101. kysymys: Miten vähemmistövaltuutettu aikoo omalla toiminnallaan varmistaa, että myös maahisten oikeudet ja oikeusasema tunnustetaan, ja aikooko vähemmistövaltuutettu puuttua eduskunnan maahisia syrjiviin käytäntöihin?
101. kysymys:
maahinen enon teki
10192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvä kysymys. Miten lienee vastaus?
Eikö muka näytöksi riitä se, että maahisia on nähty jo satoja vuosia. Asiakirjanäyttöä löytyy. Kunhan saadaan vaan kaikki asiakirjanäyttö avattua.
Väitöskirjakin kohta asiasta tulee.
sillämaahisten paperilla pyyhkäisthään ppershettä täällä
Varokaa sanoja, se saattaa muuten tulla kär(n)äjille lähtö.
Miekin taputtelein sillä maahispaperilla takapuoltha
Ei voi muuta sanoa kuin että kunnanjohtajalla on kunnassa tokka kadehtijoita.
Eipä silti sietääkin kadehtia, joidenki älykkyysmäärä pyörii nolla tasolla.
Samaa mieltä. Myös keijujen ja peikkojen todellinen asema vaatii tiukkaa puuttumista kaikilta asian ymmärtäviltä. Onhan jo esitetty peikkokäräjien perustamista.
Onneksi meillä on mahdottoman hyvä kunnanjohtaja jota kaikella tavalla yritetään
saamelaisten puolelta aliarvioida heidän jurputus ei voisi vähempää kiinostaa
kun tiedetään asian oikea laita
tämä lössi aina yrittää vedota tähän ilo-sontapaperiin ne kuvittelee sen perusteella että saisivat koko pitäjänmaat itselleen joka ei ole missään oloissa mahdollista koska eivät ikinä edes ole maita omistaneet tämän kunnanmaat kuuluu Metsähallitukselle eli koko suomen veronmaksajille on näillä kaljahoureissaan kaikea kuvitella kuvitteluun antaa aina lisäpontta maahiskeijukais käräjät jolla ei ole edes mitään valtaa koko asiaan päättää
heheheheheh on siinä veijarit koollaa heheeheheheh
Mitä mieltä ootte, saako rastia sanoa rasistiksi
Parasta on keksiä jokin kiertoilmaisu. Muuten voi joutua aiheetta käräjille.