VW Passatin kiihtyvyys katosi talvipakkasella

Minulla on muutaman vuoden vanha VW Passat, josta takuuaika on jo mennyt ohi. Tammikuun n. 3 viikon tiukan pakkasjakson aikana huomasin ettei autoni enää kiihdy normaalisti vaan hyvin hitaasti. Ennen kovia pakkasia ongelmaa ei ollut. Samaan aikaan ongelman ilmaantumisen kanssa myös dieselhiukkassuodattimen merkkivalo syttyi palamaan ja viimeiset melkein 2 kk ongelma on ollut joka kerta kun olen ajanut. Toiveeni että ongelma olisi korjaantunut itsestään pakkasten mentyä oli turha.

Samainen dieselhiukkassuodattimen merkkivalo paloi myös viime kesänä, sillä erolla että en huomannut auton kiihtyvyyden olleen tuolloin kadoksissa. Koetin vaivaan huoltokirjaohjetta, että pitäisi ajaa 15 min 2-3 vaihteella -ei auttanut. Sitten vein auton korjaamolle 1,5 viikon ja reilun 1000 km ajelun jälkeen kun minulla oli muutenkin määräaikaishuolto edessä. Merkkikorjaamolla veloitettiin itse vian etsimisestä n. 200€. Tuolloin viime elokuussa minulle sanottiin, että merkkivalo palaa johtuen anturiviasta eikä suodattimen tukkeutumisesta. Anturin vaihto olisi maksanut 500€, mutta en antanut siinä tilanteessa vaihtaa anturia tietoisella riskillä. Huoltopäällikkö ei oikein tykännyt päätöksestäni. Hain auton huollosta. Kun sitten seuraavana päivänä olin ajanut n. 30 km huollon jälkeen, niin kyseinen merkkivalo sammui! Olin erittäin tyytyväinen tuolloin päätökseeni. Sitten tammikuussa merkkivalo syttyi ensimmäistä kertaa sitten elokuun.

Luin jostain toisesta netin autokeskustelustasta, jos nyt oikein muistan, että ajotietokone luulee että suodattimessa olisi vikaa, oli vikaa tai ei. Tai vika on pelkästään anturissa ja ajotietokone estää auton normaalin kiihdyttämisen ettei auto rikkoontuisi, vaikka kyseistä riskiä ei olisikaan? Pakko mun on kuitenkin kesäksi auto kuntoon saada, sillä nykyinen hidas kiihtyvyys on turvallisuusriski ja olen muiden tielläliikkujien tukkeena. Maantieajo on sinänsä onnistunut muuten ihan ok, mutta valtatiellä saatan joutua vaihtamaan vaihdetta kunnon ylämäen kohdalla osuessa viitoselta neloselle ja auton hyytyessä. Olisiko asiantuntemusta tai kokemusta vastaavasta viasta ja kuinka se olisi järkevää kustannuksia säästävästi korjauttaa vs. viedä muitta mutkitta VW:n merkkikorjaamoon? Vai viedäkö merkkikorjaamoon maakuntaan Sisä-Suomeen tai ei-merkkikorjaamolle?

Kiitoksia vastaajille!
4425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

polttoaine hyytynyt suodattimeen. diesel ongelma ei voi mitään. vaihda bensa autoon niin onkelma ratkeaa.

Äänestä
  • Itsellä hävisi tehot, kun egr-venttiili alkoi tukkeutua. Vaihto n. 500 e. Merkistä ja huoltomiehestä riippuen pystyy puhdistamaan. N 100 e.

    Äänestä

  • kannattaatarkistaa kirjoitti:

    Itsellä hävisi tehot, kun egr-venttiili alkoi tukkeutua. Vaihto n. 500 e. Merkistä ja huoltomiehestä riippuen pystyy puhdistamaan. N 100 e.

    Ei kuulosta polttoaineongelmalta. VWssä on niin hyvä polttoaineen takaisinkierrätys polttoainesuodattimelle, että sillä voisi moottorin lämmettyä ajaa kesädieselillä talvella.

    Äänestä

Mulla oli vastaavanlainen ongelma takavuosina 2.0 (170hv) tdi-moottorissani. Moottorin varoitusvaloa syttyi ja tehot hävisivät. Silloin autollani oli ajettu n 90.000. Autolla pystyi ajamaan, mutta oli laiska.
Viaksi todettiin anturivika, joka pudotti turbon pois pelistä. Anturin vaihto kaikkineen maksoi hieman yli satasen, en tarkkaa summaa muista, ja se tehtiin odottaessa. Sen jälkeen toimi ongelmitta eikä vika toistunut. Nyt minulla onkin auto vaihtunut samanlaiseen, mutta uuteen, jolla ajettu n 50.000 ja tulee ensi kesänä kaksi vuotta ostosta.
Hiukkassuotimella tai millään muullakaan 'oikealla' vialla ei tässä tapauksella ollut mitään tekemistä. Kiusallinenhan tuo anturivikakin on, mutta matkaa se ei katkaise.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Passatmies kirjoitti:

Minulla on muutaman vuoden vanha VW Passat, josta takuuaika on jo mennyt ohi. Tammikuun n. 3 viikon tiukan pakkasjakson aikana huomasin ettei autoni enää kiihdy normaalisti vaan hyvin hitaasti. Ennen kovia pakkasia ongelmaa ei ollut. Samaan aikaan ongelman ilmaantumisen kanssa myös dieselhiukkassuodattimen merkkivalo syttyi palamaan ja viimeiset melkein 2 kk ongelma on ollut joka kerta kun olen ajanut. Toiveeni että ongelma olisi korjaantunut itsestään pakkasten mentyä oli turha.

Samainen dieselhiukkassuodattimen merkkivalo paloi myös viime kesänä, sillä erolla että en huomannut auton kiihtyvyyden olleen tuolloin kadoksissa. Koetin vaivaan huoltokirjaohjetta, että pitäisi ajaa 15 min 2-3 vaihteella -ei auttanut. Sitten vein auton korjaamolle 1,5 viikon ja reilun 1000 km ajelun jälkeen kun minulla oli muutenkin määräaikaishuolto edessä. Merkkikorjaamolla veloitettiin itse vian etsimisestä n. 200€. Tuolloin viime elokuussa minulle sanottiin, että merkkivalo palaa johtuen anturiviasta eikä suodattimen tukkeutumisesta. Anturin vaihto olisi maksanut 500€, mutta en antanut siinä tilanteessa vaihtaa anturia tietoisella riskillä. Huoltopäällikkö ei oikein tykännyt päätöksestäni. Hain auton huollosta. Kun sitten seuraavana päivänä olin ajanut n. 30 km huollon jälkeen, niin kyseinen merkkivalo sammui! Olin erittäin tyytyväinen tuolloin päätökseeni. Sitten tammikuussa merkkivalo syttyi ensimmäistä kertaa sitten elokuun.

Luin jostain toisesta netin autokeskustelustasta, jos nyt oikein muistan, että ajotietokone luulee että suodattimessa olisi vikaa, oli vikaa tai ei. Tai vika on pelkästään anturissa ja ajotietokone estää auton normaalin kiihdyttämisen ettei auto rikkoontuisi, vaikka kyseistä riskiä ei olisikaan? Pakko mun on kuitenkin kesäksi auto kuntoon saada, sillä nykyinen hidas kiihtyvyys on turvallisuusriski ja olen muiden tielläliikkujien tukkeena. Maantieajo on sinänsä onnistunut muuten ihan ok, mutta valtatiellä saatan joutua vaihtamaan vaihdetta kunnon ylämäen kohdalla osuessa viitoselta neloselle ja auton hyytyessä. Olisiko asiantuntemusta tai kokemusta vastaavasta viasta ja kuinka se olisi järkevää kustannuksia säästävästi korjauttaa vs. viedä muitta mutkitta VW:n merkkikorjaamoon? Vai viedäkö merkkikorjaamoon maakuntaan Sisä-Suomeen tai ei-merkkikorjaamolle?

Kiitoksia vastaajille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu