Tarvitsen todella apua!! Tarinani alkaa näin olen
21 v.nainen 1 lapsen äiti ja kohta eronnut.Eroni
syy on mieheni väkivaltaisuus.Mutta se nyt ei ole
se todellinen ongelma vaan se että olen löytänyt
elämäni MIEHEN!!Mutta...alku on aina hankala
eikös niin sanota?Hmm tämä mies on aika
ongelmallinen.Se haluaa ja silti ei halua
mua.Antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä antaa enkä
nyt tarkoita seksiä.Se on nyt n.3kk:n aikana 3
kertaa sanonut meidän välit poikki ja silti AINA
tullut takaisin.Sanoo aina haluavansa olla vain
ystävä mutta silti antaa ymmärtää että kyse on
paljon muustakin!?! Olen todella pihalla!Kun se
on kännissä niin meillä on AIVAN ihanaa
seuraavana päivänä kun kysyy edellisen illan
jutuista se ei muista mitään tai ei halua
muistaa.Ja korostan että SEKSISTÄ EI ole
kyse,vaan todellakin kaikesta paljon
syvemmästä!Se sanoo rakastavansa ja haluavansa
mut omakseen muuta silti ei ota vaikka kuinka
tyrkyttäisin itseäni.En silti ole liian tyrkky.
Esim.en ota siihen yhteyttä jos se ei ota ensin
tunnen ettei minulla ole oikeutta.Se tykkää mun
tyttärestä kovasti ja todellakin osoittaa
välittävänsä siitä kuin omastaan.Sanokaa nyt joku
mulle että mistä tässä kiikastaa!!?? Se pelkää
meidän ystävien reaktiota siitä että me oltaisiin
yhdessä vaikka kaikki tietää sen jo.Ehkä kyse on
siitä että se pelkää mun ex-miestä tai jotain
mihin mun ymmärrys ei enää riitä.Sanokaa mulle
että mikä sitä vaivaa!!Siltä en voi enkä uskalla
kysyä pelkään että se vetäytyy taas kuoreensa
eikä tule ikinä ulos sieltä!Mulla ei enää ajatus
lennä että voisin tajuta mitä se musta
tahtoo!Niin kovasti haluaisin sen omakseni ja
tiedän että se tahtoisi mut siis missä vika?!
Olemmeko minä ja lapseni liian suuri vastuu? Mitä
sinä ajattelet tilanteestani?Pitäisikö antaa vain
olla jättää koko juttu taakseni jatkaa elämääni
yksin eteen päin?En millään haluaisi luovuttaa
taistelen onneni vuoksi.Vai ajanko kenties
taistollani sen luotani? Tähän asti tunnen
olleeni tunne frigidi.Se saa mut ihan sekasin
ajatukset aina vain siinä,en edes voi
nukkua!Rakkauttahan tämä kai vaiko pakkomielle?No
pakkomielle siitä kyllä tulee kun en saa ikinä
minkäänlaisia vastauksia kysymyksiini.Nyt joku
ihminen joka tuntee voivansa auttaa minua tai
edes voivansa spekuloida tätä asiaa ehkä saisin
joitain vastauksia tai osaisin tehdä jonkun
päätöksen suuntaan tai toiseen.Tällä tavoin en
kyllä enää jaksa.Auttakee!!
21 v.nainen 1 lapsen äiti ja kohta eronnut.Eroni
syy on mieheni väkivaltaisuus.Mutta se nyt ei ole
se todellinen ongelma vaan se että olen löytänyt
elämäni MIEHEN!!Mutta...alku on aina hankala
eikös niin sanota?Hmm tämä mies on aika
ongelmallinen.Se haluaa ja silti ei halua
mua.Antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä antaa enkä
nyt tarkoita seksiä.Se on nyt n.3kk:n aikana 3
kertaa sanonut meidän välit poikki ja silti AINA
tullut takaisin.Sanoo aina haluavansa olla vain
ystävä mutta silti antaa ymmärtää että kyse on
paljon muustakin!?! Olen todella pihalla!Kun se
on kännissä niin meillä on AIVAN ihanaa
seuraavana päivänä kun kysyy edellisen illan
jutuista se ei muista mitään tai ei halua
muistaa.Ja korostan että SEKSISTÄ EI ole
kyse,vaan todellakin kaikesta paljon
syvemmästä!Se sanoo rakastavansa ja haluavansa
mut omakseen muuta silti ei ota vaikka kuinka
tyrkyttäisin itseäni.En silti ole liian tyrkky.
Esim.en ota siihen yhteyttä jos se ei ota ensin
tunnen ettei minulla ole oikeutta.Se tykkää mun
tyttärestä kovasti ja todellakin osoittaa
välittävänsä siitä kuin omastaan.Sanokaa nyt joku
mulle että mistä tässä kiikastaa!!?? Se pelkää
meidän ystävien reaktiota siitä että me oltaisiin
yhdessä vaikka kaikki tietää sen jo.Ehkä kyse on
siitä että se pelkää mun ex-miestä tai jotain
mihin mun ymmärrys ei enää riitä.Sanokaa mulle
että mikä sitä vaivaa!!Siltä en voi enkä uskalla
kysyä pelkään että se vetäytyy taas kuoreensa
eikä tule ikinä ulos sieltä!Mulla ei enää ajatus
lennä että voisin tajuta mitä se musta
tahtoo!Niin kovasti haluaisin sen omakseni ja
tiedän että se tahtoisi mut siis missä vika?!
Olemmeko minä ja lapseni liian suuri vastuu? Mitä
sinä ajattelet tilanteestani?Pitäisikö antaa vain
olla jättää koko juttu taakseni jatkaa elämääni
yksin eteen päin?En millään haluaisi luovuttaa
taistelen onneni vuoksi.Vai ajanko kenties
taistollani sen luotani? Tähän asti tunnen
olleeni tunne frigidi.Se saa mut ihan sekasin
ajatukset aina vain siinä,en edes voi
nukkua!Rakkauttahan tämä kai vaiko pakkomielle?No
pakkomielle siitä kyllä tulee kun en saa ikinä
minkäänlaisia vastauksia kysymyksiini.Nyt joku
ihminen joka tuntee voivansa auttaa minua tai
edes voivansa spekuloida tätä asiaa ehkä saisin
joitain vastauksia tai osaisin tehdä jonkun
päätöksen suuntaan tai toiseen.Tällä tavoin en
kyllä enää jaksa.Auttakee!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Kun se on kännissä niin meillä on AIVAN ihanaa
seuraavana päivänä, kun kysyy edellisen illan
jutuista se ei muista mitään tai ei halua
muistaa."
Sun tarttee varmaan pitää mies kännissä koko ajan.
Sitäpä juuri tarkoitin... Kännissäpä hyvinkin!!!
Hmm ehkä ei kuitenkaan ihan niinkään.Et vissiin
saanut tosta irti sitä ideaa... tuota vähiten
tähän kaipasin...
...samanlainen tilanne on mulla. Tosin olen sinua
hiukan vanhempi. Itse olen myös jättänyt
yhteydenotot vähemmälle, koska pelkään ahdistavani
häntä liikaa. Onhan meillä ihan erilaiset
lähtökohdat ja hänenkin elämässä suuri muutos.
Aika näyttää miten tässä käy ( toivottavasti
hyvin..) Minun pitäisi saada hänet puhumaan
asioista mutta se tuntuu olevan melkoinen kynnys
hänelle. Muista että mihin tahansa ei kannata
tyytyä huonon liiton jälkeen!!! Tsemppiä sulle!
Varmati meitä on monia jotka elää samassa
tilanteessa.Taisin eilen tehdä suuren
virheen,sanoin kaikki välini poikki siihen
mieheen.Jos ei kerran ole tarjota muuta kuin
ystävyyttä hylkään tarjouksen,en vaan voi olla
hänen lähellään haluamatta siitä aivan jotain
muuta kuin ystävää.No se ei mitään mulle
vastannut siis jätti ns.oven auki:Tule takaisin
jos tahdot,ihan sama mulle!!!Täytyy kai siis
kääntää katse kohti uusia vesiä,en niin millään
tahtoisi luovuttaa!!! En!Mutta olen joskus
kuullut sellaisesta kuin
itsesuojeluvaistosta,minussa kai heräsi nyt
sellainen?Ensiksi 8 vuotta miehen kanssa joka
pieksee ja nyt sitten mien kanssa joka ei anna
mitään tekee vaan henkistä kiusaa!Etsin jonkun
joka on mun arvoinen.Tai sitten olenkin yksin ei
sekään nyt niin huono vaihtoehto ole?kiitos
sinulle ja stemppiä!!Toivottavasti käy vähän
paremmin kuin minulla!
..teit ihan oikein. Jos sille kerran on ihan sama,
niin ei se ihan oikealta välittämiseltä kuulosta.
Eihän rakastamisen pitäisi ahdistaa!! Yritän
itsekin juuri sisäistää tätä ajatusta. Pakko kai
hyväksyä sekin vaihtoehto, että on vaikka lopun
ikänsä yksin..mutta parempi sekin kuin huono
parisuhde. Tsemppiä sulle myös!! Kyllä me tästä
selvitään : )