Täällä tuen kanssa hyvin liikkuvan ja nopeasti konttaavan lapsen päivään kuuluu paljon kieltoja ja tästä hän ei yhtään tykkää. Ihan normaalilla äänellä kun sanoo "ei" tai käy hakemassa ei sallitusta paikasta pois niin alkaa kauhea huuto/kiljunta. Ei siis mikään pikkanen nyyhkytys vaan kauhea huuto. Alkuun ei tehnyt sitä kokoajan mutta nykyään saatata huutaa vaikka kuinka pitkään ihan vaan sen takia että ei saanutkaan mennä repimään niitä kenkiä sieltä hyllystä alas.
Lapseni on minulle erittäin rakas ja tärkeä ja syliä saa aina kun haluaa ja on oikeasti hätä, mutta tähän turhanpäiväseen kiljuntaan alkaa oikeasti jo menenään hermo. Tuntuu niin turhauttavalta että siitä pienestäkin ei sanasta alkaa huuto. Mietityttää kyllä myöskin se että mitä naapurit ajattelee kun aamusta alkaa jo kauhea kiljunta joka on kaukana normaalista itkusta. Muuten on kyllä erittäin iloinen lapsi ja jaksaa nauraa aina silloin kun ei itke. Tuntuukin että hänessä on kaksi vaihdetta iloinen ja sitten tuo kauhea kiljunta. Normaalisti kun on hätä (sattuu, väsyttää, nälkä) niin itkee normaalisti.
MIten tämmöisen kanssa nyt toimia? PItäisikö olla huomioimatta sitä eistä johtuvaa kiljuntaa? Monesti yritän vain kääntää sen huomion muualle tai sitten otan syliin.
Kohtalotoverit, jelppikää. Lähippiirissä kanssa pieniä lapsia (ja isompiakin) eikä kukaanainakaan myönnä että aivan tälläistä olisi. Tietysti tämä voisi olla luonnekysymyskin?
MItä tehdä "pikkusielusen" lapsen kanssa
13
245
Vastaukset
- Suosittelen tätä
Kannattaa noin pienen kanssa säästää ne ei-sanat vain sellaisiin juttuihin, jotka ovat esim. vaarallisia lapselle. Jatkuva ei:n hokeminen ei tehoa (kuten olet varmaan huomannut) ja koko sanalta menee merkitys, jos se on joka toisessa lauseessa. Vauvaa kannattaa ennemmin harhauttaa. Eli tuollaiset kenkien repimiset ym. hoidetaan niin, että sinä ohjaat hänet tekemään jotain muuta. Sanot vaikka, että annetaanpa niiden kenkien olla, katsopas mitä äiti näyttää sinulle jne.. Nopeasti näytät jotain, mikä vie vauvan mielenkiinnon kielletyltä tekemiseltä. Noin ylipäätään kannattaa järjestää kämppä niin, ettei siellä ole kovin paljon esillä sellaista, minkä vauva saa käsiinsä, koska jatkuva perässä juokseminen on tylsää ja hermostuttavaa äidillekin. Vauvasi kyllä toimii, kuten tuon ikäiset yleensäkin, hänellä vaan taitaa olla voimakas temperamentti. :)
- nannatti
Täällä alkaa mahdoton huuto aina kun puetaan. Oli kyse sitten vaipasta, vaatteitasta tai ulkovaatteista. Samantien rauhottuu kun vaatteet on päällä. Me vaan puetaan siitä huolimatta että huutaa, koska huudolla ei tule saada asioita periksi. Mihinkään ei kuitenkaan satu pukiessa koska monissa sylileikeissä tulee tehtyä samoja liikkeitä kuin mitä pukiessa tehdään
- Jaksaa vaan. :)
Onko niin, että itse inhoat lapsesi pukemista? Meneekö sinulla huolesta otsa ryppyyn, kun huuto alkaa vai oletko jo valmiiksi varautunut siihen, että kohta se karjunta taas alkaa? Lapset ovat aika epeleitä huomaamaan vanhempiensa mielenliikkeet.
Itse rakastin lapsieni pukemista ja vaihtelin heille vaatteita pitkin päivää. Meillä ei lapset ole vauvoina koskaan itkeneet pukemista, kosta kokivat sen asiana, josta "tykätään".
- Jaksaa vaan. :)
Ei sanoja ja kieltoja saa hiukan vähennettyä sillä, että estää lapselta pääsyn paikkoihin, joissa "eitä" pitää hokea tai teidän tapauksessanne järjestää vaikka ne kengät "esille" toisella tapaa tai kokonaan esiltä pois. Eihän se ole oikein terveellistäkään, että lapsi käsittelee koirankakkaisia kenkiä päivät päästään?
Miksi ärsyttää lasta houkuttimilla, jotka ovat kiellettyjä? Kun tuo ikä kuitenkin menee pian ohi, niin varmasti voitte pitää esimerkiksi ne ylimääräiset kenkänne varastossa tai kaapissa ja laitatte usein käytetyt kengät esim. tuulikaapiin... - mielikuvitusta kehiin.- alkuperäinen..
Ehkä selitin hieman väärin tuon ei sanan viljelyn. Ei sitä täällä turhaan käytetä ja siis kyllä se tehoaa, koska aina siitä sen itkun saa aikaseksi. Tuossa juuri lapsi leikki omilla leluillaan ja olin siinä vieressä, ei saanut palikkaa irti toisesta ja siitäkin alkoi taas kauhea kiljunta. En siis tarkoittanut tässä tekstissä vaan pelkkiä ei kieltoja, vaan aivan kaikkea mikä ei vain mene lapsen mielen mukaan, niin siitä seuraa se kiljunta/huuto.
Ei lapsi kengille asti yleensä pääsekkään ja ne on tuolla hyllyssä, mutta kun matka sinne estetään niin siitä alkaa huuto. Ei auta vaikka sen mielenkiinnon kääntää muualle. En voi koko eteistä eristää pois asunnosta, en myöskään voi kaapin ovia ottaa pois ja kun niitä ei saa auki niin siitäkin aletaan kiljumaan.
Täällä on todellakin kiinnitetty huomitota siihen että lapsi ei pääisisi käsiksi tavoirhin joista täytyy kieltää, mutta niinkuin itsekkin varmasti tiedät niin aivan kaikkea et vaan saa pois. Jos minulla on kaukosäädin kädessä enkä anna sitä lapselle, niin siitäkin seuraa huuto, pitäisikö minun siis olla pitämättä käsissäni tavaroita joita lapselle ei voi antaa koko se aika kun lapsi on hereillä? Myöskin pukeutumisessa meillä on tämä ongelma, tässä jo eräs kerkesi oman kokemuksensa kyseisestä asiasta sanomaan, mutta kerronpa omankin. Vauvan pitäisi saada olla alasti kokoajan jos häntä ei halua huudattaa. Vaatteiden vaihto on yhtä tuskaa välillä kun ei vain hyväksy sitä että tehdään jotain josta hän ei tykkää.
On vaan niin hassua että noin iloinen lapsi voi yhtäkkiä alkaa kiljumaan ja huutamaan niin kovaa ja aivan yhtä nopeasti kun otti nokkiinsa niin rauhottuu ja on taas iloinen oma itsensä. Olen nähnyt ja kuullut monet kerrat lasten itkuisuutta sen takia että jotain kielletään, johonkin ei pääse tms eikä se koskaan ihan tuolla tavalla ole purkautunut. Tuosta äskösesta lausesta tuli vielä yksi esimerkki mieleen että kerran kun maattiin lattialla eikä lapsi mahtunut jalkojeni alta (oli niin vähän koukussa) niin siitäkin alkoi kamala karjunta.
Ehkä nyt ymmärrette ongelman hieman paremmin. Tätä koko taloa kun on mahdoton muuttaa täysin lapselle sopivaksi, kun pitäisi alkaa sitten tosiaan kaappien ovia irrottamaan, seiniä kaatamaan, matot poistaa lattialta, ovet irrottamaan, wc pönttö pitää poistattaa kokonaan koska sekin on lapselle ihastuksen kohde ja pakko se on keiltää sitä nuolemasta kun vessaan pääsee aina sillon kun itsekkin siellä käyn, koska en voi yksin jättää tuota vilperia siksi aikaa kun itse wc:ssä olen. Eli en käyttäisi tässä sanaa "ärsyttää lasta houkuttimilla" koska ei kodin vaarallista/likasista irtaimistoa voi niin vain lähteä irrottamaan, eikä kuulukkaan! kyllä lapsen pitää oppia että kaikkea ei saa koskea - alkuperäinen jatkaa.
alkuperäinen.. kirjoitti:
Ehkä selitin hieman väärin tuon ei sanan viljelyn. Ei sitä täällä turhaan käytetä ja siis kyllä se tehoaa, koska aina siitä sen itkun saa aikaseksi. Tuossa juuri lapsi leikki omilla leluillaan ja olin siinä vieressä, ei saanut palikkaa irti toisesta ja siitäkin alkoi taas kauhea kiljunta. En siis tarkoittanut tässä tekstissä vaan pelkkiä ei kieltoja, vaan aivan kaikkea mikä ei vain mene lapsen mielen mukaan, niin siitä seuraa se kiljunta/huuto.
Ei lapsi kengille asti yleensä pääsekkään ja ne on tuolla hyllyssä, mutta kun matka sinne estetään niin siitä alkaa huuto. Ei auta vaikka sen mielenkiinnon kääntää muualle. En voi koko eteistä eristää pois asunnosta, en myöskään voi kaapin ovia ottaa pois ja kun niitä ei saa auki niin siitäkin aletaan kiljumaan.
Täällä on todellakin kiinnitetty huomitota siihen että lapsi ei pääisisi käsiksi tavoirhin joista täytyy kieltää, mutta niinkuin itsekkin varmasti tiedät niin aivan kaikkea et vaan saa pois. Jos minulla on kaukosäädin kädessä enkä anna sitä lapselle, niin siitäkin seuraa huuto, pitäisikö minun siis olla pitämättä käsissäni tavaroita joita lapselle ei voi antaa koko se aika kun lapsi on hereillä? Myöskin pukeutumisessa meillä on tämä ongelma, tässä jo eräs kerkesi oman kokemuksensa kyseisestä asiasta sanomaan, mutta kerronpa omankin. Vauvan pitäisi saada olla alasti kokoajan jos häntä ei halua huudattaa. Vaatteiden vaihto on yhtä tuskaa välillä kun ei vain hyväksy sitä että tehdään jotain josta hän ei tykkää.
On vaan niin hassua että noin iloinen lapsi voi yhtäkkiä alkaa kiljumaan ja huutamaan niin kovaa ja aivan yhtä nopeasti kun otti nokkiinsa niin rauhottuu ja on taas iloinen oma itsensä. Olen nähnyt ja kuullut monet kerrat lasten itkuisuutta sen takia että jotain kielletään, johonkin ei pääse tms eikä se koskaan ihan tuolla tavalla ole purkautunut. Tuosta äskösesta lausesta tuli vielä yksi esimerkki mieleen että kerran kun maattiin lattialla eikä lapsi mahtunut jalkojeni alta (oli niin vähän koukussa) niin siitäkin alkoi kamala karjunta.
Ehkä nyt ymmärrette ongelman hieman paremmin. Tätä koko taloa kun on mahdoton muuttaa täysin lapselle sopivaksi, kun pitäisi alkaa sitten tosiaan kaappien ovia irrottamaan, seiniä kaatamaan, matot poistaa lattialta, ovet irrottamaan, wc pönttö pitää poistattaa kokonaan koska sekin on lapselle ihastuksen kohde ja pakko se on keiltää sitä nuolemasta kun vessaan pääsee aina sillon kun itsekkin siellä käyn, koska en voi yksin jättää tuota vilperia siksi aikaa kun itse wc:ssä olen. Eli en käyttäisi tässä sanaa "ärsyttää lasta houkuttimilla" koska ei kodin vaarallista/likasista irtaimistoa voi niin vain lähteä irrottamaan, eikä kuulukkaan! kyllä lapsen pitää oppia että kaikkea ei saa koskeavastaan vielä sinulle "jaksaa vaan" kun kysyit "nannatilta" jolla on samaa ongelmaa kuin miellä tuon pukemisen suhteen, niin ainakaan itse en vihaa vaatteiden vaihtoa. Kun lapsi oli pienempi niin meillä kanssa vaihdettiin jatkuvasti vaatteita, kun puklua tuli niin paljon. Olen hamstrannut lapselle niin paljon vaatteita että olen vain tyytyväinen kun niitä saa vaihdella, enkä itse ole ainakaan huomannut että mitenkään inhoisin sitä vaatteiden vaihtotilannetta, lähinnä minua aika usein naurattaa se kun lapsi ei enää yhtään tykkää olla siinä vaatteiden vaihtotilanteessa ja kiljuu niin paljon kun ääntä lähtee.
- Suosittelen tätä
alkuperäinen jatkaa. kirjoitti:
vastaan vielä sinulle "jaksaa vaan" kun kysyit "nannatilta" jolla on samaa ongelmaa kuin miellä tuon pukemisen suhteen, niin ainakaan itse en vihaa vaatteiden vaihtoa. Kun lapsi oli pienempi niin meillä kanssa vaihdettiin jatkuvasti vaatteita, kun puklua tuli niin paljon. Olen hamstrannut lapselle niin paljon vaatteita että olen vain tyytyväinen kun niitä saa vaihdella, enkä itse ole ainakaan huomannut että mitenkään inhoisin sitä vaatteiden vaihtotilannetta, lähinnä minua aika usein naurattaa se kun lapsi ei enää yhtään tykkää olla siinä vaatteiden vaihtotilanteessa ja kiljuu niin paljon kun ääntä lähtee.
No teillä nyt vaan on temperamenttinen tapaus, kuten tuolla alussa jo totesinkin. :) Ei sille mitään voi, kun ilmeisesti vauvaikäisestä puhutaan, niin ei heillä ole vielä mitään itsehillintää saati kärsivällisyyttä. Oma tahto alkaa silti kehittyä ja sitten ollaan helposti kuvailemasi kaltaisessa tilanteessa. Yrittäisin silti itse välillä harhautella lasta, vaikkei se joka kerta onnistuisikaan. Tuo huutaminen kun ei lopu sillä, että lapsi tajuaisi, ettei huutamalla saa mitään, se vähenee sitten kun sitä älliä alkaa lapselle tulla päähän ja itsehillintää tulee edes hitunen.
- Jaksaa vaan. :)
alkuperäinen.. kirjoitti:
Ehkä selitin hieman väärin tuon ei sanan viljelyn. Ei sitä täällä turhaan käytetä ja siis kyllä se tehoaa, koska aina siitä sen itkun saa aikaseksi. Tuossa juuri lapsi leikki omilla leluillaan ja olin siinä vieressä, ei saanut palikkaa irti toisesta ja siitäkin alkoi taas kauhea kiljunta. En siis tarkoittanut tässä tekstissä vaan pelkkiä ei kieltoja, vaan aivan kaikkea mikä ei vain mene lapsen mielen mukaan, niin siitä seuraa se kiljunta/huuto.
Ei lapsi kengille asti yleensä pääsekkään ja ne on tuolla hyllyssä, mutta kun matka sinne estetään niin siitä alkaa huuto. Ei auta vaikka sen mielenkiinnon kääntää muualle. En voi koko eteistä eristää pois asunnosta, en myöskään voi kaapin ovia ottaa pois ja kun niitä ei saa auki niin siitäkin aletaan kiljumaan.
Täällä on todellakin kiinnitetty huomitota siihen että lapsi ei pääisisi käsiksi tavoirhin joista täytyy kieltää, mutta niinkuin itsekkin varmasti tiedät niin aivan kaikkea et vaan saa pois. Jos minulla on kaukosäädin kädessä enkä anna sitä lapselle, niin siitäkin seuraa huuto, pitäisikö minun siis olla pitämättä käsissäni tavaroita joita lapselle ei voi antaa koko se aika kun lapsi on hereillä? Myöskin pukeutumisessa meillä on tämä ongelma, tässä jo eräs kerkesi oman kokemuksensa kyseisestä asiasta sanomaan, mutta kerronpa omankin. Vauvan pitäisi saada olla alasti kokoajan jos häntä ei halua huudattaa. Vaatteiden vaihto on yhtä tuskaa välillä kun ei vain hyväksy sitä että tehdään jotain josta hän ei tykkää.
On vaan niin hassua että noin iloinen lapsi voi yhtäkkiä alkaa kiljumaan ja huutamaan niin kovaa ja aivan yhtä nopeasti kun otti nokkiinsa niin rauhottuu ja on taas iloinen oma itsensä. Olen nähnyt ja kuullut monet kerrat lasten itkuisuutta sen takia että jotain kielletään, johonkin ei pääse tms eikä se koskaan ihan tuolla tavalla ole purkautunut. Tuosta äskösesta lausesta tuli vielä yksi esimerkki mieleen että kerran kun maattiin lattialla eikä lapsi mahtunut jalkojeni alta (oli niin vähän koukussa) niin siitäkin alkoi kamala karjunta.
Ehkä nyt ymmärrette ongelman hieman paremmin. Tätä koko taloa kun on mahdoton muuttaa täysin lapselle sopivaksi, kun pitäisi alkaa sitten tosiaan kaappien ovia irrottamaan, seiniä kaatamaan, matot poistaa lattialta, ovet irrottamaan, wc pönttö pitää poistattaa kokonaan koska sekin on lapselle ihastuksen kohde ja pakko se on keiltää sitä nuolemasta kun vessaan pääsee aina sillon kun itsekkin siellä käyn, koska en voi yksin jättää tuota vilperia siksi aikaa kun itse wc:ssä olen. Eli en käyttäisi tässä sanaa "ärsyttää lasta houkuttimilla" koska ei kodin vaarallista/likasista irtaimistoa voi niin vain lähteä irrottamaan, eikä kuulukkaan! kyllä lapsen pitää oppia että kaikkea ei saa koskeaJuu, no tuo sinun lapsesi nyt vain on sellainen persoona, joka ei tällä hetkellä hyväksy, että kaikki ei mene niinkuin strömsössä tai että hänen "tekemisiään" pyritään rajoittamaan.
Luulen, että tuo vaihe menee nopeasti ohi. Kun hän oppii liikkumaan ilman tukea, niin mielessä on jo ihan toiset jutut, kun kaukkarit ja kengät.
Mulla on tuttavia, jotka ovat antaneet vauvaikäistensä rikkoa ties kuinka monta kännykkää ja aina ihmettelen samaa, että eikö sitä puhelinta voisi käytön jälkeen laittaa pois lapsen silmistä, mutta ilmeisesti ei voi. Kaukkarinkin voi jemmata, vaikka selkänsä taakse, sillä lapsi unohtaa nopeasti sen, mitä ei näe. :) - alkuperäinen..
Jaksaa vaan. :) kirjoitti:
Juu, no tuo sinun lapsesi nyt vain on sellainen persoona, joka ei tällä hetkellä hyväksy, että kaikki ei mene niinkuin strömsössä tai että hänen "tekemisiään" pyritään rajoittamaan.
Luulen, että tuo vaihe menee nopeasti ohi. Kun hän oppii liikkumaan ilman tukea, niin mielessä on jo ihan toiset jutut, kun kaukkarit ja kengät.
Mulla on tuttavia, jotka ovat antaneet vauvaikäistensä rikkoa ties kuinka monta kännykkää ja aina ihmettelen samaa, että eikö sitä puhelinta voisi käytön jälkeen laittaa pois lapsen silmistä, mutta ilmeisesti ei voi. Kaukkarinkin voi jemmata, vaikka selkänsä taakse, sillä lapsi unohtaa nopeasti sen, mitä ei näe. :)Kiitos vastauksista, eiköhän tämä ajan kanssa helpota. Luonnetta kyllä lapselta löytyy, se on tullut huomattua.
"jaksaa vaan" niin kutakuinkin samaa olen miettinyt kun ystävättäreni antaa lapsena syödä omaa puhelintaan ja sitten valittaa että on rikki. Meillä ainakin pidetään kännykkää, kaukosäädintä yms juttuja kädessä vain sen aikaa kun niitä tarvitaan ja sitten laitetaan hyllylle tai sohvanpäälle josta lapsi ei niitä saa. Kuitenkin pariin kertaan on kädestä repässyt puhelimen lattialle, että kyllä ne vaan osaa. - 88635278
alkuperäinen.. kirjoitti:
Ehkä selitin hieman väärin tuon ei sanan viljelyn. Ei sitä täällä turhaan käytetä ja siis kyllä se tehoaa, koska aina siitä sen itkun saa aikaseksi. Tuossa juuri lapsi leikki omilla leluillaan ja olin siinä vieressä, ei saanut palikkaa irti toisesta ja siitäkin alkoi taas kauhea kiljunta. En siis tarkoittanut tässä tekstissä vaan pelkkiä ei kieltoja, vaan aivan kaikkea mikä ei vain mene lapsen mielen mukaan, niin siitä seuraa se kiljunta/huuto.
Ei lapsi kengille asti yleensä pääsekkään ja ne on tuolla hyllyssä, mutta kun matka sinne estetään niin siitä alkaa huuto. Ei auta vaikka sen mielenkiinnon kääntää muualle. En voi koko eteistä eristää pois asunnosta, en myöskään voi kaapin ovia ottaa pois ja kun niitä ei saa auki niin siitäkin aletaan kiljumaan.
Täällä on todellakin kiinnitetty huomitota siihen että lapsi ei pääisisi käsiksi tavoirhin joista täytyy kieltää, mutta niinkuin itsekkin varmasti tiedät niin aivan kaikkea et vaan saa pois. Jos minulla on kaukosäädin kädessä enkä anna sitä lapselle, niin siitäkin seuraa huuto, pitäisikö minun siis olla pitämättä käsissäni tavaroita joita lapselle ei voi antaa koko se aika kun lapsi on hereillä? Myöskin pukeutumisessa meillä on tämä ongelma, tässä jo eräs kerkesi oman kokemuksensa kyseisestä asiasta sanomaan, mutta kerronpa omankin. Vauvan pitäisi saada olla alasti kokoajan jos häntä ei halua huudattaa. Vaatteiden vaihto on yhtä tuskaa välillä kun ei vain hyväksy sitä että tehdään jotain josta hän ei tykkää.
On vaan niin hassua että noin iloinen lapsi voi yhtäkkiä alkaa kiljumaan ja huutamaan niin kovaa ja aivan yhtä nopeasti kun otti nokkiinsa niin rauhottuu ja on taas iloinen oma itsensä. Olen nähnyt ja kuullut monet kerrat lasten itkuisuutta sen takia että jotain kielletään, johonkin ei pääse tms eikä se koskaan ihan tuolla tavalla ole purkautunut. Tuosta äskösesta lausesta tuli vielä yksi esimerkki mieleen että kerran kun maattiin lattialla eikä lapsi mahtunut jalkojeni alta (oli niin vähän koukussa) niin siitäkin alkoi kamala karjunta.
Ehkä nyt ymmärrette ongelman hieman paremmin. Tätä koko taloa kun on mahdoton muuttaa täysin lapselle sopivaksi, kun pitäisi alkaa sitten tosiaan kaappien ovia irrottamaan, seiniä kaatamaan, matot poistaa lattialta, ovet irrottamaan, wc pönttö pitää poistattaa kokonaan koska sekin on lapselle ihastuksen kohde ja pakko se on keiltää sitä nuolemasta kun vessaan pääsee aina sillon kun itsekkin siellä käyn, koska en voi yksin jättää tuota vilperia siksi aikaa kun itse wc:ssä olen. Eli en käyttäisi tässä sanaa "ärsyttää lasta houkuttimilla" koska ei kodin vaarallista/likasista irtaimistoa voi niin vain lähteä irrottamaan, eikä kuulukkaan! kyllä lapsen pitää oppia että kaikkea ei saa koskeaVitsi tää kuulostaa NIIN tutulle :D Meillä on tuommonen nyt jo 2,5v vaakatyttö ja horoskooppikohan sen sitte vaikka määrittäs, mutta erittäin äärilaitainen kaveri on aina ollut. Kun on hyvä olla, on iloinen, kiltti ja aurinkoinen. Kun menee hermot, ne sitten kans menee ja kuppi keikahtaa nurin ihan totaalisesti. Ja sitä huutoa, sitä piisaa yhäkin. Ja ihana tuo kuvaus alastomana juoksemisesta... Joku sukulainen kerran kyseli, että miks neiti on aina vaippasillaan kuvissa... Ööö... no ku se haluaa olla alasti, en jaksa riidellä sisällä vaatetuksista, jos ollaan omalla sakilla niin olkoot alasti jos tarkenee. Ulkopukemiset oli ihan yhtä **** 0kk-6kk välin, huusi ku hyeena. Sen jälkeen selvittiin helpommalla, kun jätettiin vain hanskat aina pois, niitä vihasi. Nykyselläänkin inhoaa vaatteiden vaihtoa, jos ei itseä satu kiinnostamaan pukemisharjoittelut.
Minä suljin jossakin vaiheessa korvani noilta tunteenpurkauksilta. Siis siinä mielessä, että jos jostain asiasta on kiellettävä, se kielletään ja sitten saa rauhassa huutaa.
Jonkin verran myös helpotti se, kun luin yhtä artikkelia tämmöisistä kilahtelijoista ja siinä suositeltiin, että lapsen harmi pitää jo pienestä asti yrittää pukea sanoiksi. Eli siis "äiti tietää, että sua ärsyttää, kun et saa ottaa sitä, mutta se on likainen ja siitä voi tulla sairaaksi..." Neiti oppi sitten itsekin hetken huudettuaan sanomaan "ärsyttää".
Myönnän kuitenkin, että annan varmasti joissakin asioissa vähän liiaksi periksi ihan sen huudon välttämiseksi. Muutama tuttu on kokoajan kieltämässä lapsiaan jostain. Meillä saa ihan vapaasti rimpuilla sohvan laidalla. Matto on alla, jos on niin pöljä että rimpuilee ja tipahtaa, se sattuu, muttei siitä kuhmua kummempaa saa aikaiseksi. Enkä ala poistamaan kaikkia "houkuttimia" talosta, sitten saa kiljua ihan rauhassa, mutta on hän oppinut, että tiettyihin asioihin ei kosketa vaikka kiukuttaisi kuinka.
Onneksi nämä ärripurrikaudet pääsääntöisin kuitenkin menee kausittain. Välillä tulee aina se minä itse vaihe, ja silloin suutahdellaan kokoajan. Sitten on taas seesteisempää, eikä edes yritetä testailla rajoja niin kovasti. - alkuperäinen.
88635278 kirjoitti:
Vitsi tää kuulostaa NIIN tutulle :D Meillä on tuommonen nyt jo 2,5v vaakatyttö ja horoskooppikohan sen sitte vaikka määrittäs, mutta erittäin äärilaitainen kaveri on aina ollut. Kun on hyvä olla, on iloinen, kiltti ja aurinkoinen. Kun menee hermot, ne sitten kans menee ja kuppi keikahtaa nurin ihan totaalisesti. Ja sitä huutoa, sitä piisaa yhäkin. Ja ihana tuo kuvaus alastomana juoksemisesta... Joku sukulainen kerran kyseli, että miks neiti on aina vaippasillaan kuvissa... Ööö... no ku se haluaa olla alasti, en jaksa riidellä sisällä vaatetuksista, jos ollaan omalla sakilla niin olkoot alasti jos tarkenee. Ulkopukemiset oli ihan yhtä **** 0kk-6kk välin, huusi ku hyeena. Sen jälkeen selvittiin helpommalla, kun jätettiin vain hanskat aina pois, niitä vihasi. Nykyselläänkin inhoaa vaatteiden vaihtoa, jos ei itseä satu kiinnostamaan pukemisharjoittelut.
Minä suljin jossakin vaiheessa korvani noilta tunteenpurkauksilta. Siis siinä mielessä, että jos jostain asiasta on kiellettävä, se kielletään ja sitten saa rauhassa huutaa.
Jonkin verran myös helpotti se, kun luin yhtä artikkelia tämmöisistä kilahtelijoista ja siinä suositeltiin, että lapsen harmi pitää jo pienestä asti yrittää pukea sanoiksi. Eli siis "äiti tietää, että sua ärsyttää, kun et saa ottaa sitä, mutta se on likainen ja siitä voi tulla sairaaksi..." Neiti oppi sitten itsekin hetken huudettuaan sanomaan "ärsyttää".
Myönnän kuitenkin, että annan varmasti joissakin asioissa vähän liiaksi periksi ihan sen huudon välttämiseksi. Muutama tuttu on kokoajan kieltämässä lapsiaan jostain. Meillä saa ihan vapaasti rimpuilla sohvan laidalla. Matto on alla, jos on niin pöljä että rimpuilee ja tipahtaa, se sattuu, muttei siitä kuhmua kummempaa saa aikaiseksi. Enkä ala poistamaan kaikkia "houkuttimia" talosta, sitten saa kiljua ihan rauhassa, mutta on hän oppinut, että tiettyihin asioihin ei kosketa vaikka kiukuttaisi kuinka.
Onneksi nämä ärripurrikaudet pääsääntöisin kuitenkin menee kausittain. Välillä tulee aina se minä itse vaihe, ja silloin suutahdellaan kokoajan. Sitten on taas seesteisempää, eikä edes yritetä testailla rajoja niin kovasti.Kiitos vastauksestasi! Oli kiva lukea että on muitakin jotka ovat samassa tilanteessa
- aika korjaa?
Suosittelen tätä kirjoitti:
No teillä nyt vaan on temperamenttinen tapaus, kuten tuolla alussa jo totesinkin. :) Ei sille mitään voi, kun ilmeisesti vauvaikäisestä puhutaan, niin ei heillä ole vielä mitään itsehillintää saati kärsivällisyyttä. Oma tahto alkaa silti kehittyä ja sitten ollaan helposti kuvailemasi kaltaisessa tilanteessa. Yrittäisin silti itse välillä harhautella lasta, vaikkei se joka kerta onnistuisikaan. Tuo huutaminen kun ei lopu sillä, että lapsi tajuaisi, ettei huutamalla saa mitään, se vähenee sitten kun sitä älliä alkaa lapselle tulla päähän ja itsehillintää tulee edes hitunen.
Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Meillä kuulostaa olevan aika samanlaisella temperamentilla varustettu tyttö. Nyt jo 3-vuotias.
On vain vahva oma tahto ja matala turhautumiskynnys, kun ei osaa tehdä vielä itse kaikkea mitä haluaisi. Jos ei saa heti palikkaa haluamallaan tavalla kiinni tai irti, niin hermo menee edelleen. On tosin oppinut jo, että äiti tai isä auttaa noissa ongelmatilanteissa, ennen kuin käämit palavat täydellisesti. Kun näen että lapsella on vaikeuksia saada jokin haluamansa asia tehdyksi ja yritys siihen on kova, mutta alahuuli alkaa jo vääntyä uhkaavasti tai kuulua turhautunutta tuhinaa, niin sanon rauhallisesti että tuopas se tänne niin äiti auttaa. Voi siinä siltikin mennä vielä hermot, koska äiti ei välttämättä osaa lukea ajatuksia ja tehdä täsmälleen oikein.
Meille on kuitenkin jo tullut selväksi, että lapsi on persoonaltaan hyvin touhukas ja vahvatahtoinen, ja jos touhu ei suju ihan niin kuin hän haluaisi niin sitten se äkkiä myös kuuluu. Taidot eivät ole tahdon tasolla :D Vauvana turhautuminen näkyi selvimmin niin, että hän halusi hirveästi liikkeelle mutta kun ei vielä itse osannut, niin vaati jatkuvaa kantamista paikasta toiseen ja siinähän menikin melkein koko valveillaoloaika että viihdytti neitiä siirtämällä häntä paikasta toiseen jne. Kun hän oppi konttaamaan, elämä hiukan helpottui koska hän pääsi itse sinne mihin halusi.
Kiellot toki harmittavat, mutta pakkohan niitä on jonkin verran harrastaa. Lapsen itsesäätely ei ole vielä niin kehittynyt, ettei noita huutoja tulisi yhtään. Eiköhän se siitä iän myötä helpota. Lapsia on monenlaisia. Tämäkin on pääasiassa oikein hyväntuulinen touhutyttö, mutta turhautumiskynnys on alhainen ja sitten kun käämi kärähtää, se todellakin kärähtää. - aika korjaa?
88635278 kirjoitti:
Vitsi tää kuulostaa NIIN tutulle :D Meillä on tuommonen nyt jo 2,5v vaakatyttö ja horoskooppikohan sen sitte vaikka määrittäs, mutta erittäin äärilaitainen kaveri on aina ollut. Kun on hyvä olla, on iloinen, kiltti ja aurinkoinen. Kun menee hermot, ne sitten kans menee ja kuppi keikahtaa nurin ihan totaalisesti. Ja sitä huutoa, sitä piisaa yhäkin. Ja ihana tuo kuvaus alastomana juoksemisesta... Joku sukulainen kerran kyseli, että miks neiti on aina vaippasillaan kuvissa... Ööö... no ku se haluaa olla alasti, en jaksa riidellä sisällä vaatetuksista, jos ollaan omalla sakilla niin olkoot alasti jos tarkenee. Ulkopukemiset oli ihan yhtä **** 0kk-6kk välin, huusi ku hyeena. Sen jälkeen selvittiin helpommalla, kun jätettiin vain hanskat aina pois, niitä vihasi. Nykyselläänkin inhoaa vaatteiden vaihtoa, jos ei itseä satu kiinnostamaan pukemisharjoittelut.
Minä suljin jossakin vaiheessa korvani noilta tunteenpurkauksilta. Siis siinä mielessä, että jos jostain asiasta on kiellettävä, se kielletään ja sitten saa rauhassa huutaa.
Jonkin verran myös helpotti se, kun luin yhtä artikkelia tämmöisistä kilahtelijoista ja siinä suositeltiin, että lapsen harmi pitää jo pienestä asti yrittää pukea sanoiksi. Eli siis "äiti tietää, että sua ärsyttää, kun et saa ottaa sitä, mutta se on likainen ja siitä voi tulla sairaaksi..." Neiti oppi sitten itsekin hetken huudettuaan sanomaan "ärsyttää".
Myönnän kuitenkin, että annan varmasti joissakin asioissa vähän liiaksi periksi ihan sen huudon välttämiseksi. Muutama tuttu on kokoajan kieltämässä lapsiaan jostain. Meillä saa ihan vapaasti rimpuilla sohvan laidalla. Matto on alla, jos on niin pöljä että rimpuilee ja tipahtaa, se sattuu, muttei siitä kuhmua kummempaa saa aikaiseksi. Enkä ala poistamaan kaikkia "houkuttimia" talosta, sitten saa kiljua ihan rauhassa, mutta on hän oppinut, että tiettyihin asioihin ei kosketa vaikka kiukuttaisi kuinka.
Onneksi nämä ärripurrikaudet pääsääntöisin kuitenkin menee kausittain. Välillä tulee aina se minä itse vaihe, ja silloin suutahdellaan kokoajan. Sitten on taas seesteisempää, eikä edes yritetä testailla rajoja niin kovasti.Heh, hauska tuo "ärsyttää". Meillä se kuuluu muodossa "harmittaa". :D
Täällä on jo 3-vuotias temperamenttinen vesimiestyttö, joka taas ei ole kuvissa vaippasillaan, mutta nykyisin on joka kuvassa sisälläkin jotkut sormikkaat käsissä ja toppahattu päässä, toisinaan myös kylpytakki tavallisten sisävaatteiden päällä. Elämä sujuu paremmin kun annan hänen pukea sisällä ne asiat, mitkä hän ehdottomasti haluaa. Viimeisimmässä synttärikuvassaan hän puhaltaa kakkukynttilöitä nätissä mekossa, toppahattu päässä ja rukkaset käsissä :D Ei jaksanut kuunnella sitä huutoa, joten annettiin pitää nuo rakkaat asusteensa.
Kirjoitinkin tuolla ylempänä jo, että vahva oma tahto ja alhainen turhautumiskynnys tekevät elämästä vähän haasteellista, mutta iän myötä helpottaa kuitenkin vähitellen. Joitakin omalaatuisuuksia täytyy yrittää jaksaa, ja eitä on pakko sanoa silloin kun on pakko. Maailmaan mahtuu ääntä. Toisaalta, naapuriparat jos sattuvat olemaan ääniherkkiä ja talossa huonot äänieristeet :p
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959