Hermostuin naispuoleiselle ystävälleni

joka on parhaan kaverini vaimo. Tilannehän lähti liikkeelle siitä kun hän voivotteli sitä, että tapailustani ei tullutkaan mitään (oli kuullut siitä varmasti kaveriltani, kun minä en siitä hänelle mitään sanonut). Minä pyrin väistämään keskustelun asiasta sillä, että sanoin "minkäpä sille voi kun ei toista kiinnosta".

Hänpä ei sitten jättänytkään keskustelua siihen, kuten toivoin. Hän lässytti kaikkea siitä, että ei nainen ymmärtänyt hyvän päälle, ja yritti kehua minua parhaansa mukaan. Ei tässä mitään, hyväähän vain varmasti tarkoitti, mutta en millään olisi jaksanut kuunnella sitä litanniaa jälleen kerran, ja se alkoi ärsyttämään.

Siihen hän vielä päälle mainitsi, että nyt en saa pitää näin montaa vuotta deittailussa taukoa, kun se olisi niin mukava, että voisimme tehdä pariskuntina asioita ja minun ei tarvitsisi olla se kolmas tai viidespyörä. Tämän otin jo loukkauksena. Kerroin hänelle hieman tuohtuneena, että en todellakaan ole ollut vapaaehtoisesti sinkkuna näin pitkää aikaa, vaan empä kohtaa sinkkunaisia käytännössä koskaan ja eihän tämän näköisellä miehellä mihinkään ole mahdollisuuksia. Sitten vielä sanoin, ettei tarvitse minua enään teidän tapahtumiin kutsua kerta en itsenäni kelpaa.

Toi nyt on hieman siistitty versio keskustelun kulusta, mutta voinpa sanoa, että menetin ystävän. Toivottavasti en kahta... Nyt harmittaa.