.. kun petin häntä useankin eri miehen kanssa,
tunnustin kaiken ja ilmoitin, etten halua siksi
enää avioliittoani jatkaa hänen kanssaan. Mies
kuitenkin antoi anteeksi ja haluaisi yrittää
uudelleen.
Olen yrittänyt tolkuttaa hänelle, että ero on
paras vaihtoehto, sillä pettäminen jättää niin
syvät haavat sieluun ja ison särön
parisuhteeseen, että se vaikuttaa koko
loppuelämän ajan. Olen pettänyt häntä myös
aikaisemmin.. ihan suhteen alkuaikoina exäni
kanssa. Mieheni tietää siitäkin. Jäin kiinni heti
verekseltään.. silloin kuitenkin päätimme jatkaa.
Ja hyvin menikin.. monta monta vuotta.. aina
tähän syksyyn asti.
En myöskään luota itseeni siinä mielessä, että
tämä jäisi viimeiseksi kerrakseni pettämisen
saralla. Enkä halua enää koskaan loukata miestäni
tavalla, jolla olen nyt tehnyt. Se riskihän on
aina olemassa, jos yhteiseloamme jatketaan. Nyt
olisi hyvä lähteä kun lapsiakaan ei ole. Ja jos
mieheni antaa minulle anteeksi kaiken tämän,
helppohan minun on tulevaisuudessa ajatella, että
kun kerran niin toisenkin..
Minulla itselläni ei ole mitään motivaatiota
jatkaa suhdetta. Mies kuitenkin jankuttaa ja
vahvasti uskoo meillä olevan vielä
mahdollisuuksia. Tuleeko sitä motivaatiota
minulle koskaan? Häpeän temppuani erittäin
suuresti ja haluan suojella miestäni minulta
lähtemällä pois. Hän ansaitsisi paljon paremman
naisen.. sellaisen, joka pystyisi kunnioittamaan
häntä hänen ansaitsemallaan tavalla.
Toisaalta, ollaanhan me naimisissa.. kai mä
olisin sen velkaa mun miehelle ja meille, että
edes yrittäisin vielä? Mutta.. on niin vaikea
löytää sitä motivaatiota. Enkä halua edes yrittää
jatkamista "kylmällä moottorilla".
Kumpi meistä on tässä asiassa enemmän järjissään?
Kaipaisin kipeästi kommenttejanne. Kiitos
kaikille jo etukäteen!
tunnustin kaiken ja ilmoitin, etten halua siksi
enää avioliittoani jatkaa hänen kanssaan. Mies
kuitenkin antoi anteeksi ja haluaisi yrittää
uudelleen.
Olen yrittänyt tolkuttaa hänelle, että ero on
paras vaihtoehto, sillä pettäminen jättää niin
syvät haavat sieluun ja ison särön
parisuhteeseen, että se vaikuttaa koko
loppuelämän ajan. Olen pettänyt häntä myös
aikaisemmin.. ihan suhteen alkuaikoina exäni
kanssa. Mieheni tietää siitäkin. Jäin kiinni heti
verekseltään.. silloin kuitenkin päätimme jatkaa.
Ja hyvin menikin.. monta monta vuotta.. aina
tähän syksyyn asti.
En myöskään luota itseeni siinä mielessä, että
tämä jäisi viimeiseksi kerrakseni pettämisen
saralla. Enkä halua enää koskaan loukata miestäni
tavalla, jolla olen nyt tehnyt. Se riskihän on
aina olemassa, jos yhteiseloamme jatketaan. Nyt
olisi hyvä lähteä kun lapsiakaan ei ole. Ja jos
mieheni antaa minulle anteeksi kaiken tämän,
helppohan minun on tulevaisuudessa ajatella, että
kun kerran niin toisenkin..
Minulla itselläni ei ole mitään motivaatiota
jatkaa suhdetta. Mies kuitenkin jankuttaa ja
vahvasti uskoo meillä olevan vielä
mahdollisuuksia. Tuleeko sitä motivaatiota
minulle koskaan? Häpeän temppuani erittäin
suuresti ja haluan suojella miestäni minulta
lähtemällä pois. Hän ansaitsisi paljon paremman
naisen.. sellaisen, joka pystyisi kunnioittamaan
häntä hänen ansaitsemallaan tavalla.
Toisaalta, ollaanhan me naimisissa.. kai mä
olisin sen velkaa mun miehelle ja meille, että
edes yrittäisin vielä? Mutta.. on niin vaikea
löytää sitä motivaatiota. Enkä halua edes yrittää
jatkamista "kylmällä moottorilla".
Kumpi meistä on tässä asiassa enemmän järjissään?
Kaipaisin kipeästi kommenttejanne. Kiitos
kaikille jo etukäteen!
Vastaukset 31
Vanhimmat
HUORA.....
Toi on aivan saatanan törkeetä tehdä kellekkään
tollei!!!
Ensinnäkin sä oot pehmee, ku ees menit
naimisiin... minkä ihmeen takia, jos muut
kiinnostaa!!
Toiseks sun ukko aivan sairaan pehmee... jos saa
kiinni pettämisestä, ni silloin pitää olla
henkihöllässä... vähintään kämppä remontiin ja
loput sairaalaan!!!!
Ihan oman mielenterveyden takia!!!
Mieti mikä pommi tollasten päässä hautuu, jotka
aina antaa kaiken muka anteeks eikä menetä
hermojaan koskaan... joku kaunis päivä se on narun
jatkona, mites sitte....
PS. kyllä se elämä on aina arvokkaampaa kuin
murtuneet luut ja korvaukset!!!!
Tottakai silloin kun menin naimisiin ajattelin
olevani ko. tyypin kanssa koko loppuikäni. Mutta
meidänkään parisuhteessa ei kaikki toiminut..
kuten seksi. Ja vika ei ollut siinä että asiasta
ei olisi puhuttu. No.. ehkä ei aivan kaikkea
otettu esille, mutta tärkeimmät jutut kyllä mitkä
ärsytti.. Sen (=huonon seksielämän) vuoksi sitä
alkoikin etsiä sitten "aidan toiselta puolelta".
Ukkoni sanoi ensimmäisen pettämiskertani jälkeen,
että jos vielä teen niin, se tappaa mut ja sen
miehen kenen kanssa oon maannut. Niinpä en siinä
pelossa aikonut sille koskaan asiasta puhua,
lähteä vaan pois sen elämästä lopullisesti. Mutta
se ei ymmärtänyt sitä, miksi yhtäkkiä lähdin..
Joten ajattelin, että onhan sillä oikeus tietää
kaikki ja niin rohkaistuin ja kerroin. Luulin että
se olis sitten samaa mieltä mun kanssa.. että
kaikki on ohi meidän välillä.. mutta ei.. kahta
kauheammin vaan haluaa olla vielä mun kanssa.
Rakastaa mua kuulemma niin ja kaikkihan pettää
(sen mielestä) eli ei se voi edes parempaa saada
(omasta mielestään).
tee ihmiskunnalle ja meille miehille palvelus!
TAPA ITSESI, ettei kenenkään muun tarvi kärsiä
huoran takia!
Kiitos kun teet sen!
Marssi sexy-kauppaan ja osta erilaisia härveleitä.
Jos ei vielä naimahalu hellitä, niin eroa. Pysy
nk. poikamiehenä ja nussi ketä haluat.
taytyy kyllä ihmetellä kuinka kylmä ihminen olet
jos tarina ei ole keksitty
ja miehesi täytyy olla ääliö jos haluaa jatkaa
suhdetta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
olet varmaan vielä sitä mieltä että suurin osa
miehistä on sikoja
ja sitähän mä tässä ääneen ihmettelenkin kuinka
ihmeessä mun mies voikin haluta mut takaisin
kaiken tapahtuneen jälkeen. Ei se mee munkaan
kaaliin.
Enkä ole sitä mieltä että miehet on sikoja.
Petyitkö..?
Tiedän hyvin mitä olen tehnyt sille ja siksi mä en
haluaisikaan suhdetta jatkaa. Oonko mäkin silloin
ääliö?
on selvästi joitain suunnitelmia..
tarkoitat?
... tehdä aloite. Eli laita ero vireille ja hanki
itsellesi uusi asunto. Miksi kannattaisi
tässäkään suhteessa välittää miehestään. Vähemmän
loukkaat kun olet itse aktiivinen erossa. Vai
pitäisikö miehesi ottaa sinusta ero, jotta voisit
tuntea "hyvittäneesi" tekosi nykyisessä
parisuhteessa.
eli ero on vireillä aloitteestani.. myös minun
aloitteestani muutettiin erilleen. Asumuseroa
takana kohta kuukausi. Ja välitän miehestäni. Niin
paljon että vaikka mulla olisi mahdollisuus
palata, en halua sitä tehdä etten loukkaisi häntä
myöhemmin yhtä pahasti. Tai pahemminkin.
Mutta silti mua kinutaan takaisin.. mitä mä voin
sanoa sille? Että se tajuais että tämä on sillekin
paras vaihtoehto??
Tuota..olen sitä mieltä,että miehesi ei ole
sinulle se oikea jos sitä pitää pettää.Minä itse
luulin ex:ni olevan se oikea minulle,mutta
huomasin etten pysty elämään hänen kanssa loppu-
elämääni,puhumattakaan edes vuodesta!Olen
tolkuttanut hänelle sitä,mutta hän ei van
usko,mutta nyt alkaa näyttää siltä että hän on
etsimässä uutta naista.Itselläni on jo toinen
mies,tosin en etsimällä etsinyt ketään.Sano
miehellesi että hän ei ole se oikea sinulle! Ja
et pidä yhteyttä/vastaa puheluihin..jos se ei
siitä tajua ettet halua jatkaa niin aika typerä
äijä on (samanlainen luupää kuin mun ex). Lykkyä
tykö!
Omastakin mielestä.. jos löytää sen oikean ja
pystyy jotakuta rakastamaan sydämensä pohjasta,
häntä myös kunnioittaa silloin eikä pettäminen
tule edes mieleen. Itselläni oli jo ensimmäisen
pettämiskertani jälkeen suhteen alussa sellainen
olo, että turha jatkaa.. Mutta olin nuori silloin
ja tein enemmän muiden mieliksi kuin siten miltä
itsestäni tuntui. Ja nyt olen mieletäni oppinut
virheestäni. Siis siitä että suostuin silloin
jatkamaan. Nythän nämä kaikki vuodet on tavallaan
"hukkaanheitettyä" aikaa, kun kuitenkin petin
sitten uudestaan.
Olen yrittänyt sanoa kaikkea mahdollista
miehelleni.. myös sen, että hän ei ole minulle se
oikea (niinkuin ei olekaan), mutta mikään ei tunnu
auttavan.. Toisaalta en ole sellainenkaan ihminen
joka pystyisi vaan sulkemaan toisen pois kokonaan
elämästään varsinkin kun tiedän miten raskasta
aikaa tämä on miehelleni. Koen sen niinkin, että
jos katkaisen yhteydenpidon, silloin emme ole
eronneet yhteisymmärryksessä.. jäänyt
selvittämättä asioita, jotka saattavat sitten
vaivata koko loppuelämän ajan. Olisi itselläkin
parempi olo kun mieheni tajuaisi millaista elämä
tulee olemaan jos yhdessä jatkaisimme. Ehkä siksi,
kun tiedän sen itse, minulla ei sitä motivaatiota
löydykään.
Kiitos kuitenkin kannustuksestasi :)
Kuule Kirsikka.
Ymmärrän sinua ja todellakin sinä ajattelet
hienosti asiasta. Toivon todellakin että hoidat
asian niin ettei miehesi tarvitse kärsiä enempää.
Toivotaan että pystyisitte eroamaan
yhteisymmäryksessä sillä on kurjaa jos toinen
osapuoli jää ikäänkuin "lehdelle soittelemaan"
toisen lähtiessä. Toivotan sinulle ja miehellesi
hyviä keskusteluja ja voimia molemmille. Olen
samassa tilanteesa vaikkakin toisinpäin kuin sinä
eli olen se osapuoli jota tässä jätetään. Kunpa
pystyisinkin saamaan iselleni niin paljon
luottamusta että elämä jatkuu tällaisenkin
tapahtuman jälkeen.
Olemme vain olleet naimisissa jo toistakymmentä
vuotta, eli tunnen kasvaneeni mieheni kanssa.
Olimme niin nuoria mennessämme naimisiin. Tuntuu
ettei ole vain enää elämää jos eroamme. Olen
varmaan kasvanut kiinni häneen, lapsiimme ja
kotiimme. Siksi tuntuu minusta pahalta ajatella
ettei hänellä olisi enää tunteita minua kohtaan.
Olen ehkä itserakas, mutta siltä se vain tuntuu.
Miten tällaisesta pääsisi ehjänä jatkamaan
elämäänsä?
Luulisin, että sinulla on täysin samat ajatukset
kuin minun miehelläni. Jos toinen on tärkein
maailmassa, se varmasti tuntuu maailmanlopulta kun
toinen lähtee.
Minäkin olen ollut mieheni kanssa 18-vuotiaasta..
en tosin naimisissa kuin vasta alle kaksi vuotta.
Minä olen miehelleni ensimmäinen nainen, koko
hänen elämässään, vaikka hän onkin muutaman vuoden
vanhempi minua.
Luulenpa, että ei miehesi nyt aivan tunteeton ole.
Kyllä hänellä varmasti löytyy niitä vielä sinua
kohtaan, ja lämpimiäkin. Mutta silloin kun itse
kokee, ettei kykene tarpeeksi toista rakastamaan,
tekee niin itselleen - ja varsinkin sille
toiselle palveluksen lähtemällä.
Olisi hienoa, jos osaisin sanoa sinulle oikeat
sanat, teitäisin vastauksen kysymykseesi.. miten
pääsisi elämäänsä jatkamaan. Mutta siihen tuskin
tietää sitä oikeaa vastausta kukaan.. Toivon
sinullekin voimia elämääsi!
Ei voi muuta sanoa! Sylkisin päällesi jos
tietäisin/tuntisin sinut! YÄK!
Voi vittu porukka on ihan seonnut.Mikä on tämän
Kirsikan oikeuskäsitys.Ootko ihan kahjo???
...niin mitä siitä?? Eikö se ole oikeudenmukaista
ajattelua, että en saa enää olla mieheni kanssa
yhdessä temppuni jälkeen? Minun mielestäni en ole
häntä ansainnut ja sitä yritänkin ihmisiltä
nyt kysellä miten saisin hänetkin ymmärtämään sen,
että meidän on turha jatkaa.
Jotenkin ihmeellisiä ja erikoisia ajatuksia. No
meillä tilanne on jotensakin päinvastainen. Eli
ukkeli on se joka tässä haihatteli ja nyt
eletetään jossain "Ei missään maailmassa". Hän
toisaalta rypee itsesäälissä, "Olen roisto" ja
toisaalta hän tuntee minua kohtaan vielä
JOtain??? Minulla sen sijaan tunteita vielä olis
vaikka kuinka mutta miten jatkaa.. Haluaisin niin
että kaikki palaisi ennalleen.
Mitenkäs sinulla? Miksi olisit niin huono ihminen
hänelle jos kerran todella tunnet vielä häntä
kohtaan rakkaita tunteita. Miksi ryöstäisit
häneltä ne hänen tunteet sinua kohtaan? Jotenkin
tuntuu että etsit vain tukea omalle päätöksellesi
päästä pois teidän suhteesta. Miksi jos se
kuitenkin toimii ja olet ajatellut ettet enää
petä?
Olet tehnyt aivan oikein. En lukenut kauhean
tarkkaan kaikkia kohtia, mutta käsitin että olet
hakemassa eroa ja asumuserossa. Tilanne on
varmasti sellainen että jääminen suhteeseen missä
et halua olla, olisi huono molemmille. Mies ei
vain halua luovuttaa mutta hänellekin aika tekee
tehtävänsä. Tätyy vain olla tiukka ja sanoa että
suhde on loppu. Piste. Ei kannata antaa turhia
toiveita. Itselläni oli nuorena kokemus miehestä
joka avoimesti petti minua mutta olin niin
hullaantunut että "tyydyin" tilanteeseen. Hän
itseasiassa pelasti itsekunnioitukseni jättämällä
minut!
Ensimmäisen pettämiskerran jälkeen
luulin/ajattelin, että en enää koskaan petä.. ja
petin silti.. joskin vasta seitsemän vuoden
jälkeen, mutta silti. Eli en voi luottaa itseeni.
Olen tehnyt nyt saman tempun nyt kaksi kertaa,
miten voisin luottaa siihen, että en tekisi sitä
enää koskaan? Miten voin olla varma, etten taas
esim. seitsemän vuoden kuluttua petä taas?
Etten loukkaa taas minulle tärkeää ihmistä.
Voin kertoa, että kun on jotakuta pettänyt ja
anteeksi sen saanut, se ei todellakaan helpota
tilannetta: se päinvastoin madaltaa rimaa:
helpompi lähteä taas luvattomille teille, kun on
aikaisemminkin saanut anteeksi. En halua sellaista
elämää itselleni. Enkä myöskään kenellekään
muulle. Siksi en haluaisi enää suhdettamme jatkaa.
On niin paljon helpompaa aloittaa jonkun toisen
kanssa "puhtaalta pöydältä".
Ja on tässä muutakin kun vaan tämä pettämisjuttu.
Olemme näiden vuosien aikana miehen kanssa
kasvaneet yhteen, sellaiseen
toveruuteen/ystävyyteen. Mieheni ei kiinnosta
minua enää seksuaalisesti, hän tuntuu lähinnä
isältä/veljeltä.. ystävältä. Ja se on varmaan
ajanut minutkin tähän tilanteeseen: pettämään.
Mies kyllä tuntee minua kohtaan kaikkea muutakin.
Ja näin kun ajattelen.. miten olen nyt harrastanut
seksiä nyt pettäessäni toisen miehen kanssa.. se
on just sellaista seksiä mitä haluan.. Ja ihan
erilaista, mitä ollaan koskaan mun miehen kanssa
tehty.. kuten katsekontakti, tuhmat puheet
samalla.. intohimoinen suutelu.. En kertakaikkiaan
pysty edes kuvittelemaan tekeväni miehenki kanssa
mitään sellaista.. se ei vaan jotenkin "sovi"
meille.. ja kahdeksan vuoden jälkeen.. muuttaa nyt
seksielämänsä ihan erilaiseksi.. tuntuu niin
mahdottomalta ajatukselta. Ja kuten sanottu, koska
välitän miehestäni hirveästi ystävyystasolla,
mulle on vaikeaa ajatella yleensäkään mitään
seksitouhuja enää sen kanssa.. saati sitten
avioliiton jatkamista.
Kuulostaako tää ihan sekavalta?
Kiitos! Kiva että saa välillä muunlaisiakin
kommentteja..
Olen kyllä sanonut miehelleni jo useampaan
otteeseen, että mulla ei oo enää aikomustakaan
palata. Turhaa ei saa antaa toiselle toivoa. Mies
kuitenkin on täysin varma, että tulen katumaan
päätöstäni ja palaan hänen luokseen.
Ollaan asuttu erossa nyt vasta kuukausi ja mies on
ihan hermona, kun en oo vielä palaamassakaan sen
luo. Se ei tosiaankaan tahdo käsittää sitä että en
ole sitä tekemässä vaan haluan jatkaa elämääni
ilman sitä.
Ehkä tämä mieheni "roikkuminen" johtuu siitä, kun
sillä ei oo yhtään kaveria, se on elänyt vaan
mulle ja mun kanssa. Mä oon ollu sille koko
maailma. Ja nyt mua ei enää ole. Mutta mä en halua
olla sille sellainen "maailma", mikä oon tähän
mennessä ollu. Se on ansainnu paremman.
Enkä usko että pettämisen jälkeen parisuhde voi
enää toimia. Ei ainakaan niinkuin sen
ihannetapauksessa pitäisi.
Ei enää ihmetytä ollenkaan!!!
( ehkä tämä mieheni "roikkuminen" johtuu siitä,
kun sillä ei oo yhtään kaveria, se on elänyt vaan
mulle ja mun kanssa. Mä oon ollu sille koko
maailma. Ja nyt mua ei enää ole. Mutta mä en halua
olla sille sellainen "maailma", mikä oon tähän
mennessä ollu.) Ja viel kaupanpäälle se, et oot
sen "eka kerta ja ainut" ja n. 18v:stä yhessä...
Karu totuus, että tollaset "ensi rakkaudet" ei
toimi ikinä!
99% todennäköisyydellä homma kusee joskus, ihmeen
kauan kestäny toi teijänkin....
Oikeen sääliks aina käy ku joku sanoo, että ollaan
oltu yhes niin ja niin monta vuotta nuoresta
asti... tietää aina, et homma kusee joskus...
yleensä viel just tollei... ei hyvä!!!
Onko ihmiset todellakin NIIN pehmeitä, et ku
tilaisuus tulee, ni pakko mennä yhteen, jos
vähänkin siltä tuntuu???
En nyt sano, että sinkku meininkikään mitään
juhlaa olis, mutta eipähän tuu petettyy ketään, ku
pitää tiukan linjan!! KAIKKI TAI EI MITÄÄN!!
Onhan tossa mullakin silloin tällöin kaikkee
tytsyy pyöriny, mut multa löytyy sentään luonnetta
sanoo suoraan, et EI!! Seurustelulle, koska se ois
vaan sellasta, et ku ei nyt parempaakaan oo
tarjolla!!!
Selkä rankaa tohon touhuu... mielummin koko elämä
yksin, jos ei löydy 100% kiinnostusta!!
Toi sun "äijähän" on täys urpo... sori vaan... ei
tollai roikkuminen oo terveellistä vaik
olisittekin onnellisesti naimisissa!!!
Paha paikka... tollei tossa just käy ku ei oo
mitään muuta elämässä... kylmä linja vaan, jos ei
tajua selvää puhetta, ni oma vika, jos menee narun
jatkoks ni se on luonteen heikkoutta!!! Minkäs
teet... on sitä itsestäkin tuntunu, että maailma
kaatuu päälle... mut se kuuluu alle 20v
touhuihin... jotain pitää oppiakkin!!
Eihän se toinen oo ku ihminen, eikä ne lopu tältä
pallolta kesken!!!
Ei sitä että tekosi olisi oikeutettu... tehty mikä
tehty, siitä pitäis jotain kyllä oppia...
Olen täysin samaa mieltä kanssasi siinä, että
ennemmin yksin vaikka sitten koko elämä kuin
pettää toista yhä uudelleen ja uudelleen.
Ja suoraan sanottuna.. mieheni
minussa "roikkuminen" alkoi lopulta lievästi
sanottuna tuntua AHDISTAVALTA!!
Ehkäpä siitä syystä hän haluaisikin niin
epätoivoisesti vielä liittoamme jatkaa.
Jos kerran et välitä miehestä (enää) oikeastaan
ollenkaan - tunnet korkeintaan jonkinlaista
sääliä juuri sen verran, ettet enää haluaisi
loukata häntä, olethan monasti ollut aiemmin
valmis pettämäänkin häntä - miksi ylipäätään olet
suhteessa?! Miksi olet suhteeseen alunperin
ajautunut? Ex:n aiheuttamia sydänsuruja
paikataksesiko olet tarttunut tuohon mieheen? Ja
kuitenkin jo suhteen alkuvaiheessa tarttunut
mahdollisuuteen harrastaa seksiä vielä ex:nkin
kanssa?
Kummallista.
Luulisi olevan helppoa tehdä toiselle selväksi,
että parasta on ero, sillä tunteet ovat täysin
kylmettyneet... Niinhän sinun tilanteessasi on
käynyt. Vaikuttaa siltä, että olet toisen kanssa
lähinnä velvollisuudentunnosta ja että sinua
tavallaan ärsyttää, että miehesi on noin
anteeksiantavainen, kiltti ja jalo. Säälittävä
toisinsanoen, sinun mielestäsi.
Miehesi ansaitsee parempaa, ja tiedät sen
itsekin. Ota, jätä, lähde!
Luin nyt noita muitakin kommentteja, ja täytyy
sanoa, että kummastelen vieläkin enemmän...
miestäsi! Miten joku voikin olla noin
riippuvainen toisesta, ettei tajua edes omaa
parastaan?! Vaikuttaa jo sairaalta tuollainen
kiinnittyminen toiseen ihmiseen. Enpä
ihmettelisi, jos sinä olisit seuraavan
mustasukkaisuussurman kohde.
Kuten tiedätkin, parasta olisi ollut erota jo
ajat sitten, mieluiten ennen ensimmäistä
pettämistä... silloin ei olisi tarvinnut käydä
tätä keskustelua pettämisestä...
Tiedän olevani tuo mies, josta tässä on käyty
keskustelua. Sanompahan vaan, että kaikki on sen
vaimoni ekan pettämisen jälkeen mennyt todella
hyvin ja olen viimeiset vuodet luottanut häneen
100 %:sti. En ole epäillyt hetkeäkään hänen
uskollisuuttaan. Kunnes tänä syksynä kaikki
kaatui päälle.
Pohjimmiltaan vaimoni on ihana ihminen ja olen
ollut hänen kanssaan niin onnellinen kuin mies
vain voi olla. Myös hän on tähän asti vannonut
rakkauttaan, mutta sitten vaan yhtäkkiä KLICK!!
ja kaikki oli toisin.
Mielestäni kaikilla, jotka pettävät puolisoaan,
täytyy olla jonkunasteinen tunnevamma. Sillä jos
omassa päässä kaikki on hyvin ja on sinut itsensä
kanssa, ei tarvitse hakea vieraissakäynnillä
mitään pönkitystä itsetunnolleen. Vaikken mikään
psykologi olekaan, olen vahvasti sitä mieltä,
että kaikki tällaiset tunnevammat ovat lähtöisin
lapsuudesta. Jos suhde vanhempiin on ollut
sellainen, että lapsi ei ole oppinut luottamaan
heihin eikä kunnioittamaan heitä, seuraukset
näkyvät aikuisiällä. Ja pettämisessähän on kyse
juuri siitä, ettei osaa kunnioittaa puolisoaan
riittävästi, eikä pettäjä tunne riittävää
luottamusta puolisoaan kohtaan.
Mutta onko tällaiselle tunnevammaisuudelle mitään
hoitoa tai apua saatavissa? Ehkä ei, mutta jos
joku tietää, neuvoja otetaan vastaan...
Oletko tosiaan Kirsikan mies? Tai joku
samanlaisessa tilanteessa oleva? Herää ihmeessä
mikä on tilanne. Sinua on petetty. Jos toinen
kertoo sen ja on päättänyt lopettaa suhteenne
sinun vain täytyy hyväksyä tilanne. Toista ei voi
omistaa eikä toisen pitkälle menevä ymmärtäminen
voi suhdetta pelastaa.
Menemättä siihen millaisia ihmisiä ovat pettäjät
tai miksi he sitä tekevät, on se sinua kohtaan
loukkaus joka tapauksessa. Jos nyt hyväksyt asian,
se kaatuu päällesi joku päiviä myöhemmin. Sinä
ansaitset toisenlaisen suhteen, usko vain,
jälkeenpäin ihmettelet miksi tämän harkitsit
suhteen jatkamista.
Kyllä se on mun mies..
..eikä se vieläkään oo muuttanut mielipidettään
asiasta, vaikka on lukenut kaiken tämän!!!
mielipidettäni täysin ulkopuolisten ihmisten
neuvosta? Kukaanhan ei voi ymmärtää tilannetta
täysin, jos ei henk.koht. tunne ihmistä. Ja
ventovieraiden ongelmiinhan on tosi helppo sanoa
oma painava sanansa, koska asia ei itseä
läheisesti kosketa. Minäkin olen aina ajatellut
asioista juuri samoin kuin suurin osa ihmisistä
tällä palstalla. Mutta kun tilanne sattuu omalle
kohdalle, asiat ovatkin paljon
monimutkaisempia...