Uteliaisuudesta ja tiedontarpeesta haluaisin tietää "lapsellisten" pariskuntien kokemuksia ja mielipiteitä:
eli miten elämä muuttui lapsen jälkeen? Siis ihan konkreettisesti? Ja jos jonkinlaista objektiivisuutta saa lirautettua mukaan, niin tulevana äitinä (siis vuosien kuluttua) en ihan säikähdä tai toisaalta maalaa ruusunpunaisia kuvia...
Olen nimittäin sitä miettinyt monesti, kun itselläni on sellainen(ehkä lapsellinenkin) kuvitelma, että lapsen ei tarvitse muuttaa elämää ihan ylösalaisin? Että voi käydä lenkillä ja kaupungilla kavereiden kanssa kahvilla ja lapsen voi ottaa mukaan useimpiin rientoihin (vrt. Wallu Walpio ja Niina Herala)? Kuinka realistista se on, vai muodostuvatko kurapuvut ja vaipanvaihdot esteeksi?
Entäpä parisuhde? Menikö tyystin kuralle, jäikö seksi ja kiristivätkö yövalvomiset pinnaa?
Elämän ensimmäistä kertaa olen tilanteessa, jossa lapsen hankkiminen olisi paitsi mahdollista myös järkevää (myöhemmin ei ehkä ehdi ja ikä alkaa painaa). Mutta vähän tietenkin hirvittää... Kiitos vastauksista!:)
eli miten elämä muuttui lapsen jälkeen? Siis ihan konkreettisesti? Ja jos jonkinlaista objektiivisuutta saa lirautettua mukaan, niin tulevana äitinä (siis vuosien kuluttua) en ihan säikähdä tai toisaalta maalaa ruusunpunaisia kuvia...
Olen nimittäin sitä miettinyt monesti, kun itselläni on sellainen(ehkä lapsellinenkin) kuvitelma, että lapsen ei tarvitse muuttaa elämää ihan ylösalaisin? Että voi käydä lenkillä ja kaupungilla kavereiden kanssa kahvilla ja lapsen voi ottaa mukaan useimpiin rientoihin (vrt. Wallu Walpio ja Niina Herala)? Kuinka realistista se on, vai muodostuvatko kurapuvut ja vaipanvaihdot esteeksi?
Entäpä parisuhde? Menikö tyystin kuralle, jäikö seksi ja kiristivätkö yövalvomiset pinnaa?
Elämän ensimmäistä kertaa olen tilanteessa, jossa lapsen hankkiminen olisi paitsi mahdollista myös järkevää (myöhemmin ei ehkä ehdi ja ikä alkaa painaa). Mutta vähän tietenkin hirvittää... Kiitos vastauksista!:)
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hei vaan ja osaan kyllä lukea, pyysit mielipiteitä "lapsellisilta". Minulla ei ole lapsia ja siksi odotankin yhtälailla vastauksia luettavaksi, miten arki muuttuu nyytin myötä.
Mutta tuohon on pakko kommentoida kun kirjoitit että "muodostuvatko kurapuvut ja vaipanvaihdot esteeksi". Voi muodostua. Jokaisen tulevan äidin olisi huomioitava myös lähipiiri, vauvamyrkytys on kauheinta mitä ystävyydelle voi tehdä: "liperot on kyllä ihan skeidaa, niiden ne tarrat on huonommat kuin pamppersseissa ja kato ku vili osaa työntää sormet skeidaan ja sitten nenään niin ei ole hyvä. Ja eilen kun puristin tisuista maitoa ja kattelin näitä raskausarpia, niin ei tästä tule mitään"-tyyliset selostukset ovat varmasti uuden äipän arkea, mutta ihan kaikki ystävät eivät jaksa non-stop-kuunnella sellaista :-)
Mutta itse valitset linjasi äitinä, ei sinusta tarvitse tulla pullamössötaikinaa vauvan myötä. Minä ainakin suunnittelen hankkivani juoksurattaat kun vauva tulee, niiden kanssa vaan mars matkaan ulos ja ystävien kanssa lenkille, samoin lastenhoitajia on lääni pullollaan, lapsen voi joskus jättää sellaiselle (vaikka pari kertaa kuussa) ja lähteä käymään kahvilla tyttöjen kanssa :-) Tai mitäs minä tiedän...Oottelen vastauksia :-)
sitä suunnitellaan niin paljon. totuus on toisenlainen. helvetti ja paratiisi vaihtelevat 5 min välein. opiskelu, itsensä hoitaminen tms. mukava ei edes parhaimmalta suunnittelija-äidiltä onnistu, siitä lapsi pitää huolen. ei ehdi. lapsi on kaksi-kolme vuotta vessakäynneilläsikin mukana, eli et edes paskata saa yksin. ja parisuhteessa seksi kuihtuu lähes kokonaan pois. mutta kaiken tämänkin jälkeen lapsen yksi hymy tai jokin muu sulattaa taas ja antaa voimia.
itsekkyys ja turhan tärkeys karisee pois
isäksi vasta 37v, noin viiden vuoden yrittämisen jälkeen. Olin nuorempana kova harrastamaan kaikenlaista, joten seurustelukin jäi taka-alalle siihen aikaan. Eli lapsen saamisen aikoihin olin lennellyt jo tarpeeksi ja valmis sitoutumaan parisuhteeseen ja lapseen.
Eniten huomasin ajatusmaalimani muuttuvan lapsen jälkeen ja tärkeysjärjestys muuttui radikaalisti, lapsi ja isänä olo tuntui ja tuntuu edelleen todella hienolta asialta, eikä muut menot tuntuneet enää tärkeiltä. Nykyisin enemmän tuppaa hymyilyttämään monet nuorempanan tärkeänäpitämäni asiat, katsonkin sen kuuluvan siihen elämän vaiheeseen, enkä kaipaa siihen takaisin.
Näin meillä.
Vaikuttaahan se monellakin tapaa arkielämään ja parisuhteeseen, positivisesti ja negatiivisesti. Riippuu suhteestanne, miten paljon se vaikuttaa. Mua joskus huvittaa nuorten naisten ja miksei miestenkin jutut lapsenteosta ja sen jälkeisestä elämästä. Nimittäin minulle itselleni oli ainakin suuri yllätys se, miten paljon minun maailmani muuttui, arvoni, tärkeysjärjestys.. kuten tuossa joku mainitsikin. Lapsesta tuli minulle se tärkein ihminen, minähän suorastaan rakastuin siihen nyyttiin :) Elämä sai aivan uuden tarkoituksen. Siitä ei ole paluuta, eikä normaali ihminen haluakaan palata aikaan ennen lasta. Paljon tuli murheita lisää, huolehtimista, mutta iloa myös. Välit puolisoon muuttuivat, mutta siihenkin tuli uusi yhteinen asia.
Yritän sanoa, että ne arjen jutut eivät paljoakaan paina loppujen lopuksi. Se on niin suuri muutos. Mutta minulle ainakin positiivinen.
Se erittäin iso prosessi sun päässäsi ja siihen et voi valmistautua. Jo odotusaika on valmistautumista ja monet jutut omasta lapsuudesta pulpahtavat mieleen.
Jos kun kaikki synnytys yms jutut menee hyvin ( keskenmenoja on lähes jokaisella jos yrittää varsinkin useampaa lasta) niin sitten hormonimyrsky jatkuu. Kun imetät vauvaa, joka olisi lapsen paras, sä sitoudut siihen nyyttiin kuin eläinemo, rakastut totaalisesti.
Maailmankuvan pitäisi muttua sä et ole enää se napa jonak ympärillä maailma pyörii vaan se on se lapsi.
Sen ymmärtämiseen ei monesta vanhemmasta oikeasti ole. ja moni kapinoi sitä vastaan koko ikänsä.
älä tee lasta siksi että se kuuluu tiettyyn ikään, tee se halusta oppia elämää ihan eri kulmasta kuin ennen!
Näin meillä:
Seksi: Ei seksiä ehkä puoleen vuoteen, ehkä pidempikin aika. Kun naiseen sattuu, niin sitten se sattuu. Sille ei hirveästi voi mitään. Tämä on yksilökohtaista.
Parisuhde: Lapsesta tuli yhteinen asia, yhteinen kiintopiste. Samaan aikaan meidän kahdenvälinen suhde ajautui umpikujaan ja viimein loppui. Syitä varmaan oli monia.
Yövalvominen on varmasti yksi asia mikä ottaa naisia päähän. Yleensä isät (myös minä) nukkuvat raskaasti yönsä eivätkä yleensä herää lapsen itkuun. Oikea syy tähän löytyy kuitenkin neurologiasta. Miehet ja naiset on kehitetty evoluution aikana hieman eri tarkoituksiin (sori vaan feministit). Keskeistä lienee se, että voi selvittää mistä syystä lapsi itkee. Esim. meillä poika itki sen takia, kun ei saanut riittävästi ruokaa (perustuttipullot eivät kyenneet tarjoamaan riittävällä vauhdilla ruokaa ja poika hermostui, ns. jenkkipullo oli parempi vaikka tarkoitettu vähän vanhemmille). Lapsen äiti ei meinannut aluksi uskoa ja oli vastaan, mutta kun inttämällä sain läpi niin ratkaisu löytyi nimenomaan juuri tuttipullon vaihdosta.
Loppu on kai omasta energiasta ja organisointikyvystä kiinni. Meitä on niin moneen lähtöön. Tuttava pariskunta on hyvin urheilullinen ja naisesta ei ikinä näkisi että tämä on vasta synnyttänyt. Toiset taas juuttuvat kotiin ja keräävät painoa.
Oletko urheilullinen ja menossa koko ajan nytkin? Jos olet, niin en näe mitään syytä miksei homma voisi toimia myöhemminkin. Jos taas et ole, niin en usko että pystyt tekemään elämänmuutosta urheilullisempaan samaan aikaan.
Hmm...Tämä kirjoitus herätti pari kysymystä...
Seksistä. Eikö synnytyksen jälkeen voisi ajatella yhdynnänsijaan suuseksiä, hyväilyä jne. ettei seksielämä olisi rutussa puoli vuotta?
Yövalvominen. Eikö lapsen kanssa kotona oleva voisi rytmittää omaa päivää sen mukaan miten vauva nukkuu?
Hmm...Kas siinäpä pohdittavaa...
Vähän samanlaisia juttuja olen miettinyt... Eli kun äidit valittavat, että ei saa unta niin eikö voisi nukkua samaan aikaan lapsen kanssa? Isä varmasti ymmärtää, ettei ruoka ole aina pöydässä klo 17 ja onko äitiyslomalla standardirytmi niin tärkeää...? En siis halua kritisoida, vaan oikeasti KYSYÄ.
Vauvat nukkuu miten sattuu. Mieti vain miten itse saisit unen päästä kiinni 15 kertaa vuorokaudessa, itselleni jo 5 kertaa/vrk on hermoillekäyvää.
Tuo valvominen vähän pelottaa, sillä kokemuksesta tiedän että unen puute vaikuttaa persoonaani radikaalisti. Eli järkevästä ja tasapainoisesta ihmisestä tulee ihan päinvastaista. Mutta toisaalta luotan siihen, että kaikkeen sopeutuu.
Olen kohtuullisen urheilullinen. Lähinnä rakkaan tanssiharrastuksen menettäminen pelottaa; jos ei lapsesta raaskikaan luopua kerran viikossa moneksi tunniksi... Muut urheiluharrastukset ovatkin sitten sellaisia, joita pystyy tekemään omassa tahdissa ja lapsen ehdoilla.
Ei se rytmitys vauvan tahtiin ole niin helppoa. Yleensä pieni vauva nukkuu noin kolmen tunnin pätkissä. Minulla ainakin väsymystä aiheutti se, että yöllä (ja päivällä) vauva nukkui kolme tuntia, minä kaksi. Päivällä pitäisi yrittää saada jotain aikaiseksi ettei kämppä ole kuin pommin jäljiltä ja sitä omaa aikaakin, esim. pelkästään sohvalla istumista pitäisi saada nukkumisen lisäksi. Ei se ole niin helppoa kuin kuulostaa. Mies tulee väsyneenä töistä kotiin ja motkottaa että et ole taaskaan tehnyt mitään kotona! Vaikka ennen lasta kuinka oltiin sovittu että kertaakaan ei sanota kotihommista. Mies saattoi olla tunnin kerran viikossa lapsen kanssa ja sanoi että eihän tämä niin väsyttävää ole! Ja ihmetteli sitä kun häntä ei väsytä se kun lapsi herää yöllä. Ei vain sattunut ottamaan huomioon että minä syötän lapsen ja nukutan yöllä. Lisäksi on koliikit ja muuta vaivat, joita jokaisella vauvalla jossain välissä on. Tulee hampaita ja itkettää. Ei ole ruusuilla tanssimista, mutta ihanaa kuitenkin...
Omalta kohdalta voin sanoa että ensimmäiseen pariin kuukauteen en tuntenut lasta kohti mitään. Hän oli vain se joka itki ja vaati koko ajan jotain. Tunsin itseni silmäpussein varustetuksi koneeksi joka käskystä hyppää ja passaa. Mutta kun ensimmäisiä hymyjä ja kommunikointitapoja itkun lisäksi tuli, oli äippä ja iskä myytyjä. Nyt tuosta vuoden ikäisestä oliosta ei luopuisi suurin surminkaan!
Parisuhteeseen lapsi on tietysti vaikuttanut. Enää ei voi niin vain hypätä autoon ja lähteä kyläilemään. Päivät pitää rytmittää sen mukaan miten lapsi syö tai nukkuu. Ja illalla pitää olla viimeistää kahdeksalta kotona kun pitää puurot keitellä ja laittaa lapsi yöunille.
Seksiä ei ole enää niin paljon. Jos ennen lasta oli muutaman kerran viikossa niin nyt on kerran tai kaksi, keskimäärin. Milloin toinen jaksaa niin toinen ei. Mutta voin sanoa että aika kärsivälliseksi oppii pian. Ymmärtää jos toista väsyttää. Näin siis meillä, mutta muilla voi olla ihan erilaista. Vaikka tässä tulikin enempi näitä negatiivisia asioita niin voin sanoa että kyllä siitä ipanasta on sen verran iloa että ei osaa enää kuvitella elämää ilman jälkikasvua. Välillä tietty tulee mietittyä "vanhoja hyviä aikoja", mutta ei silloin ollut tämän onnellisempi tai surullisempi. Mutta aika aikaakin.
Vielä esittäisin mielipiteitä jotka ei ole tarkoitettu gugulle henkilökohtaisella tasolla vaan yleiseksi pohdinnaksi :-)
"Päivällä pitäisi yrittää saada jotain aikaiseksi ettei kämppä ole kuin pommin jäljiltä"
Eikö voisi ajatella että kun otan tavaroita, laitan ne sinne mistä olen ne ottanutkin? Eli kotitöiksi jäisi vaan pyykkäys, tiskaus, imurointi ja välttyisi siltä ylenpalttiselta järjestelyltä?
"Mies tulee väsyneenä töistä kotiin ja motkottaa että et ole taaskaan tehnyt mitään kotona!"
Ehkäpä miehelle pitäisi selittää, että minä elän nyt vauvan kanssa samassa rytmissä että järki edes pysyisi päässä! Kaikkeen sopeutuu, joten miksei myös siihen, että nukkuisi vauvan kanssa samaan aikaan? Pyykinpesukoneen voi laittaa raksuttamaan unien ajaksi ellei nyrkkipyykkiä tee ja kyllä minä sanoisin että parisuhteessa on VELVOITE jakaa kotityöt, minä en ainakaan kotitalouskoneeksi suostu, eli jos minä kokkaan, mies tiskaa, jos mies imuroi, minä pesen pyykit eli TASA-ARVOA kehiin! :-)
"Mies saattoi olla tunnin kerran viikossa lapsen kanssa ja sanoi että eihän tämä niin väsyttävää ole!"
Tapauksen mies on kyllä harvinaisen tyhmä :-)
Että semmosta...Itsellä ei ole muksuja joten on helppo arvostella :-) Lähipiirissä on paljon mutseja jotka elää juuri muksun ehdoilla, eli nukkuvat sillon kun kersa nukkuu jne eli ei ole mitään ongelmia jaksamisen kanssa! Tosin monet on yh-äippiä eli seksin kanssa ei ole ongelmia kun ei ole seksikumppaniakaan :> Mutta kaikki aikanaan!
Kyllä siitä harrastuksesta kannattaa pitää kiinni. Kerran viikossa iskä hoitaa lasta ilomielin montakin tuntia, kun harrastuksesta palaa virkistynyt, itsensä ihmiseksi tunteva äippä. Se on koko perheen parhaaksi, kodin seinät pysyvät pystyssä ja lapsikin voi hyvin.
Sitäpaitsi iskällekin on tärkeää saada sitä kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa. Se on tosi hienoa, vaikka saattaa ihan ekakerroilla pienen vauvan kanssa hieman hirvittääkin, kun "tissi" ei ole paikalla. Kun siitä selviytyy, tuntee iskäkin itsensä tärkeäksi vauvan kannalta.
Meillä kävi välillä vähän niin, että vaimo ei halunnut käydä missään, vaikka hänelle sitä suosittelin. Olisi pitänyt vissiin hommata se harrastuskin hänelle. No, kolmesta vauva-ajasta ollaan hengissä selvitty ja vielä asutaan yhdessä.
Arvot muuttuvat vauvan myötä, se on selvä. Ei sen kuitenkaan tarvitse hidastaa vauhtia, jos ei sitä halua. Univaikeuksia, koliikkeja ja muita propleemeja ei kannata murehtia etukäteen. Jos kaikki tekisivät niin, olisi maa kohta autio ja tyhjä.
Aivan varmasti ehdit harrastaa, se on vain järjestelykysymys. On todella tärkeää käydä välillä tekemässä jotain muutakin.
Ei ole mitenkään sanottua, että saat lapsen, joka valvotuttaa öitä.. voi käydä niinkuin minulle, jännitin ensimmäisen lapsen tehtyäni öitä.. eka yönä herätin muksun neljän tunnin välein, toisena yönä herätin taas, lapsi oli hirveän uninen.. kolmantena aamuna heräsin kello kuusi.. että se siitä valvomisesta. Toinen lapsi valvotutti vähän enemmän.. Kaiken kaikkiaan voisi todeta, että sitä tulee kärsivällisemmäksi, ja suhtautuu asioihin eri tavalla. Etukäteen ei kannata murehtia eikä liioin kovasti suunnitella. Loppujen lopuksi vauva-aika on niin lyhyt.. sitä tulee ihan ikävä.
jos näitä nyt voi vastauksiksi sanoa.
Voihan sitä harrastaa petipuuhia ihan miten sopii. Näähän on ihan parikohtaisia juttuja. Kuten sanoin, näin meillä.
Yövalvominen. Tottakai voi rytmittää. Ongelma on kuitenkin siinä, että naiset herkistyvät vauvan itkulle. Toisinsanoen, unesta tulee helposti semmoista koiranunta; jonkinlaista valvontaunta joka "vahtii" vauvan nukkumista. Mutta ainahan mies voi ottaa vahtivuoron ja nukkua vaikkapa vauvan huoneessa. Tai voihan sen äidin laittaa yöksi jonnekin muualle, vaikka hotelliin.
Järjestelykysymyksiähän nämä ovat. Mutta me ihmiset ollaan laiskoja järjestelemään.
Muistaakseni aikuisen ihmisen unirytmi menee 45 minuutin jaksoissa ja vauvan unirytmi menee 60 minuutin jaksoissa (tai sitten muistan just väärinpäin).
Toisinsanoen, kun vauva herää rytmistään itkemään niin aikuinen vanhempi joutuu heräämään kesken unirytmiään.
Poika on nyt yli 3 vuotias ja no.. on se vieläkin sängyssä helikopteri (pyörii ja potkii :-) Lisäksi vaihtaa nukkumapaikkaa kuin paitaa; omassa sängyssä, äidin sängyssä, vierassängyssä, lattialla.
Joopa joo,ei meillä äiti noudattanut tiukasti normeja,että "nyt on nukkuma-aika" ja "syöntiaika",ei voi kylään lähtee...hyvin nukuttiin veljen kaa kärryissä ja syötiin siellä kylässä sörsselit ku äiti otti mukaan...oisko liikaa mukavuudenhalu iskeny nykyajan äiteihin ja mikä on tulos:mun täti on tehny just noin ku sä-nyt ei voi mennä mihinkään,ei saa jutella normaalisti kun on siellä kylässä,kun "lapset nukkuu päikkäreitä,hys hys,hiljaa".Joopa joo taas...meillä on tuttu ulkkis pariskunta-ne on aina nukuttanu lapset vauvasta saakka telkkarin ääreen ja muihin kodin ääniin ja hyvin menee.Nykyään lapset menee ITSENÄISESTI nukkumaan silloin ku väsyttää vaikka ovat alle kouluikäisiä,että näin.
mietityttää minuakin. Lapsiasiat olisivat edessä. Muutun hirviöksi unettomasta yöstä. Yksi yö menee vielä, mutta useita öitä. Ties mitä teen raivopäissäni. Se pelottaa. Jos valvominen vie voimia, olen varmasti valmis jättämään miehen ja lapsen vain saadakseni nukkua.
Mikä sinä olet arvostelemaan? Arvatenkin sinulla ei ole omia lapsia.
Kyllä siinä tekee mieli noudattaa aikatauluja kun lapsi kiukuttelee ja itkee nälkää ja väsymystä. Kylässäkin voi syödä mutta onhan se nyt helpompaa laittaa ruoka kerralla koko sakille ja syödä yhdessä. Minä lähden ainakin kylään kyläilemään ja seurustelemaan enkä syöttämään ja hoitamaan lasta kun sen voi tehdä kotonakin jotta kylässä saa "keskittyä" kyläilyyn.
Ja kun illalla masu on puuroa täynnä niin kyllä täälläkin nukahdetaan ihan itsenäisesti VAIKKA OLLAAN ALLE KUOLUIKÄISIÄ. Vauvana asia oli toisin mutta vauvat on vauvoja, siitähän tässä keskustelussa alunperin oli kyse.
Yleensä periaattena on ollut se että tavarat pannaan käytön jälkeen takaisin sinne mistä on otettu. Sitä vaan sattuu olemaan niin laiska :) ja usein vauva haluaa kaikkihetimullenyt, eli aina ei ole aikaa laittaa sitä tavaraa heti takaisin. Nyt meillä on tiskikone mutta silloin kun poika oli pieni niin meillä oli kone merkiltään äiti. Siis tiskipöytä oli sen näköinen että ei olla tiskattu vähään aikaan ja se saa näyttämään koko pienen keittiön sotkuiselta.
Ymmärrän jotenkuten mieheni kannan tuohon että "et ole tehnyt mitään". Hän lähtee kuuden aikoihin aamulla ja on viideltä illalla kotona, missä ei ole tapahtunut juurikaan muutosta edelliseen iltaan nähden vaikka vaimo on ollut kotona koko päivän. Kyllähän se väsyttää varmasti. Mutta niin väsytti minuakin.
"Tapauksen mies todellakin on välillä harvinaisen tyhmä."
Tuosta nukkumisesta vielä. Eli minä en kertakaikkiaan osannut nukkua silloin kuin lapsi oli vauva. Odotin vaan kauhulla että kohta se herää. En tiedä mistä tuokin johtui, saattoi olla jotain masennusjuttua.
Nyt asiat on kuitenkin mallillaan, kohta meillä on ekat synttärit ja kun minäkin olen töissä niin kotityöt onneksi jakaantuvat vähän enemmän, vaikka toivomisen varaa kyllä olisi vielä.
Kiitoksia mielenkiinnosta!
Kyllä se elämä muuttuu, voipi olla että jopa paremmaksi. Elämään tulee enemmän sisältöä ja iloa lasten myötä.
Itselleni kävi vaan niin onnettomasti, etten ole oikein päässyt nauttimaan äitinä olosta, kun mieheni erehtyi mitätöimään minua äitinä olosta ja puolisona olemisesta. En enää edes uskalla yrittää, puhumattakaan että uskaltaisin näyttää avoimesti kaikki tunteeni. Anteeksipyynnöt tuntuvat näin monen vuoden jälkeen ja useiden loukkaamisten jälkeen niin mitättömiltä. Mitä kaikkea rakkautta ja iloa lapsista olisinkaan voinut kokea jonkun toisen miehen kanssa? Elämä tuntuu tällä hetkellä hukkaan heitetyltä ja arvottomalta. Tunteita ja rakkautta olisi vaikka muille jakaa, mutta kenelle ne olisivat tarpeeksi arvokkaita? Elämäni kenties tärkein asia naisena, siis äidiksi tuleminen mitätöitiin naiselle tärkeimmän miespuolisen henkilön taholta, siis lapsen isä tuhosi minut henkisesti.
Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta jaksamisen kanssa on vähän niin ja näin.
Toivottavasti sinulla on parempi onni ihmissuhteissa.
Kaikkea hyvää sinulle.
*Meillä parisuhde tiivistyi kumppanuudeksi. Seksi väheni, ei synnytyksen vaan väsymyksen vuoksi. Mutta että puoli vuotta?! Ei nyt kannata maalailla piruja seinille.. Meillä meni vajaa kuukausi, eikä sattunu, fiilikset vaan kateissa, ajatukset vaan vauvassa.
*omat harrastukset kyllä väheni ja oma aika, mies ei vaan kertakaikkiaan pärjää lapsen kanssa pitkiä aikoja. (Se on 3 h!)Vauva kyllä tietää kun äiti ei paikalla ja "kiukutttelee" isille eli isi ei jaksa tätä harmihuutoa, ymmärrän!
*mutta kaikkeen tottuu, hoidan 10 hevosta, ratsastustuntien pitämisen (ei mahdollisuutta äitiyslomaan) ja vauvan. Lähinnä parisuhteen "nuupahtaminen" pelottaa. Ilman miestäni en kuitenkaan jaksaisi..
*väsymys tulee salakavalasti ja vähitellen sitä kautta totaalinen uupumus, sitten vasta herää ja organisoi uudestaan. Ja tottakai väsymys ja kiire vaikuttaa parisuhteeseen. Mutta minkäs teet? Itselläni ei ole ollut ikinä mahdollisuutta nukkua päivällä lapsen kanssa ja yöt piti vaan kestää. Poika nyt puoli vuotta, eli vielä vauva, nukahtaa kuitenkin itse ja nukkuu jo yöt (22-7). Imettämistä yritin, stressi tai väsymys painoi, ei onnistunut, se oli pahin kokemus, koin epäonnistuvani äitinä. Nyt päässyt jo yli..
*Lapsi on kuitenkin se rakkain kaikista..Todellinen "mini me". Onnea sinulle jatkossa! Toivottavasti oma nyytti vielä piankin sylissä! T: Äiti 24v