. Näin ainakin -25v tienoilla, minun iässäni (35v) ymmärretään paremmin että työssäkäyvällä sinkkumiehellä on muutakin elämää kuin vaimon etsiminen baareista - ja itse asiassa, naiset odottavatkin sitä. Hyvä niin.
Ei tarvitse olla hirveästi kavereita eikä menoja. Siinä voi käydä niin, että kaverit ja menot vievät suurimman osan miehen vapaa-ajasta.
Täysin kaveriton mies saattaa olla suhteessa liian takertuva. Olisihan se mukavaa, että miehellä olisi kavereita, jos hän sellaisia haluaisi ja kaipaisi. Mutta
toivoisin, että olisimme toistemme parhaat ystävät.
Jos tulee ero, niin silloin on vaarana, että jää ihan kokonaan yksin, jos ainoa ystävä on ollut puoliso. Senkin takia olisi hyvä, että olisi joku (vaikkei tietenkään kuulu miettiä eroamista, jos suhde toimii). Lisäksi olisi hyvä, että jos parisuhteessa menee vähän huonommin, niin asioista voisi jutella kavereiden kanssa. Vertaistuki on tärkeää.