Puhutteko uskottomuudesta vielä? Kuinka pitkän ajan jälkeen? Vai haudattiinko koko aihe, kun yhdessä päätitte jatkaa?
Parisuhdeterapiasta saatiin neuvo, että jossain kohdin asia pitää ns, ylittää ja jättää vain yhdeksi osaksi parisuhteen historiaa. Lakata puhumasta ja puimasta uskottomuutta.
Parisuhdeterapiasta saatiin neuvo, että jossain kohdin asia pitää ns, ylittää ja jättää vain yhdeksi osaksi parisuhteen historiaa. Lakata puhumasta ja puimasta uskottomuutta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Minkälaisesta uskottomuudesta teillä oli kyse? Yhdenillan juttu vai ihan tunteilla kyllästetty suhde? Minkälainen historia teillä on ja onko lapsia?
Voit tietenkin puida asiaa päässäsi. Liika vatvominen EI auta! Kävitkö puolisosi kanssa syitä läpi? Esimerkiksi oliko syynä kokeilunhalu/ puolison oman identiteetin katoaminen tms.? Jos olet saanut selvyyttä,niin neuvoni on myös,että unohda adia! Panostakaa täysillä liittoonne. Ennenmuinoinkin on uskottomuutta ollut,mutta se on ollut tabu! Ei siitä ole paljoa puhuttu,eikä avioliitot ole siihen kaatuneen.
Yrittäkää vahvistaa keskinäistä kommunikointitaitoa ja käykää puolison kanssa esim. Ulkona/ leffassa ym.! Löytäkää kaikki hyvä ja hauskuus suhteeseenne uudelleen...
Meillä hauskuus, rakkaus, kommunikointi ym on löytynyt, parisuhde on parempi kuin ennen. Miestä rakastan. Mutta pettämiseen liittyi niin paljon tuttuja, jotka nyt ovat todella ylimielisiä ja ivallisia minua kohtaan, aina tulee vastaan joku joka saa mieleni pahoitettua. Olemme harkinneet muuttoa muualle, koska tuntuu ettei Se uusi alku täällä onnistu. (meillä oli kännipano)
Älä välitä niistä ratkaisunne ylimielisistä ja ivallisista ihmisistä. Tiedän on helpommin sanottu kuin tehty, mutta sinulla on oikeus tehdä puolisosi kanssa omat ratkaisunne elämänne suhteen. Älä ainakaan luovuta, kun rakastat miestäsi, ja mitä ilmeisemmin mieskin sinua. Sano piutpaut ulkopuolisille, he evät ole sen väärti.
Kännipanon takia kenenkään kannata muuttaa yhtään mihinkään.
Miehellä oli ihan suhde, muutaman kuukauden. Uskon tunteiden olleen mukana ja näin mies itsekin alkuun sanoi. Suhteen päättymisestä hetken päästä olikin sitä mieltä, että se oli se huumaava tunne, olla jonkun silmissä niin kiinnostava, haluttava, ihana jne. Tietysti tämäkin voi olla totta.
Meillä oli 13 vuotta yhdessäoloa takana, kun tämä tapahtui ja 2 alle kouluikäistä lasta.
Kyllä me asiaa paljon käsittelimme, 8kk kävimme parisuhdeterapiassa. Kävimme läpi koko historiaamme, uskottomuuteen johtaneita syitä ja sen tuomia muutoksia meihin ja suhteeseemme.
Itseasiassa, niin kuin joku muukin kirjoitti.. On tämä "uusi" suhteemme ollut paljon aikuisempi, avoimempi ja minustakin parempi, kuin ennen uskottomuutta. Luottamus ei ole samanlainen kuin ennen uskottomuutta, en edes odota sen palautuvan samalle tasolle. Ehkä koskaan.
Vaikka suhde voi hyvin, meillä rakastetaan ja viihdytään toistemme kanssa.. Silloin tällöin nuo kolmen vuoden takaiset tunteet nousee pintaan, on loukattu ja pettynyt olo. Mies huomaa tämän minusta. Tulee puheeksi, ettei ikinä enää jne. Ihan positiivisia keskusteluja ovat, mutta jokohan ne olisivat tarpeettomia?! Ja milloin noiden tunteiden kokeminen loppuu.
Tämä oli meille ehdottomasti oikea ratkaisu, mutta siltikin toisinaan harmittaa, että edelleen täytyy asian nousta mieleen.
kyllä minä kovasti yritän olla niinkuin en heitä huomaisikaan, tai toisia jopa tervehdin iloisesti. mutta aina se aiheuttaa meidän parisuhteeseen "suru-tilan" kun kaikki tapahtumat palaavat mieleen, ja taas asia otetaan esiin (minun toimesta).
minua katsotaan päästä varpaisiin, minulle naureskellaan ja hymähdellään, selän takana supatellaan, ja kuvitellaan etten huomaa, tai sitten eivät edes välitä vaikka huomaan, tai ehkä haluavat jopa tahallisesti mieleni pahoittaa. ylimielisimmät ovat pari naista joiden miehet olivat samassa retkueessa mieheni kanssa pettämisen tapahtuessa, näillä miehillä oli omat sutinat mutta ovat sepitelleet itsensä "kuiville".
Nykyään olenkin pitkälle "mökittynyt", mies yrittää kannustaa ihmisten ilmoille, ja sanoo että muiden kuuluisi hävetä omaa käytöstään, ja ne pellet joita yhä pidetään pilkkana ovat nämä kaksi naista (joiden miehet yhä laukkaa vieraissa). kyllä minä sen tiedän, mutta tosiasia on, että JOKA IKINEN kerta kaikki palaa minun mieleeni, ja asia nousee uudelleen esille ja minä en vain enää jaksa sitä jatkuvasti puida.
miehen tunnustuksesta on nyt jo vajaa 3 vuotta aikaa, pari vuotta kävimme säännöllisesti terapiassa ja se kyllä pelasti kaiken.
lisään vielä, että myös meillä tämä oli oikea ratkaisu, ja rakastan miestäni jopa enemmän kuin ennen. toisaalta luottamuskin on jollain tavalla parempi, mutta taas sitten mielikuvituskin laukkaa enemmän.
"Parisuhdeterapiasta saatiin neuvo, että jossain kohdin asia pitää ns, ylittää ja jättää vain yhdeksi osaksi parisuhteen historiaa. Lakata puhumasta ja puimasta uskottomuutta"
Missäköhän tuollaista terapiaa annetaan!?
Kyllä he toki ovat osittain oikeassa, mutta asia voi olla pois päiväjärjestyksestä vasta sitten kun siitä on tarpeeksi puhuttu. Väestöliiton asiantuntijat sanovat: "Asiaa pitää käsitellä niin kauan kun se on puolison kannalta tarpeen"
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/uskottomuus/sinulle_uskoton/
Voin kokemuksesta sanoa, että tarve asiasta puhumiseen ei lopu koskaan ennen kuin siitä on puhutta tarpeeksi - ja sen mikä on tarpeeksi, määrittelee petty!
Pettäjä on tehnyt oman yksipuolisen osansa pettämällä, nyt on petetyn vuoro tehdä omat ratkaisunsa ja niiden tekemiseen hänen on voitava ymmärtää mitä ja miksi on tapahtunut, hänen voi voitava arvioida voiko tilannen toistua, luottamus on enetetty, oten lupauksilla ei ole sinänsä mitään arvoa, vaikka pettäjän on niitä annettava. jne jne.
Meillä intensiivistä asian käsittelyä (asialliesta keskustelusta hirvittäviin riitoihin) kesti noin vuoden ja sinä aikana pettänyt osapuoli ei voinut tehdä mitään lupaa kysymättä Ero oli koko ajan ykkösvaihtoehto.
Toinen vuosi meni niin, että riitoja oli enää kerran kuukaudessa(!).
Kolmas vuosi on mennyt ilman riitoja (muutaman kerran asiasta on muistutettu), mutta minkäänlaista luottamusta ei ole. Eletään ajatuksella, että pettäjä osoittakoon käytännön teoilla sekä katuvansa että tekevänsä kaikkensa luottamuksen palauttamiseksi. Ei pikkujouluja, ei yötä pois työmatkoja, ei mitään salaisuuksia missään asiassa, jne.
Neljäs vuosi on alkamassa. Rauha assa, arki on kivaa ja onnellista, aivan kuten suhteen alussa ja ennen pettämistä, mutta kaikessa luottamusta kuormittavissa asioissa on täysin nolla toleranssi. Jos pettäjä sanoisi petoskumppanilleen kadulla päivää, niin avioerohakemus lähtisi välittömästi.
Summa summaarum: Kaikki riippuu YKSIN pettäjän asenteesta ja siitä, kuinka hän ottaa vastuun teostaan. Kun pettäjä on tunnustanut tekonsa (yksityiskohtia myöden), myöntänyt toimineensa väärin, osoittaa katuvansa ja tekee kaikkensa hyvittääkseen tekonsa (vaikka hyvittäminen ei edes ole mahdollista), niin vasta sitten voi laittaa kellon käymään, ja ehkä jo vuoden kulutta petetty voi kokea voivansa jonain päivänä jättää asian taakse.
Jos joku muuta luulee, niin kysymys on itsepetoksesta ja yrityksestä lakaista asia maton alle - ja kuten tiedämme, siellä se sitten on ja kumpikin tietää sen eikä mikään ole kunnossa
Puoli vuotta -10v, oletteko käyneet terapiassa, jos ette niin menkää ihmeessä. Olet itse valinnut, että haluat jatkaa miehesi kanssa, kyllä silloin myös sinulla on vastuu teidän suhteesta. Ei vuosia jatkuva toisen piinaaminen vie suhdetta eteenpäin vaan myrkyttää sen ja samalla katkeroidut itsekin. Tapahtumille ei voi enää mitään, ne tulevat aina olemaan osa teidän elämää, halusit sitä tai et. Elämässä tapahtuu kaikenlaista, jokainen voi tehdä virheitä. Vielä pari kuukautta olisin itsekin voinut kirjoittaa noin, mutta me käytiin terapiassa muutaman kerran. Viisas terapeutti "kovisteli" minua, että eihän tuollaista ikävien asioiden jauhamista kestä kukaan ja että minun täytyy lopettaa miehen kyttääminen ja keskittyä itseeni. Seuraavan viikon olin helpottunut, ei riitaa eikä pahaa mieltä, ikäänkuin olisin saanut luvan olla miettimättä ikäviä asioita. Koska mennyttä ei voi muuttaa, täytyy ajatukset suunnata tulevaan. Loputon asioiden jauhaminen ei ole kenenkään etu.
Itse olisin tuolta "viisaalta" terapeutilta kysynyt, "mistä saan sen menetetyn luottamuksen takaisin?"
Voiko hän tosisaan väittää, että se epäilyksen siemen jonka tuo pettäjä kylvi, saadaan kitkettyä?
minä jätin miehen, joka ei pitänyt puheitaan ja petti mennentullen..
Miksi koskaan edes otit sellaista ukkoa?
Ei kai kukaan tarkoituksella ota pettävää ukkoa. Mullakin oli yli 20 vuotta hyvä mies. Sitten tuli kuvioihin liian kiinnostava työkaveri.
Jokainen mies ainakin tietää sata varmasti lyhyenkin tuttavuuden perusteella voiko joku mies pettää vaimoaan. Mutta miksi nainen ei sitä näe lainkaan? Naisilla on jollain tavalla rajoittunut ihmistuntemus kyky tms. Tunteet sotkee kokonaan.
Lienee niin että nainenkin näkee, mutta sillä miehen pettämisellä ei ole oikeasti väliä, koska nainen ei voi joutua kasvattamaan toisen naisen lasta.
Jos vaimo pettää, on iso riski että aviomies elättää 20 vuotta toisen lasta tietämättään. Maksaahan lapsen aikuiseksi kasvattaminen noin 150 000euroa, joka menee silloin täysin hukkaan.
Minua on petetty ja jätin heti, ja oli täysin oikea päätös.
Meillä mies petti ja sai lapsen toisen naisen kanssa. Maksaa sekin. Yhdessä päätimme kuitenkin jatkaa. Asia on vielä uusi, joten varma en voi asiasta olla. Mutta sen tiedän, että asiasta pitää päästä yli (vaikeampaa kun on se lapsi, jota mies kuitenkin tapaa ja kun lapsi on niin pieni, tapaa väkisin lapsen äitiäkin), enkä voi asiaa märehtiä loppuelämää. En sen paremmin itseni kuin miehenikään takia.
Meillä tilanne on aivan tuore. Kaikki oli ns. hyvin, mutta arjesta tuli arkea isolla A.lla. Talon rakentamista, paljon töitä jne. Mies erkaantui minusta ja seksiä oli tosi harvoin. Vaikka teki mieli jokin muuri oli välissä. Nyt sain tietää että miehelläni on ollut toinen. Syyksi näyttää kovasti paljastuvan puuttunut seksi - voi minua!! Nyt meillä on seksiä paljon ja se on ihanaa aivan huumaavaa. Kunpa voisin palata asiassa taakespäin ja olisimme ottaneet asian aiemmin esille. Mieheni kuulema kyllästyi viileyteeni. En ole 100% varma pystyykö mieheni lopettamaan suhteen. Se oli aika pitkä. Miten joku voi vaan ottaa naimisissa olevan miehen jolla on lapsia!! Arvatenkin on helppoa kun huolehtii vain itsestään ja liehakoi kaikin keinoin. Siinä kun hoitaisi pieniä lapsia samalla ja kotia niin voisi tulla vaikeusastetta moninverroin! Kysyisin onko vastaavia kokemuksia siitä, että pettämisen syy on puuttuva seksi ja voiko tuosta tilanteesta toipua?
Minua mietityttää tuo puhumien tärkeys. En halua itse tietää mitään ainakaan juuri nyt kun tiedosta on alle viikko. Tottakai haluan puhua omista tunteistani ja kysellä mieheni mutten halua tietää mitään miten ovat tavanneet ja mitä kaikkea ovat ehtineet tehdä. Voihan se olla että tilanne muuttuu
"Jokainen mies ainakin tietää sata varmasti lyhyenkin tuttavuuden perusteella voiko joku mies pettää vaimoaan."
HÖPÖ HÖPÖ.
Samaa mieltä! Ei se ominaisuus otsassa lue!
Uskon, että miehet näkevät sen helpommin. Kyllähän miehet (samoin kuin naiset) käyttäytyvät varmasti saman sukupuolen kanssa eri tavalla kuin vastakkaisen.