Kun puhutaan eroamisista, niin olisiko hyvä pohtia syitä mikä pitää ihmiset yhdessä.
Taustoiltaan olemme varmaan jonkin mittarin mukaan ihan hyväpalkkaisia, mutta emme silti eroa vaikka olisi ns. varaaksin. Ei, vaikka joskus ottaa toinen päähän aivan vietävästi. On kuitenkin yhteisiä suunnitelmia, jälkikasvua eikä ole ongelmia päihteiden kanssa, eikä myöskään väkivaltaa esiinny. Aika arkista meininkiä, intohimolla ei ratsasteta mutta ehkä siksi juuri liitto kestääkin - yhdessä kohta 15 vuotta. En usko että vaihtamalla paranee, todennäköisesti siinä kävisi niin että joku muu tulisi lasteni "isäksi" ja minä joutuisin paimentamaan muitten kakaroita perhettä vaihtaessa.
Siispä mitä tolkkua tuossa operaatiossa olisi?
Taustoiltaan olemme varmaan jonkin mittarin mukaan ihan hyväpalkkaisia, mutta emme silti eroa vaikka olisi ns. varaaksin. Ei, vaikka joskus ottaa toinen päähän aivan vietävästi. On kuitenkin yhteisiä suunnitelmia, jälkikasvua eikä ole ongelmia päihteiden kanssa, eikä myöskään väkivaltaa esiinny. Aika arkista meininkiä, intohimolla ei ratsasteta mutta ehkä siksi juuri liitto kestääkin - yhdessä kohta 15 vuotta. En usko että vaihtamalla paranee, todennäköisesti siinä kävisi niin että joku muu tulisi lasteni "isäksi" ja minä joutuisin paimentamaan muitten kakaroita perhettä vaihtaessa.
Siispä mitä tolkkua tuossa operaatiossa olisi?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kaikki suhteet ovat yksilöllisiä. Voit kokeilla laskea plussat ja miinukset, kumpia tuli enemmän :)?
En usko, että tämä on matematiikkaa hyötyjen laskemisesta - kysymyshän on kuitenkin ihmisistä.
Mmmm. Ei matematiikkaa, mutta kyllä omista tunteista saa kootuksi hyvinkin nuo parisuhteen plussat ja miinukset.
Omat tunteet vai lapsen tulevaisuus? Asetan kyllä lapsen tulevaisuuden edelle, kun puitteet ovat muuten kunnossa. Tosin katseltuani näitä keskusteluita, joillakin keskustelijoilla näyttää olevan oma napa lähinnä.
Totuus on se, ettei loputtomiin ja millä ehdoilla tahansa voi ( muka) asettaa lasta kaiken edelle. Vanhemmat myös hyvin usein sanovat olevansa yhdessä lasten vuoksi, koska se kuulostaa hienolta ja uhrautuvalta, epäitsekkäältä. Se on kuitenkin maailman kulunein tekosyy olla yhdessä. Vieläpä niin, että loppu viimein ollaan yhdessä täysin itsekkäistä syistä, muka lasten vuoksi. Lapset kärsivät tästäkin eniten. Parisuhde on perheen tärkein ja kantavin suhde. Mikäli se ei toimi, sitä ei saada toimimaan, niin lasten kannalta on tärkeää erota.
"Mikäli se ei toimi, sitä ei saada toimimaan, niin lasten kannalta on tärkeää erota. "
Kyllä. Aloittajalle myös kysymys, miksi toimivasta ja hyvästä parisuhteesta, pitäisikään erota?
Niin, mikä onkaan hyvä ja toimiva parisuhde? Ei sillä, että ketjun aloittajana pitäisi asiaa miettiä. Jos parisuhde on "väljähtänyt" esim. intohimon puutteesta, niin onko se syy? Miten seuraava parisuhde, tai sitä seuraava?
Itse ihmettelen, että mitkä voisivat olla ne syyt, jotka ovat niin painavia että lapsista pitäisi luopua (siis otaksuen, että jos erossa kävisi niin)? Esimerkiksi mellä vaimo makaa sohvalla töitten jälkeen, jälkikasvu katselee telkkua ja surffaa kylillä poikien kanssa koulun ohella ja itse elätän perhettä. Näennäisesti tylsää, mutta ihanan sellaista. Ja tämä on tätä päivästä toiseen useimmiten, lomat katkovat vähän tätä arkea. Sisällöstä kai tässä on kysymys loppupeleissä.
Mitä siis saisin tilalle jos vaihtaisin? Tämä pitäisi olla ensisijainen kysymys. En ukos että kaikki välttämättä edes ymmärtää kysymyksen syvyyttä.
"Niin, mikä onkaan hyvä ja toimiva parisuhde?"
Eiköhän se ole jokaisen itsensä määriteltävissä. Sisältö ratkaisee, kuten sanoitkin.
"Mitä siis saisin tilalle jos vaihtaisin?"
Tämä ei ole ensisijainen kysymys. Perustavanlaatuinen kysymys on se sisältö - mitä nykyisestä suhteesta saa, vai saako mitään. Usein vielä sekään ei ratkaise, saako mitään, vaan se, että ainoastaan menettää jotain omalta kohdalta hyvin oleellista. Jopa oman itsensä. Ei voi olla sellainen kuin on. Ei voi tehdä suhteessa mitään mistä pitää. Tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi. Tai ahdistuneeksi ym.
Kun on edellisistä todennut jotain - esim. jälkimmäiset, tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi ja ahdistuneeksi, jonka toteaa johtuvan siitä, ettei saa olla oma itsensä ym. niin silloin kysytään tuo "Mitä siis saisin tilalle jos vaihtaisin?". Tietenkään sitä ei voi tietää etukäteen. Mutta sen tietää, että eron jälkeen tuntuu paremmalta. Yksin yksin on paljon parempaa kuin suhteessa yksin. Lisäksi on vapaa etsimään sellaista ihmistä, joka ei ole samanlainen kuin edellinen puoliso. Yleensä tässä vaiheessa tietää millaisen kumppanin kanssa on hyvä olla.
Itse mietin eroa pitkään, erosin sitten. Hetkeäkään en ole katunut. Itseasiassa olen eroon erittäin tyytyväinen. Vielä tyytyväisempi olen, kun löysin sellaisen miehen, jonka kanssa puhua - ihan vuorovaikutuksella.
No miksi pitäisi erota, ellei halua ja toinen ottaa vain joskus päähän vietävästi? Yleensä silloin vasta erotaan, kun toista ei voi sietää, yhdessäolo ahdistaa ja masentaa. Tai yksinkertaisesti siksi, että on mieluummin yksin (tai etsii toisenlaisen kumppanin) kuin huonossa seurassa. Tämä tietty edellyttää, että tuntee itsensä liitossaan yksinäiseksi.
Samaa minäkin ajattelin aloituksen luettuani. Aloittajalla ei selvästikään ole mitään hajua siitä, millainen on kurja avioliitto... Jokin "joskus toinen ottaa päähän aivan vietävästi" on tavallista parisuhde-elämää, ei kenenkään liitto pelkkää auvoa olekaan ts en itse sellaista kuvittele.
En erotessani kuvitellut, että "vaihtamalla paranee"... Hyvänen aika, en minä eronnut alkaakseni heti hakea uutta kumppania, vaan päästäkseni eroon jatkuvasta ahdistuksesta ja pahasta olosta. Olen edelleen, neljä vuotta eron jälkeen yksikseni, koska näin tuntuu hyvältä.
"en minä eronnut alkaakseni heti hakea uutta kumppania, vaan päästäkseni eroon jatkuvasta ahdistuksesta ja pahasta olosta."
Juuri näin!
Sinä olet liian tyytyväinen liittoosi erotaksesi. Ei siinä sen kummempaa.
Minäkin olin aloittajan kanssa samassa tilanteessa 15 vuotta sitten. Ero oli välillä mielessä, pohdin asioita puolesta ja vastaan. Lapset 10-15 välillä. Emme riidelleet, asiat sujuivat, yhteiselämääkin oli, jotkut piirteet ärsyttivät jo silloin. Mietin millaista elämä olisi eronneena lasten kanssaja totesin, että ei se ainakaan helpottuisi ja lasten kannalta paljon kurjempaa.
Kuluneen 15 vuoden aikana lapset kasvoivat ja muuttivat pois, yhteisiä asioita oli vuosi vuodelta vähemmän, keskustelimme enää lapsista, ärsyttävät jutut olivat ärsyttäviä. Opin taas harrastamaan, matkailin, vietin ihan mukavaa elämää ja olin onnellinen vaikka parisuhde ei ollutkaan enää loistossaan.
Sitten mies löysi uuden onnen, muutti parin kuukauden tuttavuuden jälkeen hänen luokseen ja erottiin.
Kannattiko kuluneet 15 vuotta yhdessä? Onni on jokaisesta itsestä kiinni huonossakin suhteessa! Työ, lapset, harrastukset ja ystävät tuovat iloa elämään.
Meillä elämä oli rauhallista ja turvallista, lapsilla koti, olin onnellinen monista asioista elämässäni. Kun ei ole riistelyä, ollaan samaa mieltä lastenkasvatuksesta, raha riittä hyvin elämiseen eikä ole näkyvissä uutta onnea, elämä voi olla ihan kivaa.
Nyt elän eronneena suunnilleen samanlaista elämää kuin ennen eroa. Käyn töissä, harrastan, tapaan kavereita jne. En haikaile vanhaa enkä uutta kumppania. Mutta opetuksena sanon, että kannattaisi erota ennen kuin syöksyy uuteen syliin. Kolmannet osapuolet tekevät erosta hyvin epämiellyttävän kaikille osapuolille.
"Onni on jokaisesta itsestä kiinni huonossakin suhteessa!"
No, riippuu todella paljon siitä miten huonossa suhteessa on. Jos parisuhde stressaa ja ahdistaa kaikin tavoin, ei varmasti ole onnellinen, vaikka kuinka haluaisi. Vanhemman/vanhempien stressi, heijastuu heti lapsiin ja kodin ilmapiiriin. Erityisen haitallista jokaisen kannalta, jos tämä jatkuu kauan.