Muutto uudelle paikkakunnalle

Heittäkäähän ideoita mitä pitäisi ottaa huomioon kun muutta toiselle paikkakunnalle, että ei tapahtuisi totaalieristymistä, näin sinkkuna. Eli muutan uudelle paikkakunnalle, jossa minulla ei ole ennestään yhtään tuttua. Mitä nyt muutamia tulevia työkavereita tunnen, mutta he eivät ole lähelläkään omaa ikäluokkaa. En ole nyt muuttamassa helsinkiin tai muihinkaan suuriin kaupunkeihin, vähän pienemmälle paikkakunnalle, jota kuitenkin voi kaupungiksi kutsua. yli 50 000 asukasta.

Itsellä tulee ensimmäisenä mieleen se, että en muuta kauas keskustasta. Virhe, jonka olen tehnyt viimeisessä kahdessa paikkakunnan muutoksessasi. Nyt ajattelin muuttaa ihan keskustan tuntumaan. Vähänhän tässä joutuu tilasta tinkimään tai vaihtoehtoisesti maksamaan enemmän. Nykyisellä kylällä alle 30 000 asukasta olen huomannut, että tämä asuminen yli 10 km "keskustasta" passivoi.

Oisko mitään muita hyviä ideoita, joita kannattaa pitää mielessä asuntoa valitessa tai muutenkin elämää suunnitellessa?
8327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Ohoh, sori luulin että kysyit neuvoa mihin muuttaa, ei tullut luettua loppuun.

    Äänestä

  • Paikkakunta on valittu, sitä ei voi muuttaa. Ja Helsinki ei ole mahdollisuus, sieltä vain ei saa töitä. Tai siis töitä saa, mutta ei toistaiseksi sellaisia, mitä haluaisin tehdä ja josta sais riittävää palkkaa.

    Äänestä

Asunto keskustasta tai muuten elävältä alueelta, ei missään tapauksessa pidä hautautua lähiöön ellet halua loppuelämääsi viettää pohtimalla uskaltaako lähteä risteilylle vai ei.

Äänestä
  • Ensinnäkin lähiöissä asuminen on huomattavasti edullisempaa kun mitä kaupunkien keskustoissa. Ja mitä siellä keskustassa muka on niin ihmeellistä, että siellä olisi välttämätön pakko asua?

    Kyllä lähiöistä pääsee myös bussilla keskustaan ja monista ihan jopa 10 min. välein.

    Äänestä

Mitä harrastat? Tunget vaa itsesi kaikkiin harrastusjutskiin.

Mun mielestä ei kannata "ylenkatsoa" työkavereiden sosiaalistavaa puolta vain siksi, että ne on eri-ikäisiä. Onhan niillä varmaan omissa ympyröissään sunkin ikäsiä, johon voi tutustua. Kun muutin itse töiden perässä vieraalle paikkakunnalle, otin vastaan kaikki työkavereiden kutsut milloin mihinkin, enkä välittänyt, vaikka työkaveri ois voinut ikänsä puolesta olla isovanhempani.

Äänestä

Muutin landelta kaupunkiiin eli turkuun 2 vuotta sitten ja aloin heti saamaan naisia. Landella ei pahemmin naisia ollut. Baareihin vaan ja harrastuksiin niin saat kavereita. Tyttöystävän löysin 7 kk sitten.

Äänestä
  • Sit toisaalta on koko ikänsä kaupungeissa asuneita miehiä, joilla ei koskaan ole ollut naista eikä luultavasti tule olemaankaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies30w. kirjoitti:

Heittäkäähän ideoita mitä pitäisi ottaa huomioon kun muutta toiselle paikkakunnalle, että ei tapahtuisi totaalieristymistä, näin sinkkuna. Eli muutan uudelle paikkakunnalle, jossa minulla ei ole ennestään yhtään tuttua. Mitä nyt muutamia tulevia työkavereita tunnen, mutta he eivät ole lähelläkään omaa ikäluokkaa. En ole nyt muuttamassa helsinkiin tai muihinkaan suuriin kaupunkeihin, vähän pienemmälle paikkakunnalle, jota kuitenkin voi kaupungiksi kutsua. yli 50 000 asukasta.

Itsellä tulee ensimmäisenä mieleen se, että en muuta kauas keskustasta. Virhe, jonka olen tehnyt viimeisessä kahdessa paikkakunnan muutoksessasi. Nyt ajattelin muuttaa ihan keskustan tuntumaan. Vähänhän tässä joutuu tilasta tinkimään tai vaihtoehtoisesti maksamaan enemmän. Nykyisellä kylällä alle 30 000 asukasta olen huomannut, että tämä asuminen yli 10 km "keskustasta" passivoi.

Oisko mitään muita hyviä ideoita, joita kannattaa pitää mielessä asuntoa valitessa tai muutenkin elämää suunnitellessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu