Isän pahoinpitely

Se nyt ainakin on takuuvarmaa että yksin et ole.
Aihe vaan on niin arka ja tabu, että se mielellään vaietaan hengiltä.
Itselläni insesti-koti tausta. Vaikenin tosi kauan, luulin olevani paha ja saastainen.
Syytin itseäni. Rankaisin itseäni. Kunnes kerran ihan varoittamatta repesi, ja kaikki tuli voimalla ulos. Lähdin koiran kanssa metsään. Lujaa mentiin ja itkin ja huusin kovassa tuskassa.
Aloin hakea apua, ja saan yhä edelleen. Olen saanut traumaterapiaa ja saan edelleen. paljon on muuttunut. Olen oppinut rakastamaan itseäni ja vaatimaan minulle kuuluvan kunnioituksen. Enää kukaan ei polje kasvoilleni.
Paljon on vielä edessä, mutta väsyin olemaan uhri. Aukaisin suuni ja kerroin, ja kerron edelleen. Ei ole minun häpeäni eikä vikani mitä pienestä tytöstä kouluikään tapahtui.
Tekijä ei ollu isäni, ja ikävä kyllä hänet menetinkin jo kauan sitten. Äidilleni en ole koskaan antanut anteeksi, mutta katkera en enää ole Emme ole missään väleissä olleet vuosiin. Myös vanhempiin sisaruksiin välit hyvin jännittyneet, vaikka tiedän että ainakin yksi sisko ja veli on kokeneet samaa kuin minä.
Mielestäni olet hienosti taklannut asian. Et ole jatkanut samaa perinnettä, näet että kokemasi on ollut hirvittävän väärin. Sairasta.
Se että reagoit masennuksella yms. on tervettä. Koska kokemasi on sairasta.

Toivon sinulle voimia ja taputa itseäsi sinne "henkiselle olkapäällesi" ja sano jotain kaunista! :-D Sen olet taatusti ansainnut!

Isäsi on henkisesti häiriintynyt. Ehkä hänellä oli hermo kireällä ja halusi satuttaa äitiäsi satuttamalla myös sinua. Tarkoitan, että hän saattoi nähdä miten pahalta äidistäsi tuntui kun jouduit pahoinpitelyn uhriksi ja halusi lisätä äitisi pahaa oloa satuttamalla sinua.

Miksi isäsi teki näin? Mikään syy ei ole hyväksyttävä, eikä ymmärrettävä. Epäilen, että on käynyt niin, että pieni lyönti ei enää tyydyttänyt samalla tavalla hänen väkivallan himoa vaan tarvittiin entistä pahempi julmuus saman tyydytyksen saamiseksi. Eli isäsi turtui väkivaltaan ja tarvitsi julmempia keinoja saadakseen saman tunteen.

Surullista ja ymmärrettävää, että ikävät tapahtumat eivät ole päästäneet otteestaan ja ne palaavaat mieleesi.

Vaikka tämä on helpommin sanottu kuin tehty, niin hyväksy, että olet joutunut lapsena mielipuolisen julmuuden kohteeksi ja sille ei ole mitään syytä. Hyväksynnällä tarkoitan, että hyväksyt, että näin on ollut, eikä sitä saa muutettua. Vihoviimeistä olisi, että yrittäisit ymmärtää isääsi ja hyväksyä mitä hän teki. Isälläsi on varmasti sata hyvää selitystä, koska pystyn keksimään niitä itsekin. Lista TEKOSYISTÄ voisi olla vaikkapa: "hermot oli kireällä ja ylireagoin huonoon käytökseen", "ei se nyt niin pahaa ollut, itsekin olen kokenut pahempaa", "olen saanut kotoa mallin toimia näin"

Oikeat syyt ovat mielestäni, jotain tälläisiä: "olen empatia kyvytön narsisti, jonka mielestä omat kärsimykseni ovat muiden kärsimyksiä suuremmat", "olen sadisti ja lapsen satuttaminen toi mielihyvää", "rankaisin äitiä pahoinpitelemällä hänen lastaan".

Hei

Kirjoitan muutaman ajatuksen, vaikka et kirkon työntekijältä mitään kysynytkään!
On hyvä, että jaat kokemaasi, ehkä sait jo edellisistä viesteistä jotain apua.
Ei ole ihme, jos sinulla on väsymystä, pahaa mieltä ja ahdistaa. On aivan kohtuutonta kun puolustuskyvytön lapsi joutuu omassa kodissaan, usein ainoassa turvapaikassaan, kokemaan jotain tällaista. Isäsi teot olivat ehdottoman väärin ja myös äitisi teki väärin, koska hän ei asettunut puolustamaan sinua.

Mistä sait lapsena voimavaroja? Kuka oli sinun tukesi? Lapsi on kuitenkin haavoittuvainen ja väkivallan kokemus jättää jälkensä. Mistä olet nyt nuorena saanut voimavaroja elämääsi? Opiskeletko vai käytkö töissä?

Jotta pääset elämässäsi eteenpäin ja pystyt käyttämään kaikkia niitä lahjoja ja kykyjä, joita sinulla on, tarvitset varmaankin apua. Ihminen kantaa lapsuuttaan mukanaan koko elämänsä ajan, siis eri elämänvaiheissa ihminen usein palaa lapsuuteensa ja siksi olisi hyvä, jos voisit käydä läpi kokemaasi jonkun ammattiauttajan kanssa. Ehkä tunnistat sen, että yksin itkevä lapsi elää edelleen sisälläsi. Yhdessä sinua ymmärtävän ihmisen kanssa voisit purkaa tapahtunutta ja mainita myös ne kauheammatkin asiat, joiden ajatteleminenkin inhottaa. Vaikeistakin kokemuksista voi vapautua kun saa osakseen ymmärtämystä ja rakkautta. Mun mielestäni olisi kohtuullista, että voisit nyt nuorena ja aikuisena olla onnellinen ja vapautua kokemastasi pahasta. Voisiko se olla tavoitteesi, joka kannustaisi sinua hakemaan apua?

Siunausta elämääsi,

Päivi-pappi Hämeestä