töitä tekevien sijaisten puolesta

Epäasiallinen kohtelu työpaikalla on raskas taakka kannettavaksi. Pahempaa olisi tietysti olla ilman toimeentuloa.

Itse elin pätkätöillä n. 15 vuotta. Välillä olin täysin ilman työtä ja toimeentulo oli todella tiukkaa. Tuolloisissa kuvitelmissani vakinainen työpaikka olisi ratkaissut kaikki ongelmat. Lopulta minut vakinaistettiin työyhteisöön, jossa porukan päsmäri oli käynyt kimppuuni jo pätkätyöaikoina. Vakinaistamisen jälkeen tilanne meno kävi todella kieroutuneeksi, enkä saanut apua mistään tai keneltäkään. Päätin kuitenkin sinnitellä töissä toimeentulon vuoksi. Tämä itsepäisyys kävi vuosien mittaan terveyden päälle, mutta edelleen olen töissä ja nautin pientä palkkaa. Kokemuksesta viisastuneena sanon jokaiselle kiusatulle, että kannattaa nostaa kytkintä, mikäli se vain on taloudellisesti toteutettavissa.

Sijaisille

Onneksi teitä on olemassa. Usein pelastatte päivän, tulette töihin lyhyillä varoajoilla ja autatte pitämään hommat kasassa tilanteessa, josta muutoin saattaisi kehkeytyä katastrofi. Hyvä ja luotettava sijainen on todella arvokas ja tarpeellinen.

Kuten joku tuossa sanoi, yhteistyössä on voimaa. Jaksattehan sijaiset ymmärtää myös vakityöntekijää. Koska voi olla, että sijainen joka ei tee työtä säännöllisesti, ei ehkä pysty tekemään työtä niin tehokkaasti kuin se jota kyseinen henkilö sijaistaa. Tästä johtuen vakityöntekijä voi joutua tekemään enemmän töitä ja mahdollisesti neuvomaan ja opastamaan sijaista. Tämä aiheuttaa lisäpaineita vakityöntekijälle (joka saattaa muutoinkin olla jo työn väsyttämä). Tämä ei tietenkään ole sijaisen vika, eikä hänen pitäisi missään nimessä joutua asiasta kärsimään. Ymmärrättehän kuitenkin, miksi vakityöntekijät eivät välttämättä jaksa olla kovin hyväntuulisia(?).

Ja sitten on tietysti työpaikkoja, joissa asiat vain ovat huonosti.

Voi kun pystyisimme ja haluaisimme kaikki ymmärtämään toisiamme paremmin, elämä olisi vähän helpompaa.

Minäkin teen sijaisuuksia ja vieläpä samalla alalla ilmeisesti kuin sinä: kaupungin keittiöillä.

Teen tätä, kun ei muutakaan ole. Ei tämä mikään maailman paras työ ole. Tyhmäksi sitä vain itsensä tuntee, kun missään ei osaa mitään. Ei se taitojen puutetta ole, mutta kun joka paikassa on omat tyylinsä. Aina joku tulee narisemaan ja valittamaan, että ei saa tehdä noin vaan pitää tehdä näin. Ihan tyhmänä pidetään joka paikassa. Minkään talon tapoja ei tunne kunnolla. Vakituiset eivät muista kertoa heille itsestäänselviä asioita. Tulee vain paha mieli, kun joka paikassa tulee tunne, että on enemmän haitaksi kuin hyödyksi. On tietysti mukaviakin paikkoja. Niihin menee aina mielellään.

Oma stressinsä on siinä, että illalla ei tiedä, soiko aamulla puhelin. Sijaisella ei ole säännöllistä palkkaakaan. Joskus olen sellaisissakin työpaikoissa ollut, että työpaikalla ollaan hirveän ärsyynyneitä, kun tulee myöhässä töihin. Mutta miten pääset ajoissa töihin, jos puoli seitsemältä soitetaan ja työ alkaa tasalta.

On myös ikävää, että sijainen on aina syyllinen kaikkeen. Minulle tullaan heti motkottamaan, jos joku asia on väärin, vaikka en ole edes tehnyt sitä. Esim. kerran työntekijä A valitti, että olen laittanut jonkun purkin väärään paikkaan (en ollut koskenutkaan siihen) ja siirsi sen muualle. Hetken kuluttua henkilö B tuli minulle motkottamaan, että miksi olen siirtänyt sen sinne. Kumpaankaan en ollut syyllinen. Tällaista ikävää aina sattuu.

Olisi kivaa, jos edes jossakin olisi varma olo ja tietäisi aina omat hommansa ja osaisi ilman kysymistä aloittaa päivänsä ja hoitaa omat työnsä. Jossain työskentelee yksin ja silloin kukaan ei ole neuvomassa. Onneksi perusasiat ovat samat kaikkialla, mutta sitten on aina jotain pikkujuttuja, jotka eivät edes tule mieleen. Ikävää on myös, jos allergialistat ja työnkuvaukset eivät ole ajan tasalla. Pitäisi olla selvänäkijä ja ennustaja näissä hommissa.