En tiedä onko tämä oikea palsta tälle aiheelle, mutta yritän kuitenkin. Ongelmanani on aikuinen tyttäreni, joka ei tunnu aikuistuneen ja vaikuttaa minun ja hänen isänsä avioliittoon.
Tämä aikuinen tytär asuu kyllä toisella paikkakunnalla mutta tulee joka viikonloppu kotiin. Eniten minua vaivaa se että hän kotiin tullessaan tahtoo tulla meidän sänkyymme nukkumaan. Ja tämä ei ole provo. Lisäksi hän suttuu jos emme ole kotona kun hän tulee tai jos suunnittelemme jotain muuta.
Tiedän että tähän olisi pitänyt puuttua jo ajat sitten.
Tämä aikuinen tytär asuu kyllä toisella paikkakunnalla mutta tulee joka viikonloppu kotiin. Eniten minua vaivaa se että hän kotiin tullessaan tahtoo tulla meidän sänkyymme nukkumaan. Ja tämä ei ole provo. Lisäksi hän suttuu jos emme ole kotona kun hän tulee tai jos suunnittelemme jotain muuta.
Tiedän että tähän olisi pitänyt puuttua jo ajat sitten.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jatkan vielä että miten tästä meidän sänkyyn tulemisesta voisi sanoa.. tiedän, että olisi pitänyt sanoa aiheesta jo kun tytär meni yläasteelle tai niissä main. Mutta nyt se on ikäänkuin muuttunut normaaliksi tavaksi toimia meidän perheessämme ja siihen puuttuminen ei tunnu onnistuvan
Mikähän sinun oma tämän koko sopan keittämisessä on ollu
Hei, varmasti aika suuri on ollut osani tässä en yritä sitä kieltää. Valitettavasti olen myöntänyt tilanteeni itselleni vasta nyt. Tiedostan, että jotain olisi pitänyt tehdä jo paljon paljon aiemmin.
Ei asiasta kuitenkaan kannata liian isoa ongelmaa paisutella. Länsimaisessa kulttuurissa lapset nukkuvat eri vuoteessa kuin vanhemmat. On kulttuureja, joissa perhe voi nukkua yhdessä. Hoidatte asian, mutta ei kyse ole nyt mistään maailman lopusta, hyvänen aika sentään.
Hei! Tuolta Perhe-osastolta saattaisit löytää kohtalotovereita, joilla on huolia lapsistaan.
Kyllä teidän pitää ehdottomasti vetää raja siihen, että samaan sänkyyn ei enää tulla. Älä välitä, jos hän suuttuu. Varsinkin kun perhe on tytölle näin tärkeä, ei suuttumisesta seuraa mitään pysyvää välirikkoa kuitenkaan, ja aikansa mietittyään hän ymmärtää asian. Voitteko järjestää hänelle oman huoneen vierailuja varten? On syytä selittää tämä asia selvästi ja kiertelemättä, ja helpompikin sanoa suoraan kuin yrittää maanitella tai vihjailla.
Sitten kun sänkyasia on puhuttu, on vuoro auttaa häntä muutenkin itsenäistymään
Hänellä on oma huone, kaikki siellä paikoillaan niin kuin on ollut hänen vielä kotona asuessaan. mutta taidat olla oikeassa, ei ole muuta ratkaisua kun suora ja jämäkkä puhuminen.
Ymmärtääkö tyttö itse olevansa tässä kohdin sosiaalisesti lapsen asteelle jäänyt tai jotenkin hieman vinksahtanut? Psykologin tai psykiatrin kanssa juttelu voisi olla paikallaan. Tytöllä saattaa olla jokin sellainen ongelma, jota ei ole toistaiseksi tunnistettu, esim. lievä autismi?
Ei tunnu ymmärtävän. Nyt on asiasta vähän yritetty puhua mutta kieltää asiassa olevan mitään outoa. Kun jatkoimme alkoi kovaäänisesti itkeä ja kysyä mihin menee kun ei ole enää kotiin toivottu. Selitimme ettei siitä ole kyse vaan ainoastaan tästä sänkyasiasta joka on outoa.
Omanne ja tyttärenne elämänlaadun takia jo puuttukaa nyt asiaan tosissaan!
Tuo EI ole normaalia. Vaikea sanoa muuta kun ytärtänne ja teidän taustojanne ja tilannettanne en tunne.
Jos kotona asiaa ei saada selvitetyksi, on todella jo hyvin korkea aika hakea apua ulkopuolelta!
Nyt napakasti asiaan kiinni! Mikään varovainen vihjailu ja tyttären itkupuuskiin taipuminen ei johda mihinkään.
Jostain syystä tuli heti mieleen, että tyttärellänne voi olla jotain traumoja lapsuudesta tai jopa ihan lähimenneisyydestä ja kaipaa teiltä turvaa. Vaikeaa tietenkin jos tyttö ei suostu kertomaan syytä tähän ja pitää sitä normaalina. Olen itse vielä melko nuori (23v) ja vasta esikoistani odotan, niin en pysty vanhemman näkökulmaa asiaan antamaan. Mutta jollain tavoin yrittäkää saada selville, onko kyseessä tyttärenne henkinen terveys eikä uskalla vain kertoa siitä
Onko tytär lievästi kehitysvammainen? Vaikka kyllä hekin ymmärtävät sen, etteivät vanhempien sänkyyn tunge. Keskustelkaa älkääkä antako periksi, vaikka tytär itkisi tai lähtisi kiukuissaan kotiinsa. Älkää missään tapauksessa kohdelko tytärtä kuin pikkulasta, esim. älkää kuoriko perunoita valmiiksi lautaselle, tai jotain vastaavaa. Mieleen tuli myös, että ei kai tyttärellä ole kroonista mielenterveysongelmaa? Skitsofreniassa ainakin joskus sairas taantuu ihan lapsen tasolle.
Ei ole kehitysvammaisuutta, eikä mitään ainakaan kovin näkyvää mielenterveysongelmaa. Fiksu tyttö on, kouluttautunut korkealle ja pärjää elämässä. En haluaisi tehdä tästä suurta ongelmaa, mutta tuntuu, että liiallinen takertuminen meihin vaikeuttaa myös sitä ettei tyttö löydä kumppania.
Ilmeisesti tarvitsette ulkopuolisen apua. Ota selvää alueesi seurakunnan työntekijöistä ja diakonista. Käänny diakonin puoleen, heillä on vaitiolovelvollisuus. Häntä voit pyytää tulemaan vaikka kotiin.