Jälleen kerran kävi niinku pelkäsinkin. Yritin
ottaa oppia edellisestä kokemuksesta, yritin olla
rakastumatta, pitää etäisyyttä ja pysyä
"coolina", etten taas satuttaisi itseäni. Raotin
viimein sydäntäni, hänen töppäyksensä annoin
anteeksi, suostuin vielä yrittämään, päästin
hänet lähemmäksi, aloin lämpiämään jälleen,
kunnes heti kohta sydämeni särjettiin taas. Miten
uskallan enää rakastua kehenkään? Jos haluu saada
on pakko antaa kuuluu sanonta. Rakkautta ei voi
saada jos ei ota sitä riskiä, että tulee
satutetuksi. Tää on myös kova kolaus
itsetunnolle. Varsinkin meille miehille oma ego
ja ylpeys tuntuu olevan niin tärkeä, että sitä
yrittää varjella ellei ole korviaan myöten
rakastunut. Ajattelen että mun ois pitäny jättää
se sillon kun se roikku ja ruinas mua takas,
sillon olisin lähtenyt voittajana, mutta nyt
lähdin häviäjänä ja murtuneena ja tunnen itseni
luuseriksi. Lapsellista ajattelua, mutta niin se
vaan on. Ylpeys yritetään säilyttää viimeseen
asti.Tippa on ollu linssissä tänään, ja koko
päivän kestänyt krapula nostaa fiiliksiä
entisestään. En pysty kuuntelemaan Yön "Särkyvää"-
biisiä loppuun asti ilman kyyneleitä (on muuten
harvinaisen hyvä kappale muutenki). Mistä mä
löydän luotettavan ja rakastettavan naisen, onko
sellasia enää olemassa, ja miten mä uskallan
päästää ketään lähelleni? Paljon pahaa mieltä ne
naiset aiheuttaa, mutta niin paljon hyvääkin,
ettei ilman niitä voi elää. Lähdenpä tästä taas
rypemään vähä itsesäälissä ja kuuntelemaan
Yötä....
ottaa oppia edellisestä kokemuksesta, yritin olla
rakastumatta, pitää etäisyyttä ja pysyä
"coolina", etten taas satuttaisi itseäni. Raotin
viimein sydäntäni, hänen töppäyksensä annoin
anteeksi, suostuin vielä yrittämään, päästin
hänet lähemmäksi, aloin lämpiämään jälleen,
kunnes heti kohta sydämeni särjettiin taas. Miten
uskallan enää rakastua kehenkään? Jos haluu saada
on pakko antaa kuuluu sanonta. Rakkautta ei voi
saada jos ei ota sitä riskiä, että tulee
satutetuksi. Tää on myös kova kolaus
itsetunnolle. Varsinkin meille miehille oma ego
ja ylpeys tuntuu olevan niin tärkeä, että sitä
yrittää varjella ellei ole korviaan myöten
rakastunut. Ajattelen että mun ois pitäny jättää
se sillon kun se roikku ja ruinas mua takas,
sillon olisin lähtenyt voittajana, mutta nyt
lähdin häviäjänä ja murtuneena ja tunnen itseni
luuseriksi. Lapsellista ajattelua, mutta niin se
vaan on. Ylpeys yritetään säilyttää viimeseen
asti.Tippa on ollu linssissä tänään, ja koko
päivän kestänyt krapula nostaa fiiliksiä
entisestään. En pysty kuuntelemaan Yön "Särkyvää"-
biisiä loppuun asti ilman kyyneleitä (on muuten
harvinaisen hyvä kappale muutenki). Mistä mä
löydän luotettavan ja rakastettavan naisen, onko
sellasia enää olemassa, ja miten mä uskallan
päästää ketään lähelleni? Paljon pahaa mieltä ne
naiset aiheuttaa, mutta niin paljon hyvääkin,
ettei ilman niitä voi elää. Lähdenpä tästä taas
rypemään vähä itsesäälissä ja kuuntelemaan
Yötä....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jeps toi kaikki o kyl iha totaalista totta!
joo mä oon ollu mun kultani kanssa pian 7
kuukautta se petti mua heti ekana viikonloppuna
ku me alettiin olla yhessä.ja sit mä sain kuulla
mun yheltä kaverilta et se on pettäny mua mun
kahen parhaan kaverin kans.ensiks mä en uskonu
sitä mut loppujen lopuks kävi nii et mua vaa
vitutti nii paljon et mä kostin ja petin sitä
takasin,se mun jätkäni ei kyl ollu tehny muuta ku
suudellu niitte kanssa mut silti se viils tosi
syvältä ja ku se oli viäl sanonu niille et mä en
saa mistää tietää.mutta me ollaan edelleen yhessä
eikä olla petetty toisiamme mut joka päivä me
riidellään pienistä asioista mut ei se rakkaus
katoa mihinkää.
mulla on saman tapainen tarina mut siinä toinen
osapuoli on mies. oon ite 15 ja tää mun ihana
kulta on 18. ainoa juttu on että se on mua 2,5
vuotta vanhempi ja meidän välillä ei voi olla
mitään seksiin liittyvää, koska muuten se
sekaantuis alaikäseen. mutta se ei haittaa
meitä... juttu on vaan se että se ei osaa päättää
haluaako se mut vai ei. mä oon rakastunut siihen
varpaista päähän saakka ja hänestä minä en tiedä.
mä päästin sen lähelleni ja sit se särki mun
sydämmen, ja me sovittiin että ollaan vain
kavereita mutta kumpikaan ei pysty siihen joten
me olemme enemmän kuin kavereita. se pyysi minua
mitä luultavamminkin takas mut en tiiä mitä tehdä
jos otan riskin niin tulen särkemään sydämmeni
uudestaan ja sitä en halua.mä en voi olla ilman
sitä me nähdään melkein joka päivä vaikka ei
ollakkaan yhdessä ja mulla on mukavaa sen
kanssa... mä toivon että te ihmiset vastailette
tähän viestiin mitä mieltä olette asiasta
Mä olin samanlaisessa tilanteessa kun sä oot nyt..
Älä jää roikkumaan tähän jätkään! Ei oo tarkotus
masentaa sua, mut mä ite tein sen virheen ja tiiän
miltä tuntuu.. Vieläkin joskus mietin sitä, sillä
tää jätkä oli ns. eka rakkaus. Toivottavasti ite
tiiät mitä teet. Hyvää jatkoa:)
olen itsekkin kokenut saman tapaisen jutun ja
silloin päätin että varjelen sydäntäni etten
päästä ketään lähelleni tai ainakaan sydämmenin
lähelle. Eli torjuin kaiken joka yritti tulla
ns.suojavyöhykkeen yli...mutta sanotaan myös että
aika parantaa haavat, no tottahan se on, mutta
aina jokaisesta kolhusta jää jotain joka aina
viiltää sisällä tahtoi tai ei...
mutta pää pystyyn, koska kyllä se oikea tulee ja
pääsee sun sydämmen lähelle niin tapahtui
mullakin ja uskon että se voi tapahtua myös
sulle. Mutta älä jää itsesääliin kiinni vaan mee
elämässä eteenpäin kohti uusia haasteita.
pärjäile!
...miten paljon olet särkenyt hyvää pohjaa
suhteeltanne olemalla aluksi kaukainen ja viilee.
Miksi ihmissuhteista on tullut jotain draaman
näyttämöjä, missä vuorosanat ja roolit on
mietitty etukäteen laskelmoiden? Se, jos mikä
sattuu. Mistä löytyy ylipäätään aidot, oikeat
ihmiset???
Tsemppiä sulle! :)