Tapio Lampinen, joka tunnetaan yhtenä kirkkososiologian uranuurtajana Suomessa, esitti muutaman vaihtoehtoisen skenaarion vuonna 2004.
"Ensimmäisen skenaarion mukaan ateistisen suuntauksen valta kasvaa ja kirkon heikkenee. Toiseksi mahdolliseksi näkymäksi Lampinen hahmotti sen, että Suomesta tulee yhä monikulttuurisempi. Maahan ja etenkin pääkaupunkiseudulle muuttaa runsain määrin väkeä ulkomailta."
No, miten ennustus on toteutunut?
”Ateismista ei kuitenkaan ole tullut trendiä. Se on pysynyt elitistisenä ajatteluna, joka ei kokoa suuria joukkoja.” Yllätyksenä Lampinen näkee ilmiön, joka on ollut viime vuosina vahvassa nousussa. ”Agnostikot suosivat kirkkoa. Tämä on uutta."
Entä se monikulttuurisuus?
”Tässä olin osin väärässä. Moni maahanmuuttaja on löytänyt paikkansa luterilaisen kirkon sisältä.” Lampisen mukaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluu kristillinen usko. Maahanmuuttajat arvostavat omaa ja muiden uskonnollista identiteettiä ja siksi tukevat kirkon asemaa. Esimerkkinä tästä Lampinen mainitsee keskustelun uskonnonopetuksesta.
Niin, uskonnonopetus monikulttuurisessa ympäristössä?
”Suomi on aina ollut monikulttuurinen maa. Meillä on ollut ja on ortodoksinen ja ruotsinkielinen vähemmistö. Tiedämme, että vähemmistöjen oikeuksista huolehtiminen maksaa, ja niin on tahdottu tehdä.” Lampinen huomauttaa, että kun maahanmuuton kasvuun alettiin Suomessa varautua, halusi valtiovalta tuolloin huolehtia siitä, että koululaiset saavat opiskella koulussa omaa uskontoaan. ”Nyt sitten puhutaan taloudesta ja säästösyistä. Mikäli uskonnonopetukseen tulee muutos, tulkitsen niin, että monikulttuurisuutta tukeva järjestely halutaan purkaa. Tämä suuntaus on nurinkurinen.”
http://www.esse.fi/1253-uskonto-nayttaa-voimansa
Sosiologin viimeisimmästä kommentista voi vetää vain sen johtopäätöksen, että vapaa-ajattelijoiden toiminta on suunnattu monikulttuurista ja moniarvoista yhteiskuntaa vastaan. Kaikki halutaan maailmankatsomuksellisesti ajaa yhteen muottiin yhdenmukaistetulla elämänkatsomustiedolla.

Vastaukset 18
Vanhimmat
"ET:n ylivertaisuuden puolustajat voisivat selittää, miksi Suomessa edelleen on vapaa-ajattelijoiden kaltaisia fanaatikkoja, jos ET:n pitäisi kasvattaa tasapainoisia ja kaikkia katsomuksia kunnioittavia ihmisiä"
Osa mielipidekirjoitusta uusimman Kirkko ja kaupunki -lehden takasivulta.
http://www.kirkkojakaupunki.fi/
Sosiologi Lampisen puheet ovat subjektiivista mutu-tuntumaa.
Annan linkin toiseen keskustelun avaukseen, jossa annetaan vastaus tuohon mielipidekirjoitukseen jonka loppukaneetin, viimeisen kappaleen, tähän lainasit. Vastaus tuohon lainaamasi osaan on antamani linkin toisen viestin lopulla.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12088166
"Ateismista ei kuitenkaan ole tullut trendiä. Se on pysynyt elitistisenä ajatteluna, joka ei kokoa suuria joukkoja"
Mikä on suuri joukko? Vuodesta 2004 vuoteen 2013 evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärä Suomessa on vähentynyt n. 340 000 hengellä (eronneet - liittyneet eli nettovähentymä) Prosenteissa muutos on ollut 83,6% -->75,2 % eli -8,4% yksikköä. Mikään ei osoita, että kehityksen suunta olisi muuttumassa, eivät edes kirkon omat arviot. Luvut Wikipediasta.
Onko kirkosta eroaminen samaa kuin ateismin kasvu? Ehei.
Olet oikeassa, ei ole. Ateistit vain eroavat kirkosta kun itsenäistyvät.
Valtaosa kirkon jäsenistä on ateisteja. Eli ateismi ei ehkä kasva koska se on suurin ihmisryhmä jo valmiiksi. Tämä selittää myös sen miksi uskonnottomien ja luterilaisten välillä ei ole kovin suurta ÄO eroa uskonnottomien eduksi. Ateistit kirkossa nostaa kirkon jäsenten keskimääräistä ÄO ylöspäin.
Kuvaako kirkosta eroaminen sitten uskonnollisuuden kasvua?
Ei enkä niin väittänytkään eikä edes Lampinen. Mutta sinä väitit sen kuvaavan ateismin kasvua. Puutuin siihen.
Totta, mutta kirkon, istituution, arvostuksen ja merkityksen laskusta se kertoo.
Jo vuosikausia sitten piispa G. Björkstrand ennusti, että kirkon jäsenosuus putoaa 65%:een v. 2025 mennessä. Aika hyvin taitaa osua kohdalleen, vaan eipä siihen suuria ennustajanlahjoja tarvittu.
Ei se olekaan.
Mutta valtiokirkon kannalta on aivan sama,oliko eroaja ateisti vai uskovainen. Lähti mikä lähti, vei verotuotot mennessän ja murensi kirkon arvovaltaa yhteiskunnassa.
Lampinen on tyypillinen kristitty joka kuvittelee omien harhojensa olevan totuus. Sitten kun katsotaan lukuja niin kirkko menettää jatkuvasti asemaansa. Mahtaa Lampista mietityttää miksi ihmiset eroavat kirkosta, ei heistä muslimeja tule.
Monikulttuurisuus on typerää, kulttuurit ovat mitä ovat ja jos jokin kulttuuri on tuhoutuakseen niin tapahtukoot. Yhteiskunnan ei tule puuttua kulttuureihin millään tavalla ei tukemalla muttei myöskään estämällä.
Hyvä että tännekin tulee asiallista tietoa uskontotilanteesta. Tuntuu että yleensä on vain tietyn ryhmän tavoitteisiin sopivaa tietoa tarjolla. Se ärsyttää.
Melkoista aivopierua vaatii pokkana selittää että uskonnollisuuden vähentyminen onkin sen lisääntymistä.
Uskislogiikalla tuo toki onnistuu :))
Jospa kuitenkin lukisit sosiologin jutut ensin. Hätäinen aivopieruista puhuminen on aivopieru.
Nasse on oikeassa, Suomessa ei todellakaan uskonnollisuus ole lisääntynyt ja kaikki luvut tukevat tätä väitettä. Kysymys on sitten eri asia onko aitokristityt entistäkin hullumpia kuin ennen. Eli on hihhuloituminen kärjistynyt.
Hätäinen hihhuloinnista puhuminen on hihhulointia.
Ei ole hihhulointi on synonyymi uskovaisten mekastukselle. Siis ihan alunperinkin tarkoitti tätä ja tarkoittaa edelleen.
Ottakaa huomioon
>>>Suomessakin uskonnot pitävät pintansa. 27% ja on nyt ehkä 23-24%.
Alla kaavio, miten usko raamatun muutamaan asiaan oli vähentynyt 2007=>2011
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/9F631B43F474D7AAC22579FE00228AA3/$file/KT%20kuvio2-1.jpg
Lisäksi täytyy muistaa, että tuossakin kaaviossa osa piti asioita vain todennäköisenä ei siis ehdottoman varmana, mutta suunta on selvääkin selvempi.
Emeritusarkkipiispa John Vikström oli suorasanaisempi sanoessaan että nykykehitys on kirkolle aikapommi. Nuoret lähtee ja vanhat jää.
"Emeritusarkkipiispa John Vikström on hyvin huolissaan siitä, että Suomeen on kasvanut sukupolvi, joka on vieraantunut, tai vieraantumassa kirkon perinteistä. Helsingissä enää alle puolet lapsista kastetaan evankelisluterilaiseen kirkkoon:
- Tässä piilee aikapommi ja se on todella vakava asia. Kirkosta eroavat ovat näitä nuoria ikäluokkia ja kun seuraavat nuoret tulevat samaan ikään, he käyttäytyvät samalla tavalla, sanoo Vikström."
Kirkolta on siis tippunut pohja alta ja kirkko menee vähitellen hautaan vanhemman kannattajakuntansa mukana.