Olen lukenut tätä palstaa jo jonkun aikaa, koska itseäni avioero ilmiönä suomalaisessa kulttuurissa kiinnostaa. Itse en koskaan ole ollut naimisissa enkä edes kihloissa joten kenenkään valintoja en tässä tuomitse. Kuitenkin suomalaisten suhtautuminen avioliittoon on muuttunut, koska mitä täältä on lukenut ihmiset eroavat jo pelkästään sen takia, että mies/nainen ei ole tarpeeksi kiinnostava?
Itse arvostan avioliittoa erittäin korkealle ja suhtaudun siihen samalla vakavuudella kuin esim. yrityksen pyörittämiseen. Ei sitä niin vaan lopeteta kun asiat eivät suju vaan uusia ratkaisuja etsitään asioiden parantamiseksi. Avioliitto on nimenomaan "liitto" jossa ihmiset sitoutuvat auttamaan toisiansa elämän "yrityksen" pyörittämisessä. En usko, että rakkaus on tarpeeksi tälläisen liiton pyörittämiseen vaan ennen kaikkea asenne ja sitoutuminen. Miksei suomalaisessa kulttuurissa sitouduta?
Siksi korostan tässä suomalaista kulttuuria, koska tunnen ihmisiä ympäri maailmaa ja esimerkiksi aasialaisissa kulttuureissa ihmiset menevät naimisiin todella nuorena toisiaan kunnolla tuntematta, mutta silti vuosienkin jälkeen ovat yhdessä ja oman näkemäni perusteella vielä onnellisia. Toisia opitaan rakastamaan ja avioliittoon todellakin sitoudutaan loppuelämäksi.
Onko naimisiin menosta tullut Suomessa vain ns. pakollinen päivä, joka voidaan myöhemmin mitätöidä ilman sen suurempia selittelyjä? Missä on suomalainen sisu avioliittoissa? Vielä uskomattomamman asiasta tekee se, että meillä on valinnan vapaus mennä naimisiin kenen tahansa kanssa, joten miksi valita kumppani joka ei ole kykenevä avioliiton bisnestä pyörittämään?
Olisi kiva tietää onko tässä asiassa kanssani ketään samoilla linjoilla ja mitä tälläinen ajattelutapa herättää suomalaisissa.
Itse arvostan avioliittoa erittäin korkealle ja suhtaudun siihen samalla vakavuudella kuin esim. yrityksen pyörittämiseen. Ei sitä niin vaan lopeteta kun asiat eivät suju vaan uusia ratkaisuja etsitään asioiden parantamiseksi. Avioliitto on nimenomaan "liitto" jossa ihmiset sitoutuvat auttamaan toisiansa elämän "yrityksen" pyörittämisessä. En usko, että rakkaus on tarpeeksi tälläisen liiton pyörittämiseen vaan ennen kaikkea asenne ja sitoutuminen. Miksei suomalaisessa kulttuurissa sitouduta?
Siksi korostan tässä suomalaista kulttuuria, koska tunnen ihmisiä ympäri maailmaa ja esimerkiksi aasialaisissa kulttuureissa ihmiset menevät naimisiin todella nuorena toisiaan kunnolla tuntematta, mutta silti vuosienkin jälkeen ovat yhdessä ja oman näkemäni perusteella vielä onnellisia. Toisia opitaan rakastamaan ja avioliittoon todellakin sitoudutaan loppuelämäksi.
Onko naimisiin menosta tullut Suomessa vain ns. pakollinen päivä, joka voidaan myöhemmin mitätöidä ilman sen suurempia selittelyjä? Missä on suomalainen sisu avioliittoissa? Vielä uskomattomamman asiasta tekee se, että meillä on valinnan vapaus mennä naimisiin kenen tahansa kanssa, joten miksi valita kumppani joka ei ole kykenevä avioliiton bisnestä pyörittämään?
Olisi kiva tietää onko tässä asiassa kanssani ketään samoilla linjoilla ja mitä tälläinen ajattelutapa herättää suomalaisissa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä minullakin on sellainen käsitys, että nykyisin jos ongelmia ilmenee avioliitossa, niin ratkaisu ongelmiin on ero. Tämä on minulle hyvin vieras ajattelumalli. Itse ajattelen, että jos on ongelmia, niin niistä tulisi selvitä yhdessä aviopuolisoina. Oma mieheni on herkkä turvautumaan tuohon eroajatukseen, mutta kerta toisensa jälkeen olen pyrkinyt selittämään hänelle, että parempi ratkaisu on kumppanuus ja ongelmien ratkominen ja voittaminen yhdessä. Olen kerran aiemmin eronnut enkä silloinkaan omasta tahdostani. Pari kolme vuotta anelin ja pyysin silloista miestäni lähtemään kanssani ammattilaisen puheille selvittämään ongelmiamme, mutta hän ei suostunut, vaan valitsi lähteä pois. Koskaan emme todella käsitelleet ongelmia. Minusta eropäätöksen takana tulisi olla todellisia, vakavia ongelmia...ei sellaisia, että onpas elämä haastavaa tai kylläpä tuo asia ärsyttää puolisossa tai onpas kotona tylsää yms...jos nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole vakavia. Vakavat ongelmat ovat ihan toista luokkaa...väkivalta (henkinen tai fyysinen), juoppous/päihteet, toistuva pettäminen. Minä haluan nähdä avioliiton edelleen tietynlaisena marttyyriutena minä kristillinen kirkko on sen vanhastaan nähnyt...jossa puoliso asetetaan omien tarpeiden edelle kuten Kristus esimerkillään opetti (tässä ajattelen vertausta Kristus=sulhanen ja seurakunta=morsian).
Avioliitossa puolisosta paljastui yllättäviä piirteitä, jotka hän on alussa pystynyt salaamaan eli henkinenväkivalta.
Uskon, että liian helposti ei kukaan eroa, vaikka se ulkopuolisista siltä näyttäisi.
Minä en usko, että liian helposti erotaan. Se on nyt vain mantra, jota joka puolella hoetaan. Ei ero ole mikään pikku juttu kenellekään (joitakin tapauksia lukuun ottamatta). Mutta sitä vastoin uskon, meillä on elintaso noussut, koulutustaso noussut, olemme itsenäisempiä omassa elämässämme, ja ennen kaikkea varsinkin nuorempi sukupolvi haluaa laatua omalta elämältä. Ja, jos tämä laatukriteeri ei toimi omassa liitossaan, niin silloin lähdetään eroamaan. Juurikin näistä edellä mainituista syistä. Ja nykyään suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa ei myöskään ole enään häpeä erota, joka omalta osaltaan varmasti vaikuttaa erotilastoihin.
Olen ihan samaa mieltä tosta avioeron hyväksyttävyydestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kuitenkin samaan aikaan mietin, että miksi avioliitton takaovi on niin helposti avattavissa ja siitä on ihan ookoo mennä ulos. Tottakai ymmärrän tapaukset joissa on väkivaltaa ja jompi kumpi joutuu pelkäämään henkensä puolesta.
Mielestäni avioeron hakemisesta ja hyväksymisestä pitäisi tehdä pitempi ja vaikeampi prosessi, jolloin ihmiset todellakin miettisivät onko avioliitto vielä pelastettavissa ja samaan aikaan myös itse avioitumista mietittäisiin tarkemmin.
Minäkin luulen että monet erot olisi olleet korjattavissa ja että korjaaminen olisi osapuolten kannalta parempi ja rakentavampi vaihtoehto. En kuitenkaan kannata eroamisen vaikeuttamista vaan kannatan ihmisten omaa vapautta ja vastuuta elämästä. Suomessa yritetään ongelmia korjata aina säännöillä ja sääntöjä on jo ihan liikaa.
Itse olen miettinut avioliittoa lupauksen kannalta. Pidän nimittäin muutenkin lupaukseni joten miksi tämä lupaus olisi jotenkin heikommassa asemassa. En kylläkään ihan tarkkaan muista mitä tuli luvattua.... Olisiko se ollut jotain "..tahdon rakastaa....". Lupaus on mielestäni siis tahtotilan ylläpitäminen. Jostain syystä tämä lupauksesta kiinni pitäminen on minulle hyvin tärkeää. Haluan olla sanani mittain mies vaikka sanat tuli lausuttua jo hyvin kauan sitten.
"Ei sitä niin vaan lopeteta kun asiat eivät suju vaan uusia ratkaisuja etsitään asioiden parantamiseksi"
Jos vain toinen etsii uusia, tai ylipäänsä ratkaisuja asioiden parantamiseksi/korjaamiseksi, ei liitto toimi. Molemmilla pitää olla yhteisymmärrys ja tahtoa.
Itselläni oli kuitenkin aivan liikaa sisua ja yrittämistä ex-liitossani. Meni monta vuotta ennen kuin ymmärsin erota. Liitossa ei ole "kaikki hyvin", jos vain toinen ajattelee näin.
Se on ihan totta ja tällä herättelenkin koko avioliitto ajatusta ylipäätään. Että molempien osapuolten tulisi tehdä töitä liiton pysyvyyden eteen, ei kukaan yksin kaikkea pysty tekemään.