Teräsmies vai Clark Kent?

Olen kuullut tai lukenut viime aikoina liian monen miehen valittavan siitä, kuinka naisilta jää ns. moni hyvä "Clark Kent" huomaamatta yrittäessään etsiä sitä "Teräsmiestä".

Mua on alkanut asia kieltämättä ärsyttään. Itse olen aina tuntenut vetoa tavallisiin, ehkä vähän reppanoihinkin miehiin, jota lähipiirini on aina ihmetellyt ja ehkä katsonut kieroonkin siitä johtuen, että heidän mielestään mm. ulkonäköni perusteella voisin saada "parempaakin". Yleensä vaan tunnun samaistuvan paremmin tämänkaltaisiin miehiin, koska heille ulkonäkö ei ole kaikkikaikessa.

Yksi näistä miehistä, joka on valitellut mulle tätä clarkkent-syndroomaa, on nimenomaan tälläinen tavallinen ja reppana, mutta johon olen niin silmittömän ihastunut. Ongelma on se, ettei hän kuitenkaan näe mua, koska on liian epävarma itsestään ja keskittynyt siihen, kuinka hän saisi (kaikki) naiset kiinnostumaan itsestään. Itse en voi muuta kuin ajatella, että miksi täytyy tavoitella kaikkien naisten hyväksyntää ja ihailua, kun olisi jo valmiina se yksi, joka pitää häntä maailman täydellisimpänä miehenä omassa epätäydellisyydessään?

Ongelma ei siis ehkä olekaan aina naisissa. Ehkä miehiltä jää NE naiset huomaamatta, joille Clark Kent ON se Teräsmies, koska sokeina pyrkivät sellaisten naisten suosioon, joille edes Teräsmies ei riitä.

Olen ollut 1,5 v. nyt sinkkuna ja olen ensimmäistä kertaa eron jälkeen ihastunut. Tuntuu vaan niin pahalta, kun en tule nähdyksi. Ihastuminen on molemminpuoleista, mutta mitä voin tehdä, jos toisella on katse koko ajan etsimässä jotain "parempaa", vaikka lähes napakymppi olisi jo saatavilla.
Joka ilta nukahdan miettien: Milloin yksi on tarpeeksi?